Poliittinen itsemurha perussuomalaisille

RestInPeacePS

Jussi Halla-aho: "Se olisi poliittinen itsemurha perussuomalaisille"
17.12.2014 ILKKA
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei ole pyytänyt Halla-ahoa ehdokkaaksi, mutta tälle on vapaana paikka Helsingin vaalipiirissä.

Perussuomalaisia ennustetaan seuraavaan hallitukseen, mutta Halla-aho varoittaa puoluettaan poliittisen itsemurhan vaarasta.

– Mielestäni perussuomalaisten ei pidä lähteä 10–15 prosentin kannatuksella apupuolueeksi mihinkään hallitukseen.

– Siinä on se ongelma, että jos meillä ei ole riittävän kannatuksen tuomaa vipuvartta hallitusneuvotteluissa, emme saa mitään keskeisiä tavoitteitamme hallitusohjelmaan, minkä jälkeen me olemme sidottuja kannattamaan koko vaalikauden ajan jonkun muun hallitusohjelmaa myös meille itsellemme tärkeissä kysymyksissä, Halla-aho arvioi.

Halla-ahon mielestä perussuomalaisia uhkaisi tässä asetelmassa kutistuminen ja näivettyminen.

– Se olisi poliittinen itsemurha tälle puolueelle, hän painotti Lännen Medialle.


Perussuomalaisten kovalla siivellä yhteyksiä ainakin viiteen äärinationalistiseen liikkeeseen
20.9. Helsinginsanomat
Perussuomalaisten jäsenet ovat tehneet yhteistyötä tai tukeneet Suomen vastarintaliikettä, Suomen Sisua, Soldiers of Odinia, Rajat kiinni -liikettä ja Suomi ensin -liikettä.
SVL:n tärkein linkki perussuomalaisiin on kansanedustaja Olli Immonen. Immonen on esiintynyt SVL:n aktiivien kanssa ainakin äärioikeiston tapahtumassa Eugen Schaumanin muistomerkillä kesällä 2015.
Euro­par­la­men­taa­rik­ko Jus­si Hal­la-aho, edus­kun­nan hal­lin­to­va­lio­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja Ju­ho Ee­ro­la (ps) ja en­ti­nen kan­san­edus­ta­ja Ja­mes Hir­vi­saa­ri (ps, Muu­tos 2011). Liik­keen jä­se­niä on myös......................................

http://www.hs.fi/kotimaa/a1474345942668

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        97
        2723
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        104
        2300
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2070
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        15
        1817
      5. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1711
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        36
        1696
      7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1676
      8. 95
        1625
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        129
        1467
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1294
      Aihe