Pattaya on paratiisi.

VekamänOnTheRoad

Tuoreita havaintoja Thaimaan suosituimmasta lomakohteesta Pattayasta, kuluneelta parilta viikolta (19 vuoden kokemuksella) Ihan vaan siksi, että puhutaan välillä Pattayan matkailullisesta tilanteesta asiaa, eikä google-lerpan horinoita.

- Naisten ja perheiden määrä lisääntynyt huikeasti.
-Urheilijoita, bodareita ja golfareita paljon liikenteessä. Monet uudet lajit kovassa nousussa.
-Venäläisiä naisia keskenään ja lastensa kanssa liikkeellä. Missä miehensä?
-Hintataso gogo-baareissa noussut 20-40% juomissa. Muut baarit entisellään.
-Katutytöt eivät enää saa ottaa kontaktia miehiin. Miehen pitää mennä juttelemaan.
-Poliiseja ei ole yhtään enempää kuin aiemminkaan.
-Ei nähty yhtään ratsiaa liikenteessä eikä muuallakaan.
-Kypärän käytön valvonta taas retuperällä. Puolet thaikuista ajaa ilman kypärää.
-Monikansalliset kauppaketjut täydentyneet taas. Juuri mitään ei enää puutu.
-Rannat ja kadut siistimpiä kuin koskaan.
-Ei ensimmäistäkään rottaa rannalla. (Joka ilta kävelty Hiltonista walkkarille ja takas)
-Vedenlaatu parempaa kuin pitkään aikaan. Laskuvesi alkoi 5 päivää sitten ja rantaviivaa oli näkyvissä noin 50 metriä tänään.
-Sukhumvitin remontti valmistumassa Klangin ja Tain välillä.
-Jompparin vedenpuhdistus-tsydeemi valmistuu kesäkuussa.
-Lähi-idän partapoikien määrä lisääntynyt hälyttävästi. Ruotsin sosiaalihuolto maksaa kuulema "pakolaisten" Thaimaan matkat.
-Kiinalaiset, korealaiset, Taiwanilaiset sun muut vastaa golfkenttien suurimmasta käytöstä.
-Vaatteiden hinnat ennallaan.
-Sapuskojen hinnat ennallaan.
-Kilpailu kiristynyt suuren tarjonnan vuoksi, joka pitää hinnat kurissa.
-Kausihinnoittelu tehostunut hotellitarjonnassa. Juhlapyhät saattaa pompsauttaa saman hotellin hintaa 300%.
-Liikenne järkeistynyt ja rauhoittunut. Varmaan promillemittauksien ja huumetestien pelossa. Kovat rangaistukset vaikuttanevat asiaan.
-Kukaan ei ole kuullutkaan rosvoista, huijareista tai pedareista aikoihin.
-Rikollisuutta on lähinnä vain rikollisten kesken ja intohimorikoksissa, kuten muuallakin maailmassa.

Yhteenvetona sanoisin, että Pattaya on siistimpi ja rauhallisempi kuin koskaan. Itse haluaisin vanhaa räväkämpää Pattayaa takaisin. En halua että Pattaya muuttuu steriiliksi koskaan. Nykyinen Pattaya on parasta, mitä kaupunki voi aktiiviselle ihmisille tarjota. Olen käynyt Nykit, Dublinit, Balit, Välimeren maat ja saaret, Australian monet isot kaupungit, Losit ja muut. Vain Havaijin jotkut kohteet ovat fiiliksen puolesta vetäneet vertoja Pattayalle.

Seuraavaksi on tarkoitus katsastaa filippiinien muutamat kohteet. Malesia, Kamputsea, Myanmar ja Vietnam eivät ole vielä tarjontansa puolesta mielestäni valmiita matkakohteita aktiiviselle ihmiselle. Tullut nekin pariin kertaan koluttua.

40

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ThainAviomies10

      Hienoa infoa, kiitos.

    • UusiMaailma

      Aloittaja käy nyt muuallakin kuin walkkarilla. Noin 200 muitakin soi ja street.

    • 656546456456
      • kaarinal

        Niin sinä kerrot miten asiat ovat suomesta käsin ja toiset paikanpäältä.
        Lauantaina lähden ekalle reissulle pattayalle kerron sitten rehellisesti miten asiat ovat.
        Phuketissa ja samuilla aikaisemmin käynyt.Nyt pattaya ja hua hin.

      • 656546456456

        Enpä taida kertoa Thaimaan poliisihan siinä asiasta kertoo, ja nimen oman paikan päältä.

      • 654767567657

        Luulenpa että minulla on hieman enemmän kokemusta Thaimaasta kuin sinulla, resuperse, pattayalla on taas ollut rankka yö poliisilla ovat puhdistaneet freelansereita kävelykadulta, hieman enemmänkin, viime viikolla ja alku viikosta tarkastivat gogo paikat, viime yönä alkoi kävelykadun putsaus, koska lähtevät baarit työ alle, thaimaan viranomaiset siivoavat pattayan se on nyt jo varmaan... reppana... ja on syytäkin...

      • lerppaonäpärä
        654767567657 kirjoitti:

        "Luulenpa että minulla on hieman enemmän kokemusta Thaimaasta kuin sinulla"

        Joo, mielipuolet usein luulevat eri asioita, kerrotko omin sanoin, kuinka sosiaalihuollon elättämällä ihmisjätteellä (sinä), joka ei juuri koskaan poistu "valtakunnastaan" (hiekkaharju) voisi olla kokemusta yhtään mistään muusta kuin "valtakunnastaan".

        Tokihan meillä on tuoreessa muistissa lerpan edellinen poistuminen "valtakuntansa" rajojen ulkopuolelle:

        Numeromies, "ystävämme hiekkaharjusta" ei ole käynyt asuinslumminsa ulkopuolella kuin kerran, varastamallaan autolla, ja silloinkin pääsi heti ilalehteen

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701212200057471_uu.shtml

      • 656546456456

        Taasko paloi pinna reppana, voisin jopa lyödä vetoa että olen sinuun verrattuna varsin terve... Eräs suurempia mielenterveys häiriö on harhaluulot, joita kehittelet omassa päässäsi tuntemattomista ihmisistä, valtakunnat, Hiekkaharjut, sosiaalihuollot muutamia mainitakseni, resuperse.

    • thamtruat

      Jokainen aikuinen tietää että, näitä *tarkistuksia* tehdään Thaimaassa aina silloin tällöin. Niistä vedetään isoja otsikoita yms. Aivan kuten phuketista poistettiin rantatuolit ja varjot. Kuinkas sitten kävikään? Ei liene kenellekkään yllätys että hetken päästä ne palasivat takaisin.

      On hyvä että viranomaiset tarkistavat yritysten laillisuutta. Sehän on matkustajienkin etu.

      Jos tietyt ammatit todella kiellettäisiin kokonaan. Eihän se mihinkään loppuisi. Se vaan siirtyisi kokonaan rikollisten käsiin. Sitten niillä työntekijöillä ei olisi mitään turvaa. Apua ei uskaltaisi pyytää pahimmassakaan hädässä viranomaisilta. Sinne roudattaisiin vain entistä enemmän vielä köyhempiä naapureita, vieden heidän passinsa.

      Se tuskin olisi kenenkään etujen mukaista, rikollisia lukuunottamatta.

      Omaan Thaimatkailuun ko-toiminta ei vaikuta mitenkään. Kuitenkin ihmisenä toivoisin että myös kaikista heikommassa asemassa olevilla olisi myös turvaa, eikä heitä leimattaisi rikollisiksi.

      • 654767567657

        Ei ne mitään normitarkastuksia tee vaan siivoavat sitä tunkioita tosissaan, ja tässä mittakaavassa sitä ei ole tehty koskaan aiemmin, ja hyvä niin... thaimaan prostituution kieltävä lainsäädäntö on peräisin vuodelta 2004 ja nyt sitä on alettu soveltamaan kunnolla, ja hyvä niin...
        Tunkiota ei siivota vuodessa ei kahdessa, mutta pattayan bordellimaine tulee korjaantumaan varmasti, ja hyvä niin...

      • KysynVaanTähän

        Koskako Hua Hinissä aloitetaan tuota prostituution lainsäädäntöä noudattamaan? Numeromies, eikö olisi mukavaa jos omat nurkkasi siivottaisiin myös, eikö näin?
        Koska Hua Hinissä on tehty samanlaisia operaatioita?

      • 656546456456

        Ei koskaan, marginaalinen ongelma hua hun ei ole tunkio... Resuperse

    • SeaHarmony

      Numeromies on nyt hermostunut kun on selvinnyt ettei Hua Hinissä kuin yksi majoituspaikka laske jätevesiä mereen.

    • ThaiLadyOriginal

      ALOITTAJA ONNISTUI VARSIN TEHOKKAASTI IMPULSSIHERÄTTÄMÄÄN RESUPERSE REPPANAN IDIOTISMIINSA.

    • Saarelle_Mars

      Tänään tultiin Hua Hiniin vuokra-autolla. Matka jatkuu aamulla Koh Taolle. Nyt täytyy numeromiehen harmiksi sanoa, että ennen Hua Hinia oli peräti viisi, siis VIISI ratsiaa!!!, jossa tutkittiin kaikki kulkuneuvot paitsi bussit. Siellä seisoi thaikutkin esittelemässä papereitaan poliiseille tien poskessa kun autoja tutkittiin. Meidät valkonaamat päästettiin myös pelkällä autoon vilkaisulla.

      ...Niin että mitenköhän se oikeasti on se numerolerpan peräänkuuluttama rikostilanne Pattaya versus Hua Hin, kun ei Pattayan ympärillä ole tuollaista poliisipiiritystä ole ollut koskaan eikä tälläkään reissulla?

      Ilmeisesti edelleen Hua Hiniin on odotettavissa pommimiehiä tms. terrorismia. Eihän tuo muuten ole selitettävissä.

      • 654767567657

        Totta bangkokista tulee joka viikonloppu paljon paikallisia viikonlopun viettoon Hua Hiniin, erityisesti lapsiperheitä, joten poliisi valvoo teitä paljon... että kolareita vältytään, yleensä checkpointteja on kaksi tai kolme, perjantaina... myös tänään valvotaan mopoliikennettä Hua Hinissä... olen illan ciccadassa kuuntelemassa jazzia, siellä on hyvä bändi tänään.

        "olen illan ciccadassa kuuntelemassa jazzia, siellä on hyvä bändi tänään."

        Suomennettuna: olen viikonlopun bucciksessa pummaamassa keskikuraa, jukeboksi soittaa irwiniä.

      • 654767567657

        Sinne buccikseen vaan, minä menen ciccadaan....

      • TerveisiäSoiLengkeeniltä
        654767567657 kirjoitti:

        Totta bangkokista tulee joka viikonloppu paljon paikallisia viikonlopun viettoon Hua Hiniin, erityisesti lapsiperheitä, joten poliisi valvoo teitä paljon... että kolareita vältytään, yleensä checkpointteja on kaksi tai kolme, perjantaina... myös tänään valvotaan mopoliikennettä Hua Hinissä... olen illan ciccadassa kuuntelemassa jazzia, siellä on hyvä bändi tänään.

        Ladyboykia sinne Hua Hiniin enemmäkseen saapuu viikonloppua viettämään. Pattaylle saapuu varmasti enemmän Bangkokista lapsiperheitä viikonlopun viettoon kuin Hua Hiniin nauttimaan vaikka Thaimaan suurimmasta vesipuistosta.
        https://www.ramayanawaterpark.com/
        Paljon heitä viikonloppuisin täällä näkee, eivät tosin käy lerpan Pattayan lempikaduilla soi 6/1 ja walking streetillä ja Boyz Townissa, joka on lyhyt kadunpätkä.

        Enpä edes huomannut tuota lerpan mainitsemaa eilistä rantakadun tyttöjen häätämistä. Ennen ainakin tytöt saivat peräti 100 Bahtin sakot toiminnastaan. Eli täysin hyödytöntä touhua.

      • 654767567657

      • 654767567657

        ja resuperse se vesipuisto ei ole pattayalla, kuten täällä on aiemmin todettu, pattaya on pienen pieni kyläpahanen joka näyttää uppoavan mereen... eikö vain reppana.

      • Saarelle_Mars
        654767567657 kirjoitti:

        Totta bangkokista tulee joka viikonloppu paljon paikallisia viikonlopun viettoon Hua Hiniin, erityisesti lapsiperheitä, joten poliisi valvoo teitä paljon... että kolareita vältytään, yleensä checkpointteja on kaksi tai kolme, perjantaina... myös tänään valvotaan mopoliikennettä Hua Hinissä... olen illan ciccadassa kuuntelemassa jazzia, siellä on hyvä bändi tänään.

        Ei se nyt ihan Hua Hinin liikenneturvallisuus-kampanjalta vaikuta, kun ihmiset joutuu nousemaan autosta ja poliisi katsoo peräkontit ja kaikki.

        Sinun kuuluisalla Pattaya-logiikallahan tuo ratsia tarkoittaa sitä, että rikolliset, rattijuopot ja pommimiehet kampeavat viikonloppuna riehumaan ja rötöstelemään Hua Hiniin ja voimattomat alimitoitetut Hua Hinin poliisin resuperseiset reppanat yrittävät epätoivoisesti taistella ylivoimaista rikollisuutta vastaan, jottei tulisi uutta kukkaruukku-episodia, joka karkoittaisi viimeisetkin turistit Hua Hinista.
        Eikös se noin mene sinun Pattaya logiikallasi? Että siellä rosvot missä poliisit?

        Saatetaan myös piipahtaa siellä Ciccadassa tänään, kun pienet päiväunet tuossa piristi kummasti viime yön unettoman yön jälkeen ja lautta lähtee vasta 08.30. aamulla.

      • 654767567657

        Bangkokin keskiluokka käy pääosin hua hinissä ja pranburissa viikonlopunvietossa lapsiperheineen, täällä on siis hua hinissä kaksi vesipuistoa jotka on joka viikonloppu ääriään myöten täynnä samoin suan sonin ja pak nam pranin uimarannat jotka on todella mukavia... pattayalta ei vastaavia löydy... ei edes lähistöltä, pattaya ei juurikaan vedä bangkokin porukoita, tulevat mielellään Hua Hiniin vaikka matka on pidempi, hotellit ja ruoka kalliimpaa... kuin rattayalla... kuka tahansa voi tulla ciccadaan...

        Hauskaa tuo kommenttisi, "alimitoitetut Hua Hinin poliisin resuperseiset reppanat " ja samassa lauseessa itket että on poliiseja joka paikassa...

      • LerpallaTaasItkuKohtaus
        654767567657 kirjoitti:

        ja resuperse se vesipuisto ei ole pattayalla, kuten täällä on aiemmin todettu, pattaya on pienen pieni kyläpahanen joka näyttää uppoavan mereen... eikö vain reppana.

        Pattaya on City ei kylä, huonosti tunnet Thaimaata.

        Hua Hinissä käy siis vain keskiluokka mutta Pattayalla käy Thaimaan yläluokka ja keskiluokka. Pattayalla on Thaimaan prinsessan loma-asunto ja lukuisien Bangkokin miljonäärien loma-asunto.

        Pattayalla vesipuistoja enemmän kuin kaksi ja muutenkin lapsille paljon erinlaisia puistoja ja nähtävää.

      • ontuva_selitys
        654767567657 kirjoitti:

        Bangkokin keskiluokka käy pääosin hua hinissä ja pranburissa viikonlopunvietossa lapsiperheineen, täällä on siis hua hinissä kaksi vesipuistoa jotka on joka viikonloppu ääriään myöten täynnä samoin suan sonin ja pak nam pranin uimarannat jotka on todella mukavia... pattayalta ei vastaavia löydy... ei edes lähistöltä, pattaya ei juurikaan vedä bangkokin porukoita, tulevat mielellään Hua Hiniin vaikka matka on pidempi, hotellit ja ruoka kalliimpaa... kuin rattayalla... kuka tahansa voi tulla ciccadaan...

        Hauskaa tuo kommenttisi, "alimitoitetut Hua Hinin poliisin resuperseiset reppanat " ja samassa lauseessa itket että on poliiseja joka paikassa...

        Niitä keskiluokkaisia lapsiperheitäkös se Hua Hinin poliisi siellä ratsaa peräti viiden ratsian turvin ennen kaupunkia? Onko niillä lapsilla kenties vaarallisia vesileluja vai miksi keskiluokkaisia rantaperheitä ratsataan Hua Hinissa?

      • LerpanJututTaas
        lerppaonäpärä kirjoitti:

        "olen illan ciccadassa kuuntelemassa jazzia, siellä on hyvä bändi tänään."

        Suomennettuna: olen viikonlopun bucciksessa pummaamassa keskikuraa, jukeboksi soittaa irwiniä.

        Et sitten mennyt Cicadan mitään jazzia kuuntelemassa vaan jatkat paskajauhantaa Pattayan palstalla.

      • 654767567657

      • 654767567657 kirjoitti:

        ja resuperse se vesipuisto ei ole pattayalla, kuten täällä on aiemmin todettu, pattaya on pienen pieni kyläpahanen joka näyttää uppoavan mereen... eikö vain reppana.

        Pattajalla olleena 2006voedesta asti olen erittäin tyytyväinen valintaani, täällä on kaikki mitä tarvitsen ja jos aika tulee pitkäksi niin ajelen mökille pohjoseen.

    • enannahanuriinpoju

      Kun numerolerppa edellisessä elämässä (reilu vuosi sitten) oli otahanuriinpoju niin silloin hän asui hiekkaharjussa ja oli psykologi. Yhtäkkiä hänestä tuli hua hinurin vaki asukas, lentäjä, nasan avustaja, kiinteistösijoittaja, purjeveneen kapteeni, narsissin kasvattaja ja herra ties mitä. Ja kutsut itseäsi terveeksi. Kuinka monen luulet uskovan tuon? Samat kirjoitus virheet, (muka koneen vika) sama kirjoitus tyyli, samat jankkaamiset, erittäin rajoittuneet sana valinnat. Hohhoh. Antoisaa viikonloppua numerolerpalle, alias otahanuuriinpojulle sinne googlen ääreen.

      • 654767567657

        Resuperse se on ihan sama mitä sinä uskot, reppana... en ole koskaan edes käynyt hiekkaharjussa, enkä edes tiennyt missä se on, ennen kuin täällä kerrottiin että asun siellä, katsoin kartasta, reppana....

        Sinulla on repppana paha ongelma keksiä eri kirjoittajia yhdistäviä tarinoita tehdä siltoja niiden väliin, mikähän psyykenongelma sekin on, vainoharhoja? paranoidiaa?, en ole missään kertonut omistavani purjevenettä, vaan todennut että maailmassa on kaksi tärkeää asiaa purjehtiminen ja kukkien kasvatus, enkä kasvata narsisseja vaan orkideoita...

        SInä kutsut minua sairaaksi, sinun terveytesi on hyvin kyseenalaista reppana, minun ei tarvitse keksiä toisista yhtään mitään, olet siis todellinen reppana resuperse.

      • valokuituexpertti

        Otahanuriinpoju osoittaa taas huikean verbaalisen lahjakkuutensa. Unohdit kaksi vakio jankkausta, ota lääkkeesi ja mikä itkettää poju. On muuten hyvä että kasvatat orkideoita, mutta pelkään pahoin että kasvatat narsisteja. Mene nyt välillä föönaamaan nasalle valokuituja, nehän vetää porot sieraimeen kun roikut 24/7 täällä etkä hoida hommiasi. Jää pian nasalta marssiin matka tekemättä.

    • huohLerppaOletTyhmä

      Etkö muka keksi muista mitään, taas sellaista tuubaa.

    • lerppaahöplästä

      Aika hienosti thaimaan media vie lerppaa kuin pässiä narussa. Uskoo kaikkea tuubaa mitä ne siellä kirjoittaa.

      Luulis jos on enemmän kuin 2 kertaa käynyt Thaimaassa jo älynneen, miten Thaimaan media toimii. Uutiset on kuin seiskasta. Ennennäkemättömiä puhdistuksia, tämän tästä. Suuria operaatioita , mutta loppu raportteja ei näy eikä kuulu. Siihen on syynsä.

      • MunSun

        Poliisit mainostaa itse itseään Thaimaassa ja tekee itsestään tärkeän ja pelottavan uutisoimalla kaikki pienetkin rikokset.
        Näin he saavat pidettyä duuninsa ja rosvot joutuu miettimään pari kertaa että mitä tekee, kun naama ja nimi tulee lehtiin.
        Puoli miljoonaa ihmistä Pattayalla aktiivisessa kaupungissa niin toki siellä joskus tapahtuu, mutta volyymiin nähden äärimmäisen vähän. Chillailijat, golffarit ja shoppailijat eivät aiheuta ongelmia. Ongelmia aiheuttaa turisteista lähinnä vain ne, jotka ei lähde rahojen ja viisumin loputtua kotiin. Onneksi niitäkin on vähän ja Pattayalla käry käy valoa nopeammin.

      • 654767567657

        Siis siis, Thaimaan poliisi uutisoi ainoastaan joko suoraan tai välillisesti turismiin liittyvät ongelmat, pattayalla on massiivinen jaba ongelma, josta uutiset eivät juurikaan kerro muuta kuin rivien välissä koska uutinen ei ole matkailumyönteinen, kokeneen pattaya matkailijan on asia helppo todeta, poliisi pitää jabahörhöt poissa pattayan rantakadulta, marraskuusta maaliskuulle, turisteja on paljon...

        Keväällä maaliskuun lopulla pattayalla homma vapautuu, jabahörhöt ja muut huumeiden käyttäjät nousevat "roskistaan", ja oppaiden hinnat romahtavat, kun tarjonta ylittää kysynnän varsikin rantakadun freelansereilla, yrittävät epätoivoisesti rahoittaa toimiaan, osa lähtee takaisin kotiinsa, osa jää pattayalle...

        Tulotasolla on vaikea maksaa suhteellisen kallista vuokratasoa, joten kodittomia on paljon, taas hinnat putoavat että pääsevät edes suihkuun ja saavat edes hieman nukkua, sitten taas muutama yö ulkona... koska farangeja on todella vähän.

        Tämä kiertokulku on ollut samanlainen vuosia, ja tulee olemaan... näistä ei vain kauheasti puhuta, kirjoituksista täällä näkee ettei täällä juurikaan ole pattayan tuntemusta pitkältä ajalta.

        Lähinnä naurattaa nämä yltiövalkoiset kirjoitukset pattayasta, selkeästi näkee että tietämys asiasta rajoittuu muutaman viikon matkoihin... kerran viidessä vuodessa...

      • Lnlnlnlnln

        Hakeudu hoitoon, nainen.

    • onsussakestmistä

      "Lähinnä naurattaa nämä yltiövalkoiset kirjoitukset pattayasta, selkeästi näkee että tietämys asiasta rajoittuu muutaman viikon matkoihin... kerran viidessä vuodessa..."

      Silloinhan ko. kirjoittajillakin on takanaan edes yksi tai useampi thaimaanmatka, siis oikea, ei googlematka 19 neliön hiekkaharjulaisyksiöstä. Ihmettelen, ettei sosiaalityöntekijät ole vastentahtoisilla tarkistuskäynneillään kiinnittäneet huomiota sairaalloiseen katkeruutesi ja pakkomielteisyyteesi pattayaa kohtaa ja pistäneet sinua pakkohoitoon, tai ehkä ovatkin, mutta ajattelevat, että hoitolaitoksessa rasittaisit yhteiskuntaa vielä enemmän kuin tähän asti olet tehnyt.

      • 656546456456

        Resuperse Hua hinisså ei ole sosiaalityöntekijöitä, täällä täytyy tulla toimeen omillaan, kokeilisit sinäkin joskus, reppana.

      • onsussakestmistä
        656546456456 kirjoitti:

        Resuperse Hua hinisså ei ole sosiaalityöntekijöitä, täällä täytyy tulla toimeen omillaan, kokeilisit sinäkin joskus, reppana.

        Tiedän vallan erinomaisesti, ettei hua hinissä, sen kummenmin kuin Pattayallakaan ole sosiaalityöntekijöitä, ja siellä täytyy tulla toimeen omillaan.

        Mutta hiekkaharjussa, missä sinä asut, ja josta harvoin poistut on. Olisi kyllä suotavaa, että myös siellä tultaisiin toimeen omillaan, mutta ainahan kaikki ei mene kuin trömsössä, ja sinä, useine hyödyttömine "lajitovereinesi" rasitat veronmaksajia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2609
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      208
      2374
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      184
      1782
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe