Imatran murhat: Poliittinen motiivi !

TilasikoJoku

Suomen Breivik, äärioikeistolainen joka Norjalaisen ääriaatetoverinsa tapaan joukkomurhasi vasemmistolaisia, tai sitten tilattu poliittinen attentaatti joka kohdistui SDP-kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa vastaan, ehkä myös toimittajia (puoluekanta?) vastaan. Jälkimmäisessä tapauksessa murhatutkinnan tulos: yksittäinen hullu äärioikeistolainen jota valkoisen raivon vallassa tappoi tuntemattomat tai pikaisesti valitun poliitikon (esimerkkeinä JFK, Martin Luther King).
Poliittinen motiivi tuntuu aika selvältä. Murhasi kunnallispoliitikon ja tämän seurassa liikkuneet toimittajat. Ei jatkanut murhatöitään, vaan meni autoonsa odottamaan poliiseja. Valkoisen raivon ampuja olusi jatkanut murhaamista ja kostomotiivista toiminut todennäköisesti lähtenyt karkuun. Oli valmistautunut jäämään siis kiinni. Äärioikeisto on tunnetusti pitänyt demareita vihollisinaan ja syynä muka Suomen tilanteeseen, vaikka 12 viime vuotta porvarijohtoisia hallituksia takana. Tilasiko joku SDP:n kunnallispoliitikon murhan, nyt kunnallisvaalien alla? Kuka hyötyy, ja oliko kyseinen puheenjohtaja uhka jollekin hankkeille tai jonkun muun puolueen henkilön pääsylle kaupunginvaltuustoon tai jonkun muun puolueen enemmistölle. Tästä syystä murhat voivat olla tilaustöitä ja nämä kytkennät pitää ehdottoman tarkasti selvittää.

21

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vhjklll
      • Olettamus.vain

        Kuka senkin tavallisuuden tietää ?


      • Intti_Ranne_10010

      • YaXaaasss
        Olettamus.vain kirjoitti:

        Kuka senkin tavallisuuden tietää ?

        No, vaikka ei olisikaan ollut tavallinen, niin tappaa ei saa, kai olet samaa mieltä, vai mitä?


    • Intti_Ranne_10010

      Ei saa demari yleistää. Ihan selvä yksittäistapaushan tuossa on kyseessä. Nyt ei saa antaa pelolle valtaa. #Suvaitsevaisuus # Rasismi #Rakkaus yli rajojen # jne :DDD

      P.S. Kun ottaa huomioon miten kahjoa demareiden politiikka yleensä on, pistää ihmetyttämään että heitä ei tapeta päivittäin.

      • Intti_Ranne_10010

        Psst... unohtui sanoa, että olen huolissani (demareiden) asenteiden kohtuuttomasta koventumisesta tällaisia väärinymmärrettyjä ihmisiä kuin Imatran ampuja kohtaan.


      • Intti_Ranne_10010

        Psst...psst...Unohtui myös sanoa, että tuo Imatran ampujakin varmaan paljastuu ihan todella mukavaksi mieheksi myöhemmin. Varmaan joku toimittaja kohta löytää hänen Facebook-sivunsa joilla selitetään miten mukava kaveri hän on ja ystäviäkin on x-määrä. Kuten:

        http://www.halla-aho.com/scripta/maahanmuuttokriittinen_tulipalo_tampereella.html

        Lisäksi kyseessä epäilemättä oli vain pieleen mennyt yritys keskustella tuon tapetun demarin kanssa ja ampujaa oli vain ahdistanut demareiden tyypillinen epäluulo häntä kohtaan kuten maahanmuuttajia ahdistaa suomalaisten "rasismi" heitä kohtaan. Lisäksi mistä sen tietää vaikka tyypin tarkoituksena vain olisi ollut hieman ammuskella aseellaan ilmaan ja demari sattui tielle. Ja nuo toimittajat. Sitä paitsi olen varma että epäilty on jo pahoillaan kuolonuhreista ja hän varmaan on Facebook-päivitysten mukaan ystävällinen, huumorintajuinen, monien tuntema ja ahkera.

        Nyt pitäisi myös ajatella sitä, että tyypin pidättäminen varmaan järkyttää ja loukkaa tämän omaisia. On myös suuri pelko siitä, että omaiset joutuvat nyt uhkailun kohteeksi tai kokevat muuta sosiaalista syrjintää. Tämä saattaa lisätä rasismia. Joka tapauksessa miehen Facebook päivityksistä varmaan näkee että hän on tehnyt pitkiä työpäiviä ollakseen kunnollinen veronmaksaja.


      • Intti_Ranne_10010

        #Ulkoparlamentaarinen toiminta
        #Päivi Lipponen
        # LOLLOLLOLLOL


    • SuvakkiJaYlpeäSiitä

      Odotan vain ensimmäisiä palstalaiskommentteja, joissa uhrit syyllistetään ja joukkomurhaaja nähdään "kansan oikeutetun vihan" välikappaleena.

      Toivon olevani väärässä. Eihän sellaista kirjoitusta tule, eihän?

      • Intti_Ranne_10010

        Mutta miksi joku tuollaisia kirjoittelisi? Miesparkaa varmaan vain ahdisti demareiden kahjo politiikka ja se johti hänet rikosten poluille kuten maahanmuuttajienkin on selitetty joutuvan rikosten tekijöiksi koska suomalaiset ovat niin rasistisia.

        Sitä paitsi on hyvinkin mahdollista, että tuo ampuja vain harjoitteli ampumista ilmaan ja koska sihti oli huono, demari ja toimittajat joutuivat tulilinjalle kun kerran käppäilivät siinä vieressä siihen aikaan. Shit happens -myös demareille.

        Joten ollos huoleton, demari...


    • Intti_Ranne_10010

      Siteeratakseni demaria suoraan:

      "Poliittinen motiivi tuntuu aika selvältä. Murhasi kunnallispoliitikon ja tämän seurassa liikkuneet toimittajat."

      Verrataanpas...

      Tapauksen tiedotteesta yleisölle:

      "Tämän hetkisen tiedon mukaan epäilty oli ampunut tilanteessa 4-5 laukausta ja uhrit olivat valikoituneet sattumanvaraisesti. Epäillyllä on aiempaa rikostaustaa, mm. väkivaltarikoksia."

      Siis...pelkkä sattuma ja yksittäistapaus. Demari antoi nyt ennenaikaisesti siis pelolleen vallan ja meni yleistämään aiheettomasti yksittäistapauksen pohjalta. Kannattaisi ottaa huomioon miten loukkaavalta tuollainen tuntuu esimerkiksi maahanmuuttajista, kun heille saattaa tulla mielikuva että Suomessa ei saisi ammuskella vapaasti.

      No ehkä tuon ampujan tausta ei osoittautunut nuhteettomaksi, mutta olen varma että hän yritti ahkerasti tehdä kaikkensa parantaakseen tilannettaan ja on ihan pidetty ihminen Facebook-kaveriensa keskuudessa.

      Pääasia kuitenkin näyttää olleen, että tämä väärinymmärretty yksilö näytti harjoitelleen ilmaan ampumista ja sihti vain oli huono.

      • YaXaaasss

        Sitähän ne Imatran poliisitkin vannovat että sattumanvaraiset uhrit ja sitten sama poliisi puhelee ettei epäilty ole vastannut poliisien kysymyksiin teon motiiveista, kuitenkin samat poliisit ovat varmoja, ettei taustalla olisi poliittisia vaikutteita, mistä ihmeestä poliisit voivat väittää tällaista jos kerran epäilty vaikenee teoistaan.


      • Tjhghjghh

        Lainapyssy oli epätarkka ja poika ajatteli palauttaa sen seuraavana päivänä.? Kaveri vielä päätti kokeilla pyssyä yöllä, kun normaalisti ihmiset nukkuvat siihen aikaan? Sitten mimmit tuiskeessa hyppäsi eteen? Ihan kuin hirvikolari?


      • Intti_Ranne_10010
        YaXaaasss kirjoitti:

        Sitähän ne Imatran poliisitkin vannovat että sattumanvaraiset uhrit ja sitten sama poliisi puhelee ettei epäilty ole vastannut poliisien kysymyksiin teon motiiveista, kuitenkin samat poliisit ovat varmoja, ettei taustalla olisi poliittisia vaikutteita, mistä ihmeestä poliisit voivat väittää tällaista jos kerran epäilty vaikenee teoistaan.

        Miksi pitäisi lähteä olettamasta, että teolla oli poliittisia vaikuttimia? Yleensä yksinkertaisin selitys on tosi.

        Tässä yksinkertaisin selitys on, että poliittisia vaikuttimia ei ollut. Esimerkiksi tuo demarin esiinottama Breivikin tapaus valaisee asiaa erinomaisesti. Breivik ei tullut täysin kylmiltään murhaamaan vaan hän oli julkaissut kokonaisen kirjan netissä omasta poliittisesta filosofiasta. Mutta Imatran ampuja... missä ovat hänen poliittiset julkaisunsa. Miten hän on Facebookissa tms ilmentänyt poliittista katsomustaan?

        Yleensä ne, jotka poliittis-ideologisista syistä tekevät murhia tms, ovat pelkästään innoissaan tekonsa jälkeen mainostamassa näitä näkemyksiään. Siten ampujan tuppisuisuus puhunee puolestaan.

        Muistuttaisin myös demaria siitä, että nyt ei saa yksittäistapauksen takia hätiköidä ja antaa pelolleen valtaa, koska sormella osoittelu kärjistää helposti tilannetta ja juuri sitä terroristit haluavat.


      • Intti_Ranne_10010
        Tjhghjghh kirjoitti:

        Lainapyssy oli epätarkka ja poika ajatteli palauttaa sen seuraavana päivänä.? Kaveri vielä päätti kokeilla pyssyä yöllä, kun normaalisti ihmiset nukkuvat siihen aikaan? Sitten mimmit tuiskeessa hyppäsi eteen? Ihan kuin hirvikolari?

        Nota bene... :)

        Mukava nähdä älykkäitä ihmisiä jotka eivät anna pelolleen valtaa.


    • HyvästiDemut

      No harmi kun ei mennyt useampaa.

      • YaXaaasss

        Lainasit sitten kivääris murhaajalle, vai mitäh?


      • Intti_Ranne_10010

        Nyt ei saa antaa pelolle valtaa...


    • tarkkanäköinen

      Onhan näitä ollut hurreilla kaksi yksittäistapausta ,palme ja joku nais ministeri, norjassakin yksittäistapaus, onko sosialistit tilastoineet vaali menestyksen noususta, tälläisten yksittäis tapausten jälki tilassa, jossa on puolueen menestyksen eteen
      uhrattu muutama yksittäistapaus , kyllä mailma on ihmeellinen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe