Otetaan taas kadut haltuun naistenpäivänä!

FuckNazis

8.3.2017. klo 18.00

Feministinen katuparturointi leikkauspolitiikkaa ja rajoja vastaan
Uusin hitti, uusin trendi - joka on tullut jäädäkseen! Myös Turkuun!

Otetaan taas kadut haltuun naistenpäivänä - näinä synkkinä aikoina
tarvitaan enemmän yhteistyötä ryhmien välillä jotka arvostavat aitoa
tasa-arvoa ja vapautta.

Kun kapitalismi on kriisissä, trumpien, erdoganien, le penien,
orbánien
ja halla-ahojen lietsoma radikaalikonservatiivinen, naisvihamielinen,
nationalistinen ja rasistinen retoriikka valtaa entistä enemmän tilaa
maailmalla ja myös Suomessa. Keskeisimpiä seurauksia ovat köyhien,
työttömien, naisten, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ja
rodullistettujen vapauksien rajoittaminen ja turvattomuuden
lisääminen.

Trumpin kaltaiset miehet eivät ole meidän johtajiamme. Eikä ole
myöskään Sipilä, Orpo tai Soini. Sipilän hallitus on ajanut
leikkauspolitiikkaa, joka on vähentänyt naisten vapautta, varsinkin
heikossa asemassa olevien naisten. Perussuomalaiset yhteistyössä
Kokoomuksen ja Keskustan kanssa ovat myös sulkeneet rajat ja ajaneet
läpi rasistisia lakimuutoksia. Ne vaikuttavat kaikkien ihmisten
elämään, mutta etenkin niiden, jotka elävät ilman turvapaikkaa.

Äärimmäisen tiukka turvapaikkapolitiikka ajaa ihmisiä takaisin
keskelle
kuoleman ja kidutuksen pelkoa, ja perheenyhdistämisen tekeminen
käytännössä mahdottomaksi rajoittaa useimmiten nimenomaan naisten ja
lasten liikkumisvapautta.

Meitä ei kiinnosta näennäinen tasa-arvo,
millä suomibrändi myy itseään ulkomaille, sillä samalla Suomi lähettää
ihmisiä kuolemaan ja kyykyttää suomalaisia matalapalkkaisia ja
työttömiä.

Otetaan yhdessä kadut haltuun, koska yhdessä olemme vahvoja. Näytetään
raivomme - vaikka naisen ei kuuluisi olla vihainen. Naisella on kaikki
syy olla vihainen tässä maailmassa, missä vahvat, varakkaat miehet ja
myös naiset allekirjoittavat papereita, jotka määräävät naisten kehon
rajoittamisesta ja joissa hyväksytään seksuaalista väkivaltaa.
Papereita, jotka määrittelevät jotkut maat terroristimaiksi ja haluavat
rakentaa muureja.

Täällä Turussa kävelemme vapaasti missä vaan. Kukaan
puoliso, fasisti, konservatiivi tai liikemies, ei määrää sitä, missä me
voimme olla. Emme hyväksy feminismin käyttämistä keppihevosena
rasismin oikeuttamiselle ”naisten turvallisuuden” nimissä. Feminismi ja
antirasismi leikkaavat toisensa, eikä kumpaakaan voi ajaa ilman toista.
Toisten turvallisuutta ei voida ostaa toisten turvallisuutta
uhkaamalla. Emme ole vapaita ennen kuin kaikki ovat vapaita.

Demokraattinen konfedralismi, missä vapaus ja demokratia toimii käsi kädessä toimii Rojavassa. Siellä naiset sekä miehet taistelevat yhdessä kansojen vapauden puolesta. YPJ eli Naisten Puolustusjoukot ovat nousseet esimerkillisesti koko maailman edessä tahoksi, jotka puolustavat kansojen ja ennenkaikkea naisten oikeuksia.

Naistenpäivänä 2017 mennään kadulle vaatimaan vapautta meille
kaikille.
Olemme sitten mitä vaan; matalapalkkaiset naiset, lesbot,
kaikenväriset
naiset, queerit, transnaiset, köyhät naiset, femmet, kodittomat, meidän
miespuoliset ystävämme ja tukijamme, homot, transmiehet ja ennen
kaikkea parturit!

Murskataan kapitalismi ja fasismi kaikkien tasa-arvon puolesta!

Kokoontuminen kauppatorilla klo 18.00

nähdään siellä ja marssitaan yhdessä vapauden puolesta!


Mielenosoituksessa mukana:

Vapaa liikkuvuus

Varisverkosto

KJAR ( Itä-Kurdistanin Vapaiden Naisten Yhteisö)

Aura-ryhmä

Vasemmistonuoret

Koulutuslakko

Kirjakahvila

DRRD Dirty River Roller De

4

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lempisomalini

      Ayaan Hirsi Ali on ainoa OIKEA naisten asiaa ajava nainen. Ei mielistele muslimeja kuten oma kirkkommekin! Hävetköön papit, jotka alistuvat islamille!
      Euroopan "feministit" kietovat päähänsä huivin, kun muslimit määräävät!

    • Järkikäteen

      Marssikaa vaikka helvettiin.

      • natsit.helvettiin

        Syö paskas, fasistirotta


    • 37-Neliö

      Islam on uhka naisten , miesten ja eläinten oikeuksille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2886
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2440
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      18
      2029
    5. 171
      1852
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1846
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1797
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1539
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe