Liikaa tatuointeja tyttärellä

Äippä-68

No niin. Avaudunpa nyt vaikka tänne vaikka eihän asialle sinällään mitään voi. Omalle asenteelleni lähinnä ainoastaan.

Tyttäreni on 22-vuotias ja tatuointien peitossa. Ensin peittyivät käsivarret kokonaan tatuointeihin, ei siinä vielä mitään, mutta kämmenselkien tatuoiduttaminen pisti jo nieleskelemään.
Mutta se oli vasta alkua. Viikonloppuna käväisi kotona - kera kauttaaltaan tatuoidun kaulan ja kurkun alueen!

Älkää käsittäkö väärin, ihan pidän sinällään tatuoinneista ja ammattilainenhan nämäkin on tehnyt, hyvin tehtyjä, kauniita kuvia siis sinänsä. Mutta kun en pysty oikein enää suhtautumaan asiaan. Pitääkö koko iho niillä peittää?

Tyttäreni on fysioterapeutti/personal trainer ja on vakuuttanut, että ei ammatissa kuvat haittaa, on kuulemma työkavereillakin paljon tatuointeja. Uskotaan. Mutta tytär vaan on aina ollut aika impulsiivinen, on innostunut asioista hetkessä ja yhtä nopeasti into on lopahtanut. Mitä jos tatuointien suhteenkin käy samalla tavalla?
Ja toinen asia mikä kauhistuttaa: Mitäs jos päättää tatuoida kasvonsakin kun muualta kehosta tila loppuu??

Tyttäreni on kaunis, sirorakenteinen ja kaikinpuolin soma. Näin valtava määrä tatuointeja muuttaa hänen ulkomuotonsa kokonaan. Ei sovi minusta sellainen hänelle.

En haluaisi suurin surminkaan olla saarnaava konservatiivimutsi, kun sellaiseksi en itseäni mitenkään miellä. Mutta asiassa on vaan niin paljon nielemistä.

Että kaulakin, kokonaan! Se katkaisi kyllä kamelin selän. Voi sentään. Eihän siitä musteen keskeltä enää erota edes kaunista rippiristiäkään...

9

1333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • typerästitehty

      Tosi typerää tatuoinnit. Suomi tulee jälkijunassa, muissa maissaalkaa olla poissa modista,

    • Lionese

      Hei, hyvä jos löytänyt taitavan tatuoijan, joka osaa tehdä kaunista jälkeä. Kuopiosta on turha etsiä taitavaa tatuoijaa.

    • Natsithan teki juutalaisten tatuoinneista lampunvarjostimia. Voit lohduttaa tytärtäsi, että voit saada toisen elämän muunakin kuin palasaippuana.

      • Eheiiteheny

        Urbaani legenda.. eivät muuten tehny


    • tatuoimattomat

      No eihän sinun tarvitse asennettasi muuttaa. Aivan hyvin voit sanoa tyttärellesi, että mielestäsi hänellä on liikaa tatuointeja ja se siitä.
      Itse olen sanonut tyttärilleni, että mielestäni tatuoinnit ovat useimmiten hyvin rumia. He eivät ole ottaneet yhtään tatuointia. En sano, että olen vaikuttanut heihin asenteellani, mutta ainakin he ovat selvästikin harkinneet haluavatko pilata ihonsa.

    • Oma tytär 25 on hakkauttanut itselleen mielestäni turhan paljon kuvia. Viimeisin oli otettu ranteeseen, ensimmäinen tavallaan aina näkyvä. Mielestäni kuva oli ruma ja väärin päin. Ihan suoraan sen hälle sanoin, eikä loukkaantunut (vissiin) koska tietää, että sanoan mielipiteeni. Ja tytär myös tietää, että sen yhden kerrran jälkeen en tuosta asiasta enää nillitä.

      Niinkuin op sanoi, ei sille mitään voi jos täysikäinen ihminen tatskaa itseään. Neuvoja kannattaa antaa, muttei saarnausmielessä.

    • AlibabaC

      No et kyllä ole mikään konservatiivimutsi jos kauhistelet tyttäresi tatuointien määrää. Kuulostaa pahalta että on noin nuorena sotkenut kehonsa pysyvästi ja vielä noin näkyvästi. Saattaa 10v tai vaikka 20v päästä olla todella ahdistavaa olla kauttaaltaan musteen peitossa..
      Ja itse olen 20v ja mulla on kaksi tatuointia.

    • tosijuttutämä

      Eikö tytär kunnioita äitinsä tahtoa. Kovempi on oltava.
      Joskus vuosia sitten poikani oli noin parikymppinen ja se oli ottanut tatuoinnin ja suutuin siitä ihan hirveästi.
      Huusin sille monta päivää naama punaisena. Haukuin ja huusin, että ihoa ei pilata, vihaan tatuointeja.
      Ja vaan huusin ja haukuin poikaa, haukuin, että ei sinun ihossa ole ollut piirroksia, silloin kun sinut synnytin.
      En halua niitä katsella pojan ihossa nytkään.
      Kuinka ollakaan tästä on aikaa jo melkein 20 vuotta.
      Poika ei tämän yhden ainoan tatuoinnin jälkeen ole ottanut yhtään tatuointia.
      Sanoi muistavansa minun huudot silloin.

      • Vielätosimpijuttu

        Huomaa kyllä nämä sairaat ihmiset. Jos ei omaa lasta voi hyväksyä sellaisena kuin on niin kyllä pitää miettii mikä meni vikaan? Kuiteskin poikas oli jo sillon yli 18v eli sinuna en puuttuis johonki tollaseen. Tottakai aina voi sanoa mielipiteensä, mutta oman lapsen haukkuminen on jo tyhmää ja huutaminen myös. Ymmärtäisin jos poikasi olisi ollut alle 18v, mutta toi meni jo yli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe