Oletteko kiinnittäny huomiota että elias kuoli nyt mutta syksyllä kun kerrottiin paljastuksia niin siellä hautajaiskuvassa elias seisoo. Ja niitä hautajaisia ei ole ollut vielä. Sekä eliaksen näyttelijä vinkkas että kaikki on mahdollista salkkareissa elikkä palaako se takas?
Häiritsee eliaksen kuolema
10
164
Vastaukset
- Stondisko
Eliaksella seisoo ja se tulee kummittelemaan porukalle.
- Kummitus-ellu
Kummitus-elias käy öiseen aikaan maistamassa pihlajakadun jokaista mulkkua.
- Kommentoija91
Tietenkin Elias seisoo hämäyksen vuoksi siellä. Jottei arvattu etukäteen kuka kuolee.
Eihän siinä olisi ollut mitään jännittämistä jos hänet olisi jätetty siitä kuvasta pois ja sen olisi arvannut siitä. Jännitystä olla pitää, hyvät ihmiset. - Arvaus5
Liekö tuossa vuorossa Aki Nikkisen hautajaiset? Camilla hoitaa Seireenin avulla Nikkisen mullan alle. Elisa mukana joukossa hämäyksen vuoksi ja koska ilmestyy haamuna muutamille.
- Camilla_Mustavaara
Camilla Mustavaaran tielle ei tule kukaan. Vaikka palkkamurha olisi ainoa vaihtoehto.
- jokunenjadka
Mistä tällasia oliveri näyttelijöitä löytää. Niin surkea näyttelemään että voi elämän kevät. Just just pystyy lauseen muodostamaan. On kyllä surkea näyttelijä tosi surkea.
- YsiSeptember
Mun mielestä Oliver on tosi suloinen ja yksi parhaimpia näyttelijöitä. Ja hei, sehän on vasta pikkulapsi. Ei oikeassakaan elämässä pikkulasten puhe välttämättä ole niin sujuvaa kuin isomman ihmisen.
Ja mitä tohon Camillan ja Akin juttuun tulee niin itse olen Camillan puolella ja toivon että Camilla saisi annettua Akille opetuksen ja Aki sais kunnolla nenilleen,
Kumpikaan ei ole puhdas pulmunen mutta Camillasta jotenkin tykkään enempi kuin Akista.- lapsiaolluennenki
Oliver parhaita näyttelijöitä?? Nyt meni kyllä mehtään. En ole kyllä ennen nähnyt noin surkeeta lapsinäyttelijää.
- YsiSeptember
lapsiaolluennenki kirjoitti:
Oliver parhaita näyttelijöitä?? Nyt meni kyllä mehtään. En ole kyllä ennen nähnyt noin surkeeta lapsinäyttelijää.
Niin, mutta se on sun mielipide!
Minulla on omani.
Jokainen tykkää eri asioista.
Eihän siinä mitään mieltä olisikaan jos kaikilla olisi sama mielipide.
- tyran.banksit
https://areena.yle.fi/1-4342881#autoplay=true Tuossa tuo huppupäine muistuttaa vähän Petteri Paavolata eli Eliasta. Hoksasimpa samalla että pikkuserkkuki, siis mun serkun tyttö, 18v, näkyy oleva Sonjana mukana tuolla näyttelemässä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 794117
- 283090
- 2013082
- 512887
- 242824
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl422553Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3142513Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2292194Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252047- 452007