Pitkän parisuhteen haaste

Sehän vaihtelee, millaisia tunteita pitkässä suhteessa on! Odottamalla asiat eivät kuitenkaan parane, vaan yleensä vain aktiivisesti hyvään suuntaan muutosta hakemalla. Meillä yhteistä eloa on takana viime kesänä tuli 40 vuotta. Kaksi aikuista lasta, 5 lastenlasta. Voin sanoa, että edelleen rakastan puolisoani todella paljon.

Mutta joskus kun lapset olivat pieniä, puoliso oli todella rasittava... Kaksi vuotta kului riidellen. Niin, minäkin olin varmasti yhtä rasittava.

Sitten joskus reilu 10 vuotta sitten tuli sellainen etääntymisen pätkä. Oli niin paljon muutoksia töissä, vaimolla vaihdevuodet loppumassa, ensimmäinen lapsenlapsi syntyi jne. Siis ei välttämättä huonoja asioita, mutta muutoksia. Molemmat varmasti omassa mielessään niitä mietti. Keskittyi omiin harrastuksiin ja sellaiseen. Toki siis arki yhä jaettiin, mutta esimerkiksi makkarissa oli hiljaista.

Me ruvettiin matkustelemaan yhdessä, ja muutoinkin nautiskelemaan elämästä. Kokataan yhdessä tai muuta vastaavaa. Seksikin alkoi hiljaisen pätkän jälkeen molempia kiinnostamaan. Alettiin puhua asioista paljon, mutta ei ylikeskusteltu. Keskityttiin siihen, mitä kaikkea hyvää elämässä on. Oltiin kuitenkin selvitty jo parista vakavammasta sairaudestakin.

Nyt molemmilla ikää 60 . Puristelen vaimon takamusta ja kehun seksikkääksi ihan piruuttanikin joka päivä, jotta pysyy oikea vire ylhäällä. Ja tietoisesti mietin muutakin kuin ystävyyttä. Meistähän se on kiinni, että rakkaus on ja pysyy. Ei se pysy, jos ei sen eteen tee hommia.

Noh. Mitä tuohon nyt vastaisi. Erosin 26v parisuhteesta, koska MIKÄÄN asia ei ollut kunnossa, ystävyydestä puhumattakaan. Jos olisi ollut ystävyyttä tunteina ja seksiä, olisin varmaan yhä ex-liitossani. Mutta kun ei, niin ei.

Ihmiset kuitenkin odottavat parisuhteeltaan eri asioita. Jos sinusta ei ystävyys riitä, vaan kaipaat ns. parisuhdetunteita, niin kannattaisiko ensi alkuun keksiä mitä asian hyväksi voisi tehdä? Mikset tunne rakkautta? Mitä rakkaus mielestäsi on? Olisiko jopa niin, että rakkaus on vuosien saatossa muuttunut ystävyydeksi, kumppanuudeksi? Mutta sinä haluaisit sellaista rakkautta kuin joskus on ollut. Ajatteletko, että jonkun kanssa voisit vielä tuntea niin?

Jos teillä on aina sama kaava niin kyllästytte. Pitää keksiä mielekästä yhteistä tekemistä, pitää vietää aikaa kahdestaan usein, käykää treffeillä ihan kuin olisitte juuri tavanneet. Viettäkää hotelli viikonloppuja romanttisesti, hierokaa toisianne alasti ja siinähän halut herää kun ensin hieroo selkää puoli tuntia. Saunokaa yhdessä, tehkää ruokaa yhdessä eikä erikseen, telkkari kiinni, kännykkä kiinni kun vietätte aikaa toistenne kanssa, treenatkaa yhdessä harrastakaa seksiä vaikka joka toinen päivä kuukauden ajan niin sitten on jotain mitä odottaa.

Mitäs tunteita tässä pitäisi olla?

Joka aamu pitää rakastua uudelleen puolisoon, jos niin ei tapahdu eroa.
Puolisoni on mulle paras puoliso sekä ystävä ja huora.

Rakkaus on tahtoa rakastaa. Itse olen toista kertaa eroamassa, vaikka en näe minkään uuden olevan parempaa. Ehkä se vastaus löytyy omasta päästä. Kaikkien kanssa ei voi, tai kenenkään. Matkustelkaa, hierokaa toisianne, nostakaa kissa pöydälle... aina ei vain auta mikään. Hirveää. Mutta

En ole kokenut mitään "hastetta"!
Usein esiin tuleva maininta parisuhteen "hoitamisesta" herättää minulla ajatuksen, että silloin on jo jotain peruuttamatonta tapahtunut ja "hoitaminen" on enemmän tai vähemmän keinotekoista.

Tunteet eivät ole koskaan hävinneet. Elämäntilanteiden vaihtelut ovat vaikuttaneet seksuaaliseen aktiivisuuteen.
Jos ukko on vuosikaudet kotona vain lyhyehköt viikonloput niin lapsiperheen huoltajana se asettaa selkeät reunaehdot inttiimille seurustelulle mutta ei nahista sen henkeä.

Lasten lähtö ja etuaikainen eläköityminen avasivat uusia ulottuvuksia joita ei täysin osannut edes ennakoida.

Yhdessä 29 vuotta ja ollaan kuin vastarakastuneet lasten muutettua kotoa. Jos suhde on kunnossa niin kannattaa tehdä niitä samoja yhdessä tehtyjä asioita kuin nuorena ja rakastuneena.

Kyllä rakkkaus voi kuolla jos ei tehdä asioita yhdessä ei ole seksiä tai vain siksi että toinen ei enää rakasta. Voi rakastaa toista tai on loukattu niin pahasti että rakkaus on loppunut.

Kannattaa varmaan mennä terapiaan. Mutta jos toinen ei halua enää muuttaa tilannetta niin yksin se ei onnistu.

Mun ja avovaimon suhteessa ei ole voinut rakkaudesta puhuu enää kymmeneen vuoteen, ystäviä ollaan ja kait vielä tykätään toisistamme kun yhdessä ollaan. Seksit ja hempeilyt on loppuneet niitä pitää sitten hakea kodin ulkopuolelta jos haluaa. Näin se menee tosielämä joillakin tai yllättävän monella. Sitä ihmettelen jos jo aikaisessa vaiheessa alkaa rakoilla, meillä meni normaalisti noin 12-15 vuotta. mutta tunteet nuupahtaa ja tulee ystävyys/kumppanuus parisuhteen tilalle, seksi loppuu kun ei tee toista mieli tai kun katsoo toista vaikka alasti saunan jälkeen niin ei ajatukset tai viisari värähdäkkään.

Minusta ystävyys ja toveruus ovat SUURIA tunteita, samoin se, että yhä edelleen viihtyy toisen seurassa ja on siinä on hyvä olla. Se, että on ollut toisen kanssa 26 vuotta ja toinen on yhä siinä rinnalla, vaikka kummallakin on puutteensa ja vajavuutensa, on hieno asia, se tarkoittaa yleensä sitä rakastamista; hyväksyä toinen sellaisena kuin on.

Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä vajaat 40 vuotta. Pääsääntöisesti tunteet häntä kohtaan ovat kiitollisuus ja toveruus, varsinaista tosiystävyyttä tunnen parin ystävättäreni kanssa. Joskus tunnen myös pakahduttavaa rakkautta siitä, että todellakin olemme yhdessä selvinneet elämästä ja jatkamme matkaa kuvaannollisesti käsi kädessä. Voin luottaa mieheeni ja siihen , että esim. jos sairastun, hän huolehtii minusta, kuten tietenkin minä hänestä.

Pitkässä parisuhteessa tuntemuksia on monen laisia ja on selvää, että ne nuoruuden rakkaudet ja intohimot ovat korvaantuneet luottavuuteen, tyytyväisyyteen ja arvostukseen; tämäkin on rakkautta.

Meillä on mieheni kanssa muutama vuosi ikäeroa (hän 63, minä 56) ja kyllä välillä kamppailen ja kipuilen omien tuntemusteni kanssa koska esim. seksihalut eivät aina kohtaa mutta pitkä, elämänpituinen ihmissuhde, on oppimista ja opettelemista myös eikä vähiten myös rakastamisen taidon opettelemista.

En osaa neuvoa kun metsään on itselläkin mennyt.
Jos on käynyt niin että toista on yrittänyt "houkutella" asioihin jotka toisi sitä piristystä ja toinen on aina vain se vastaanottava osapuoli niin lannistavaa se on.
Syököön suoraan jääkaapista iltapalansa - niin minäkin alan tehdä! Sen sijaan että laittaisi kauniisti tarjolle juustot, viinit, salaatit tms. Edes pari kertaa vuodessa!! Tarkoitan että kun minä sen tein olisi edes arvostanut sitä.
Ja kikkailut jolla eroottista kipinää olisi saanut ylläpidettyä jäi täysin minun harteille. Ajan myötä ei vain itse jaksa aina olla se aktivaattori.
Ja pienet toisen muistamiset / huomioimiset. (Mutta jos se aina, ihan aina on yksisuuntaista, jossain vaiheessa tulee piste vastaan. )
Vuosia kun on tarpeeksi kulunut, ei sitten kiinnosta aikaa viettää edes enää yhdessä puolimykän puolison kanssa. Hällä kun ainoat puheenaiheet sää ja... ja niin, ei tule mieleen muuta juuri nyt!
Ihmiset muuttuu, suhteet muuttuu, se on sääli jos eri suuntiin. Tai sitten toinen jää sinne menneeseen eikä "kasva" henkisesti niin kuin toinen. Se tarkoittaa juuri sitä että kasvetaan erilleen.
Nyt sitten mies ihmettelee kun monien monien turhauttavien vuosien jälkeen minua ei enää kiinnostakaan, juuri mikään. (Miksihän?)
Kuljen risaisissa verkkareissa ja en ole uusia "eroottisia mutta epämukavia päällä" -asuja ostellut enää aikoihin. Marketin halpis mummokalsarit kun on mukavimmat päällä! Ja ruuan voi syödä olkkarissa, telkkarista kun on enemmän seuraa. Mököttäköön mies sitten itsekseen pöydän ääressä.
Luulen kun vuosia kuluu, jotta voipi olla eri osoitteet mahdollisesti tulossa, aika näyttää.

Kyllä meillä rakkautta löytyy niin halauksia kun pussailua että seksiä vaikka ollaan pitkään oltu yhdessä. Kai se puoliso olisi ilmoittanut ettei rakasta jos vieläkin osoittaa tunteitaan minulle. Uskon rakkauteen ja siihen että yhdessä se tunne löydetään. Toki ei se aina ole yhtä ihanaa. On aikoja milloin ollaan hiljaisempia tai ei muisteta näyttää toiselle. Herää aina joskus siihenkin. Hei miksi en ole saanut suukkoja? Yleensä puoliso nsuraakin kun muistutan asiasta. On yläosat ja ala mäkiä välillä jopa kyllästyttää.

AP:n tekstiä lukiessa hetken luulin, että olen tuon itse kirjoittanut. Yhteistä taivalta meilläkin takana noin 25v, lapset teinejä, työ ja talous hyvässä mallissa, perhekin viettänyt paljon aikaa kotona ja reissussa ihan siitä asti kun lapset olivat pieniä.

Mutta viime vuosina on alkanut tuntua siltä, että olemme paremminkin kuten veli ja sisko, tai kaverit, tai jopa yhtiökumppanit - meillä kun on yhteinen perhefirma. Vanhempi lapsistakin huomaa, että isän ja äidin välillä ei tunnu olevan hirveästi sähköä ilmassa. Tai paremminkin, että parisuhde on muuttunut vähitellen kaverisuhteeksi. Todella hyväksi, mutta kuitenkin.

Molemminpuolinen luottamus yms. on toki arvosta ja sen ymmärrän, mutta jotain vetovoimaa kaipaisi suhteeseen. Muutaman kerran olemme asiasta puhuneet, mutta puoliso ei oikein tunnut ottavan todesta tai kaipaavan mitään. Kunhan molemmat puuhaamme omia harrastuksiamme, sitä enemmän omia juttujamme, mitä vähemmän lapset kaipaavat perheen yhteistä aikaa (syystä että alkavat itsenäistyä).

Kun ensimmäistä kertaan vuosikausiin olimme ottamassa yhden illan "laatuaikaa" (lasten ollessa jo niin isoja, että heidät voi jättää kotiin), itse laitoin siistimmät vaatteet kun kerran on melkein treffit kyseessä. Puoliso kiskaisi kotivaatteiden päälle talvitakin ja totesi, joko mennään. Ei sen vertaan enempää pitänyt asiaa erityisenä ja tärkeänä.

Kunhan tulemme tyhjä pesä -vaiheeseen lasten muuttaessa pois, niin pelkään että puolisolla ja minulla on yhteistä enää osoite ja jääkaappi. Molemmat puuhaamme omiamme, ja on ajan kysymys missä vaiheessa hän tai minä kyllästymme liikkumaan yksin tai samaa sukupuolta olevien tuttujen kanssa.

Ei tainnut tulla kovin rakentavia kommentteja alkuperäiseen juttuun. Paremminkin yksi vuodatus lisää...

Ei elämä ole kokoajan ruusuilla tanssimista. Kyllä pitkään parisuhteeseen kuuluu alamäkiäkin. Kyse onkin siitä mitä olette valmiita tekemään parisuhteenne eteen.

Aika paljon itsestäsikin riippuu, miten kivaa on yhdessä.
Eli kannattaa yrittää luoda sitä yhteistä toimintaa. Jos kumpikin odottaa toiselta niitä aloitteita kaikkeen, silloin tulee tuo tilanne eteen. Jos nyt yrittäisit suunnitella yhteistä matkaa lomalle, jonnekin vähän kauemmas, jokin minkä uskoisit toistakin kiinnostavan. Kun on yhteisiä suunnitelmia tulevaan, silloin herää varmasti muutkin tunteet ja ei se hyvä ystävyys mikään paha juttu ole liitossakaan. Mielestäni parisuhteeseen kuuluukin ensisijaisesti se paras ystävä, jonka kanssa sitten voi hoitaa ne kodin yhteiset asiat, sillä eihän muille ystäville kerrota kodin talousasioitakaan tai suunnitelmia hankinnoista. Kun asioita hoidetaan yhdessä ja suunnitellaan yhdessä, sehän on sitä suurta rakkautta ja luottamusta. Kun nuo asiat ovat käytössä, siihen tulee mukaan se intiimi asiakin.

Juuri se että odotetaan toisen tekevän sen onnen, ei se mene niin, sinunkin pitää kehittää kumppanillesi yllätyksiä ja näistä sitten herää mukin kiinnostus toisiinne.

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/onnellisen_parisuhteen_såalaisuus_onnellisen_parisuhteen_salaisuus_riitele_oikein
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000000672472.html


Pitkä parisuhde tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa. Kumppania pitää huomioida ja helliä ei pitää itsestään selvyytenä.