Kaksinaismoralismin huippu on Suomessa

Kohtuuköyhä

Minusta on järkyttävää ja samalla erittäin valitettavaa suorastaan tragikoomista seurata Suomen huipulla olevien huolta pakolaisista ja heidän käännyttämisestään syntyviä paineita.
Hallitusta myöten ollaan kovin huolissaan ulkomaalaisista, vaikka samaan aikaan oman maan kansalaiset ( etupäässä köyhät eläkeläiset ja työttömät) jätetään ilman
minkäänlaista tukea.
Toisin sanoen ne, joilla ei ole mitään, otetaan se mitäänkin pois. Jää vain hattu kiertämään ja sitten tapellaan, kuka sen hyödyn saa.

Jo 1990-luvulla alkunsa saanut köyhimpien kansalaisten riisto ei ota loppuakseen.
Hallitus hallituksen jälkeen syö sanansa ja sitten leikkuri alkaa niittää näitä oman
onnensa nojaan jätettyjä.

Ihmiset pakotetaan ajautumaan tilanteisiin, jossa esim päihteet ovat ainoa keino lievittää massojen tuskaa. Harva pysyy järjissään ja mielenterveyden hoitomuodot
kaventuvat kaiken aikaa.

Isänmaallisuus on in, vaikka sellainen maa, mikä hylkää kansalaisensa ei ole ansainnut
tätä.

Jos nyt tulisi sota, mitä tapahtuisi. Sitä ei kukaan tiedä.

Kehitysapua jaetaan edelleen, vaikka emme ole itsekään kaukana vararikosta.

Sadan vuoden päästä tälle ehkä nauretaan, mutta nyt ei naurata yhtään.

7

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IsänmaanPuolesta

      Siitä päästään seuraavaan kysynykseen : Onko tämä maa enää puolustamisen arvoinen ? Matut tuskin tarttuvat aseisiin Suomen puolesta.

      • näkemys.tämäkin

        Suomen riveissä taisteli talvi- ja jatkosodassa lähes 200 islaminuskoista veteraania.
        Suomalaiset sodan kokeneet sukupolvet allekirjoittivat YK:n ihmisoikeusjulistuksen 1948, antaen kovalla työllään ja uskomattomalla esimerkillään suunnan jolla Suomi on voinut kohota maaksi jossa ihmisoikeudet toteutuvat yhtenä parhaimmista koko maailmassa vielä tänäänkin.
        Näkemykseni mukaan Suomi ja suomalaisuus ovat edelleen puolustamisen arvoisia.
        Aseellinen "konflikti" on vasta viimeinen keino kaikkien diplomatian älyllisten mahdollisuuksien tultua käytetyksi.


    • TarkastaFaktat

      "Hallitusta myöten ollaan kovin huolissaan ulkomaalaisista, vaikka samaan aikaan oman maan kansalaiset ( etupäässä köyhät eläkeläiset ja työttömät) jätetään ilman
      minkäänlaista tukea. "

      Draamailua ilman totuuspohjaa. Työttömille on tukia, eläkeläiset saavat eläkettä. Sen lisäksi on myös toimeentulotuki ja muita tukijärjestelmiä. Kyllä mainitsemiasi ryhmiä tuetaan.

      "Kehitysapua jaetaan edelleen, vaikka emme ole itsekään kaukana vararikosta."

      Taas turhaa draamailua. Olemme kaukana vararikosta. Esim muuhun Eurooppaan suhteutettuna Suomen velkamäärä on pienehkö.

    • rtyhdrftgfgddfghdgf

      Tolkkua mukaan.

      http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/500213-ulkomaalaistaustaisten-seksuaalirikoksissa-huima-kasvu-myos-pahoinpitelyiden-maara

      "Kaikkiaan 14 814 selvitetystä pahoinpitelyrikoksesta tekijä oli ulkomaalaistaustainen noin joka viidennessä tapauksessa. Vuonna 2015 ulkomaalaistaustainen henkilö syyllistyi noin joka seitsemänteen pahoinpitelyrikokseen. Ulkomaalaistaustaisten tekemien pahoinpitelyrikosten määrä on kasvanut 2 173:sta 3 006:een, vaikka näiden rikosten kokonaismäärä on hiukan laskenut."

      "Seksuaalirikosten kohdalla tilastolukujen muutos on ollut vielä dramaattisempi. Kun vuonna 2015 ulkomaalaistaustaisten tekijöiden osuus kaikista rikoksista oli reilu neljännes, oli se viime vuonna yli 40 prosenttia.

      Ulkomaalaistaustaisten tekijöiden nimiin kirjattiin 304 seksuaalirikosta, kun niitä vuotta aiemmin oli 150 eli määrä on yli kaksinkertaistunut. Samassa vertailussa suomalaistaustaisten tekemät seksuaalirikokset ovat hiukan vähentyneet.

      Toisin kuin pahoinpitelyissä, ulkomaalaistaustaisten tekemissä seksuaalirikoksissa kasvu on kohdistunut lähes yksinomaan suomalaistaustaisiin uhreihin."


      Joku voisi vähän herätä pohdintoihin siitä minkälaista sakkia me maahamme roudaamme ja siihen miksei rikollista roskasakkia eristettäisi kokonaan suomalaisesta yhteiskunnasta esim. karkoittamalla.

      Äänestäkää ihmiset uusia naamoja tuonne politiikkaan.

      • Rt.lle

        Suomessa ei tarvita minkäänmaalaista rikollista roskasakkia, joka ei kykene noudattamaan yhteiskuntamme lainsäädäntöä. Kaikkien raiskaajien ja lasten hyväksikäyttäjien sekä muiden väkivaltarikollisten rikosseuraamukset tulisi ulkoistaa kunnon korvausta vastaan esim. Itäiselle naapurimaallemme tai jollekin Afrikan valtiolle.


      • TotuusSattuu

        Hieman voisi joskus myös suhteuttaa mitä nuo määrät tarkoittavat käytännössä . Kun Suomessa on ulkomaalaistaustaisia ihmisiä noin 300000 niin vaikkapa 304 seksualirikosta tarkoittaa että yksi tuhannesta (=0.1%) heistä syyllistyy niihin. 99.9% on siis syyttömiä. Siltikin se on sinusta joku hyvä syy vastustaa näiden 99,9% oleskelua täällä?


    • Viherpunkki

      Matut ovat ylimpien päättäjiemme lemmikkejä.
      Niillä pääsee selfieen ja Iltiksiin. Matujen kanssa saa mukavia videoita.
      Kukas nyt viitsii haisevan SUOMALAISEN ASUNNOTTOMAN kanssa mennä selfieen.

      Matu on kuin TOTEEMI tai rantahurrien juhannussalko. Sen ympärillä
      hymyillään suu kerran kupolin ympäri kiertyneenä.

      Kiva on myös keekoilla jonkun plakaatin kanssa torilla. siitä kuva
      ja jakeluun foliohattytyttöjen työpajalle ,jossa ryystetään vihreää luomuteetä
      ja tumpetetaan kepa-kirpputorilta ostetttuja lapasia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe