Ehkä yritetään nyt pitää nimet pois tästä ketjusta?
Tuntuu aika surulliselta, että sen vihaisen sakemannin omistaja facebookissa väittää nyt naapurinsa (allekirjoittanut) kyttäävän häntä ja "aina tahallaan tulevan samaan aikaan rappuun".
Tiedoksi, että olet varmaan itsekin huomannut minun koirineni tulevan ULKOA. Uskotko todella, että vien koirani ulos ja jään oven taakse odottamaan jos teistä vaikka näkisi vilahduksen? No en!
Katsos, mä vien koirat kävelemään. Joskus pidemmäksi, joskus lyhemmäksi aikaa enkä mitenkään voi lähtiessäni tietää minuutilleen milloin palaan. Vielä vähemmän voin tietää, että te olette juuri silloin rappukäytävässä.
Tässä muuten taas yksi surullinen uutinen vihaisen koiran hyökkäyksestä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702142200070795_uu.shtml
Katuma-ketju jatkuu...
264
7477
Vastaukset
- toivAsiallisempana
"Eilen näin sen vaaan kerran rakkien kanssa. Sano siinä rapussa meiän mutsille että "alas nyt mennä siitä kun hänen pitää päästä" niin tää vastas että mähän en lumppu sun pillin mukaan hyppää. Kyllä se taas perään lähtee kun vien koirat ulos."
- Kikakikakika
Voisikos tämä mummo jo lopettaa rääpimisen netissä kokonaan ja keskittyä oman koiran kakkapusseihin?
Moni on myös mieltä, raivohullut mummot laitokseen kunnes osaavat olla ihmisiksi ja juoruilematta. - Pikkuneuvo
Jos riehut ja huudat saksarin aikana, provosoit koirat kimppuusi.
Tuommoisen jälkeen jos puree on sinun itsesi aiheuttama tilanne. Ja joudut ehkä jopa maksamaan purevan koiran omistajalle. Tästä on ennakkopäätös jo olemassa.
Lopeta uhkailu, uhkaava käytös ja häiriköinti niin elämäsi muuttuu helpommaksi.- sniffsniff
Joko poliisin koirapartio kävi haistelemassa katuman kama luukun? Mitä löytyi?
- toivAsiallisempaa
Eiköhän se uhkailu ole ihan siellä teidän puolella. Sait hysteerisen raivokohtauksen sunnuntaina vain siksi, että uskallettiin mennä meidän autolle. Tosin kierrettiin kyllä lasten leikkipaikan kautta. Myöhemmin kirjoittelit täällä, että mä olin muka tullut sun eteen huutamaan. Joo varmasti, kun oli vielä kolmen koiran talutinkin yhdessä kädessä ja kassi toisesa. Ja teillähän siis oli ne koirat, yksi sulla ja yksi äidilläsi ja molemmat piti jumalatonta rähinää.
Mitenkäs se patterinhakkausjuttu menikään? Ei ole mulle tullut isännöitsijältä mitään kirjettä...sen sijaan sä sait kirjeen, jonka laitoit ilmoitustaululle useilla reunahuomautuksilla höystettynä.
En tiedä mitä haet noilla valheillasi. Eikä se mun mielestä oo uhkailua, jos sanon hissin ovea auki pitävälle tyhjäkatseiselle tyypille, että voisitko jatkaa matkaasi että muutkin pääsee. - Tarkkaanottaen
Koirat rähisi hihnassa..? Mitä sitten. Normaali käytöstä väkivaltaisen häirikön edessä koiralta. Koira vaistoaa uhan sinusta.
- tosikuvesi
puolustaa lasten murhaajaa koska ystävä, erika tapuksessa tosi saatanan normaali ihminen, kaikki tommoset pitäisi poistaa kartalta.
- Eikoiratjokapaikkaan
toivAsiallisempaa kirjoitti:
Eiköhän se uhkailu ole ihan siellä teidän puolella. Sait hysteerisen raivokohtauksen sunnuntaina vain siksi, että uskallettiin mennä meidän autolle. Tosin kierrettiin kyllä lasten leikkipaikan kautta. Myöhemmin kirjoittelit täällä, että mä olin muka tullut sun eteen huutamaan. Joo varmasti, kun oli vielä kolmen koiran talutinkin yhdessä kädessä ja kassi toisesa. Ja teillähän siis oli ne koirat, yksi sulla ja yksi äidilläsi ja molemmat piti jumalatonta rähinää.
Mitenkäs se patterinhakkausjuttu menikään? Ei ole mulle tullut isännöitsijältä mitään kirjettä...sen sijaan sä sait kirjeen, jonka laitoit ilmoitustaululle useilla reunahuomautuksilla höystettynä.
En tiedä mitä haet noilla valheillasi. Eikä se mun mielestä oo uhkailua, jos sanon hissin ovea auki pitävälle tyhjäkatseiselle tyypille, että voisitko jatkaa matkaasi että muutkin pääsee.Missäs vaiheessa lastenleikkipaikoille on saanut viedä kapisia koiria?
- kuvanvoimalla
Neuvoisin ottamaan puhelimella talteen videoklippejä niistä tilanteista, kun sussarit juoksentelevat vapaaana tai ahdistelevat ohikulkijoita. Näillä kuvatodisteilla on helppo näyttää toteen holtiton ja vastuuton koirien ulkoiluttaminen. Kaikki rikkeet sitten viranomaisten tietoon. Näin saadaan jotain rotia tuohon leväperäiseen koirien ulkoiluttamiseen.
- filmaa
mitä paskaa jauhat ? missäs ne vapaana juoksee, taidat nähdä näkyjä
- saatanasentään
Me nähdään käräjillä. sä olet valehdellut ja tehnyt semmoisia asioita ettei asia jää tähän. annat mun ja koirien vaan kulkea rauhassa niin kaikki sujuu hyvin. SUN KOIRASI HAUKKUIVAT MUUTEN SILLOIN SUNNUNTAINA? mitenkäs ne silleen. hommaa elämä. oma semmoinen. älä käy enää uhkailemasssa ja riehumassa ihmisten työpaikoilla. hyi mitä käytöstä aikuiselta mummolta. oikein monsterimummo olet jumalauta. huomena en kerkiä käydä täälä juttua kun asiointi poliisilaitokselle. Ja saan myös hallituksen naiselta samalla sen ison nipun sitä sairasta materiaalia mitä olit mun eteeni tehnyt näiden kuukausien aikana.
- Häntäkoipienvälissä
Sepä koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Nyt tais kalahtaa sussarisakkiin oikein pahemman kerran. Kuuluu ulinaa.
- Hoitoonvaan
Anna poliisin hoitaa.
- Devaded
Tämä ketju viimeistään osoittaa sen, minkälaista sakkia Katumalla asuu. Siis molemmat osapuolet. Päässä vipajaa ja solvaukset lentää. En muuttaisi tuonne sosiaalipummien kaupunginosaan vaikka mikä olisi.....
- mummo.asunnoton
Mieluummin vaikka asunnoton.
- toivAsiallisempaa
Noissa teidän esittämissä syytöksissä ei ole taas mitään järkeä. En viitsi niihin vastata, koska teille ei mikään mene ns. jakeluun ja koska ne asiat on jo blogissani. Nuo kirjoitukset kamaluukusta ja koirien kuvaamisesta ei ole mun. Edelliseen vastaan, että tuosta asiasta kyllä puhutaan täällä. Ja jälkimmäiseen, että ei siinä paljon ehdi kuvaamaan jos vihainen koira tulee kohti. Koirat on olleet nyt kiinni ja omistajakin varmasti ymmärtää, että ne kannattaa pitää kiinni.
Yksi naapuri (mies) kertoi sanoneensa omistajalle suoraan, että seuraavan kerran kun koira hyökkää hänen perhettään kohtaan, hän lyö sitä puukolla päähän. Toinen - mies samoin - kertoi sanoneensa, että jos koira vielä hyökkää hänen perhettää kohtaan, hän ei odota poliisia. Myös koiran omistajan ystävän äiti on julkisesti kertonut "hoitavansa asian omalla tavallaan", jos koira käy hänen koiriensa päälle.
Eräs henkilö sanoi, että "se koira on aivan hullu".
Että on ihan turha syyttää mua mistään ajojahdista. Minä vain toin asian esille. Mutta olen oikein iloinen, jos tapaat poliisin näissä merkeissä. Jos vaikka sitten tutkisi tuon H:n koiran asiankin. Siitä kun ei löydy tutkintapöytäkirjaa.- vajaa
hu hu aivan aivan pitäähän jokaisen koirasta tutkintapöytäkirja olla ei tietenkään sinun sairaasta koirastasi edes terveystodistusta. teen ilmoituksen eläinsuojeluun. Jokainen on velvollinen käyttää koirasa lääkärissä.
- KoiratVälikappaleita
Lopettakaa tälläsen vihapuheketjun ylläpito julkisella palstalla, miksette raivoa ja riitele siellä Katuman kerrostaloalueella keskenänne ja selvitä välejänne?
TE IHMISET OLETTE PAHEMPIA PURIJOITA TOISILLENNE KUIN KOIRANNE, käytätte koirianne oman pahanolonne peiteroolissa,
koiranne ovat vaan oman vihanne syyttömiä välikappaleita!
Lopettakaa aiheen julkinen puiminen täällä ! - metukkata
Pitääkö tuo vieläkin noita koiria irti?
"Mitäs mun koirani on sulle tehneet. Oletko kade kun pääsivät jälleen irtivapaana luontoon nautiskellen. Voi voi. " Armi88i88- metukkata
Kukas tuo Armi88 sitten on joka näin kirjoittaa?
- TarvitsisiVakaanKodin
Ehkä saksarista tulee räyhääjä jos kotona "lauman muut jäsenet" vaan riitelee ja tappelee päivästä toiseen. Koira tarvitsee lämminhenkisen ja ystävällisen ilmapiirin, jotta siitä voisi kasvaa tasapainoinen. Jatkuva turvattomuus omassa ympäristössä tarttuu helposti koiran luonteeseen. Sitten vielä jos ei ole yhtään koirankasvatustaitoja niin tulos on mikä on. Koirasta tulee olosuhteiden uhri joka yrittää purkaa johonkin pahaa oloaan ja siitä tulee pelokas ärhentelevä ja arvaamaton.
- Naapurista
Sopii tämä kuvaus kuin nyrkki silmään eräässä rapussa ...
- Huvittavatääliöt
Sehän teitä riepoo kun ne shäferit ei juuri liiku edes katumalla. Haaahhhhaaaaaaa
- Kahtapuuttuu
"Saksanpaimenkoira soveltuu myös perhekoiraksi, jos sillä vain on riittävästi virikkeitä ja ohjattua tekemistä."
Ei puutu näiltä koirilta ilmeisesti kuin virikkeet ja ohjaus. - Uunomikäuuno
Kahtapuuttuu kirjoitti:
"Saksanpaimenkoira soveltuu myös perhekoiraksi, jos sillä vain on riittävästi virikkeitä ja ohjattua tekemistä."
Ei puutu näiltä koirilta ilmeisesti kuin virikkeet ja ohjaus.Miten voit puhua koirien virikkeiden puutteesta jos et asu samassa perheessä? Mistä tiedät ja voit sanoa noin? Minä tiedän että koirat eivät juuri nyt ole katumalla. Ovat ulkoilemassa. Sen jälkeen on asiointi poliisilaitokselle. Älä puutu asioihin mistä et mitään tiedä. Taidan ruveta itsekin tekemään muista koirista vastaavia päätelmiä.
- herranjestas
Uunomikäuuno kirjoitti:
Miten voit puhua koirien virikkeiden puutteesta jos et asu samassa perheessä? Mistä tiedät ja voit sanoa noin? Minä tiedän että koirat eivät juuri nyt ole katumalla. Ovat ulkoilemassa. Sen jälkeen on asiointi poliisilaitokselle. Älä puutu asioihin mistä et mitään tiedä. Taidan ruveta itsekin tekemään muista koirista vastaavia päätelmiä.
Ei se 11:ssä asuva saksanpaimenkoirakaan saa liikuntaa eikä muita virikkeitä kuin emäntänsä dokaamisen katselun. Miksi pitää ottaa koiria kun ei jaksa hoitaa niitä?
- satuntietämään
Uunomikäuuno kirjoitti:
Miten voit puhua koirien virikkeiden puutteesta jos et asu samassa perheessä? Mistä tiedät ja voit sanoa noin? Minä tiedän että koirat eivät juuri nyt ole katumalla. Ovat ulkoilemassa. Sen jälkeen on asiointi poliisilaitokselle. Älä puutu asioihin mistä et mitään tiedä. Taidan ruveta itsekin tekemään muista koirista vastaavia päätelmiä.
Kovinpa on hiljaista kun koiranomistaja meni kahden ystävänsä kanssa poliisilaitokselle. Ei oo paljon alatyylistä tekstiä täällä näkynyt.
- Ääliö887uu
Saavat virikkeitä kyllä. Joten älä huoli. Pitäydy vaan nyt tappajakoirassa. Niinhän täälä puhutaan. :) musta koira muuten fiksu. Poliisikoira suku. :) tappaa silti kaiken mikä liikkuu. Samoin toinen. :)
- toivAsiallisempana
Mua on aina inhottanut ihmiset, jotka vaihtaa puheenaihetta kun jää valheesta kiinni. Googlettamalla löytyy ihan diagnoosikin, millaiset ihmiset tekee niin. Tai itse asiassa se mihin viittaan ei ole sairaus, joten diagnoosi on hieman harhaanjohtava ilmaisu. Mutta olet tietysti epätoivoinen. Ymmärrä nyt, että kaikki näissä taloissa tietää totuuden. Nyt sen tietää sitten vähän useampi. Siinä ei nimittelyt tms. auta.
- JokuRajaJokaisella
Jakakaa tietoa jokaiseen paikkaan missä asuntoja vuokrataan. Jakakaa tietoja asuinalueiden isännöitsijöille millaisia ongelmia nimeltä mainitsematon nainen on aiheuttanut kaikkialla missä on asunut. Ei kukaan häirikköä halua lähelleen. Hän ei erota omia asioitaan muiden asioista. Ainoa oikea tapa on ennalta ehkäistä vaikeuksia. Ei poliisit helpolla puutu häiriköihin. Naisen tyyli jakaa selville saamiaan juttuja missä vain on sairasta. Mitä vieraille kuuluu kenenkään erot, lasten määrät. Sama nainen arvostelee herkästi toisten ihmisten ulkomuotoa, tekee diagnooseja ihmisten mielenterveydestä valokuvien perusteella.
- Eejajiiforever
Yleensä ihmiset eivät toimi sinun tavallasi "joku raja jokaisella", Lähetellen kirjelmiä ympäriinsä, ne voivat kapsahtaa omaan nilkkaan. Älä viitsi yllyttää ihmisiä riitaan ja pahuuteen !
Toivon,että KATUMASSA ASUJAT voivat rauhassa selvittää asiat. Todennäköisesti kysymys on vain koirien ja ihmisten hyvinvoinnista.
Osaatte kyllä, aikuiset ihmiset.
Love not war :) - JokuRajaJokaiselle
Sääli etteivä toimi. Tuo mainitsemani tapa taitaa olla ainoa toimiva tapa jolloin kyseessä oleva nainen joutuisi tosissaan olemaan siivosti mikäli meinaa saada asunnon asuttavakseen. Katumalaiset jotka nainen nosti esille ovat pisara valtameressä. Siksi paljon juttua hänestä liikkuu eri ihmisten kertomina vuosien ajalta.
- Eejajiiforever
JokuRajaJokaiselle kirjoitti:
Sääli etteivä toimi. Tuo mainitsemani tapa taitaa olla ainoa toimiva tapa jolloin kyseessä oleva nainen joutuisi tosissaan olemaan siivosti mikäli meinaa saada asunnon asuttavakseen. Katumalaiset jotka nainen nosti esille ovat pisara valtameressä. Siksi paljon juttua hänestä liikkuu eri ihmisten kertomina vuosien ajalta.
Mun mielestä olisi sääli,jos ihmiset toimisivat pahuudesta tai karkeruudella vuodesta toiseen.
Parempi on puhua asiat reilaan ja elää tyytyväisenä elämää.
En edes arvosta ihmisiä,jotka vuosikausia jauhavat ja juoruavat toisten asioita.
Uskon,että katumalaiset itse selvittävät asiansa eikä siinä meitä ulkopuolisia tarvita. - EtZilleen
Eejajiiforever kirjoitti:
Yleensä ihmiset eivät toimi sinun tavallasi "joku raja jokaisella", Lähetellen kirjelmiä ympäriinsä, ne voivat kapsahtaa omaan nilkkaan. Älä viitsi yllyttää ihmisiä riitaan ja pahuuteen !
Toivon,että KATUMASSA ASUJAT voivat rauhassa selvittää asiat. Todennäköisesti kysymys on vain koirien ja ihmisten hyvinvoinnista.
Osaatte kyllä, aikuiset ihmiset.
Love not war :)En usko että kukaan yllyttää "pahuuteen" ja "riitaan". Miten puhua järkevästi ihmisten, jotka päivittävät jotain vittusaatanafuckyou-tyyppistä sisältöä. Jotenkin vain tulee mieleen, että tällaiset ihmiset ovat jääneet sinne murrosikäisen tasolle ja kaikkihan tietää, ettei murrosikäiselle sanota mitään (muuten ne saa raivarit). Kaikista surullisinta lienee tässä se, että lapsen kuvia liitetään näiden juttujen oheen. Tämä kertoo jo aika paljon ihmisen tajusta (tai sen puutteesta) kuinka tulisi suojella ja kasvattaa lastaan.
- Annaarvotoisillekin
Ottakaa oppia koiristanne:
jos teillä on asia,jonka päälle ei voi pissata tai jota ei voi syödä niin kaivakaa se maahan ja antakaa olla.- eiIhanNoin
Varsin typerästi sanottu. Ei ongelmat häviä, jos niiltä sulkee silmät.
- Puhumallaparas
eiIhanNoin kirjoitti:
Varsin typerästi sanottu. Ei ongelmat häviä, jos niiltä sulkee silmät.
Ei ne taida täällä keskustelupalstallakaan hävitä. Keskustelkaa face to face, kuten normi ihmiset tekevät.
- Lopettakaapliis
Aika säälittävää täällä puida tätä riitaa. Tavatkaa kasvokkain ja puhukaa suunne puhtaaksi, samalla alueella kun asutte. Ei tarvitse kaikkia vaivaannuttaa.....
- ÄläLue
Et vaivaannu kun et lue. Varsin helppoa mutta joidenkin niin vaikea ymmärtää!
- Äläkomentele
ÄläLue kirjoitti:
Et vaivaannu kun et lue. Varsin helppoa mutta joidenkin niin vaikea ymmärtää!
AIKA epätoivoista räksyttää täällä.
Todellakin kivempi olisi lukea fiksuja mielipiteitä, vaikka koirista, myötähäpeää tuntematta.
- jankkaaja
Käys kattoo mitä on luetuimmat ketjut tällä hetkellä. Eli kai tämä jotakuta muutakin kuin sinua kiinnostaa, vaikka asianomaiset ei enää taida itse olla täällä? Miksi muuten itse koko ajan jauhat samaa ja nostat tätä ketjua?
- EIsyytähuolestua
Katumassa on paljon hyvää. Viheralueet ja puistot lähellä, luonnonkaunis alue, lyhyt matka Hätilään ja keskustaan, hyvät bussiyhteydet, aktiivinen asuinalueyhdistys, oma kauppa ja kioski, Vapaakirkon ylläpitämä kirpputori ja joinakin torstaina klo 16 EU-leipäjono. Lisäksi alueella on matala vuokrataso. Moni muu kaupunginosa on ilman noita hyviä palveluita ja ominaisuuksia. Häiriköitä on muuallakin, ei Katuma ole muita huonompi. IMHO.
- Hyvätnaurutsain
Täällä siis kaksi vajakkia huutelee solvauksia toisilleen. Muu Hämeenlinna lukee ja nauraa....
- VoiSuaReppana
No, empä usko että tiedät mitä muu Hämeenlinna lukee ja nauraa. Katsos muilla ihmisillä voi olla ihan muut harrastukset kun sulla.
Jos tuo tunne jatkuu, että tiedät mitä kaikki Hämeenlinnassa tekee niin kannattaa mennä käymään lääkärillä niin se voi varmasti auttaa sinua. Toivotaan sinulle pikaista paranemista!!!!!! - Nothing4
Rauhoittukaas. Se että kahden ihmisen riita pääsi ihan käsistä, ei tarkoita että kaikkien muiden pitää tölviä kaikkia muita. Kyllä tämä tästä, viikon päästä palstalla on varmasti taas suosittuina ihan eri aiheet, tapahtumapuisto ja sen sellaiset.
- Eejajiiforever
Hei,ollaan sellaista,että kaikki joilla on jokin tuomio,lähäri,kunnianloukkaus tms laittaa itse OMAN koko selostuksen tähän. Silloin ei tarvitse urkkia ja tonkia toisten tuomioita.
Jollei oo tuomioita niin voi voi
Ei voi osallistua.
Mä en voi osallistua :)- Hupsistavain
Joo joillain lähäri omaan lapseensakin kaikkea sattuu...
- 888765t
Mutta saa valehdella ja vainota:) niinkö?
- Lopenkyllästynyt
Voisitteko lopettaa sen vääntämisen, pliis.
- Kyllästyttäää
Ketjun pituus kasvaa jo kohti kahtasataa, ja vielä toisiakin ketjuja aiheesta. Kyllä tässä riittää monille muille hämeenlinnalaisille ihmettelemistä. Eikö noilla riidan osapuolilla ole tosiaan mitään muuta tekemistä kuin länkyttää riita-asiaansa täällä?
- värionkohillaan
Kauheeeeta, siinähän saat miettiä, et kenet olet tällä kertaa suututtanu, koska sinulla näyttää noita vihamiehiä olevan. Mitäs toi mönjä on?
- nimentiiättekin
Ei siinä mitään miettimistä ole. Kyllä se varmasti muillekin on selvää kuka on ollut asialla. Se on sitten eri asia onko ollut yksin.
- LapsiParat
Ketkäs ne muutama päivä sitten uhkailivat facebookissa ja täällä? Ei tarvitse olla mikään neiti Marple tajutakseen tuon asian. No, eihän tuollaiseen kykene kun alhaisen ÄÖ:N omaavat. Sääliksi käy lapset :((( Heillä pitäisi olla aikuiset ja tasapainoiset vanhemmat.
- Haahaa00
EIpä tuo älykkyysÖsamäärä näy kovin korkea olevan sinullakaan :)
- 778oooooo
Niin ketä syytät olleen asialla? Sullahan on ne silminnäkijät.
- nimentiiättekin
Olen jo sanonut, että asuu samassa talossa. Myös siitä voi päätellä jotain, kuka piti kamalaa meteliä tässä ketjussa vielä torstai-iltanaja vaikeni sen jälkeen täysin. Päättele itse, jos osaat.
- elämienpilaajahullu
kaikki mitä *sinä* psyykkisesti vakavasti sairas ihminen sanot, on täyttä paskaa!!!!!!!!!!!
- AlemmanLuokanRoskasakki
elämienpilaajahullu kirjoitti:
kaikki mitä *sinä* psyykkisesti vakavasti sairas ihminen sanot, on täyttä paskaa!!!!!!!!!!!
En tunne osapuolia mutta luin molempien julkisia facebook päivityksiä ja eikä epäilystäkään kuka ja ketkä ovat sairaita. Jos julkisesti uhkaillaan väkivallalla ja kostolla niin eiköhän ne "psyykisesti" sairaat löydy sieltä . Kirjoitukset paljasti, että nämä ihmiset kuuluvat alempaan sosiaaliluokkaan ja sen mukaista on heidän toiminta ja ajattelutapa.
- 778oooooo
Varmaan hiljeni,jos ei jaksa,kuunnella samaa levyäsi. Vaikka sinä,jaksat ja teet työksesi ihmisten solvaamista 24h somessa,me muut ihmiset,emme,jaksa. Hyvää illanjatkoa.
- Äläjauha
Niinpäs päivystät täällä itsekin.
Mene jo nukkumaan.
Vihaketjut loppuvat,kun kaltaisesi pysyvät pois netistä.
- Ohhggjkklkkj
Voi kyynel
- nimentiiättekin
Omasta mielestäni ei ole haukkumista, jos julkaisen blogissa minuun tai perheenjäseneeni kohdistuvia muiden kirjoittamia herjoja ja uhkauksia.
Tulen kyllä toimeen rehellisten ihmisten kanssa, mutta se mitä en siedä on epärehellisyys ja alhaisuus. En myöskään erityisesti välitä rikollisista, koska siellä missä on rikos on myös uhri.- Eiloukkaussurullista
teki mieli vastata pitkästi. Jätän väliin. Kommentoin vain, miten noin älykäs nainen voi olla hyväksi käytettävä ja huijattava
- jnvhrnv
Teit aivan oikein kun kirjoitit!!! Toivottavasti tuo homma selviää. On tuo vain ikävää mutta minkäs sille voi kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.
- e33434
Mitähän jos menisitte tappelemaan johonkin muualle tappelunne
- Pummithelkkariin
Ja sekopäät sen kun jatkavat. Taitavat olla molemmat osapuolet ihan samanlaisia. Häädöt noille ihan kaikille, niin avot.
- Eivoinuttietää
Juu, että hän on potilas ja höpsöttelee "työkavereitten"kanssa, no se selittää tuon "me".
Okei.
Hyvää kevättä sinne osastolle. - Veronmaksajat
Tapahan se on tuokin tienata rahaa. Tehtailla kunnianloukkaus ym ym . syytteitä sen jälkeen, kun itse olet alottanut riitelyn ja ihmisten vainoamisen. Tulee aika kalliiksi meille veronmaksajille nämä sun oikeudenkäyntikulut. Näytä yksikin lasku minkä olet omasta pussistasi maksanut.
Enisn teet blogeja täysin tuntemattomista ihmisistä, liität heidän kuviansa ja haukut heitä rivienvälistä. Uhkailet/haukut jopa tuomareita ja tutkinnanjohtajia. - Kevätkeijusanoo
Poistakaa tämä ketju ja aloittakaa uusi ketju ja puhukaa VAIN koira asiasta ja tuosta mönjästä. Olisi mielenkiintoisempaa ja järkevämpää. Ja puhuisi vaan tyypit,joihin asia koskee.
Kaikki muu ei kiinnosta. - Uloslenkille
Parempi olisi kun puhuisitte ihan kasvokkain, aikuiset ihmiset, ei tarvitsisi vihaketjut ja turhia jorinoita. Jos kuka on kenestäkään kiinnostunut, löytyy Googlesta hemmetisti tietoa,mutten usko että on.
Menkää Googleen tai ulos lenkille. - Kuudesrikosilmoituslähti
Tottakai lukevat. Tämän ketju on jo poliisilla. :)
- ehkä.muitakin
Siksikö joku runkkaa nettiyhteyttäni/sarjaporttia ja katkaisee yhteydet?
- Evvk222
Suomen poliisilla ei Kait oo muuta hommaa,kuin paimentaa rääväsuista akkalaumaa? lol
Eiköhän nää mielipiteet riitä,kun on jo tuomio napsahtanut.
Vaihdetaan teemaa. - lopenkyllästynyt
Tää aihe on kyllä niin loppuun kaluttu, etteiköhän ois aika keksiä uusi narinan aihe.
- miumaucatcatvouhhauhau
No voi vittu että on touhua. Koko helvetin jupakka ei kuuluis edes yhteiskunnan varoilla oikeuteen jutuksi. Isot aikuiset ihmiset käyttäytyy kun pikkukakarat. Vastaisuudessa oikeus voisi lätkästä kaikille 80 päiväsakkoa, ne kun joutuu vielä lusimaankin tässä maassa. Poliisin antamat sakothan pitkäaikais varattomille on pelkkää paskapaperia. Eikä tuo lähestymiskieltokaan suomessa toimi siten kun pitäisi. Ja mitä näitä ketjuja on seurannu, niin luulen, että paskanjauhaminen on vasta alkupuolella ja vyöry vaan lisääntyy. Kaikista helpoin tie näiden loppumiseen olisi se, että kukaan ei ottaisi mitään kantaa sen catcat miumaun kirjoituksiin.
- Kääminpolttoa
Pitkäaikaisvaraton on yhdyssana.
- Mietiny
Ei se lopeta silti oöo jo 4kk kirjoitellut yksinään.
- frlgjrfdnd
Kääminpolttoa kirjoitti:
Pitkäaikaisvaraton on yhdyssana.
Äitis oli yhdyssana kun sut sai.
- yhdy.sanastoon
Älä ota enää.
- Isäsottaavieläkin
Äitis otti kun sutkin sai.
- yhdys.sanat
oh miten aikuista.
- Loderunner
Tätä eipäs juupas -väittelyä jatkuu kai maailman tappiin asti. Nuo kaksi pahinta riitapukaria voisivat kohdata kasvokkain ja puhua asiat halki. Ja tästä seuraa:
1. riita sovitaan ja silleen
2. Ainakin jätetään toinen osapuoli rauhaan, ilman julkista parjausta
3. muksivat toisiaan, ja molemmat linnaan.
Eli win-win -tilanne olisi kyseessä.- Loderunner
Väärin meni joka kohta. En ole Uudeltamaalta, enkä ole psykoosipotilas. Ehkä ei kannata lotota ensi lauantaina....
Mutta ketjun poistoa kannatan toki.
- noloa
Ei tämä ketju ole aikuismaista keskustelua. Useimmilta haarniskat ja kruunut tippuneet. Todistella täällä, ettekö pahikset olleet juuri oikeudessa vau, uhotaan haukutaan ja oikeuteen, pysykää aikuisten palstoilta pois, kasvakaa aikuiseksi rauhassa. Voisi juu ylläpito poistaa, jäisi eräille henkiseen kasvuun aikaa.
- dce454545
Voi kauheeta kun sä oot kamala ja noissa muissa on aina vika ja mussa ei koskaan. Tapelkaa vaan maailman tappiin niin helpottaa. Eiköhän aukaista vielä katuma ketju osa 100 ja ..........................
- myrkynkeittäjäeinuku
Ja tämä elämänkoululainen neuvoo oikeuslaitosta.
Oikeus on puhunut ja turha vikistä.
Ketjuun liittyen sopii lause:
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Lol
- oletväkivaltainen
Mitä vastaat valehtelija AKKA?
- juoppojatäynnä
Semmoinen on ketju kun on asukkaatkin.
http://areena.yle.fi/1-3847333 - asukas1
Useimmat eivät ole. Talo 25 on juoppoja täynnä.
- zzzzzzzss
Sekoja täällä!
- Mönttönen
Kun saatte tiedon "koirankakan kerääjän" seuraavasta osoitteesta, laittakaa infoa vanhemmat.comiin, auton rekisterinumero myös.
- Äläkeitämyrkkyä
Miksi yllytät tällaiseen?
Onkos laillista? Onkos vainoamista? - tyru4eiw
Jos olis ihan normi naapureita niin varmaan tulis toimeen mut hörhöt ovat hörhöjä!
- kohtaentinenasukas
Kiitos vinkistä! Ollaan yritetty purkaa määräaikainen vuokrasopimus, mikä osoittautui hankalaksi, kun vuokranantaja ei suostunut keskustelemaan asiasta. Mutta nythän ennenaikaiseen irtisanomiseen on perusteet, kun meihin on kohdistunut todistettava uhka. Eli viemme asian käräjäoikeuteen, koska meillä on jo tiedossa parikin asuntoa, jotka takuulla ei pysy vapaana vielä kahta kuukautta.
Olin jo luopunut toivosta, mutta tuo viestisi sai minut nyt ajattelemaan asiaa uudelleen ja löytämään ratkaisun.- Audikuski
Eiköhän sun vuokranantaja tee sen ihan ite, jos et vaivaudu sitä läskiä persettäs hinaamaan ite sieltä pois. Vai onko ahteris liimautunu kiinni penkkiin. Onko kenties kamera huurussa jo pierunlöyhkästä.?
- jyrästikysyy
Miksi se AKKA muuttaa 3-4 kertaa vuodessa?
Miksi se ei kykene pitämään 1-vuotta ainuttakaan asuntoa?
Miksi se riitaantuu AINA jokaisen naapurinsa kanssa?
Miksi se ei voi olla puuttumatta naapureiden asioihin?- Vähänjosäälikin
Se on surullista, että psyykkisesti sairaat ihmiset eivät osaa itse hakea apua. Ei toi ole normaalia käyttäytymistä enään.
Ihminen itse suunnittelee palkkamurhaa ja väärentelee kaiken blogeihinsa/tekee itsestänsä uhrin.
Varmaan tuolla viimeisessä pikkukylässä missä asui 2 kuukautta ei ollut tarpeeksi ihmisiä kenen elämään puuttua niin muutti takaisin katumalla.
Pahinta on, että hän osaa käyttäytä asiallisesti face to face ja antaa hyvinkin normaalin kuvan itsestään.
Mutta niinkuin tässä Arminkin tapauksessa vainosi häntä puoli vuotta, ennenkuin selvisi kuka kaiken takana oli. Sitten alkoi julkinen parjaaminen nimillä, kuvilla ja keksityillä jutuilla. - TappajakoiranOmistaja
Voi itku.nyyh.
- neitimarblentoimisto
Googlella löytyy kaikenlaista kivaa!!!!!!!!!!!!!!!
- ytruiewoq
Näin on ! Feissarimokat kertoo miten henkarilla voi tehdä itse abortin. Hienoa porukkaa :))) Ja niin sivistynyttä!!!!
- purkua
Kanne lähtenyt käräjäoikeuteen.
- alo1ttaja
Blogia Mustikkatie 2 päivitetty.
- SullaEiOoEdesMiestä
Ja sun henkireikä on suomi24palsta HAHAAA!!! Ei mene hyvin sullakaan.
- alo1ttaja
Armi, niin sanoinkin. Entä sitten? Kun ihminen on yhtä heikoilla kuin miehesi, niin hänen ainoa keinoa päteä on sanomalla, että HÄN ei sentään ole lapsenmurhaaja. Siksi toivoinkin, että hän jonakin päivänä vielä on... Se ei kai ole rikos? Nimittäin, yleensä ihminen joutuu kokemaan sen mitä ei ymmärrä. Mä nimenomaan sanoin sun miehelle, että kuka tahansa voi syyllistyä kuinka kauhistavaan tekoon tahansa. Kaikki ei vain ymmärrä sitä ennen kuin sen itse joutuvat kokemaan.
Sitäpaitsi, jos ihminen on niin tasapainoton, että uhkailee polttopullolla, niin ei tuo ihan kaukaa haettu tuo mun skenaario edes ole.
Sun mies sanoi, että sakemanni puri naapuria muka siksi kun tämä "löi sitä avaimilla". Minkähän takia tuo mies hyökkäsi lyömään koiraa???? Oliskohan johtunut siitä, että koira kävi päälle ensin. - Ja rannallahan "koira ei purrut naista, vaan pysähtyi metrin päähän haukkumaan". Kun luonnevikainen schäferi haukkuu metrin päässä, se voi jonkun mielestä tuntua pelottavalta.
Korjattu kanne on tänään lähtenyt käräjäoikeuteen. Siihen on myös lisätty tuo polttopullolla uhkailu. - EtteiTotuusUnohtuisi
Ei kiinnosta. Sähän oot mua vainonnut. Me nähdään oikeudessa.
- alo1ttaja
En mä todellakaan uskokaan että sua kiinnostaisi. Argumentointi yleensäkään ei taida olla sun vahvuuksia. Uskot siis, että saat syytteen siitä nesteen kaatamisesta... Missään muussa tapauksessa me ei nähdä oikeudessa, ellet nyt vielä ehdi syyllistyä johonkin muuhun vielä tässä asumisemme aikana.
"Ettei totuus unohtuisi" :D - EtteiTotuusUnohtuisi
En tiedä sun litkuista eikä sekään kiinnosta oikeestaan pätkääkään. Sun kanssa lähdetään oikeuteen ihan muista syistä. Kuukausia kestänyt vainoominen.ei muuta.
- alo1ttaja
"Vainoominen"? Tarkoittanet vainoamista? Pyydä jotain kääntämään tämä selkokielelle:
http://vainoaminen.fi/ - GeneGotgens
Onko katumalla mukamas jotain normaalia?
- Isolekaheilahtaakohta
Aika moista salatut elämä menoa hämeenlinnan monacossa.kukaan ei käy töissä eikä maksa veroja.sosiaalitoimisto kärrää verorahoja spurguille
- kelakusettajat
Niin, ja jo kolmannessa polvessa.
- Sotkallaasuva
Nyt se sosiaalitoimisto on antanut rahat vielä internettiin.
- Llbhgjkkkl
Mitä vittua sä mielipuoli teet tiedolla ihmisten osakkeista.kusta päässä
- maksoi18egee
Jos osakkeenomistajan nimeä pyritään varjelemaan niin, että ulkopuolinen on valmis jopa valehtelemaan niin mun sisäinen Neiti Etsivä herää välittömästi! Edelleenkään en ymmärrä miksi tuo on pitänyt salata? Jos joku viisaampi selittäisi?
- uuteenpäivään
"Psykiatrianhoitaja" asuu sitten Mustikkatie 2:ssa, koska vein nuo koirat vain pissalle ja hän ei olisi voinut nähdä niitä "naapuritalosta" kun käytiin tuossa talon takana.
Viitsitkö sanoa muuten vielä, että mihin kellonaikaan näit meidät?
Onnittelut kuitenkin siitä, että olet selvinnyt, koska kirjoitat nyt melko virheetöntä tekstiä. Illallahan julkaisit samantapaisen tekstin, joka oli täynnä kirjoitusvirheitä. - kysynedelleen
Laitetaas uudestaan:
Laitetaas uudestaan:
"Psykiatrianhoitaja" asuu sitten Mustikkatie 2:ssa, koska vein nuo koirat vain pissalle ja hän ei olisi voinut nähdä niitä "naapuritalosta" kun käytiin tuossa talon takana.
Viitsitkö sanoa muuten vielä, että mihin kellonaikaan näit meidät?
Onnittelut kuitenkin siitä, että olet selvinnyt, koska kirjoitat nyt melko virheetöntä tekstiä. Illallahan julkaisit samantapaisen tekstin, joka oli täynnä kirjoitusvirheitä. - psykiatrianhoitaja
Vahinko että en asu mustikkatiellä katumantiellä, ai talon takana juu minun talon takana rantatiellä. Olet todella sairas kuvittelet jokaisen olevan A tai P. Juuri tätä epäilinkin valehtelet mutta kuva materiaalikin tietysti, moni muukin kyllästynyt sinuun, ei ole oikeutta pitää koiraa irti antaa paskantaa kävelytielle.
- JOONTOUHU
ULOS EI KOIRAT PÄÄSE KUN TALON TAAKSE PISSALLE HU HUU TODISTE RÄÄKKÄYKSESTÄ
- psykiatrianhoitaja
Seitsemän jälkeen noin 07.18. Ei tarvitse valehdella.
- psykiatrianhoitaja
Poliisi selvittää loput. Kun olen kerännyt naapureiden nimet jotka nähnyt jatkuvat rikoksesi. En viitsi valehtelijan kanssa vaihtaa sanaakaan enää. Tarkkailemme edelleen silti.
- psykiatrianhoitaja
ASIAHAN KOSKEE SINUA! pidät koiriasi vapaana ja et siivoa jätöksiä, aiheutat ihmisille vaaraa. Narsistihan kääntää keskustelun muihin. Et siiss kykene ottamaa vastuuta teoistasi.
- psykiatrianhoitaja
oliko nyyt kirjootus virhe sinullakiinon
- neonihansekasin
osatonJuoppo
1.3.2017 9:40
Uusi
Eikös tuo Hippeläinen ole siellä Katuman Vaparin ruokajakelussa töissä? Siellä on hienoa porukkaa... - niuvaanjohtaatie
Viestiketjun aloittaja "yritetään nyt pitää nimet pois tästä ketjusta?"
Ja ITSE kuitenkin levittää täällä naapureidensa Nimiä !? On se Spede ;) - Hgfwsxcg
Miks te urpot vastailette yhden urpon teksteihin. Jaksatte ja jaksatte. Onko yks pipopää päässyt niin syvälle teidän päähän, ettette pysty olemaan noteeramatta koko ihmistä. Kaikista kehittyy pikkuhiljaa hoidon tarpeessa olevia pipopäitä.
- blogipäivitetty
Asia ei voi lähteä oikeuteen ennen kuin kanne on tehty. Ja kannetta ei voi rikosasioissa tehdä ennen kuin poliisilta on tullut päätös tutkinnan keskeyttämisestä. Jos taas syyte nostetaan, kannetta ei tarvitse tehdä. Kuinka monta kertaa tämä pitää teille selittää?
Jos taas viittaat erääseen riita-asiaan, niin se kanne on todellakin lähtenyt oikeuteen. Meidän toimestamme.
Vaikka ihminen olisi kuinka reilu, ei hänellä ole syytä joutua teidän vainoamisen uhriksi.
Kumman hiljaiseksi Vuori meni heti kun sen nimi tuli julki. - viriviritööttööt
Jotkut juoneet aivonsa, jotkut tuhoneet ne muulla tavoin.
Amfetamiinilla on epäedullisia vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin. Näitä on havaittu ennen kaikkea vahvasti amfetamiinista riippuvaisten henkilöiden testisuorituksissa. Sen lisäksi, että tutkimuksissa amfetamiinin käyttäjillä on ilmennyt tarkkaavuus-keskittymisongelmia, on heillä todettu heikentyneitä suorituksia myös Wechslerin muistitestin varsinaisissa muistiosissa. Eräässä tutkimuksessa amfetamiinin suurkuluttajat selviytyivät tehtävissä ja viivästetyssä mieleenpalautuksessa merkitsevästi huonommin kuin verrokit, jotka eivät käyttäneet päihteitä. Tavallisesti amfetamiinia otetaan jaksoittain kahden tai useamman päivän ajan parin tunnin välein. Seuraavan välivaiheen ajan henkilö on väsynyt ja pääasiassa nukkuu. Herättyään hän on masentunut ja valmis aloittamaan amfetamiiniperiodin uudelleen. Toistuva kiihotus- ja lamautumisvaiheiden vaihtelu voi johtaa aivovaurioon (dyskinesia, ataksia).
Pitkäaikaisen käytön yhteydessä voi esiintyä hallusinaatioita ja paranoidista skitsofreniaa muistuttavia psykoositiloja, ja käyttäjä voi muuttua vainoharhaiseksi myös vieroitusvaiheessa. Oireistossa painottuvat harhaluulot sekä kuulo-, näkö-, tai tuntoharhat. Käytös voi olla väkivaltaista tai arvaamatonta varsinkin, jos samanaikaisesti on käytetty estoja heikentäviä bentsodiatsepiineja tai alkoholia. Amfetamiinin jatkuva käyttö vähentää aivojen välittäjäainepitoisuuksia. Amfetamiini estää sekä dopamiinin että noradrenaliinin takaisinottoa ja vaikuttaa serotoniinin aineenvaihduntaan. Amfetamiinin käyttäjien oireyhtymä (engl. jerking syndrome) tunnetaan käsien ja jalkojen dystonioina, joihin usein liittyy myös suun jauhaminen. Hammasratasjäykkyys ja tic-liikkeet ovat amfetamiinin käyttäjälle ominaisia. - samaihminen
No niin, meillä kävi juuri valvontaeläinlääkäri ihan poliisin kanssa. Ei huomautettavaa. Julkaisen pöytäkirjan heti kun saan sen.
Onko järkeä tuhlata viranomaisen aikaa? - jaedelleensama
viriviritööttööt: oon aivan samaa mieltä. Nuo kirjoitukset sun viestin jälkeen todistaa sen.
- Tanjaite1
Juu kyllä kävi ja avasin ovenkin. Kehuivat kovasti pappakoiraa hyväkuntoiseksi, sosiaaliseksi ja leikkisäksi. Et tilaile vaan elsuja mulle jatkossakin.
- KandeeTsekkaa
Tuolla hiukan taaempana on mielenkiintoinen linkki
- tanjaihanite
kato mitä kirjotin sinne ja voin laittaa screeniet myöhemmin :)
- uhriminäkin
Katumalaiset, jos olette joutuneet rikoksen uhriksi. Tiesittekö, että rikosilmoituksen voi tehdä kätevästi internetissä: https://asiointi.poliisi.fi/#main
- Koirankakkamyrkky
Katumalaiset,jos näette koirankakan, ottakaa siitä valokuva! Se on todiste.
- Huvittunut
Hupaisaa lukea näiden kahelien kirjoituksia ja raivoamista toisilleen. Hyvää arki-illan viihdettä, heti tulee hyvä mieli ajatellessa, kuinka urpoja löytyy molemmin puolin. Että onnea vaan kummallekin osapuolelle.
- Viihdettäkatumalta
Älkää nyt ihmeessä lopettako tätä kirjoittelua. Kelle me seuraajat sitten nauretaan. Teistä katumalaisista on hupia koko kylälle.
- pakostamukaanjoutunut
no sehän on kuulkaa niin hyvä, että joku teitäkin naurattaa, ihan tämmönen sarjassa *me katumalaiset* ette vaan te *paremmat* (itsenne mielestä) ihmiset tiedä, ettei tää ole naurattanut yhtään, päin vastoin
- Tylsistyy
Jokos siellä monacossa alettas heräileen uuteen päivään.ei o moneen tuntiin tullu mitään sekavia viestejä tänne.nyt sitä sorpusta huiviin ja kirjotteleen.
- UtelijasAkka
Jos jollain on videokuvaa siitä kun e paskottaa koiriaan laittakaa video arille. Saahaan muutkin katella.
- Kakkamestari
Saisko myös videokuvaa kun itse e sontii
- Pärsönältraneri
Näähän alottaa jo melkein normaalin työpäivän kellonaikaan. Nyt aamulääkkeet ja iltaa kohti kiljua naamaan. Sit vineton ltkulla huuhtelu ja kolmoskaljaa perään, ennen päivä/ilta lääkitystä. Keskustelua seuraava kansa haluaa höpinää tötteröön, joten herätys alkuihmiset heimolaiset siellä guatemalan viidakossa. Liikettä niveliin nilviäiset ja liikkeelle jo vässykät.
- pakostamukaanjoutunut
taidat puhuakkin ihan omasta päivärytmistäsi :) ei muuta kun kaada ittelles vaan , jos mahas kestää mulkku
- Herranjestas
Kuultu samaa että on uhkaillut ampumisella.
- muutkinkylää
nähty ohukainen ja paksukainen ulkona
- Nettivinkki
Mustikkatien ongelmaan
http://www.rentokil.fi/mobile/ - Ylivertainenkaikessa
Nyt ei enää naurata, vaan säälittää katumalaisten puolesta. Nuo kaksi toistaan solvaavaa osapuolta eivät taida kovin fiksuja olla kumpikaan? Viisasta olisi lopettaa se jatkuva leuanlouske ja ryhdyttävä tekoihin. Vaikka seuraavasti:
1. Osapuolet voisivat halata sovinnon merkiksi.
2. Osapuolet voisivat naida napsauttaa sovinnon merkiksi, sovintoseksi auttaa usein.
3. Jos ei tuokaan auta, niin alueelta poismuutto, mieluummin molemmille kyseeseen. - STTKatuma
Tätäkö haluat, jos omasi hoidat pullistelemasta? Provosoivat laillasi missä kulketkin
http://aijaa.com/X1G0S0 - LatzivonKatzi
Kuulin kerran serkun kummin kaimalta, jotan en oo nähny hänen sedän tutun vaimon tietämän tunkeneen tamppoonin perseeseensä. Kirjoitin siitä blogin. Mä oon Latzi von Katzi mulle ei kukaan valehtele!!
Pitäkää mielessä, mun blogi joka perustuu juoruihin päihdeporukoissa, vainiksiin -se on ainoa totuus. Se on minun totuuteni. Olen sen maalaisjärkeä käyttäen kirjoittanut. Ja minun maalaisjärkeni, se ei petä koskaan. - malttamatonodottaja
Joko siellä on muuttoauto pihalla?
- PASKAKUSKII
Jätelava oli pihassa, siispä uusi osoite kaatopaikka, ainut oikea!
- seketäkoskee
Kiitos: ÄläSyyllist. Olen käynyt näitä kirjoituksia välillä katsomassa ja suuri osa niistä on ollut lahtelaisen naishenkilön. Hän kirjoittaa aina samoja asioita eli on hyvin helppo tunnistaa. Eräällä toisella palstalla väitti, että täällä suunnitellaan mun lynkkaamista. Olen varma, että hän itse sellaiseen ihmisiä yllyttääkin. Oli kuulemma ollut kylässä jonkun katumalaisen luona. Nopeastipa on luonut sellaisen ystävyyssuhteen, että jo yökylään kutsutaan :D
Istuntopäivää ei ole vielä määrätty, mutta muuttopäivän olemme jo sopineet.- sekenestäpuhuit
Kiitos, yritäKeksiäParempaa. Blogeissani on paljon kuvakaappauksia nimenomaan todisteina. Sun kirjoituksen todistaa todeksi tuo huutomyrsky joka seurasi. "Eikä hänen puh num" tarkoittanee, että olen randomisti julkaissut jonkun salaisen numeron. Noiden ajatuksenjuoksusta on välillä todella vaikea ottaa selvää :D
- riittääkö.kaikille
Katumalla lauantaina jakomaggaraa!!
- kattohuoneistoo
Olemme turvallisuutemme tähden asentaneet videovalvonnan 24 h talojen katoille, suurin syyllinen tähän on. Katto kassinen osoite katumantie 11 mustikkatie 2 katto huoneistot. Sinut on nähty videolla usein, palotikkaita pitkin pääset utelias, alas tulo omalla vastuulla.
- toimittajamv
Aivan sinut on saarettu. Oletko ikuna aatellut mistä moinen muutto vimmmasi joka paikassa v mäiset naapurit. Ei suinkaan sinusta itsestäsi johdu. Ei ole tapanasi puhua omasta elämästäsi no sitähän ei ole, siispä puutut muiden elämään jauhat paskaa. Susta voi lukea pitkin poikin. Olet niin naurettava akka yrität vielä esittää normi ihmistä. MV lehdessä sinusta totuus.
- eiköhäntämätältäpäivältä
Ai MV-lehdessä totuus? Sinne ei ole ilmestynyt juttuja minusta sen jälkeen kun lähetin Janitskinille juttujen kirjoittajan minua kohtaan saaman lähestymiskieltotuomion.
Meillä on ollut välillä ihania naapureita, mm. viimeksi oli. Ja seuraavaksikin on; tällä kertaa juteltiin jokaisen kanssa ennen kuin päätettiin muuttaa. Ainoastaan näillä prolealueilla Heinolassa ja Hämeenlinnassa on ollut vaikeaa. Heinolassakin osa naapureista oli todella kivoja.
Täälläkin on suuri osa ihan ok, mutta monet ummistaa silmänsä esim. huumekaupalta, koska he muuten joutuisivat itse lähtemään. Sellaiset ihmiset, jotka on hyvinkin lähellä näitä uhkailijoita, eivät ole esim. siitä nesteen postiluukusta kaadosta tienneet mitään, koska kukaan ei ole heille kertonut. Olen luonnollisesti valistanut heitä. - Kunkumarrattoisaalle
Kaksinaismoralistista, itsekin ummistat
- JONYH
Olet huomiota hakeva tyyppi, epäilemättä itse asialla nesteen suhteen. Eipä ole kauan mukavat naapurit kun alat heitäkin kiusaamaan. Olet huumepoliisikin sinä tiedät kumma ettei poliisi, uskon niiden tietävän paremmin ja puuttuisivat jos näin olisi et keksi muuta tällä kertaa. Jospa menisit itseesi, niin kaiku vastaa miten huudetaa. Sun varmaan pitäisi ilmottaa poliisille tästä huumekaupasta.
- ValeHoitajaPaljastuu
Ketjussa nimimerkillä "psykiatrinenhoitaja" sinusta on pyydetty tunnisteet löydytkö Valvirasta ? Kai tiesit että hoitajana esiintyminen on rikos ? Voin sanoa ihan suoraan ettet sinä psykiatriaa hoitajana ole nähnytkään potilaana kenties paremminkin.
- kysyjosettiedä
JONYH: kaikki sen tietää että tässä(kin) talossa käydään huumekauppaa. On kai aika yleistä Katumalla muutenkin. Eihän siitä montaa viikkoa ole kun poliisipartio pyysi yhden teistä kyytiin. En sitten tiedä ottivatko jonkun testin vai muutenko vain juttelivat. - Miksi mä enää tuohon sekaantuisin kun tiedän pääseväni pian täältä pois?
Kävin itse kysymässä samoilta poliiseilta, haluavatko ottaa sormenjäljet tuosta nesteestä jolla on piirretty seinään. Eivät kuulemma halunneet kun niin monia pitäisi sulkea pois. Sen nyt kuitenkin kaikki tietää kuka sen nesteen kaatoi. Olen nimen monille sanonutkin ja sana leviää. Mutta olen sen tietysti täälläkin jo epäsuorasti maininnut. Eipä tyyppi ole sen jälkeen kehdannut asunnostaan lähteä tai ainakin on pitänyt huolen, että ei tule porraskäytävässä vastaan. Taitaa hävetä mikä tietysti on hyvä merkki, jos sen vielä osaa.- Elisatamma
Tule ämmä tohon pihaan. Jutteleen.mulla on aikaa. Nyt!
- Tuomiotuomio
Jos syyttää viatonta syyllistyy kunnianloukkaukseen
- Grillikohtakuumana
Me voitas korkata toi grilli kohta kevään kunniaks ja ku kerran näin naapureita ollaan ja Ellukana muutenkin tykkää kyyläillä niin sehän vois liittyä seuraan. Olis ihan kiva nähdä, et suoltaako se samaa paskaa ihan livenäkin.
- eivastaantulijoita
Pikkuisen taisi kolahtaa nuo mun kaksi äskeistä viestiä. Nyt jo äitisikin kirjoittaa täällä. Mä en ole se kelle hän luulee vastaavansa.
- eivasttulijoita
Nimimerkille ValeHoitajaPaljastuu: jos oikein muistan se nimimerkki oli Psykiatrianhoitaja :D Kyseessä on eräs pahasti alkoholisoitunut nainen. Kuulin hänen äänensä pari iltaa sitten kun ryyppyseurueessa puhui kilpaa parin miehen kanssa. Tuuletusikkuna oli heillä auki.
- MAFIAASO
HAhaa harmittaako kukakohan saa syytteitä, katto kassinenko. VARMAAN AGENTIT TUTKII OLETPA HUUMORIN TAJUINEN. HÄNHÄN ON MIES RIKOLLINEN HÄNELLÄ ON PEITE NIMI MAFIA POMO.
Ketjusta on poistettu 236 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2682974Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232434- 1271775
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201713Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun991495Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71320Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e231250Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91073Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21063- 611018