Finnairin kummallinen pelleily

Maailmanmatkaaja111

Kummaksi kyllä käy nykyään suomalaisten luottolentoyhtiö Finnairin toiminta. Suunniteltuani pitkään hiihtolomamatkaa Miamissa saan Finnairilta ikävän sähköpostin, jossa sanotaan että lennon operoi espanjalainen Iberia.
Sen kuuleminen näin viikkojen suunnittelujen jälkeen harmitti. Olen tykännyt aina paeta economyluokan ahtautta ja huutavia lapsia businessluokkaan. Sen sijaan tällä kertaa joudun menemään täysin toisen lentoyhtiön lentokoneeseen, ja joudun tyytymään täysin erilaiseen palveluun, kun mitä Finnairilta odotin saavani. EN MAKSANUT KAHTA TUHATTA EUROA SIITÄ ETTÄ ESPANJALAISET VIEVÄT MINUT MIAMIIN, VAAN MAKSOIN SIITÄ, ETTÄ KONE, JONKA PERÄSSÄ KOMEILEE SININEN F, KULJETTAA MINUT SINNE! Raivoissani kuitenkin rupesin lukemaan Finnairin sivuja tästä. 40 minuuttia etsittyäni löysin seuraavaa:

"Finnair jatkaa koneen vuokraamista Miamin reitille 1.5.2017 saakka

5.1.2017

Operatiivisten syiden vuoksi Finnair käyttää Miamin reitillään espanjalaisen Iberia -lentoyhtiön konetta ja miehistöä 10.1.–1.5.2017. Meillä on hyviä kokemuksia yhteistyöstä Iberian kanssa vuodelta 2014, kun yhtiön kone operoi joitain lentojamme New Yorkiin. Lennon aikataulu pysyy samana, eikä tämä vaadi toimenpiteitä asiakkailtamme.

Kone on kolme vuotta vanha Airbus A330-300. Englanninkielinen miehistö tulee Iberialta ja lisäksi lennolla on kaksi Finnairin matkustamohenkilökunnan jäsentä tukemassa lennon asiakaspalvelua. Helmikuun alusta lähtien reittiä operoidaan niin, että lentokone ja lentäjät ovat Iberian, mutta koko matkustamohenkilökunta tulee Finnairilta. Ateriakonsepti on Finnairin. Koneissa on henkilökohtainen viihdejärjestelmä ja Iberian maksullinen nettiyhteys. Koneen businessluokassa on täysin makuuasentoon menevät istuimet.

Kun ostat lentolippuja verkkosivuiltamme, liikennöivä lentoyhtiö näkyy Valitse lennot -sivulla. Jos sinulla on jo varaus jollekin lennoista, joita operoivan lentoyhtiön muutos koskee, lähetämme sinulle tiedon muutoksesta Ennen lentoa -sähköpostilla 30, 15 ja 1 päivä ennen matkaasi. Varmistathan, että varauksessasi on ajantasaiset kontaktitiedot. Voit päivittää kontaktitiedot kohdassa Varaukseni.

Koska operoiva yhtiö muuttuu:

•voimme tarjota sinulle uudelleenreititystä jonkun muun oneworld-yhtiön lennolla paikkatilanteen salliessa.

•voit perua varauksesi ja saada lipusta takaisinmaksun.

•voit siirtää matkaasi samalle reitille yhden kerran ilman kuluja 2.5. ja 31.5.2017 väliselle ajalle paikkatilanteen salliessa.

Jos haluat muuttaa tai perua matkasi, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun. Autamme asiakkaitamme myös Twitterissä @Finnairhelps ja Finnairin Facebook-sivuilla. Jos olet ostanut lentolippusi joltain toiselta lentoyhtiöltä tai matkatoimistosta, ole ystävällisesti yhteydessä sinne. Matkustajan oikeudet.

Koneessa ei valitettavasti ole Economy Comfort – istuinpaikkoja. Jos olet maksanut etukäteen Economy Comfort – paikasta, pyrimme antamaan sinulle istuinpaikan, jossa on enemmän jalkatilaa. Jos paikkoja ei ole vapaina, hyvitämme maksamasi summan. Tämä ei vaadi sinulta toimenpiteitä. Jos olet varannut jonkun muun istuinpaikan, saat vastaavan paikan myös uudella lennolla.

Pahoittelemme operoivan lentoyhtiön muutoksesta aiheutuvaa vaivaa".

Otetaan käytännön esimerkki henkilöille, ketkä eivät rahasyistä (tai jostain muusta) lennä: sanotaan että ravintolassa tilaat vaniljajäätelöä. Mitä sanotkaan kun tarjoilija tuo sinulle vaniljajäätelön sijasta suklaajäätelön?
- "Tilasin vaniljajäätelöä", toteat varmaan?

Sama toteamus on minulla; maksoin TUHANSIA euroja lentolipuista businessluokassa Finnairin A330-300 tai A340-300 koneessa, mutta sen sijaan lennän jonkun espanjalaisen lentoyhtiön koneessa, jossa vaan osa miehistöstä puhuu suomea! Ostan Finnairin lentoja, koska se on parhaimpia tietämiäni lentoyhtiöitä ja sen lisäksi se tukee suomalaista työvoimaa, eikä se ole mikään kertakaikkisen huono halpalentoyhtiö, jonka ahtaassa ja haisevassa matkustamossa ei viihdy edes vasemmistoliittolainen!
Halusin kuitenkin tehdä tälle 2500€ maksaneelle vääryydelle jotain: otin yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun. Useiden pahoittelujen jälkeen sanoivat etteivät korvaa nyt eikä tulevaisuudessakaan mitään.

Lennän usein.

Tämä oli kuin paras ystäväsi puukottaisi sinua selkään. Tässä tapauksessa "paras ystäväsi" oli Finnair

Useiden lentojeni aikana ja ennen niitä on sattunut paljon: on ollut välilaskuja, lakkoja, käytösongelmaisia, olen joutunut lentämään halpalentoyhtiöllä (Norwegian) on ollut myös myrskyjä, viivästymisiä ja takkuilevaa palvelua. Tähän kuitenkin vedän rajan. Tätä en siedä.

Jos kukaan teistä on aikeissa lentää Finnairilla Miamiin, tehkää se vasta Toukokuun jälkeen, sillä silloin LENNÄTTE FINNAIRIN KONEILLA JA SAATTE PALVELUA FINNAIRIN HENKILÖKUNNALTA!

Finnairia minulla ei ole mitään vastaan. Asia on vain hoidettu hyvin huonosti. Mieluummin olisivat vuokranneet vaan lentäjät Iberialta, jolloin olisin yhä lentänyt Finnairin koneella!

49

3127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hommalaine

      Aivan järkyttävää toimintaa Finnairilta! Mielestäni nuo hispaanit olisi pitänyt laittaa liikennöimään jotain kämästä kotimaanreittiä jolla on kolme matkustajaa. Omalla työllään menestyneet hyvin toimeentulevat joilla on rahaa lähteä kanariansaaria kauemmas eivät ansaitse tällaista haistattelua lentoyhtiöltä. Se mistä maksetaan on se mitä saadaan! Miettikää jos ostatte uutuuttaan kiiltelevän BMWn ja saattekin nuhasen neukkumersun niin kyllä siinä tulee petetty olo. Ja miettikää osaavatko nämä arvatenkin mölyäviin kaljaturisteihin tottuneet hispaanilentoemännät palvella kunnolla businessluokan matkustajia! Entä ovatlo koneet turvallisia? Ainakin minä Finnairin osakkeenomistajana aion viedä tämän asian korkeammalle taholle käsiteltäväksi, sillä tällaista kohtelua ei tule sietää. On sitä osattu kapinoiville ammattiliittokirouille pistää vastaan mutta entäs Finnair? Kun jokainen arvonsa tietävä äänestää jaloillaan niin kohta taas alkaa F-koneet lennellä miamiin!

      • Juksu10

        Sinun korkea taho on Kontulan kaljaräkälän 4 spurgua ja sinä.

      • Asiamie
        Juksu10 kirjoitti:

        Sinun korkea taho on Kontulan kaljaräkälän 4 spurgua ja sinä.

        Älä kuule kateellinen inise siinä ollenkaan. Teiltä sossutukien varassa eläviltä pitäisi ottaa netti pois.

      • jos-kyyti-ei-kelpaa

        Saatko suurtakin sisältöä elämääsi omiin viesteihisi vastaamisesta?
        Mikä ongelma tässä nyt on? Jos kyyti ei kelpaa sinulle, niin sinä saat mielikuvitusmatkasi tuhannet eurot takaisin.
        Kerro meille miten Finnairin olisi sitten pitänyt toimia, perua Miamin-reitti neljäksi kuukaudeksiko?

      • Jespero
        jos-kyyti-ei-kelpaa kirjoitti:

        Saatko suurtakin sisältöä elämääsi omiin viesteihisi vastaamisesta?
        Mikä ongelma tässä nyt on? Jos kyyti ei kelpaa sinulle, niin sinä saat mielikuvitusmatkasi tuhannet eurot takaisin.
        Kerro meille miten Finnairin olisi sitten pitänyt toimia, perua Miamin-reitti neljäksi kuukaudeksiko?

        Olisivat voineet lentää iberialla vaikka jotain vähäisempää euroopan-reittiä koska tietävät että mannertenvälisten lentojen matkistajaprofiili asettaa tiettyjä laatuvaatimuksia koneen ja henkilökunan tasolle. Ainakin minun järjelläni parin sadan lennon johki legolandiin ostanut lapsiperhe voi lentää sen lyhyen lentonsa vaikka pohjoiskorealaisella miehistöllä mutta yli 10 tunnin mannertenvälisen businessluokan matkustavat vaativat laatua vastineeksi rahoilleen!

      • jesperolle
        Jespero kirjoitti:

        Finnairilla oli puute laajarunkokonekapasiteetista, jollainen tämä Iberian A330 on. Laajarunkokoneilla lennetään pääasiassa mannertenvälisiä lentoja.
        Euroopan-reiteille Finnair on vuokrannut kaksi A321-konetta Air Berliiniltä.
        Voitko täsmentää miten huonolaatuinen Iberian A330-kone Finnairin palvelukonseptiolla on?

      • Vilanen134
        Jespero kirjoitti:

        Olisivat voineet lentää iberialla vaikka jotain vähäisempää euroopan-reittiä koska tietävät että mannertenvälisten lentojen matkistajaprofiili asettaa tiettyjä laatuvaatimuksia koneen ja henkilökunan tasolle. Ainakin minun järjelläni parin sadan lennon johki legolandiin ostanut lapsiperhe voi lentää sen lyhyen lentonsa vaikka pohjoiskorealaisella miehistöllä mutta yli 10 tunnin mannertenvälisen businessluokan matkustavat vaativat laatua vastineeksi rahoilleen!

        Jo o n paskaa taas:

        "koska tietävät että mannertenvälisten lentojen matkistajaprofiili asettaa tiettyjä laatuvaatimuksia koneen ja henkilökunan tasolle."

        mitä kehari koitat selittää? Oletko itse käynyt omalla rahalla koskaan edes Tallinnassa? Sossun rahalla olet kyllä käynyt monasti mutta omaa rahaa ei ole tainnut tulla koskaan mistään?
        Olet ihan paskapää.

      • Sordj
        Vilanen134 kirjoitti:

        Osaatpas sinä käyttää hienoa kieltä, vai että oikein paskapää. Ja kuinka omaperäistä, haukuit sossutuilla eläväksi. Trollia pukkaa nyt Vilasen tuutista niin että hiki tulee. Senkin pissa-aivo:)

      • yritä_ymmärtää
        Jespero kirjoitti:

        Olisivat voineet lentää iberialla vaikka jotain vähäisempää euroopan-reittiä koska tietävät että mannertenvälisten lentojen matkistajaprofiili asettaa tiettyjä laatuvaatimuksia koneen ja henkilökunan tasolle. Ainakin minun järjelläni parin sadan lennon johki legolandiin ostanut lapsiperhe voi lentää sen lyhyen lentonsa vaikka pohjoiskorealaisella miehistöllä mutta yli 10 tunnin mannertenvälisen businessluokan matkustavat vaativat laatua vastineeksi rahoilleen!

        Hetkonen nyt. Tuo Iberian A330 on _uudempi_, kuin Finsnirin vastaavat.

      • ymmärtäisit_edes

        Täh? Kone ei ole missään vaiheessa vaihtunut. A330 sama mitä Finnair käyttää. JA VIELÄPÄ UUDEMPI. Mutta ei kelpaa. Finnairin vastaavat on vuosilta 2009-10.

    • Ihmehemmo

      Luunpa että olisit vielä vähemmän tyytyväinen jos Finnair olisi pelkän miehistön vuokrannut ? Olisitteko ehkä istuneet kentällä ringissä ja jutelleet. Matkustamiseen kun tarvitaan se lentokonekin.

    • vaihtoehtojaon

      Kokeile joskus jotain toista lentoyhtiötä. Esimerkiksi British Airwaysin Club World on aika mukava kokemus.

      • Ateisti-arttu

        Samaa hispaanilaatua BA tarjoaa nykyään, kun on samaa yhtiötä Iberian kanssa. Ei minulla mitään iberiaa vastaan ole, heillä on hyvät koneet mutta jotenkin nuo eteläeurooppalaiset lentoyhtiöt eivät sovellu oikein keski-ja pohjois-euroopan korkeammille laatuvaatimuksille varsinkaan mannertenvälisessä busineksessa. Sellaista tiettyä aistikkuutta mitä nuo liian paljon hymyilevät latinot eivät hallise. Busineksessa liikemiehet ja omalla työllään rikastuneet jotka haluavat enemmän laatua lennoltaan ja ovat valmiita maksamaan siitä ansaitsevat parempaa. En edelleenkään ymmärrä miksi eivät olisi laittaneet hispaaneja lentämään jotain vähäpätöistä lapsiperheiden turistireittiä vaikka mallorcalle jossa niin paljon laatua ei vaadita kunhan palvelu pelaa ripeään ja koneet lentää. Businessluokassa pitää lentoemäntien olla tehtävien tasalla eli osata vedellä oikeissta naruista asiakkaan kanssa keskustellessaan koska nyt puhutaan aivan eri hintaluokasta kuin turistissa ja asiakkaat ovat vaativampia ja ansaitsevat arvoistaan palvelua!

      • vastaanpa-vielä-kerran
        Ateisti-arttu kirjoitti:

        Iberian A330:lla ei lennetä lapsiperheiden turistireittiä vaikka Mallorcalle, koska Finnairilla oli puute laajarunkokonekapasiteetista, jollainen tämä Iberian A330 on. Laajarunkokoneilla lennetään pääasiassa mannertenvälisiä lentoja.
        Euroopan-reiteille Finnair on vuokrannut kaksi A321-konetta Air Berliiniltä.

      • Jokueitäsmää
        vastaanpa-vielä-kerran kirjoitti:

        Iberian A330:lla ei lennetä lapsiperheiden turistireittiä vaikka Mallorcalle, koska Finnairilla oli puute laajarunkokonekapasiteetista, jollainen tämä Iberian A330 on. Laajarunkokoneilla lennetään pääasiassa mannertenvälisiä lentoja.
        Euroopan-reiteille Finnair on vuokrannut kaksi A321-konetta Air Berliiniltä.

        Lienee kuitenkin oikeasti pula lentäjistä, koska A340set poistettiin käytöstä aiemmin suunniteltua nopeammin ja lentäjät A350 kursseille.
        Tosin ihmetyttää tuon kurssittamisen resurssikysymykset, kun taannoin kerrottin että eri AB versioiden väliset tyyppikurssit hoituvat nopeasti.
        Vai onko käytännössä huomattu, ettei menekkään "heittämällä" (nähdyt aikataulu haasteet käännöissä).

      • tyyppikoulutuksesta
        Jokueitäsmää kirjoitti:

        Lienee kuitenkin oikeasti pula lentäjistä, koska A340set poistettiin käytöstä aiemmin suunniteltua nopeammin ja lentäjät A350 kursseille.
        Tosin ihmetyttää tuon kurssittamisen resurssikysymykset, kun taannoin kerrottin että eri AB versioiden väliset tyyppikurssit hoituvat nopeasti.
        Vai onko käytännössä huomattu, ettei menekkään "heittämällä" (nähdyt aikataulu haasteet käännöissä).

        Tosiaan pohjimmiltaan on kyse lentäjäpulasta. Täytyy huomioida myös se, että kun tyyppikoulutetaan uusi lentäjä A350:een niin sen seurauksena joku muu täytyy tyyppikouluttaa hänen tilalleen hänen aiempaan konetyyppiinsä jne. eli aika iso tyyppikoulutusrumba vaaditaan uusien A350-koneiden myötä.

      • BA_business_on_vitsi

        BA:n Business Class on parjattumonet kerrat, joten ei siitä sen enempää. Epäkäytännöllinen sokkeli.

      • KalkkiksetSuomalaiset
        Ateisti-arttu kirjoitti:

        Samaa hispaanilaatua BA tarjoaa nykyään, kun on samaa yhtiötä Iberian kanssa. Ei minulla mitään iberiaa vastaan ole, heillä on hyvät koneet mutta jotenkin nuo eteläeurooppalaiset lentoyhtiöt eivät sovellu oikein keski-ja pohjois-euroopan korkeammille laatuvaatimuksille varsinkaan mannertenvälisessä busineksessa. Sellaista tiettyä aistikkuutta mitä nuo liian paljon hymyilevät latinot eivät hallise. Busineksessa liikemiehet ja omalla työllään rikastuneet jotka haluavat enemmän laatua lennoltaan ja ovat valmiita maksamaan siitä ansaitsevat parempaa. En edelleenkään ymmärrä miksi eivät olisi laittaneet hispaaneja lentämään jotain vähäpätöistä lapsiperheiden turistireittiä vaikka mallorcalle jossa niin paljon laatua ei vaadita kunhan palvelu pelaa ripeään ja koneet lentää. Businessluokassa pitää lentoemäntien olla tehtävien tasalla eli osata vedellä oikeissta naruista asiakkaan kanssa keskustellessaan koska nyt puhutaan aivan eri hintaluokasta kuin turistissa ja asiakkaat ovat vaativampia ja ansaitsevat arvoistaan palvelua!

        Totuus on se, että suurin osa suomalaisista on kalkkiksia, eivät siis juurikaan hymyile. Skksi meistä tuntuu, että muut tekevät niin ehkä jopa liiallisesti.

    • pisnesIberia

      Viestiketjun aloittaja tyrmää täysin Iberian bisneksen, vaikka kirjoituksen mukaan EI edes koskaan ole käyttänyt kyseistä palvelua. Mieleen ei ole tullut, että saattaisi olla parempi? Toisekseen, helmikuun alusta henkilökunta(ei lentäjät) on finnairin, joten palvelu on finnairmaista, mitä kirjoittaja haluaa. Joten täysin turhaa kitinää vailla minkaanlaista pointtia!!

      • ToininSimppa

        Mutta et sinäkään tykkäisi jos ostaisit Mersun joka on tehty kotimaisella työllä Uudessakaupungissa mutta saisitkin hispaanien Seatin. Tässä on samasta asiasta kyse ja toivoisin että Finnair ottaisi oppia Perussuomalaisista: Sitä saa mitä tilaa! Niin sen pitää olla.

      • Plönen

        Nyt kun tuli puhetta Ugin mersuista, niin eipä taida moni mersunostaja tietää minkä merkkisiä moottoreita mersuihin pannaan. Siellä on fordia ja renaulttia volkkaria sun muuta. Mersu ei ole enää mersu. Ollutkaan vuosikymmeniin.

      • Joutsenmerkkiä

        "Mersun joka on tehty kotimaisella työllä" paljonko siinä on kotimaisuusaste?
        Kaikki osat ja tarveaineet tulee jostain itä?euroopan tehtaista ja suomalainen laittaa vaan hihnalla osia yhteen. No sama juttu siellä Saksassa, nekin kasataan samoista osista.
        http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000000818141.html

      • Plönen

        Sellaista se autotehtailu on, mutta sitä on huomattavasti vaikeampi sulattaa että laadulla ratsastavassa automerkissä on Dacian ja Volkkarin sekunda-moottoreita.

      • ToininSImppa
        Joutsenmerkkiä kirjoitti:

        "Mersun joka on tehty kotimaisella työllä" paljonko siinä on kotimaisuusaste?
        Kaikki osat ja tarveaineet tulee jostain itä?euroopan tehtaista ja suomalainen laittaa vaan hihnalla osia yhteen. No sama juttu siellä Saksassa, nekin kasataan samoista osista.
        http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000000818141.html

        Osaatko lukea? Sanoin, että nuo tietyt mersut on TEHTY KOTIMAISELLA TYÖLLÄ. Onhan finnairinkin koneet tehty Saksassa ja Ranskassa mutta henkilökunta on kotimaista. Miksi siis maksaisin hispaanihenkilökunnasta? Jos haluan latinomeinikiä, niin ostan lentoni Iberialta.

      • Lukuharjoituksia
        ToininSImppa kirjoitti:

        Osaatko lukea? Sanoin, että nuo tietyt mersut on TEHTY KOTIMAISELLA TYÖLLÄ. Onhan finnairinkin koneet tehty Saksassa ja Ranskassa mutta henkilökunta on kotimaista. Miksi siis maksaisin hispaanihenkilökunnasta? Jos haluan latinomeinikiä, niin ostan lentoni Iberialta.

        Finnairin bisnes on myydä ihmisille matkoja paikasta a paikkaan b, ei liene niin väliä onko se euroopassa koottu Airbus sitten Finnarin tai Iberian, jos asiat ovat kunnossa ja muutoin palvelun on Finnairin.
        Uudenkaupungin autotehtaan bisnes on koota autoja alihankintana autotehtaille ja vain kokoamistyö on sitä kotimaista, kaikki osat tulevat maailmalta. Onko edes Venäläisiä Nokian renkaita alla?
        Tuo autonvalmistaja sitten myy edustajiensa kautta niitä autojansa, josta x% valmistuskustannuksista on sitten tuota kotimaista kokoamiskustannusta. Auton valmistuskustannukset ovat murto-osa auton myyntihinnasta.

        Jos nyt haluat artikulointia, niin niitä mersuja ei ole "tehty kotimaisella työllä", mutta ne on "koottu valmiista osakokonaisuuksista kotimaisella työllä", eli vain osa auton sisältämästä työpanoksesta on sitä kokoamista.

      • Abbrobots
        Lukuharjoituksia kirjoitti:

        Tuostakin työstä näyttää robotit hoitavan merkittävän osan.

      • Tschokki-Nen

        Kiitos tästä valaisemisesta minä luulin että ne Uudessakaupungissa värkkää kaikki osat siihen autoon ja sen jälkeen kaupittelevat niitä tehtaan pihalla. Luulin myös, että ne siellä tehtaalla ei käytä ollenkaan mitään sähköllä toimivia työkaluja vaan ahjossa takovat kaikki osat. Olenpas tyhmä.
        Kun sinusta on mukavaa vähätellä suomalaisen työn merkitystä niin kerro sitten minulle, miksi Valmet Automotive maksaa palkkaa tuhannelle työntekjälle ja palkkaa vielä saman verran lisää?

      • Uudempaa_Eikä_Huonompaa
        ToininSimppa kirjoitti:

        Mutta et sinäkään tykkäisi jos ostaisit Mersun joka on tehty kotimaisella työllä Uudessakaupungissa mutta saisitkin hispaanien Seatin. Tässä on samasta asiasta kyse ja toivoisin että Finnair ottaisi oppia Perussuomalaisista: Sitä saa mitä tilaa! Niin sen pitää olla.

        Olet oikeassa mielikuvituksen luoman skenaarion kanssa, mutta tämä skenaario ei ole todellissuutta nähnytkään. Itse vertaisin aloittajan tilannetta, kuin että olisi tilannut Audi A6, vuosimallia 2011, mutta saanutkin vuoden 2014 mallin. En valittaisi. Jos ei Englantia osaa, mitä ylipäätään siellä koneessa istutkaan. Tosiaan Iberian koneet uudempia, ja samaa mallia mitä Finnair on muutaman vuoden jo käyttänyt (Airbus A330).

    • Nitsinoku

      Aloittaja ei ole ulkomailla käynyt eikä ole menossakaan.

      • Hemuglobiini

        Oletko nyt aivan varma? Se on jännä, miten sinäkin luulet tietäväsi muiden asioista vailla oikeaa tietoa. Rupea meteorologiksi, siinä ammatissa saat toteuttaa itseäsi!

      • Nuorempimeteorologi
        Hemuglobiini kirjoitti:

        Oletko nyt aivan varma? Se on jännä, miten sinäkin luulet tietäväsi muiden asioista vailla oikeaa tietoa. Rupea meteorologiksi, siinä ammatissa saat toteuttaa itseäsi!

        Miamissa ei ainakaan ole hiihtokelit...

      • Nitsinoku
        Hemuglobiini kirjoitti:

        Oletko nyt aivan varma? Se on jännä, miten sinäkin luulet tietäväsi muiden asioista vailla oikeaa tietoa. Rupea meteorologiksi, siinä ammatissa saat toteuttaa itseäsi!

        Aivan satavarma. Olet piipittävä 170cm pienimunainen ärhentelijä joka kitisee joka paikassa mutta varallisuus ei riitä edes eläkeläislippuun Meloodialla mennä Sadamamarkettiin.

      • PingspöytÄ
        Nitsinoku kirjoitti:

        Aivan satavarma. Olet piipittävä 170cm pienimunainen ärhentelijä joka kitisee joka paikassa mutta varallisuus ei riitä edes eläkeläislippuun Meloodialla mennä Sadamamarkettiin.

        1. Tallink ei myy eläkeläislippuja
        2. Meloodia ei ole liikennöinyt Helsinki-Tallinna-väliä kymmeneen vuoteen.
        3. Se on jumalauta Sadamarket eikä mikään sadamamarket. Et ole tainnut itse päästä sinne Tallinnaan etkä mihinkään muuallekkaan, kun ei ne myy lastenlippuja. Paitsi Finnairilla pääset sinäki 12-v jonnepoika menemään vielä halvemmilla hinnoilla niin että sossurahoista jää vielä jotain talteen. Onnea valitsemallesi tielle!

      • lopootti
        PingspöytÄ kirjoitti:

        hyvin tiedät. ei viitsi edes kysyä miksi tiedät

      • Honttone
        lopootti kirjoitti:

        hyvin tiedät. ei viitsi edes kysyä miksi tiedät

        Kysy ihmeessä!

      • Ei_Englantia_Ei_Matkoja

        Toivottavasti ei. Ilmeisesti Englanninkielen taito hutera, kun valittaa, ettei matkustamohenkilökunnasta kuin 2 osaa Suomea...

      • 170cm_Eläkeläinen
        PingspöytÄ kirjoitti:

        1. Tallink ei myy eläkeläislippuja
        2. Meloodia ei ole liikennöinyt Helsinki-Tallinna-väliä kymmeneen vuoteen.
        3. Se on jumalauta Sadamarket eikä mikään sadamamarket. Et ole tainnut itse päästä sinne Tallinnaan etkä mihinkään muuallekkaan, kun ei ne myy lastenlippuja. Paitsi Finnairilla pääset sinäki 12-v jonnepoika menemään vielä halvemmilla hinnoilla niin että sossurahoista jää vielä jotain talteen. Onnea valitsemallesi tielle!

        No sinähänse eläkeläislipuista tiedätkin, kun jo olet käynyt kurkkimassa :)

    • Maailmman_ympäri

      Finnair tosiaan joutuu joskus kuljettamaan erikoisia PELLEJÄÄN erikoisin unelmin. On se kamalaa kun unelmat särkyvät! Kannattaa kuitenkin asettaa unelmat hiukan korkeammalle kuin lentokoneen perän F-kirjain varsinkin kun on menossa Miamin jossa palveluskunta on useimmiten äidinkieltään espanjaa puhuvia.
      One World ketjuun kuuluvat koneet ovat suhteellisen hyvälaatuisia miehistöstä riippumatta ja matkustamisestahan vain on kysymys.

      • Nitsinoku

        Finnairin hinta-laatu -suhdetta tiettävästi kukaan ei ole koskaan kehunut.

      • Ateistiartuu

        Oneworld on yhdyssana. Eikä se ole mikään ketju vaan lentoyhtiöallianssi.

    • Huohhuoh

      Höperö menee maksamaan 2500 egee Miamin matkasta.Ei mitään järkeä.Olisko apukoulutasoa.

      • Mankton

        Mitä haluat tällä viestillä kertoa? Haluatko kenties mahtailla, että kyllä sinulla on rahaa lentää kalliimmallakin, vai haluatko "älykkäämpänä" kertoa että löydät halvempiakin lentoja paljastaen samalla köyhyytesi? Säälittävää.

      • Köyhien_Valituksia

        Rahalla saa ja Autolla/Lentsikalla pääsee. Harmi että sulla ei ole kumpaakaan noista, pitää tänne tulla itkemään kuinka muut on väärän valinnan tehneet.

    • Tarjouhaukka

      Siis ihan hirveetä, kun kone oli vaihtunut. Ei kannata matkustaa ollenkaan. Tulin viikko sitten miamista iberian koneelle ja ihan ok business oli. Reilun viikon päästä takaisin... Lennä vaikka Nykin kautta ni pääset finnairin koneeseen !!!

      • SeppoOnBiSeksuaali

        En.

    • TsatTsatTsaa

      Niin niin mutta ! Ei miamissa ole lunta enää 30. 03. jälkeen ! Rinteet on kiinni......Ja Norsutkin kaivaa toisen persettä !

      • Hemuls

        Tuolla hakaniemessä se rinne näyttää pyörivän, kieli ruskeana äsaakoon konttorista tulossa.

    • LuottoaLuottoa

      Mitä tarkoittaa aloittajan tekstissä "luottolentoyhtiö" ? Onko sillä jotain luoton,luottokortin kanssa tekemistä?

    • Juntit_matkalla

      Voi helvetti näitä juntteja. Mitenköhän maailman muut 99,99% lentokoneista oikein pysyvät ilmassa, kun niissä ei ole maagista äffää kyljessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1418
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      952
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      677
    5. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      32
      665
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      634
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      614
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe