joka kertoo siitä, että usko AShintojen nousuun sulaa pankkien "Super"-keinottelulainatarjouksista huolimatta.
Asuntokeinottelija Oravan pörssikurssi on jo pudonnut tänä vuonna yli 50% ja osakkeen hinta lähestyy 5 euroa (max 10 eur).
Eilen muuten rysähti Norrvestian kurssi liki nollille.
Sitä se on, rommi se, oikeisto-kanavat vaikenevat. Näin joulun aikaan on hyvä putsata salkusta roskat, kun muuli ei nyt rahastojaan kerkiä vartiomaan. Juoksee vaan marketeissa loputkin tuhlaamassa.
Taas nytkähti Oravan kurssi 5% alas
17
312
Vastaukset
- noin.tiedoksi
Osinko irtosi eilen.
- niimpä.teki
Kappas vaan, niin tekikin. Tällä kertaa palstalle EI valehdeltu. Orvan osinko, joka on listattujen yhtiöiden ylivoimaisesti parhaasta päästä, peräti 1,08 eur, nytkähti yhtiön johdon tileille runsaiden pörssitiedotteiden kera.
Tiedotteissa kuulemma kerrottiin johdon metkuista mutta mitä? - Vakuusvaje
Osinkoa saavat muutkin omistajat kuin yhtiön johto. Jos omistaisin Oravaa, olisin kyllä enemmänkin huolissani johdolle maksettavista hoito- ja hallinnointipalkkioista, jotka syövät kaiken sen rahan mitä vuokralaisilta saadaan. Osingot tässä firmassa joudutaan maksamaan velkaa ottamalla.
- näppiä.nuolemaan
>>>Osinkoa saavat muutkin omistajat kuin yhtiön johto.
EI helevata sentään, niin saavatkin, siis rahasto-muulit, peräti 0,27 euroa osake.
Kusettajat ottivat 1,08 euroa itelle - Tappiota_tulee
näppiä.nuolemaan kirjoitti:
>>>Osinkoa saavat muutkin omistajat kuin yhtiön johto.
EI helevata sentään, niin saavatkin, siis rahasto-muulit, peräti 0,27 euroa osake.
Kusettajat ottivat 1,08 euroa itelleOn se rahastomuulikin saanut samat 1,08 euroa, jos on omistanut koko vuoden ajan kuten nuo takapirut. Tosin kurssi on laskenut samaan aikaan yli neljä euroa, joten turpiin on tullut. Lisäksi on vahvasti mahdollista, että nyt oli viimeinen osingonjako pitkään aikaan.
- fsdfsdfg
Lenin ennusti oravan kohtalon viisaissa kirjoituksissaan.
Aloittajallekin järjestyy työ koska Lenin.- ennusti.oikein
ennustiko myös muuttoaallon ?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14637674/tiesitko-etta-ylivelkaisten-kamppien-realisointi - kenottelu.lopuss
Mää en linninist tietä tuon taivaallist mut sen mä tiiän et taas nytkähti oravan kurss
pari rossaa alas
Laskijat 11:21 (28.12.2016)
Orava Asuntorahasto -2.12%
Neo Industrial -1.59%
Incap -1.46%
Comptel -1.19%
nyt sullaa rahastos ja nostavat porvarit korkos - paskat.hhoususs
Enää noin 5 euroa/per osake.
Sulaako myös asuntokeinottelu, kun yksi peluri on selvästi jo konkurssissa ?
Keinottelullahan enää ja VAIN pitävät hintoja pilvissä ja "varallisuutta" näennäisenä !! - Kapuoijaa
Kaikkk ns. "Punaselle" kun halvalla saa.
Aion laittaa omat ja varastetut rahat kiinni. Keväällä vähintäin tuplat
Kertoisiko Oravan kurssikehitys kuitenkin enemmän Oravan toimintatavoista, kuin asuntojen hintojen kehityksestä? Oravan arvoa on paisuteltu keinotekoisesti ja nyt alkaa tulemaan pää vetävän käteen...
- tuskinpa.vain
Tuskin orava rommaisi jos ikuinen nousu näyttäisi todennäköiseltä.
tuskinpa.vain kirjoitti:
Tuskin orava rommaisi jos ikuinen nousu näyttäisi todennäköiseltä.
Miksi ihmeessä ei? Sitä paitsi, ikuinen nousu on erittäin todennäköistä, käytännössä pakollista, nykyisessä talousmallissa. Pitkällä tähtäimellä.
Oravan ongelmat lähtevät siitä, että se maksaa liikaa osinkoja. Tämä taas on mahdollista kirjanpidollisella kikkailulla. Huono puoli on se, että jossain vaiheessa todellisuus alkaa näkymään siinä kirjanpidossakin ja siinä vaiheessa seuraa heikot ajat...
Itse en tuollaiseen olisi lähtenyt sijoittamaan. Parempiakin kohteita on. Ja jos asuntomarkkinoilla haluaa sijoittaa, on parempia tapojakin olemassa.- autstikstikstiks
tuskinpa.vain kirjoitti:
Tuskin orava rommaisi jos ikuinen nousu näyttäisi todennäköiseltä.
Jatkuvaan hintojen nousuun perustuva ostettavien kohteiden yliarvostamisen tie on tullut päähänsä. Lisäksi Oravan kohteet ovat sellaisilla alueilla, jotka ovat hintatasoltaan olleet jo laskevia pidempään. Alasajo edessä tällä konkurssipesällä..
autstikstikstiks kirjoitti:
Jatkuvaan hintojen nousuun perustuva ostettavien kohteiden yliarvostamisen tie on tullut päähänsä. Lisäksi Oravan kohteet ovat sellaisilla alueilla, jotka ovat hintatasoltaan olleet jo laskevia pidempään. Alasajo edessä tällä konkurssipesällä..
Jeps.
Ongelma on todellakin yliarvostus. Sitä Orava on aikaansaanut ilmeisen tahallaan.
Tuosta kohteiden sijainnista en sitten sen paremmin tiedä. Ei kiinnostanut sen jälkeen kun olin tutustunut bisnesmalliin. :)- simpapven.malli
TheRat kirjoitti:
Miksi ihmeessä ei? Sitä paitsi, ikuinen nousu on erittäin todennäköistä, käytännössä pakollista, nykyisessä talousmallissa. Pitkällä tähtäimellä.
Oravan ongelmat lähtevät siitä, että se maksaa liikaa osinkoja. Tämä taas on mahdollista kirjanpidollisella kikkailulla. Huono puoli on se, että jossain vaiheessa todellisuus alkaa näkymään siinä kirjanpidossakin ja siinä vaiheessa seuraa heikot ajat...
Itse en tuollaiseen olisi lähtenyt sijoittamaan. Parempiakin kohteita on. Ja jos asuntomarkkinoilla haluaa sijoittaa, on parempia tapojakin olemassa.>>Sitä paitsi, ikuinen nousu on erittäin todennäköistä, käytännössä pakollista, nykyisessä talousmallissa. Pitkällä tähtäimellä.<<
Aivan. Kapitalismi on konkurssissa ja se täytyy kapitalistinkin tunnustaa.
Jotain on siis tehtävä ja tehtävä on aloitettu. On mielenkiintoista nähdä, mihin se johtaa. Toistaiseksi Zipilän ss-porukka vain leikkaa muulilta, siis vähentää mjulen "kasvua", jopa voimakkaasti.
Tämä "nousu" keksittiin jo Zimbabwessa aikanaan.
Samalla tiellä ollaan.
No, oli niin tai näin, mutta setelikoneet jauhavat, EKPssa ja FEDissa juuri tuossa tarkoituksessa, vaikka ekonomistit kauhistelevat simpapven.malli kirjoitti:
>>Sitä paitsi, ikuinen nousu on erittäin todennäköistä, käytännössä pakollista, nykyisessä talousmallissa. Pitkällä tähtäimellä.<<
Aivan. Kapitalismi on konkurssissa ja se täytyy kapitalistinkin tunnustaa.
Jotain on siis tehtävä ja tehtävä on aloitettu. On mielenkiintoista nähdä, mihin se johtaa. Toistaiseksi Zipilän ss-porukka vain leikkaa muulilta, siis vähentää mjulen "kasvua", jopa voimakkaasti.
Tämä "nousu" keksittiin jo Zimbabwessa aikanaan.
Samalla tiellä ollaan.
No, oli niin tai näin, mutta setelikoneet jauhavat, EKPssa ja FEDissa juuri tuossa tarkoituksessa, vaikka ekonomistit kauhistelevatVäitteestäni ei seuraa kapitalismin konkurssi. Tai jos sinusta seuraa, haluaisin että purat ajattelusi tähän esiin. On nimittäin taloustieteen nobelin arvoinen suoritus.
Zimbabwessa tuo nousu oli todellakin erittäin tehokasta. Sielläkin kannatti omistaa mielummin vaikkapa asuntoja kuin rahaa. Mieluiten nousu saisi kuitenkin olla maltillista. Se olisi parasta, noin yleisesti ajatellen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162680
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737