Laitetaan loppu KokSd:n kaupungin tuhoamiselle

PakkoSaadaMuutosta

Kevään kunnallisvaaleissa on löydyttävä uusi linja ja uudet poliitikot Hämeenlinnan kunnalliselämään!
Nyt on PAKKO ÄÄNESTÄÄ TOISIA HENKILÖITÄ, koska nykyisellä johtajistolla on arvomaailma aivan sekaisin.
Kokoomuksen kärkihahmo Sari Rautio ja riviedustajaksi mahdollisesti jäävä Iisakki Kiemunki on saatava kammettua pois kokonaan valtuustosta. Nämä harhaanjohtajat Rautio ja Kiemunki, lisättynä apulaisjohtaja Isosuolla, ovat hölmöilleet ja epäonnistuneet käsittämättömällä tavalla ja aiheuttaneet suuriruhtinaallisella rahan törsäämisellä (täysin kannattamattomiin kohteisiin ja sirkushuveihin) taloudellisen paniikkitilan kaupunkiin.
Tämän lisäksi kaupunki on jäänyt poliittisten lehmänkauppojen vuoksi toimettomana katselemaan eri alojen kustannusten kasvua, kun TOIMINTAA EI JOSTAIN SYYSTÄ EDES OIKEASTI HALUTA TEHOSTAA. Hyvänä esimerkkinä siitä on Linnan Infran ulkopuolisen asiantuntijan tutkima ja raportoima tehottomuus ja valtava säästöpotentiaali, mitä ei koksd:n keskinäisten salasopimusten vuoksi haluta hyödyntää. Jatketaan vaan likimain vanhaan malliin ja tuhkataan vuosittain miljoonia euroja liikaa.

Lisärahoitusta kyllä riittää huijari-Jarmon pysäköintiyhtiölle tuosta vaan, 1,5 miljoonaa euroa SUUNNITTELUKULUIHIN. Haloooooo!
Ja kohta sen jälkeen taas vajaa kymmenen miljonaa euroa velkarahaa asemanseudun pys.hallin ensimmäiseen vaiheeseen.
Samanaikaisesti Rautio vaatii julkisesti säästöideoita henkilöstöltä ja ehdottelee esim. palkkojen leikkausta, mutta tietenkin toisaalla vaatii itselleen todella kovaa kk-palkkaa pj tehtävistä.
Tälläinen Raution toiminta ja kommentointi mediassa osoittaa erittäin hyvin, kuinka typerä ja imbesilli johto meillä on tässä kaupungissa.

48

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanki-ei-käy

      K.Arilla on aikaa posess kirjotella katkeraa. Ikävä ettei vanki saa olla ehdokkaana. Scc suhmurin kova kohtalo.

      • Vanki-ei-käy

        K.Kierongilla on aikaa posess kirjotella katkeraa. Ikävä ettei vanki saa olla ehdokkaana. Scc suhmurin kova kohtalo.


    • EtköÄlyäLopettaa

      Typerä ja imbesilli persu täällä taas aloittelee uutta parjausketjua. Sinulle nauretaan jo aivan yleisesti tässä kaupungissa. Ei paljon äly päätä pakota.

      • EtköÄlyäLopettaa

        Typerä ja imbesilli Kok/Dem-Trolli täällä taas aloittelee uutta parjausketjua. Sinulle nauretaan jo aivan yleisesti tässä kaupungissa. Ei paljon äly päätä pakota.


    • yhteiskuntaoppia

      Et voi äänestää TOISIA HENKILÖITÄ, koska voit antaa äänen vaan yhdelle henkilölle.

    • YksiVarmaÄäni

      Totta kai Kari antaa äänen vaan itselleen! Siihen se äänimäärä taitaa jäädäkin, jos ei muijalta tule toista ääntä.

      • YksiVarmaÄäni

        ------>KOLMAS ÄÄNI KARILLE TÄÄLTÄKIN <------


      • KarinKannatusRajua

        Lisää 100% varmoja ääniä Karille myös meidän perheeltä 5 kpl. Kari, Lulu ja Persut rules seuraavissa vaaleissa!!!!!!


    • ErotusJaPaluu

      En ole yleensä äänestänyt kunnallisissa mutta nyt äänestän Kari Ilkkalaa. Ilkkalan äänestäminen takaisin on näpäytys KOKDEMille ja ehkä se saa nuo pellet järkiinsä. Kansa ei tykkää aivan poskettomasta nykymenosta. Vähän kuin joku kusipää joka tallaa muurahaispesän hajalle, ei auta nuo muurahaiset rakentavat uudestaan.

      • Vanki18554

        Minä äänestän vain Persua jolla on rikoskeristeri.


      • Vanki18554-1
        Vanki18554 kirjoitti:

        Minä äänestän vain Persua jolla on rikoskeristeri.

        Minä EN äänestä Kok/Demuja jolla on rikoskeristeri.
        Enkä nyt muutenkaan äänestäisi mitään Kok/Demuja muutenkaan :(


    • EiSarilleÄäniä

      En äänestä enää Sari Rautiota, koska hän ei saa vietyä päätökseen asti yhtään vaikeaa asiaa. Vaikea asia on turhan ja ylimääräisen henkilöstön poisto sekä turhien yhtiöiden lopettaminen.

    • Persuraukat

      Ei persuilla enää ensi vaaleissa olekaan kuin kaksi ehdokasta. Moni ps-valtuutettu on sanonut pistävänsä hanskat naulaan. Ei kuulemma kiinnosta enää veljeily kahden rikollisen kanssa. On alkanut hävettää!!! Persuilla on kuulemma vaikeuksia saada ketään ehdokaslistoille. Tähän asti on vaan kaksi nimeä listassa eikä ole edes kehdattu julkistaa. Muilla puolueilla on jo listat täysi ja entisiä persujakin on kärkkymässä pääsiskö kokoomukseen tai sdp:hen ja niitten myötä valtuustoon.

      • HävetkääKokSd

        Paskaa jauhat Iisakki, ihan normaaliin tapaasi. Hämeenlinnassa persuja vahvistaa se, että koksd koalitio on hoitanut kaupunkilaisten asiat aivan helvetin surkeasti ja on lisäksi yrittänyt ohjata keskustelun pois asioiden ytimestä räikeällä persujen parjaus- ja mustamaalauskampanjalla sekä aivan käsittämättömillä kiusaamissyytöksillä. Kärkipanettelijoina ovat toimineet Iisakki ja Rautio.
        Persut tulee saamaan vaaleissa vähintään nykyisen määrän edustajia valtustoon. Kari ja Lulu ovat kansan suuria suosikkeja!!


      • Demuliraukat

        Ei Demuleilla enää ensi vaaleissa olekaan kuin kaksi ehdokasta.
        Moni Dem-valtuutettu on sanonut pistävänsä hanskat naulaan.
        Ei kuulemma kiinnosta enää veljeily kahden rikollisen kanssa.
        On alkanut hävettää!!!
        Demuilla on kuulemma vaikeuksia saada ketään ehdokaslistoille. Tähän asti on vaan kaksi nimeä listassa eikä ole edes kehdattu julkistaa.
        Muilla puolueilla on jo listat täysi ja entisiä Demujakin on kärkkymässä pääsiskö Persujen listoille ja niitten myötä valtuustoon.


    • ExiäRannalle

      Lulu on entinen Kokoomuslainen, Rautio entinen Nuorsuomalainen.

    • ValehtelevaSarijaIisu

      Onko joku joskus huomannut Raution ja Iisakin puhuvan yleensäkään totta ja olevan oikeasti rehellisiä ihan loppuun asti?
      Valehteleminen ja selittely oman etunsa mukaan on heidän tunnusomainen käytösmallinsa. Sari puhuu yleensä täysin asian ohi eli ei vastaa millään muotoa tehtyihin kysymyksiin ja rallattelee mitäänsanomatonta kivakivaheikaikkimukana-loruiluaan. Iisakki tekee aina aluksi räyhäkkään rakkikoiran vastahyökkäyksen, vaikka on väärässä lähes aina.
      Tämä sairas ja kroonisesti valehteleva kaksikko on saatava sivuun, lähes keinolla millä tahansa.

    • Nostatusta

      Nostatusta helvetin tärkeälle jutulle!

    • TäysiLista

      Ei pidä paikkaansa että ei ole Persuilla ehdokkaita. Pelkästään vankeja on vaikk kuink paljon ja lissää tulossa.

      • TäysiLista

        Pitää täysin paikkaansa että Kok/Demuilla ei ole ehdokkaita. Pelkästään vankeja on vaikk kuink paljon ja lissää tulossa.
        "Rokkikukko"-Kierunki ja "Balleriina"-Sartsa-Tytteli on jo posess

        "Vartia" nauraa, Persutkin nauraa ja koko Hämeenlinnakin jo nauraa!!!!!!!
        Voi mikä ilon päivä!


    • PersutEiVapise

      Lulu korjasi blogissa tänään HäSan lehtijutussaan laskettelemat valheet.
      On muuten törkeää ja valitettavan normikäytäntö, että Lulun ei annettu vastata HäSan mielipidepalstalla.
      Kaikkensa lehti yrittää persuja vastaan ennen vaaleja. Ei tule tuollaiset rikolliset keinot toimimaan persuja vastaan.

    • TäysiLista

      Pitää täysin paikkaansa että Perziikeilla ei ole ehdokkaita. Pelkästään vankeja on vaikk kuink paljon ja lissää tulossa.
      "Rokkikukko"-K.Ari ja "Balleriina"-L.Ulu-Tytteli on jo posess

      "Vartia" nauraa, Persutkin nauraa ja koko Hämeenlinnakin jo nauraa!!!!!!!
      Voi mikä ilon päivä!

      • TäysiLista

        Pitää täysin paikkaansa että Kok/Demuilla ei ole edelleenkään ehdokkaita. Pelkästään vankeja ja muita tumppu-uunoja jonossa on vaikk kuink paljon ja lissää tulossa.
        "Rokkikukko"-Kierunki ja "Balleriina"-Sartsa-Tytteli on jo posess

        "Vartia" nauraa, Persutkin nauraa ja koko Hämeenlinnakin jo nauraa!!!!!!!
        Voi mikä ilon päivä!
        Sääli vaan tyhjää rahakirstua! :(


    • KeskustanKehittäjät

      Onneksi vaikea tilanne sentään lisää sarin omia tuloja, kun nythän pitää kokoontua yhdessä pohtimaan aamusta iltaan ja kuitata siitä samalla muhkeat kokouspalkkiot omaan fikkaan.

    • ApuaRahatLopussa

      Jarmo tarvitsee pysäköintiyhtiöön 1,5 Miljoonaa euroa maksavan pelastusrenkaan! Auttakaa Jarmoa pitämään Pysäköinti Oy:n kulissit pystyssä ja rahavirta kunnossa HPK:n suuntaan. Myöskään parkkineron itsensä kovin vaatimaton, kaikkiaan lähes 8 000 euron kk-palkka ei saa vaarantua.

      • tilitetty

        Olet kateellinen luuseri. Minä lähetin rahat Jarmolle kun pyysit apua. Voit keskittyä maanantain luukkuun.


      • RahaaEiLöydyKatumalta
        tilitetty kirjoitti:

        Olet kateellinen luuseri. Minä lähetin rahat Jarmolle kun pyysit apua. Voit keskittyä maanantain luukkuun.

        Jatka sinä rauhassa noita houreisia päiväunia. Sinulla ei ole varaa edes Ilta-Sanomaan ärrällä, niin ei kannata edes haaveilla isommista maksuista.
        Kyllä Jarmo joutuu hakemaan rahoitusta edelleen muualta kuin Katuman baarista!


    • PersujenVarmaNousu

      Muistakaa äänestää Persuja seuraavissa vaaleissa! Silloin alkaa Hämeenlinnan poliittisen toiminnan muutos järkevään suuntaan. Paskat eli koksd-kökkäreet putoaa vaaleissa rattailta. Kari ja Lulu tekevät komean paluun kärkeen.

    • Jämptisti

      Ja paskat, silloin persukökkäreet istuvat jo lusimassa tuomioitaan törkeistä virkasalaisuuksien vuotamisista. En äänestä tuomittuja rikollisia eikä kenenkään muunkaan pidä sitä tehdä.

      • Jämptisti

        Ja paskat, silloin Kok/Dem-kökkäreet istuvat jo lusimassa tuomioitaan törkeistä virkatehtäviensä laiminlyönneistä edunvalvonnasta kuntalaisten eduksi. En äänestä tuomittuja rikollisia kuten Kok/Demuja eikä kenenkään muunkaan pidä sitä tehdä.


      • PaskatPihalleHeti

        Olet täysi tampio, jos tyhmä kuvittelet kokoomuksen ja demareiden pärjäävän vaaleissa viime vuosien surkeiden suoritusten jälkeen. Ei tuollaisella perseestä olevalla tekemisellä voi saada asioista perillä olevien ja ajattelevien äänestäjien luottamusta. Iisakki ja Rautio sekä kokoomuksen todellinen päättäjä Isosuo ovat tehneet henkilökohtaisen täysmahalaskun täydellisen epäonnistumisen myötä.


      • Voehehehe

        Täysin samaa mieltä. Persut pärjää koska kannatus on aivan 5 pros. ja pääpannulaput Kari ja Lulu saavat jättipotkut äänisaaliilleen Miekkalinnassa. Scc tuki lisää ääniä.


      • Voehehehe
        Voehehehe kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä. Persut pärjää koska kannatus on aivan 5 pros. ja pääpannulaput Kari ja Lulu saavat jättipotkut äänisaaliilleen Miekkalinnassa. Scc tuki lisää ääniä.

        Täysin samaa mieltä. Persut pärjää koska kannatus on aivan 500 pros. ja pää-äänet, Kari ja Lulu, saavat jättipotin äänisaaliilleen. Pienlikemies, tuo "Rokkikukko-Kiemunki ja Sartsa-Tytteli Miekkalinnassa. Scc.hallituspaikka Kiemungille toi lisää häkkiä.


      • Heheeeeh

        Täysin samaa mieltä. Perzuikkien kannatus vankilassa jo 93754 pros.


      • Heheeeeh
        Heheeeeh kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä. Perzuikkien kannatus vankilassa jo 93754 pros.

        Täysin samaa mieltä. Perzuikkien kannatus uurnilla jo 93754,6 pros.

        Revi siitä itkuraivoa taas Demulitrolli ! :))


      • MeTeemmesen

        Perzuikit scc suhmuroinnin ja vankilan kautta nousuun.


      • MeTeemmesen
        MeTeemmesen kirjoitti:

        Perzuikit scc suhmuroinnin ja vankilan kautta nousuun.

        DEMULIT scc suhmuroinnin ja vankilan kautta TÄYSTUHOON.


      • Suihkuvuoro

        Terveistä K.Ari selliisi.


    • PersuilleVarmaJytky2017

      Persujohto Ilkkala ja Ranne tulevat pudottamaan totuuden paljastavilla tosiasioilla kokoomuksen ja demareiden korruptioveljet ja -siskot maan rakoon ennen seuraavia kunnallisvaaleja, huolimatta HäSä-lehtien tuesta koksd:lle ja jatkuvasta asiattomasta persujen parjaamisesta.

      • trbhnup

        Pudottelevat totuuksia toivon mukaan poliisikuulusteluissa scc rötöksistään


      • IisunMaineMurskana
        trbhnup kirjoitti:

        Pudottelevat totuuksia toivon mukaan poliisikuulusteluissa scc rötöksistään

        SCC laittomuuksista vastaavat Markku Ritaluoma ja hallitusjäsen "apupoika" Iisakki Kiemunki.
        Toinen heistä kehitti kunnon juonen ja vei muiden hölmöläisten rahat.
        Toinen taas seurasi rahojen evakuointia SCC:sta vain katseellaan ja oli suu ihmetyksestä auki ja silmät selällään, kun onnettomalle selvisi, että autotaloa ei oikeassa elämässä rakenneta.
        Arvaa kumpi em. henkilöistä oli Markku ja kumpi Iisakki?


    • viestinviejänuusihaku

      Molemmathan vastaavat tekemisistään ja tekemättä jättämisistään vielä lakituvassa. Ilman tuomioita ei kumpikaan pääse ja toiselta lähtee luultavasti uusi työjakkarakin alta.

      • SamaaPohdin

        Samaa mieltä. Kari saa kovemman tuomion koska johti Persuja. Lulu enemmän tuli perässä. Työjakkara voi mennä.


      • IISAKIN_ROMAHDUS
        SamaaPohdin kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kari saa kovemman tuomion koska johti Persuja. Lulu enemmän tuli perässä. Työjakkara voi mennä.

        Osui ja upposi demulitrolliin!!
        Demuli ei kestä kun hänen rakkaudenkohdetta Iisakkia ryöpytetään oikein isän kädestä. SCC oli todellinen mestarinäyte suurhuijari Ritaluomalta. Paikalliset yksinkertaiset ja helposti hönötettävät poliitikot Iisakki ja Sari luulivat pääsevänsä historiankirjoihin ja saavansa oman patsaan torille, kun ovat auttaneet kaikin voimin Ritaluomaa ja hanke on valmis.
        HPK:sta piti tulla Suomen suurseura jääkiekossa Ritaluoman lupaamilla sijoituksilla. Ei tullut Ritaluoman sijoituksia, joten Iisakin ja Sarin on jatkettava valtavan piilotuen antamista HPK:lle.
        Kaikkien kaupungin omistamien yhtiöiden ja koululaitosten johdon on käsketty käyttää aivan helvetisti rahaa mainostilan ostamiseen HPK:lta ja kohta pelipaidoissa ja hallin mainoksissa lukeekin ainoastaan kaupungin mainoksia esim. "Kiertokapula", "HS-vesi", "HAMK", "Hämeenlinnan Pysäköinti Oy", "Hämeenlinnan Teatteri", "Nummen ala-aste", "Kaurialan lukio", "Ahveniston vuorotarha" , "Fici-Copy"etc. etc. todella järkevää.


      • Ankeuttaja-Express
        IISAKIN_ROMAHDUS kirjoitti:

        Osui ja upposi demulitrolliin!!
        Demuli ei kestä kun hänen rakkaudenkohdetta Iisakkia ryöpytetään oikein isän kädestä. SCC oli todellinen mestarinäyte suurhuijari Ritaluomalta. Paikalliset yksinkertaiset ja helposti hönötettävät poliitikot Iisakki ja Sari luulivat pääsevänsä historiankirjoihin ja saavansa oman patsaan torille, kun ovat auttaneet kaikin voimin Ritaluomaa ja hanke on valmis.
        HPK:sta piti tulla Suomen suurseura jääkiekossa Ritaluoman lupaamilla sijoituksilla. Ei tullut Ritaluoman sijoituksia, joten Iisakin ja Sarin on jatkettava valtavan piilotuen antamista HPK:lle.
        Kaikkien kaupungin omistamien yhtiöiden ja koululaitosten johdon on käsketty käyttää aivan helvetisti rahaa mainostilan ostamiseen HPK:lta ja kohta pelipaidoissa ja hallin mainoksissa lukeekin ainoastaan kaupungin mainoksia esim. "Kiertokapula", "HS-vesi", "HAMK", "Hämeenlinnan Pysäköinti Oy", "Hämeenlinnan Teatteri", "Nummen ala-aste", "Kaurialan lukio", "Ahveniston vuorotarha" , "Fici-Copy"etc. etc. todella järkevää.

        HYVIN PUHUTTU, PEESAAN TÄYSILLÄ !

        Kohta Kok/Dem-trolli iskee jä kopioi tekstin sekä kääntää asiasisällön nurinpäin, pesee "mustaa valkoiseksi" tapansa mukaan !


      • TradekanJaSDPnKusetus

        Sarin selitykset maanantain valtuustossa olivat varsinaista tragikomediaa. Oli vaikeaa valita itkun ja naurun välilta Saria kuunnellessa. Sari ei myönnä vieläkään, että on tullut investoitua aivan liikaa ja aivan väärin kohteisiin. Sarin suosikkeja ovat tuottamattomat investoinnit, kuten Tapahtumaton Puisto, joiden rakentamispäätös on ollut täydellinen järjen seisahtuminen.
        Sarin ja Iisakin puuhastelukerhossa keksitään mitä ihkuimpia kivajuttumunmielestä-investointeja ja ne toteutetaan tietenkin, koska nämä lapselliset poliitikot itse niitä haluavat. He ovat täydellisen virheellisesti luulleet esim. rokkipuiston nostavan kaupungin elinvoimaa. Tulos on täydellinen floppi ja rahaa on mennyt täysin hukkaan useita miljoonia euroja.

        Totuus Kantolan hankkeen taustalla on se, että Iisakki ja eräät muut demarit halusivat auttaa punikkiorganisaatiota pääsemään eroon saastuttamastaan Kantolan maa-alueesta ja saivatkin uunotettua kaupungin päättäjät maksamaan ylipäätänsä jotakin tuosta ympäristömyrkkyjä ja ongelmajätteitä täynnä olevasta maa-alueesta. Rahan olisi pitänyt liikkua toiseen suuntaan eli omistaja Tradekan olisi pitänyt maksaa siitä, että joku ylipäätänsä huolii tuon saastepesän omalle vastuulleen.
        Iisakki ja Kauranen yms. demarit tekivät siis kunnon kusetuksen kaupungin piikkiin!! HURRAA SDP JA RAHAKAS YHTEISTYÖ TRADEKAN KANSSA!!


    • HienoaSari

      Mutta Sarilla oli mahtavan hieno puheenvuoro valtuustossa 17.10.

      • TyhjäPääOngelmana

        Täyttä liirum laarumia eli tyhjänpäiväistä sanahelinää se Raution jaaritus oli. Täysin paska puhe ilman sisältöä.
        Ottais se lordo edes joskus vastuun tekemistään imbesilleistä hankkeista ja päätöksistä. Sari ei kykene tuottamaan muuta kuin ikuista hattarapaskaa ja senkin vielä muiden opastamana. Tyhjällä päällä ei kykene parempaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2896
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2450
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2049
    5. 171
      1862
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1856
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      134
      1546
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe