Otan sitten sen toisen naisen.
No jos mä en kelpaa
43
1290
Vastaukset
- Ennytihan
Narskuakaan haluaisi.
- kiikkustuolissa
Kukaan mitään väittänyt että et kelpaa. Muista, et ei kannata ottaa toisiksi parasta. Saattaa joskus alkaa kaduttaa.
- yrititköedes
Oletko yrittänyt sitten tehdä jotain asian eteen. Vai ihan täällä olet kirjoitellut "hänelle" ja saanut "häneltä" pakit mielestäsi. Jos sen perusteella valitsee toisen naisen niin tuskin on aidosti ollut kiinnostunut ensimmäisestä.
- olisihelpotus
Saat ihan vappasti tehdä mitä haluat, ei haittaa yhtään.
- Enhaluasua
Ota. Olette kuin luodut toisillenne.
- 88679
Kun ihmisellä on suhteita päällekkäin ja peräkkäin, ja lennossa vaihtuu ykkönen kakkoseksi ja kakkonen ykköseksi, niin kuka jaksaa?
- Herkkänä
Näinpä, eikä sitäkään jaksa, jos seurustelu ja yhteinen laatuaika jää toisen menojen, kavereiden ja harrastusten jalkoihin, ei siinä kuviossa tarvitse olla edes toista naista. Ihan turha sitä saamattomuuttaan on valittaa, jos ei osaa omaa elämäänsä järjestää, että ois sitä aikaa seksiin ym. yhteiseen elämään.
- Löinvetoakestosta
Ota se kolmonenkin 😂
- kuulostaapatosi
hyvältä, varanaisia takataskussa kaiken aikaa. huh huh. ei oikeanlaista toimintaa.
- pitäähänmiehellä
aina olla ainakin yksi pillu varalla.
- Olikoärsyttävää
Ja naisella samoin yksi muna, niin on tasapuolista.
- Dumppaan
Pettäjätyypin tunnistaa hyvin siitä että suhteet loppuu ja alkaa "lennosta". Yksin ei osata olla eikä kohdata omia demoneja. Henkisesti epäkypsää suhdemateriaalia ja kokemuksesta sanon, älkää tuhlatko aikaa tällaisiin tyyppeihin.
- Olikoärsyttävää
Dumppaan kirjoitti:
Pettäjätyypin tunnistaa hyvin siitä että suhteet loppuu ja alkaa "lennosta". Yksin ei osata olla eikä kohdata omia demoneja. Henkisesti epäkypsää suhdemateriaalia ja kokemuksesta sanon, älkää tuhlatko aikaa tällaisiin tyyppeihin.
Samaa mieltä olen, ihminen ei uskalla olla itsenäinen ja seisoa omien virheidensä takana eikä nähdä omia heikkouksiaan. Hänellä on pohjimmiltaan huono itsetunto juurikin siksi ja hakee toisesta ihmisestä vain pönkkää itsetunnolleen, suhteensakin ovat vain kasa riippuvuuksia.
- TeeNiin
Ota se, jos on otettavissa. Meistä kun ei voi tulla mitään. Älä tuhlaa aikaasi minuun.
- metsienmörkö
Älä luule, ei ole ketään toista, jos en sinua saa, olen ilman. Sinä vain, only you.
- kivaapäivänjatkoo
metsienmörkö kirjoitti:
Älä luule, ei ole ketään toista, jos en sinua saa, olen ilman. Sinä vain, only you.
sulle. toivotaan että saat hänet.
- jaahaspasjaahas
metsienmörkö kirjoitti:
Älä luule, ei ole ketään toista, jos en sinua saa, olen ilman. Sinä vain, only you.
se on palstapelle taas vauhdissa )
- lollolloll
eikös se menny niinpäin et se ei kelvannu sulle, vittuiluviestien määrästä päätellen, ekkös sä niin todennu ite että pelkkää pahaa siitä on puhuttu ja peräähän siinä sillon on oltava. ihme soutamista ja huopaamista.
- oiskokantsinu
olla vähän ihmismäisempi, aikas kaukana taisi olla rakkaudellisuudesta.
- tietääkösesuttura
olevansa ekalla varasijalla =))
- Mitä.luulet
Naista ei niin vain oteta.
- Missäempatia
Ja kun tyydyt kakkosvaihtoehtoon, petät häntä kuitenkin. Ajattele muitakin kuin itseäsi.
- Minkäsvoit
Joskus on pakko tyytyä kakkosvaihtoehtoon, siinä sentään saavuttaa jotakin.
Vaikka koko keho ja mieli huutaa toista biologisena vastaparina niin on vain valittava joku toinen kun se vastapari ei halua.
Hän etsii mieluummin panoseuraa.- Vaihtoehto__
Miksei sitten voi pysytellä sinkkuna ja hankkia yhden tai useamman vakipanon?
Tuntuisi tosi pahalta olla miehelle suhteessa vain kakkosvaihtoehto. - Minkäsvoit
Vaihtoehto__ kirjoitti:
Miksei sitten voi pysytellä sinkkuna ja hankkia yhden tai useamman vakipanon?
Tuntuisi tosi pahalta olla miehelle suhteessa vain kakkosvaihtoehto.Koska en halua harrastaa vakipanoja ja haluan oikean suhteen.
Älä nyt noin kirjaimellisesti ota tuota "kakkosvaihtoehtoa". Se voi olla aivan hyvä kuin ykkönenkin ajan kanssa ajateltuna. - ooiioouk
Sinulla ei enää ota eteen? Heikko mieskuntoko oli syynä että jätti?
- Minkäsvoit
ooiioouk kirjoitti:
Sinulla ei enää ota eteen? Heikko mieskuntoko oli syynä että jätti?
Ei vain valinnut minua. Ottaa eteen loistavasti ja siihenhän on nykyään lääkkeitäkin jos ei ottaisi.
En vain jostain syystä kelvannut. :(
Jää ikuinen ikävä tuota naista mutta minkäs teet...
Mielestäni tunteeton paneminen vakipanosuhteessa on täyttä paskaa. - Vaihtoehto__
Kai se nyt laimeatunteisen suhteen voittaa?
Vaikea ymmärtää sun ajatusta tossa asiassa, kun itse en ikinä ottaisi ketään muuta kuin sen ihmisen joka on mulle ykkösvaihtoehto. - Minkäsvoit
Vaihtoehto__ kirjoitti:
Kai se nyt laimeatunteisen suhteen voittaa?
Vaikea ymmärtää sun ajatusta tossa asiassa, kun itse en ikinä ottaisi ketään muuta kuin sen ihmisen joka on mulle ykkösvaihtoehto.Ei voita. Tahdon läheisyyttä ja kiintymystä yms.
Paneminen on pelkkää hinkkausta ja lopulta syvää yksinäisyyden tunnetta.
Pakko vain ottaa kun hän ei mua huolinut eli en ollut hänelle ykkösvaihtoehdot. Ehkä hänelle noi panemiset olis se ykkösjuttu lopulta. Sai parempaa kyytiä muualta. :( - Vaihtoehto__
Tiedätkö ihan varmaksi ettei hän halua sua? Jos et, niin selvitäppäs se asia ainakin ennenkö tyydyt kakkosvaihtoehtoon.
- löloåpoöpl
Minkäsvoit kirjoitti:
Ei vain valinnut minua. Ottaa eteen loistavasti ja siihenhän on nykyään lääkkeitäkin jos ei ottaisi.
En vain jostain syystä kelvannut. :(
Jää ikuinen ikävä tuota naista mutta minkäs teet...
Mielestäni tunteeton paneminen vakipanosuhteessa on täyttä paskaa.Hienosti kirjoitit kun sanoit että "tunteeton paneminen vakipanosuhteessa on täyttä paskaa". Vaikutat henkisesti ihan kypsältä henkilöltä, joka hakee suhteesta muutakin kuin fyysistä nautintoa. Ei sinun ole pakko tyytyä second best -optioon vaan voit myös odottaa uuden tosirakkauden ilmestymistä kuvioihin. Rakkaus on toki äärettömän epäoikeudenmukaista: "Love is suffering. One side always loves more" (Catherine Deneuve).
- vaanjotakutatoista
Jospa hän ei vain koe sinua biologisena vastaparina, ei tunne juuri sinua kohtaan mitään.
- Minkäsvoit
vaanjotakutatoista kirjoitti:
Jospa hän ei vain koe sinua biologisena vastaparina, ei tunne juuri sinua kohtaan mitään.
Sanoi minulle niin kuitenkin... :(
- Tsemppiä
Jos sanoi niin niin yritä vielä kun tunteita kerran on :)
- Herkkänä
Minkäsvoit kirjoitti:
Ei vain valinnut minua. Ottaa eteen loistavasti ja siihenhän on nykyään lääkkeitäkin jos ei ottaisi.
En vain jostain syystä kelvannut. :(
Jää ikuinen ikävä tuota naista mutta minkäs teet...
Mielestäni tunteeton paneminen vakipanosuhteessa on täyttä paskaa.Voihan se olla, että toisen osapuolen läheisyyden tarve on erilainen. Hän ei ole tottunut kiehnäämään kylki kyljessä jatkuvasti ja tykkää olla itsekseenkin välillä, ja sinä koet vain itse tulleesi jotenkin hylätyksi, vaikkei hän tosiasiallisesti ole hylännyt sua millään tavoin, on vain yksin, kun on tarve olla. Esimerkiksi introvertti ihminen voi olla tuonkaltainen tai ihmissuhteissaankin satutetuksi tullut, jolla on vaikeuksia luottaa tunnetasolla toiseen.
- varjojentiellä
No mitä tähän ny pitäs sanoo? Musta on tosi hieno juttu että sulla on se toinen siinä otettavissa. Ettet silleen varsin yksin jää, kun eihän se ole kivaa. Sinäkin tuommonen viriili mies ja kaikkee. Kyllä mä ymmärrän. Paineen purkua säkin tarttet, ja eihän sulle nyt loppupelissä väliä ole, kehen tai mihin sä ne purat, henkiset tai fyysiset. Kyllä se siitä iloks muuttuu hyvin pian, usko pois, se toinen on varmasti sulle tosi ihana, niinkus jo tiedätkin. Tuo sulle iloa ja onnea. Teille tulee ihana suhde ja elämä! Kaikkee hyvää sulle ja hänelle jatkossa. Oikeesti.
Niin ja joo, siitä kelpaamisesta; ei se susta ollu kiinni, tiiätkö, oli vaan ne paskat olosuhteet. Life vaan sucks, joskus. - Voinäitä
Kannattaisiko sen kelpaamisen eteen tehdä jotain muuta kuin kirjoitella noin typeriä viestejä. Tai ottaa se toinen nainen sitten ja mennä pois täältä.
- Aamun.jatkoja
Teet tahtosi mukaan.
Kannattaa ottaa sellainen nainen jota ei tarvitse palstoilla parjata niin paljon kuin minua. Yhteiselo on silloin seesteisempää. - nomitenon
otikko sen toisen viimme yönä?
- Mitäajattelet
Syyksi kelpaamattomuuteen.
- hiekkalapio
Ihmiset eivät ole mitään leikkikaluja, jotka vain "otetaan" ja joilla pelataan. Ilmeisesti olet päätynyt makaamaan sen mukaan, miten olet pedannutkin. Kenties nainen tunsi sinut biologisessa mielessä haluttavaksi, mutta kyllästyi leikkeihisi ja vetäytyi. Epäluotettavuus on joillekin ylitsepääsemätön este. Onnea vaan "ottamiseen".
- onkosenoinhelppoa
jos ei toi niin sitten toi. missä tunteet, kunnioitus, arvostava kohtelu.
- onsenäköjään
joillekkin just noin helppoo.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 904726
- 293384
- 2013182
- 513027
- 242965
Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3212816Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl442707Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2352488Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252276- 522255