Avaruus+vanheneminen.

Jänniäasioita

"Jos oma sisko matkaisi lähes valon nopeudella Linnunradan keskustaan, aikadilaation vaikutus kasvaisi äimistyttäväksi. Maan kellojen mukaan matka kestäisi esimerkiksi 60 000 vuotta. Astronautit sen sijaan vanhentuisivat matkallaan esimerkiksi vain 40 vuotta. He palaisivat siis toisten kaukaiseen tulevaisuuteen"

Eli jos laitettaisiin nuoria ihmisiä (20-v)avaruusalukseen ja tehtäisiin tuo matka niin maahan palatessa heidän fyysinen ikä on 60 mutta maassa aika on mennyt 60000 vuotta? Oletan että tarvittavat tegnologiat ovat keksitty eli niistä ei sen enempää.

Entä jos alukseen on laitettu mukaan kello kalenteri jossa on kyseisen lähtömaan aikatiedot ja kesäaika yms poikkeamat. Jos lähtö yllä olevalle matkalle tapahtuisi vuonna 2020 näyttäisikö kalenteri vuotta 2060 kun retkikunta saapuisi takaisin maahan olettaen että kello/kalenteri systeemi on ollut koko matkan ajan virroissa ja ajannäyttö ei ole keskeytynyt missään vaiheessa.

21

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jänniäasioita

      Niin ja oletan että maassa vuodet kuluvat samaan tahtiin kuin alukseen laitetussa kellossa (maan ajankulu). Kalenteri näyttäisi siis koko matkan ajan maan aikaa.

      • "Kalenteri näyttäisi siis koko matkan ajan maan aikaa."

        Tuostahan voi päätellä että kalenteri näyttää maan aikaa hyvin lähellä matkan loppua.

        Kalenteri joka näyttää maan aikaa, näyttää maan aikaa. Se siis ei näytä aluksen aikaa, vaan maan.

        Sen maan ajanhan voi katsoa maasta, kunhan ei mene turhan kauas maasta.

    • Aika kulkee kaikkialla omaa vauhtiaan, eikä ihminen aikakäsityksessäänkään huomaisi mitään eroa kulki sitten Maapallon rauhallista vauhtia tai lähes valonnopeudella.

    • Kaksosparadoxi: On kaksosveljekset Asko ja Esko. Asko ryyppää Gambinaa kun taas Esko kittaa Carilloa. Asko vanhenee paljon nopeammin kuin Esko. Kun Asko on 60-vuotias, on Esko vasta 30-vuotias. Ainoastaan Kollimaattorin kaltainen huippufyysikko pystyy tämän selittämään. vai kuinka?

    • Huutiukko

      Näyttäisi.

    • 8765

      Puolittain vaikea asia on näköjään käsittää, että ajan pituus muuttuu.
      Sekunti on sekunnin pituinen kaikille paikalla olijoille. Jos olet nopeasti kiitävässä autossa, paikallaan seisoville sekuntisi on kuitenkin pidempi. Se johtuu siitä, että liikut.
      Aika muuttuu, paikallaan istuva ei välttämättä edes tiedä nopeuttaan.

    • 102030405060

      Kyllä, jos kello ja kalenteri ovat heillä mukana, niin ne etenevät vain 40 vuotta.

      • vaikeaakäsittää

        Eli kalenteri näyttäisi 2060 lukua maahan tultaessa vaikka maassa aika olisi mennyt yli 60000 vuotta?

      • huuhaata_sanon_minä
        vaikeaakäsittää kirjoitti:

        Eli kalenteri näyttäisi 2060 lukua maahan tultaessa vaikka maassa aika olisi mennyt yli 60000 vuotta?

        Siinä sitä onkin jollain urakkaa todistaa tuo oikeaksi käytännön kokeella. Niin, tietenkin kiistattomasti, että kellojen käyntitarkkuuden erot selvästi ylittyy. :D

      • Onhan se todistettu atomikelloilla jo ajat sitten. GPS ei myöskään toimisi ilman aikadilataatiokorjausta.

      • huuhaata_sanon_minä
        agnoskepo kirjoitti:

        Onhan se todistettu atomikelloilla jo ajat sitten. GPS ei myöskään toimisi ilman aikadilataatiokorjausta.

        Ja saadut aikaerot ovat luokkaa mitä? Ovatko uskottavia, vai häipyvätkö virhemarginaaleihin?

      • 8765

        Mielestäsi GPS ei siis toimi?

      • huuhaata_sanon_minä kirjoitti:

        Ja saadut aikaerot ovat luokkaa mitä? Ovatko uskottavia, vai häipyvätkö virhemarginaaleihin?

        Ei häivy, vaan aikaerot ovat juuri sellaisia kuin teoria ennusti. Viittasin siis varhaiseen kokeeseen, jossa atomikelloja lennätettiin yliäänikoneella maapallon ympäri. Ero paikallaan olevaan kellon oli 1 x 10 ^-7 sekuntia, joka on atomikelloilla hyvinkin mitattavissa.

        Myonin keskimääräinen elinikä tunnetaan. Tunnetaan myös se prosessi, jossa myoneja syntyy protoni -> pioni -> myoni törmäyksissä ilmakehässä. Myonin lepokoordinaatistosta katsoen pitäisi 2230 m:n korkeudessa syntyvissä myoneissa tapahtua viisi puoliintumista ennen Maan pinnalle pääsyä Maan koordinaatistosta katsoen. Kun myonit kulkevat nopeudella 0,98 x c, on niiden aika hidastunut ja myoneja rekisteröidään Maan pinnalla puolet siitä määrästä, mitä niitä syntyy, eikä vain viidesosa. Toinen tapa tarkastella asiaa olisi Lorenz muutos matkan suhteen. Myonin kannalta maan koordinaatiston 2230 m vastaakin 446 metriä.

        Numerovirheistä voi syyttää professori Maalampea ja dosentti Perkoa. Selityksen ontuvuudesta voin itse ottaa vastuun.

        Kunhan kokeessa päästään muutaman kymmenen minuutin eroon, niin sitten voidaan puhua jostain todistusvoimasta vastaan virhemarginaalit.

      • hföojfj
        huuhaata_sanon_minä kirjoitti:

        Kunhan kokeessa päästään muutaman kymmenen minuutin eroon, niin sitten voidaan puhua jostain todistusvoimasta vastaan virhemarginaalit.

        Ei todistamiseen tarvita mitään muutaman kymmenen minuutin eroa. Samat mitattavat erot kun syntyvät jokaisella mittauksella todistaa asian, ja tietysti mm. myös se että gps toimii aikadilaatiokorjauksella osaltaan myös todistaa asian.

      • VajakkinVajavuudesta
        huuhaata_sanon_minä kirjoitti:

        Kunhan kokeessa päästään muutaman kymmenen minuutin eroon, niin sitten voidaan puhua jostain todistusvoimasta vastaan virhemarginaalit.

        Höpö höpö. Olet pahasti pihalla nykyisestä mittaustarkkuudesta. Virhemarginaalit tunnetaan varsin hyvin ja nuo mitatut tulokset ovat aivan valideja ja juuri ratkasti ennusteen mukaisia.
        Myös myonien puoliintumisaika tiedetään tarkasti ja niissä havaittu ero onkin jo moninkertainen siihen nähden, mitä se olisi ilman aikadilataatiota.

        Höpinäsi johtuvat vain siitä, että sinä et itse ymmärrä. Onneksi maailmaa ei ole rakennettu sinun ymmärryksesi varaan. Olisi öljylamppukin tainnut jäädä keksimättä.

      • maaasema

        Jos meillä olisi radioyhteys tähän lähes valon nopeudella liikkuvaan alukseen jolla kelloa kyyditettäisiin, niin miten kuulisimme täällä maassa kellon aikamekkipulssit. Oletetaan että kello lähettää aikamerkkiä sekunnin välein.

      • maaasema kirjoitti:

        Menomatkalla lähetys olisi hyvin heikko, voimakkaasti kantoaalloltaan punasiirtynyt ja sisältäisi hyvin heikon ja hyvin, hyvin hitaan infraäänen piippaukseksi.

      • KJHKJHKJHJKH
        maaasema kirjoitti:

        Jos meillä olisi radioyhteys tähän lähes valon nopeudella liikkuvaan alukseen jolla kelloa kyyditettäisiin, niin miten kuulisimme täällä maassa kellon aikamekkipulssit. Oletetaan että kello lähettää aikamerkkiä sekunnin välein.

        Ks Dopplersiirtymä.

      • maaasema
        KJHKJHKJHJKH kirjoitti:

        Ks Dopplersiirtymä.

        Mutta eikö menomatkan ajan hidastuminen kompesoituisi silloin paluumatkan ajan nopeutumisella?

    • dfghjk

      Jos siskolla on ikää yli 25 v niin se on vanha akka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe