Lapinmaan kieltoko?

ole.rohkea

Onko Ruotsin Lapista tullut kielto, ettei Esikoisten seuroja saa kuunnella edes uteliaisuudesta vai on ko kielto vain kotimaista perua?

Tänään Henrikin kirkossa Turussa on Esikoisten seurat klo 15.

Jos separatistien oma puhe on väkevää ja oikeaa jumalansanaa, puhujien kiellon sijasta pitäisi kehottaa seurakuntalaisia kuuntelemaan esikoisten seuroja, jotta kuulijat huomaisivat eron separatistien elävän ja esikoisten kuolleen puheen välillä. Tämänhän pitäisi vahvistaa ihmisten uskoa.
Jos ei kuuntele tai käy esikoisten seuroissa, vahvistukseksi jää vain entiset, mutta niin kylmät seinät, ja huhupuheet.

Tänään klo 15 on mahdollista kuuntelemalla tai tulemalla Henrikin kirkkoon vahvistaa omaa separatistista uskoa, tai sitten huomata se sittenkin ihmisopiksi tekovanhurskauksineen.

PS.
Erikoisten seurojen kuuntelu uteliaisuudesta ei voi olla kadotukseen johtava synti eikä sen anteeksisaanti vaadi henkilökohtahtaita salaista rippiä Lapin luottamuksen omaavalle.
(Koska separatistit kehottavat kastamansa lapsen liittämään kirkkoon, voi siellä silloin aikuinenkin käydä esikoisten seuroja kuuntelemassa.)

Siis tänään klo 15 ja huomenna sunnuntaina klo 13 ja 17 on mahdollisuus verrata saarnoja.

53

1466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemusta-on

      Kirkonkiertäjien saarnat todettu kuolleeksi. Sieltä heidän kauttansa en lähde iankaikkista elämää hakemaan.

      Yksi koti minulla on ollut jo lapsuudesta saakka, josta olen Hengen ja elämän saanut. Sitä ei tarvitse vaihtaa.

      Olen kuullut Esikoiset Ry saarnoja, mutta ei niissä ole sitä samaa Jumalan Sanaa ole, jota on aina kuullut ja alkuseurakunnasta aina Lutherin ja Laestadiuksen aikaan on kuulunut.

      • jokunen16

        Jumalalle kiitos! Ihanan todistuksen annat...

      • "KOKEMUSTA"
        -
        MIKSI TYKKÄÄT VALEHDELLA , EI KUKAAN MEISTÄ OLE KUULLUT
        ALKUSEURAKUNNAN SAARNOJA ,EI LUTHERIN , EI LLL:n KÄÄ
        -
        KAIKKI PITÄÄ LUKEA, SITTEN VASTA ON SANAA. KAIKKI ON
        SAANUT SAMOIN KUULLA, MYÖHENPIEN AIKOJEN TEKSTIÄ.
        -

    • korhostataas

      Jussin tarinaa :(

    • sudenPENNUT

      Kirkkouskovaisen SUDEÖNPENTUJENkäsikirjasta

      Mikään ei ole muuttunut...
      Avauksesta nimittely ja seuraavat ristiriidat.
      Esikoislestadiolaisissa on ihmisoppia, tekovanhurskautta, kuollut usko ja kylmät seinät

      • "SUDENPENTUJEN "
        -
        MYÖS TEKO NÖYRYYS ON MYRKYLLISTÄ'.
        -

      • 4y78887
        teuta01 kirjoitti:

        "SUDENPENTUJEN "
        -
        MYÖS TEKO NÖYRYYS ON MYRKYLLISTÄ'.
        -

        Eriseurasta ei nöyryyttä ollut tietoakaan

      • 4y78887 kirjoitti:

        Eriseurasta ei nöyryyttä ollut tietoakaan

        SENTÄÄN TUPLASTI ES/LESSUIHIN USKOVAAN
        ITSE OLETTE ERISEURAA OLLEET 115 VUOTTA.
        -

    • Kavahtakaa

      Olen kuunnellut ja ne saarnaajat jotka ovat erikoisuuksiin lähteneet mukaan ovar menettäneet viimeisetkin saarnaajan lahjansa. Kyllä se vain niin on että moni voidaan johtaa väärillä opetuksilla harhaan. Ei kaikilla ole hengen erottamisen lahjaa eivätkä kaikki ole opillisesti niin rakentuneita että voisivat itse erottaa mikä sana on oikeaa ja mikä väärää.

      Samoin varmaan sinullekin aloittaja on käynyt. Aluksi olet hiukan maistellut eri soppakipoista ja loppujen lopuksi olet lähtenyt eriseuraan ja saarnaajien opetuksista on tullut sinulle ihmisoppeja. Tästä syystä raamattukin kehottaa:

      Vielä, minun veljeni, iloitkaat Herrassa. Että minä teille yhdellä tavalla kirjoitan, en minä siitä suutu; sillä se tekee teidän vahvemmaksi. Kavahtakaat teitänne koirilta, kavahtakaat teitänne pahoilta työmiehiltä, kavahtakaat poisleikkaamisesta.
      Filippiläiskirje 3:1‭-‬2 FI1776
      http://bible.com/60/php.3.1-2.FI1776

      Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on, Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.
      Tituskirje 3:10‭-‬11 FI1776
      http://bible.com/60/tit.3.10-11.FI1776

      • " kavahtakaa"
        -
        Fil. 3:2-3 : `Tässä oleva äkillinen muutos kirjeen aiheessa,
        ja sävyissä johtuu todennäköisesti siitä, että Paavali sai
        tietää Filippiin tulleista judaisteista , samantapaisista kuin ne, joita vastaan hän oli laatinut Galattalaiskirjeensä . He vaativat pakana
        kristittyjä pelastuakseen ympärileikattamaan itsensä. ks. Apt, 15:1-2;
        Gal,5;2-9 ;6:12-13.
        .-
        Apostoli sanoi heitä "pilalleleikatuiksi" ,erotukseksi ympärileikatuista
        , koska he vääristelivät ja pilasivat Raamatun opin liittojen merkeistä.
        Ympärileikkaus oli Jumalan säätämä Aabrahamin ja Siionin liittoja varten . Uudessa liitossa merkkinä on Kaste.
        -

      • tarkennan_vain
        teuta01 kirjoitti:

        " kavahtakaa"

        Judaistit olivat Israelin "etelän ihmisiä." Toisin kuin meidän aikamme judaistit.

      • nurkkasihteeri

        Tuo vanha käännös kirjeestä Tiitukselle on väärä käännös.
        Siinä ei puhuta eriseuroista, vaan harhaoppisista.

        Harhaoppisuus ei ole mitään erilaisista tapakulttuureista nousevaa, vaan harhaoppisuus kieltää pelastuksen armosta, joka saadaan uskon kautta Jeesukseen.

    • EiOleVirallinen

      Ei avaus ollut ainakaan Rakkauden kutsu.
      Vaikka olen edikoinen, en tohon yhdy😈

    • jokunen15

      En tiedä onko suullisesti kielletty, mutta lähetyskirjeessä, joka on luettu useaankin kertaan seuroissamme, niin sanottiin. Se ei ollut tämä viimeinen kirje, jossa oli vieläkin kovempaa tekstiä, vaan edellinen.

    • Sanajasakramentit

      Pitäkää te vain seurapuheita jossa kutsuttu ihmisiä toisten uskontojen tilaisuuksiin. Meille kaikki ovat eriseuraa, koska tiedämme ja tunnemme vain sen varmaksi ja eläväksi josta itse olemme Hengen ja Elämän saaneet.

      • Herra_minä_tiesin

        Pelko tekee ihmisen araksi. Silloin on paras haudata se oma leiviskä.

      • Kylväkäämme
        Herra_minä_tiesin kirjoitti:

        Pelko tekee ihmisen araksi. Silloin on paras haudata se oma leiviskä.

        Emme käytä aikaamme tutkimalla toisten uskontoja, on parempaa tekemistä nääs, Elävän Jumalan Sanan julistaminen.

      • Herra_minä_tiesin kirjoitti:

        Pelko tekee ihmisen araksi. Silloin on paras haudata se oma leiviskä.

        KOVAKSI HERRAKSI, JOKA NIITÄT SIITÄ MIHIN ET KYLVÄNYT
        MINA OTIN LIINAISEN JA KIEDOIN LEIVISKÄS SIIHEN , JA HAUTASIN
        SEN MAAHAN .
        .
        MILLAINEN ARKUUS SIITÄ TULI , EIKÖ PAREMMIN HÄN EI HALUNNUT
        PUHUA KRISTILLISYYTTÄ TOISILLE, EIKÄ SAANUT UUTTA HENKILÖÄ
        KÄÄNTYMÄÄN USKOON. KUTEN KAHDEN LEIVISKÄN MIES ..
        -
        HÄN OLI TIENANNUT TOISET KAKSI LEIVISKÄÄ. KUTEN SE VIIDEN
        LEIVISKÄN MIES, OLI TIENANNUT VIISI UUTTA LEIVISKÄÄ, JA HE
        SAIVATKIN ISÄNNÄLTÄ KIITOSTA..
        -

      • jokunen17
        Kylväkäämme kirjoitti:

        Emme käytä aikaamme tutkimalla toisten uskontoja, on parempaa tekemistä nääs, Elävän Jumalan Sanan julistaminen.

        Gunnar Jönsson sanoi aikanaan, ettemme ota kantaa muihin uskovaisiin, mutta puhumme siitä, mitä itse olemme kokeneet. Hän siis pidättäytyi tuomitsemasta muita.

        Nykyään olemme niin kuin muslimit. Heillä on myös sellainen opin kohta, ettei toisella tavalla uskova vahingossakaan pelastu ja on jopa niin vaarallinen, että siltä tulee katkaista kaula. Mekö sitten vain tyydymme tuomitsemaan epäuskoiseksi ja karttelemme.

      • Samaneuvo
        jokunen17 kirjoitti:

        Emmemuistakiinnostu
        18.2.2017 16:27
        Meille on neuvottu puhumaan siitä uskosta mikä meillä on.
        Kirkastamme Kristusta ja varoittelemme vihollisen vaaroista. Emme tutki muita uskontoja , emmekä tunne niiden puhujia ym. tapoja........

      • Herra_minä_tiesin
        Kylväkäämme kirjoitti:

        Emme käytä aikaamme tutkimalla toisten uskontoja, on parempaa tekemistä nääs, Elävän Jumalan Sanan julistaminen.

        Et, koska ykskantaan ilmoitat jo tutkimatta niiden olevan eriseuraa. Sinä itse näytät olevan oikeassa, vähättelysikin muita kohtaan sen jo paljastaa.

        Elävää Jumalan Sanaa julistetaan niin, ettei haukuta muita. Se on rakkaudettomuutta ja ylenkatsomista, jota Jeesuksen aikana harrastivat fariseukset.

        Älä enempää paljasta sisintäsi.

      • Anonyymi
        jokunen17 kirjoitti:

        Gunnar Jönsson sanoi aikanaan, ettemme ota kantaa muihin uskovaisiin, mutta puhumme siitä, mitä itse olemme kokeneet. Hän siis pidättäytyi tuomitsemasta muita.

        Nykyään olemme niin kuin muslimit. Heillä on myös sellainen opin kohta, ettei toisella tavalla uskova vahingossakaan pelastu ja on jopa niin vaarallinen, että siltä tulee katkaista kaula. Mekö sitten vain tyydymme tuomitsemaan epäuskoiseksi ja karttelemme.

        Gunnar Jönsson
        Me otamme sanan ja sakramentit käyttöömme kun sen aika tulee.
        Aika ihmeellistä ettei tämä kelpaa ERINOISILLE Sen aika tuli. Selkeesti K J kertoi kirkon olevan jo eriseuraa.

    • Kalle334

      Kun ollaan omasta uskosta ja opista epävarmoja, niin silloin demonisoidaan muut.
      Tämä selvä varoitusmerkki. Silloin viimeistään on alettava tutkia oman uskon perusteita

      • Emmemuistakiinnostu

        Meille on neuvottu puhumaan siitä uskosta mikä meillä on.
        Kirkastamme Kristusta ja varoittelemme vihollisen vaaroista. Emme tutki muita uskontoja , emmekä tunne niiden puhujia ym. tapoja.
        Meillä on kaikki taivaan tavarat, kutsumme kaikkia tähän seurakuntaan, jossa itse olemme Kristuksen löytäneet.

      • mindegunnar_håkansson
        Emmemuistakiinnostu kirjoitti:

        Omaa uskontoa voisi esikoilestadiolaisuus tutkia sen verran, että ennen kuin julistaa jonkin asian synniksi, yrittää etsiä siihen Raamatun mukaisen vahvistuksen, joka kestää.

        Näin on käynyt muun muassa kuorolaulun demonisoimisen suhteen, johon arvoisilta kaikkitietäviltä vanhimmilta ei löytynyt yhtään Raamatun mukaista perustetta.

        Se on pahinta mahdollista valkeuden enkelin työtä, mitä mikään seurakunta voi maan päällä tehdä: Julistaa itsensä erehtymättömäksi, ja käyttää lyömäaseena itse keksimiään syntejä.

      • sudenPENNUT
        mindegunnar_håkansson kirjoitti:

        Kirkkouskovaisten
        Sudenpentujenkäsikirjasta.

        Miten vanhimmat demonisoidaan kaikkitietäviksi Pyhän Hengen johdatukseen vuoksi.

      • Mistäkotoisin

        Ja tarkoittamastasi seurakunnasta on Esikoisten saarnaajat tehty.

      • Todistauskosi
        Emmemuistakiinnostu kirjoitti:

        Meille on neuvottu puhumaan siitä uskosta mikä meillä on.
        Kirkastamme Kristusta ja varoittelemme vihollisen vaaroista. Emme tutki muita uskontoja , emmekä tunne niiden puhujia ym. tapoja.
        Meillä on kaikki taivaan tavarat, kutsumme kaikkia tähän seurakuntaan, jossa itse olemme Kristuksen löytäneet.

        Taidat olla näitä syntyperäisiä "kristittyjä" joille on pienestä asti opetettu väärin.
        Miten neuvottu?
        Mikä usko?
        Avaapas vähän missä vihollisesi on?
        Mitkä kaikki taivaan tavarat?
        Miten ja mistä löysit Kristuksen?

      • Kysy_vielä_miten
        sudenPENNUT kirjoitti:

        Kirkkouskovaisten
        Sudenpentujenkäsikirjasta.

        Miten vanhimmat demonisoidaan kaikkitietäviksi Pyhän Hengen johdatukseen vuoksi.

        Siten, että he antavat ohjeita, neuvoja ja käskyjä ohi Raamatun, ja velvoittavat seurakuntalaiset pitämään ne Jumalan Sanana.

        Kun heille huomautetaan asiasta, heillä ei ole nöyryyttä taipua Raamatun Sanan alle.

        Siten.

    • KaidanTienKuIkija

      Minulle riittää yksi elävä seurakunta, ja sen ruumiin jäsen tahdon olla.
      Nyt on päässyt käymään niin, että osa jäsenistä on kasvanut niin suureksi, ettei seurakunnan järjestys kelpaa, ja näin on alettu repimään jäseniä irti, kun on perustettu uusi yhdistys. Sille ei kuitenkaan raamattu anna yhtään lupausta.

      1.kor 12:21-22
      21. Mutta ei silmä taida kädelle sanoa: en minä sinua tarvitse, eli taas pää jaloille: en minä teitä tarvitse.
      22. Vaan paljoa enemmin ne ruumiin jäsenet, jotka heikommaksi näkyvät, ovat tarpeelliset.

      Vaan on niin, ettei tahdota enään alistua, ja olla toinen toiselle alamainen, vaan aletaan kiipeämään vuorille, omassa viisaudessa, ja aletaan halveksimaan ruumiin osia, joilla jokaisella on oma tehtävä ja osansa, kuten raamattu todistaa. Silloin ei ole kysymyksessä olla heikkona jäsenenä kristuksen ruumiissa, vaan silloin tulee kyseeseen, ettei tarvitse enään toisia jäseniä, vaan näkee heissä pelkkää vikaa.

      1.kor 12: 27-30

      27. Mutta te olette Kristuksen ruumis* ja jäsenet, jokainen osansa jälkeen.
      28. Ja Jumala on pannut* seurakuntaan ensin apostolit, sitte prophetat, senjälkeen opettajat, sitte voimalliset työt, jälleen parantamisen lahjat, avut, hallitukset, moninaiset kielet.
      29. Ovatko kaikki apostolit? Ovatko kaikki prophetat? Ovatko kaikki opettajat? Onko kaikilla voimalliset työt?
      30. Onko kaikilla parantamisen lahjat? Puhuvatko kaikki moninaisilla kielillä? Taitavatko kaikki selittää?
      31. Mutta noudattakaat te paraita lahjoja*. Ja vielä minä teille korkiamman tien osoitan.

      Tulkaa rakkaat kanssaihmiset takaisin, viellä kun on armon aika!!

      • entinenvaintaaksejää

        Muistuttaisin vielä kerran sinua KTK, että kysymys on siitä, että rakennetaanko uudet alttarit rukoushuoneille ehtoollisen jakamista varten vai pysytäänkä entisessä koko herätysliikkeen ajan olleessa käytännössä nauttia sakramentit Suomessa ja Inkerissäkin evl-kirkossa, jonka jäseniä ollaan.
        Kysymyksessä ei ole pyrkiä pois omista sakramenteista kirkon sakramentteihin vaan pitäytä entisessä eli kirkon sakramenteissa.
        Kaikki muu on vastapuolen mustaamiseksi tehtyä sakramenttiasiaan liittymätöntä humpuukia.

      • KaidanTienKuIkija
        entinenvaintaaksejää kirjoitti:

        Se että sain jo yli 5vuotta sitten kristillisyyden vanhimpia ja saarnaajia parjaavia viestejä, näiltä samoilta ihmisiltä, eli nykyisen Esikoiset Ryn jäseniltä, ei liittynyt sakramentteihin millään tavalla.

        Siis tämä silloinen ruukku porukka, joka on eriseuraisena puuhaillut kristillisyyden nimissä jo kauan.

        Lienee selvä asia kaikille, ettei sakramentit tätä kristillisyyttä ole jakanut, vaan se vihan ja eriseuran henki, joka jo vuosikymmeniä vaikutti epäluottamusta saarnaajia ja vanhimpia kohtaan. Ja se on tapahtunut pitkän ajan kuluessa.

      • Savisilmä
        KaidanTienKuIkija kirjoitti:

        Sen vihan ja eriseuran hengen kylvämisen aloittivat o.m ja g.p jo yli 20 vuotta sitten.

      • KaidanTienKuIkija
        Savisilmä kirjoitti:

        Sen vihan ja eriseuran hengen kylvämisen aloittivat o.m ja g.p jo yli 20 vuotta sitten.

        Äsken sanoit sen aiheutuneen sakramenteista, ja nyt puhut jo 20v takaisesta ajasta...

        Mutta...
        Miksen minä koe niin?
        Miksei viime kesänäkään kuulunut vihan ääniä heidän suustaan?

        Miksi vain pieni joukko kokee niin? Sellainen pieni joukko, joka kuulleni puolusti saunakaljaa, ja joka voi hyvin käydä mm "kohtaamispaikassa" jne, muissa hengellisyyksissä hakemassa sieltä ravintoa?
        Pieni joukko joka halveksii parannuksen tekoa seuroissa, eikä kestä katsella sitä.

        Kannattaa miettiä, mistä päin se viha kumpuaa. Ja mikä sai perustamaan uuden yhdistyksen.
        Ei, se ei ole sakramentit, eikä myöskään kaksi miestä lapissa.

      • Viimeinen-Niitti

        Tämä sakra asia oli vain viimeinen niitti

        TÄSSÄ KUITENKINN VIELÄ MUiSTIN
        VIRKISTÄMISEKSI MITEN. UUTTA PURSISEURA ERISEURA LÄHETTIIN RAKENTAMAAN
        Yrittivät eroittaa Vanhimmat mutta pahasti epäonniatuivat joten kasvojensäilyttämiseksi oli keksittävä jotain siksi piti pursiseura perustaa
        Kaksi jääräpäistä vanhaa saarnajaa ja kaksi vanhaa hönöä tuomaria perusti uuden seurakunnann joka jakoi vanhanseurakunnan kahtia syyksi nämä saarnaajat ilmoittivat omantunnonasiat jotkajohtuivat muissamaissa hyväksi koettelluiksi asiaksi. Ottaa käyttöön ehtoollisen nauttimisen omilla rukoushuoneillamme. Näiden veljien Omiatuntoja ei kuitenkaan haitannut seurakunnan hajoaminen millääntavalla. Toinen heistä innolla valmisti kaste ja. ehtoolliskaavankin valmiiksi josta nyt saamme nauttia täysinpalkein

      • Tervetyoloa_uskomaan

        "Kannattaa miettiä, mistä päin se viha kumpuaa. Ja mikä sai perustamaan uuden yhdistyksen.
        Ei, se ei ole sakramentit, eikä myöskään kaksi miestä lapissa."

        Kannattaa myös miettiä, miksi esikoislestadiolainen rakkaus ei riitä vihamiehiin asti.

        Siksi, että se rakkaus on ulkokultaista, ja sisällä kiehuu suuri omavanhurskauden henki. Mikä sai perustamaan, varmaan pakko, koska täälläkin paljon riemua herättänyt 1200/500 pakottaa tekemään jotakin!

        Teiltä ei heru rakkautta, tiloja, yhteistyökykyä, joustavuutta eikä rauhanomaisuutta.

        Sen sijaan tuntomerkkeinänne, jos ette itse huomaa, loistavat selästä ulos työntäminen, häviöllä ilkkuminen, pieneksi tokaksi haukkuminen, eriseuraksi julistaminen ja itsensä ja uskonsa lappiin ripustaminen. Melko karvaat hedelmät, maailman ainoiksi oikeiksi kristityiksi.

      • kakka_tuli_jo
        Viimeinen-Niitti kirjoitti:

        Tämä sakra asia oli vain viimeinen niitti

        TÄSSÄ KUITENKINN VIELÄ MUiSTIN
        VIRKISTÄMISEKSI MITEN. UUTTA PURSISEURA ERISEURA LÄHETTIIN RAKENTAMAAN
        Yrittivät eroittaa Vanhimmat mutta pahasti epäonniatuivat joten kasvojensäilyttämiseksi oli keksittävä jotain siksi piti pursiseura perustaa
        Kaksi jääräpäistä vanhaa saarnajaa ja kaksi vanhaa hönöä tuomaria perusti uuden seurakunnann joka jakoi vanhanseurakunnan kahtia syyksi nämä saarnaajat ilmoittivat omantunnonasiat jotkajohtuivat muissamaissa hyväksi koettelluiksi asiaksi. Ottaa käyttöön ehtoollisen nauttimisen omilla rukoushuoneillamme. Näiden veljien Omiatuntoja ei kuitenkaan haitannut seurakunnan hajoaminen millääntavalla. Toinen heistä innolla valmisti kaste ja. ehtoolliskaavankin valmiiksi josta nyt saamme nauttia täysinpalkein

        Tässä vielä sinulle muistin virkistämiseksi.

        Kerroit sen jo. Kuulostaa samalta, kuin lapsen huuto vanhemmalle istuttuaan potalla jonkin aikaa

      • Lapsenhuuto

        Terve taas, kyllä se kuules on niin että ensisijainen seurakuntani on siellä missä asun kirkon jäsenenä.
        Onkos siulla sellainen käsitys että seurakunnastasi lähteneet ovat sinusta irti itsensä repineet?

        Pätkä Lutheria:
        Tässä ei nyt auta tosiaankaan mikään muu neuvo, kuin että molemmat virat, maallinen ja hengellinen, tarttuvat kiinni asiaan kaikella ahkeruudella. Hengellisten (viranhaltijoiden) täytyy todellakin opettaa kansaa alituisesti ja ahkerasti pohtimaan yllä mainittuja asioita, etteivät he suvaitsisi hiiviskelijöitä ja tunnistaisivat heidät varmuudella paholaisen hengiksi. Ja oppikoot he kysymään: Mistä sinä tulet? Kuka on sinut lähettänyt? Kuka on käskenyt sinun saarnata minulle? Missä sinulla on sinetillä vahvistettu kirje, että ihmiset ovat lähettäneet sinut? Missä ovat sinun ihmemerkkisi, että Jumala on lähettänyt sinut? Miksi et mene kirkkoherramme luokse? Miksi hiiviskelet niin salaisesti minun luokseni ja matelet nurkissa? Miksi et astu esiin avoimesti (julkisesti)? Jos olet valon lapsi, niin miksi kavahdat valoa?

        Tällaisilla kysymyksillä (arvelen minä) pitäisi vastustaa heitä helposti. Sillä he eivät voi todistaa ammattiaan. Ja jos voisimme saada kansan sellaiseen ymmärrykseen (tästä) ammatista, niin sellaisten hiiviskelijöiden toiminta olisi hyvin ohjailtavissa. Samaten, heitä tulee alati opettaa ja kehottaa antamaan kirkkoherralle ilmi sellaiset hiiviskelijät, mihin heillä on myös velvollisuus, jos he ovat kristittyjä ja haluavat tulla autuaiksi. Sillä, jos he eivät toimi tällä tavalla, niin he auttavat paholaishenkiä ja hiiviskelijöitä toimimaan kirkkoherran (niin, itsensä Jumalan) saarnaajanvirkaa, kastetta, sakramenttia ja sielunhoitoa vastaan, minkä lisäksi he varastavat salaa seurakuntalaisia ja siten hävittävät ja tekevät tyhjäksi seurakunnan (sellaisena, miksi Jumala on sen järjestänyt). Jos he kuulisivat ja tietäisivät tällaiset kehotukset, että tämä tuomio (Meinung: rangaistus; uskomus; idea; mielipide; väite; arvio; huomio; näkökanta) johtuu ammatista, niin ilmiantaisivat sellaiset puhtaat ja hurskaat sydämet sellaiset nurkkakuntasaarnaajat ja salamurhaajat epäilemättä kirkkoherralle. Sillä niin kuin sanottu on, voidaan paholainen saada pelästymään ammatin avulla, kun siihen tungeksitaan. Kirkkoherrahan voi kerskua sillä, että hänelle on uskottu julkisesti ja oikeutetusti saarnaajanvirka, kaste, sakramentti ja sielunhoito, mihin hän on myös käskyn saanut ja jonka luota sellaista etsitään ja sitä häneltä odotetaan. Mutta vieraat hiiviskelijät ja salamurhaajat eivät voi kerskua sellaisella ja he tarttuvat kiinni ja puuttuvat vieraaseen ammattiin. Tässä ei voi olla kyse Pyhästä Hengestä vaan sen täytyy olla kiusaava paholainen.?

      • Savisilmä
        KaidanTienKuIkija kirjoitti:

        Äsken sanoit sen aiheutuneen sakramenteista, ja nyt puhut jo 20v takaisesta ajasta...

        Mutta...
        Miksen minä koe niin?
        Miksei viime kesänäkään kuulunut vihan ääniä heidän suustaan?

        Miksi vain pieni joukko kokee niin? Sellainen pieni joukko, joka kuulleni puolusti saunakaljaa, ja joka voi hyvin käydä mm "kohtaamispaikassa" jne, muissa hengellisyyksissä hakemassa sieltä ravintoa?
        Pieni joukko joka halveksii parannuksen tekoa seuroissa, eikä kestä katsella sitä.

        Kannattaa miettiä, mistä päin se viha kumpuaa. Ja mikä sai perustamaan uuden yhdistyksen.
        Ei, se ei ole sakramentit, eikä myöskään kaksi miestä lapissa.

        Minä en ole missään vaiheessa väittänyt hajaannuksen johtuneen vain sakramentista. Syy hajaannukseen on o.m , g.p toimet 20 vuoden ajan sekä Suomen johtavien saarnaajien kähminnät viime vuosina.

    • pajuniemi

      Olkoot ne vanhimmat mitä jumalia tahansa, niin ei niitä tarvitse kehua joka toisessa lauseessa.

      • SUDENpennut

        SUDENpentujenkäsikirjasta
        Rakkaudettomuusvaatimus.

      • Ei_kestä_ei
        SUDENpennut kirjoitti:

        SUDENpentujenkäsikirjasta
        Rakkaudettomuusvaatimus.

        Pikemminkin vaatimus arvostella kaikkea saarnattua sanaa. Sitä ei separatisti kestä.

      • Raamatussa_pysytään
        Ei_kestä_ei kirjoitti:

        Pikemminkin vaatimus arvostella kaikkea saarnattua sanaa. Sitä ei separatisti kestä.

        Joo samaa mieltä kyllä, ihan sama, onko vanhin vai nuorin höpönassu äänessä, niin Raamatun seulan pitäisi läpäistä. Muuten ei kannata vaivautua.

    • nurkkasihteeri

      Raamatun mukaan vanhimmat on joka seurakunnassa eriksern.

      "5 Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat,"

      • Hallitusta

        Kuitenkin apostolit kiersivät eri seurakunnissa ja lähettivät kirjeitä joita vielä lähetettiin edelleen muihinkin seurakuntiin luettavaksi.

    • Masraat

      Martti Lutherin aikoina ei olisi lestaadiolaisuuta syntynyt vaan nämä viekkaat ja salamyhkäiset salaseurat olisi hävitetty heti alkuunsa pään menettämisellä,elävältä polttamalla tai hautaamalla.

      • Anonyymi

        Nimimerkki Masraat .
        Kun Kirjoitit että luteruksen aikana ei olisi salamyhkäistä salaseuraa syntynyt , niin esitän sinulle kysymyksen ?
        Kirjoituksestasi kuultaa että sinä pidät Lutheria kristittynä mutta kysyn pidätkö sinä Lutheria kristittynä ? Jos vastauksesi on kyllä , niin sinun täytyy myös uskoa hänen oppinsa oikeaksi ja että se on pyhästä hengestä ja jumalasta . Ei käy päinsä että sinä pidät Lutheria kristittynä mutta kiellät hänen oppinsa .
        Kun siis pidät Lutheria kristittynä , niin sinun täytyy myös pitää rovasti Laestadiusta kristittynä ja että hänkin saarnasi pyhän hengen voimassa ja että .se on jumalasta . Nimittäin sekä Tohtori Martti Luther sekä Rovasti Laestadius saarnasivat täsmälleen samanlaisen armonjärjestyksen ja raamatullisen . Kun sinä nimittely laestadiolaisuutta salamyhkäiseksi salaseuraksi nämä kirjoitukset eivät ole vastuuta vailla . Meillä täytyy olla samanlainen kristillisyys kuin Laestadiuksella ja Lutherilla paavalilla pietarilla johanneksella pienellä lapsella tai ryövärillä ristillä se on oikea kristillisyys . Oikea kristillisyys on hengessä ja totuudessa AMEN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin. Mutta mitä tekemistä on Laestadiuksella tai Lutherilla esikoislestadiolaisuuden kanssa? Esikoislestadiolaisuuden ovat synnyttäneet aivan muut miehet, toki edellä mainittujen opetusten pohjalta. Mutta ei esikoislestadiolaisuus ole mitenkään erityistä noiden edellä mainittujen miesten oppien toteuttamisessa. Tiedän kyllä, että kuulijoille heidän seuroissaan opetetaan, että vain "tämä kristillisyys" pelastaa. Mutta eihän se nyt todellakaan niin ole?

    • entinenvaintaaksejää

      KTK kirjoittaa saaneensa jo 5 vuotta sitten vihakirjeitä Ruukku-porukalta. Hajaannuksen syy ei kuulemma ole sakramentit.
      Itse en ole enkä ollut missään tekemisissä Ruukku -porukan kanssa, en edes tunne heitä. Silti KTK katsoo oikeudekseen puhutella " näiksi samoiksi ihmisiksi" kaikkia, jotka vastustavat separatismia.

      Tämän hajaannuksen syy on hengellistä väkivaltaa käyttäen itselle otetut sakramentit. Tässä toiminnassa on käytetty kaikkia jumalattomien konsteja potenssiin 2.
      Siitä voi olla varma, että PH:n ilmoituksia nämä kepulikonstit eivät ole.

      Onko tässä sakramenttien itsevaltaisessa otossa toimittu Ison Kirjan ohjeen mukaan, ettei tehdä sitä, mikä loukkaa veljeä?

      • Anonyymi

        Nimimerkki entinenvaintaaksejää .
        Sinä kirjoitit aivan oikein että sakramentti asiassa on käytetty jumalattomia konsteja ja rikottu kirkkolakia sekä yhdistyksen sääntöjä 3/4 osan enemmistö päätöstä ei kunnioitettu

        JUNA MENI JO:):)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JUNA MENI JO:):)

        Ei Jumala unohda näitä. Esikoislestadiolaiset kohtaavat aikanaan nämä tekemänsä laittomuudet ja vääryydet. Vastuu ratkaisuista on siis 2016 vuonna seurakuntavastuuta kantaneilla. Fyysisesti asiat ovat ohi, ja Esikoiset ry nauttii Jumalan runsaista siunauksista, ilman näitä ihmiskäskyjen ja ihmisoppien paineita, jotka eroon aikanaan johtivat.

        Mutta, oleellista on, etteivät uskoa tunnustavat tuomitse toinen toisiaan, sen tekee Jumala aikanaan oikeudenmukaisesti. Esikoiset ry:ssä ei puhuta pahaa esikoislestadiolaisista, koska sellainen ei Jeesuksen seuraajille sovi ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JUNA MENI JO:):)

        Ja miten monta jäi junan alle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe