Rumban suosio ja lavaosaaminen !!!???

Hienostirumbaa

Rumbaa on opetettu tanssikursseilla jo lähes kolmekymmentä vuotta. Lähes kaikissa kurssipaikoissa rumba on suosiossaan kärkipäässä.

Jostain syystä tanssipaikoilla rumban tanssiminen on on aivan minimaalista. Käytännössä ainoastaan muutama "rumbapari" tanssii rumbaa, ei juurikaan muut. Daamit joskus pyytää tanssimaan rumbaa, mutta se ei kuitenkaan onnistu.

Onko niin että rumbaa on hienoa opetella vaikka sitä ei opikaan ?

88

2376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • resander

      Usein on paljon enemmän elämää ja erotiikkaa hyvin tanssittuna hitaan foksina kuin kaameasti tanssittuna rumbana. Suomalaiselle tanssipaikalle on tuotu 20 lajia ja sen huomaa, useimpia tanssitaan sievästi sanottuna ei-niin-hyvin. Miksi meidän pitäisikään osata kaiken maailman tanssit? Muualla 3-4 lajia on tavallisin valikoima.

      • muumaalavatanssii

        "Muualla 3-4 lajia on tavallisin valikoima."

        Missä muualla lavatanssikulttuuria esiintyy?

      • Samaa-askelta

        Riittää kun osataan 3-4 askellajia. Niillä tanssiikin noin 20 eri tanssilajia. Näin osataan muualla ja näin osataan meillä.

        Monellee yllätys kun samalla askelluksella voi tanssia jopa kymmenkunta tanssilajia.

      • Laminaattienpartaveitsi
        Samaa-askelta kirjoitti:

        Riittää kun osataan 3-4 askellajia. Niillä tanssiikin noin 20 eri tanssilajia. Näin osataan muualla ja näin osataan meillä.

        Monellee yllätys kun samalla askelluksella voi tanssia jopa kymmenkunta tanssilajia.

        voisitko luetella mitkä kymmenen tanssia voi tanssia samalla askelluksella

      • resander
        muumaalavatanssii kirjoitti:

        "Muualla 3-4 lajia on tavallisin valikoima."

        Missä muualla lavatanssikulttuuria esiintyy?

        Lue siitä "tanssipaikoilla".

      • Ootsätosissas
        Laminaattienpartaveitsi kirjoitti:

        voisitko luetella mitkä kymmenen tanssia voi tanssia samalla askelluksella

        Älä viitsi. Osaat itsekin kirjoittaa moisen listan.

      • Maailmallatanssitaan
        muumaalavatanssii kirjoitti:

        "Muualla 3-4 lajia on tavallisin valikoima."

        Missä muualla lavatanssikulttuuria esiintyy?

        Muualla maailmassa tanssilavoja on kaupunkien puistoissa. Niissä tanssitaan useanakin päivänä viikossa. Juhlaa-alueiden esiintymislavat on rakennettu niin että ne toimii myös tanssilavoina. Muutamissa kaupungeissa katu ja toritanssit vetää tanssijoita joka ilta. Youtubissa on suuri määrä videoita eri kaupunkien katu ja toritansseista Euroopasta, USA:sta, Canadasta.....

    • Lavarumbaa

      "Jostain syystä tanssipaikoilla rumban tanssiminen on on aivan minimaalista. Käytännössä ainoastaan muutama "rumbapari" tanssii rumbaa, ei juurikaan muut. Daamit joskus pyytää tanssimaan rumbaa, mutta se ei kuitenkaan onnistu"
      - Viejässä varmaan sitten vika ;)
      https://www.youtube.com/watch?v=e7Pj6gEIbMU
      Periaatteeltaan rumba voitaisiin luokitella kosiotanssiksi, jossa mies yrittää vietellä naista tanssillaan ja myös nainen miestä. Tanssittaessa rumban tärkeimpiin ominaispiirteisiin kuuluvat katsekontaktin säilyttäminen ja "viekoittelevat" liikeradat.

      • humpaonpoikaa

        Eikun rumballa on jo luokitus, se on luokiteltu latinalaistanssiksi eli lattariksi.
        Sitä on vaan tanssittu ja käytetty kosiotanssina lattariameriikan maissa.
        Rumba on tunnelmaltaan herkkä ja tunnelmallinen tanssi siksi se on erityisesti tunneihmisten suosiossa.
        Rumba on tunnelmaltaan hieman vieras meille umpiluisille suomalaisille, siksi oudoksumme sitä ja haikailemme kävelyhumpan perään.

      • Samojaaskelkuvioita
        humpaonpoikaa kirjoitti:

        Eikun rumballa on jo luokitus, se on luokiteltu latinalaistanssiksi eli lattariksi.
        Sitä on vaan tanssittu ja käytetty kosiotanssina lattariameriikan maissa.
        Rumba on tunnelmaltaan herkkä ja tunnelmallinen tanssi siksi se on erityisesti tunneihmisten suosiossa.
        Rumba on tunnelmaltaan hieman vieras meille umpiluisille suomalaisille, siksi oudoksumme sitä ja haikailemme kävelyhumpan perään.

        Olettaisin että suurin syy rumban osaamattomuuten on askellusrytmin sovittamisen vaikeus musiikin rytmiin. Käytännössähän moni tanssii rumban nop, nop, hidas yleisaskelluksella. Eli samaa askelta soveltaen kuin kolmen askeleen swingit, bachata, ja osin kizombakin ja salsa. Osin myös hitaat night club swingit ja bluesit. Aika yleisesti myös rumbamusiikkiin tanssitaan westietä soveltaen free style swingiä.

      • lähemmäsvielä

        oijoijoi, miten hienosti sanottu, meille taviksille. Olisit voinut kirjoittaa saman vaikkapa arabiaksi, niin olisi mennyt perille yhtä hyvin. Mitä vikaa on nop, nop, hidas tanssilla? Siinä voi olla lähellä, herkkänä ja viettelevän hitaana...
        Kotimainen rumbaopetus on kaukana em. kuvioista, tai alkuperäisestä hitaan viettelevästä kosiotanssista.. Tanssikurssilla, vartalot eivät kosketa toisiaan kertaakaan, pidetään kyynärvarsista kiinni ja askelletaan sitä hiivatin neliötä, jossa tilaa viedään muilta tanssijoilta noin kolme neliömetriä... En tykkää opetella sitä, enkä tykkää edes katsoa sitä, nop, nop, hidas on edelleenkin viettelevämpää....

      • Missämainittiin
        lähemmäsvielä kirjoitti:

        Missä mainittiin että siinä on jotain vikaa.

      • Neljäiskua
        Samojaaskelkuvioita kirjoitti:

        Olettaisin että suurin syy rumban osaamattomuuten on askellusrytmin sovittamisen vaikeus musiikin rytmiin. Käytännössähän moni tanssii rumban nop, nop, hidas yleisaskelluksella. Eli samaa askelta soveltaen kuin kolmen askeleen swingit, bachata, ja osin kizombakin ja salsa. Osin myös hitaat night club swingit ja bluesit. Aika yleisesti myös rumbamusiikkiin tanssitaan westietä soveltaen free style swingiä.

        Tai hnn niin kuin neliörumba ja monet muut kolme askelta neljään iskuun tanssittavat tanssit.

      • Pienineliö
        lähemmäsvielä kirjoitti:

        oijoijoi, miten hienosti sanottu, meille taviksille. Olisit voinut kirjoittaa saman vaikkapa arabiaksi, niin olisi mennyt perille yhtä hyvin. Mitä vikaa on nop, nop, hidas tanssilla? Siinä voi olla lähellä, herkkänä ja viettelevän hitaana...
        Kotimainen rumbaopetus on kaukana em. kuvioista, tai alkuperäisestä hitaan viettelevästä kosiotanssista.. Tanssikurssilla, vartalot eivät kosketa toisiaan kertaakaan, pidetään kyynärvarsista kiinni ja askelletaan sitä hiivatin neliötä, jossa tilaa viedään muilta tanssijoilta noin kolme neliömetriä... En tykkää opetella sitä, enkä tykkää edes katsoa sitä, nop, nop, hidas on edelleenkin viettelevämpää....

        Neliörumba sopii paljon pienempään tilaan verrattuna "oikeaan rumbaan".

      • Rumbanaskeleet

        Miten rumban askeleet kuuluu tanssia musiikin rytmiin.

      • kauheaväärinkäsitys
        Pienineliö kirjoitti:

        Neliörumba sopii paljon pienempään tilaan verrattuna "oikeaan rumbaan".

        Rumba on tanssin rytmi eikä siitä voi eikä pidä päätellä mitään otettavan askeleen pituudesta. Pitkä rumbankin askel jää monille loppuiäksi päälle ihan vaan sen takia, että he eivät ole ymmärtäneet sitä, että esimerkiksi rumba-kurssin ohjaaja näyttää askeleen pituuden niin, että sen erottaisivat oppilaat myös visuaalisesti kestoltaan lyhkäisemmästä askeleesta. Sen pidemmänkin askeleen voi rumbassakin ottaa liikahtamatta paikoiltaan minnekään!

    • tahallaanväärinonoikein

      Mielestäni rumbankin tanssimisessa on aika oleellista se, että: tanssiiko rumbaakin vahingossa vaiko tahallaan väärin. Nimittäin verrattaen yleinen käsityshän rumbankin tanssimisesta on, että rumbakin tuntuu mukavemmalta, kun sitä tanssii tahallaan väärin. Rumbaakaan ei kuitenkaan voi tanssia tahallaan väärin, ellei ole ottanut selvää, kuinka sitä oikein tanssitaan.

      • eiväärinollenkaan

        Jaa että tahallaan väärin ?......Hmm. .. Lavatanssissa ei koskaan tanssita väärin vaan aina voi sanoa, että minä tulkitsen tämän tanssin tällä tavalla ja tämä saattaa vähän muistuttaa vaikka rumbaa.

      • Vapaarumba
        eiväärinollenkaan kirjoitti:

        Jaa että tahallaan väärin ?......Hmm. .. Lavatanssissa ei koskaan tanssita väärin vaan aina voi sanoa, että minä tulkitsen tämän tanssin tällä tavalla ja tämä saattaa vähän muistuttaa vaikka rumbaa.

        Ulkomailla tanssitaan rumbaa yleisesti vapaata night club swingiä soveltaen rumbamusiikkiin. Eli rumbaa vapain askelin. Suomalaisillakin tanssilavoilla tätä näkee, mutta aika harvoin.

      • kukama
        Vapaarumba kirjoitti:

        Ulkomailla tanssitaan rumbaa yleisesti vapaata night club swingiä soveltaen rumbamusiikkiin. Eli rumbaa vapain askelin. Suomalaisillakin tanssilavoilla tätä näkee, mutta aika harvoin.

        Foksiakin voi tanssia myös humppana, discotanssina tai polkkana. Tuli kerran puheeksi erään tuntemattoman kanssa ja kokeiltiin piruuttamme ja kyllähän se onnistui.

      • NormiViejä

        Niin harva suomalainen osaa tanssia "musiikkin"
        Hyvin pienellä osalla on lahjoja. Suomalaisen on vain tyydyttävä liikkuun kursseilla opitulla tyylillä.
        Huonopuoli on ettei nämä opit toimi soiteettuun musiikkiin.
        No näillä pärjää hyvin, koska ei muutkaan osaa tanssia. Täytyy vaan koittaa pysyy edes rytmissä. Jos pysyy, on sillä jo tosi suosittu viejä,

      • rumbarumbana

        Rumban tahdissa on neljä iskua eli niihin voi tanssia monenlaista askellusta.
        Jos ei osaa lajinomaista rumbaa niin aivan hyvin voi tanssia jotain muuta askellusta noihin iskuihin.
        Kuitenkin rumba musiikkiin parhaiten sopii se kun tanssitaan se rumban askelilla ja tyylillä.

      • Jatsistahumppaan
        kukama kirjoitti:

        Foksiakin voi tanssia myös humppana, discotanssina tai polkkana. Tuli kerran puheeksi erään tuntemattoman kanssa ja kokeiltiin piruuttamme ja kyllähän se onnistui.

        Kävelyhumppa ja triplettihumppa tanssina on suoraan jatsahtavasta foksista eli jatsista kehittynyt tanssi.

        Ennen humpan yksipuolistumista nykyisiin kahteen askellustapaan, siihen oli useampiakin askelluksia hitaita ja nopeita askelia yhdistellen.

        50-60 lukujen vaihteessa triplettihumpasta kehittyi valtatyyli tanssia humppaa ja lukematon määrä erilaisia humppaa edeltäviä jatsityylejä taantui.

        Vanhoista humppaa edeltävistä tanssitavoista vain kävelyhumpan erilaiset versiot ovat saaneet takaisin entistä suosiota. Myös uusia kävelyhumppaversioita on kehitelty humppamusiikkiin.

        Ulkomailla suosittu tanssi - swing kuvioin tanssittu 4count askel iskulle hustle toimii hyvin humppamusiikkiin. 4count hustlea tanssittiin suomessa jo 1980 luvulla, mutta jostain syystä se ei saanut mainittavaa suosiota tanssijoiden keskuudessa.

      • LuokittelematonViejä
        NormiViejä kirjoitti:

        Niin harva suomalainen osaa tanssia "musiikkin"
        Hyvin pienellä osalla on lahjoja. Suomalaisen on vain tyydyttävä liikkuun kursseilla opitulla tyylillä.
        Huonopuoli on ettei nämä opit toimi soiteettuun musiikkiin.
        No näillä pärjää hyvin, koska ei muutkaan osaa tanssia. Täytyy vaan koittaa pysyy edes rytmissä. Jos pysyy, on sillä jo tosi suosittu viejä,

        Mitähän tässä oikein ajetaan takaa? Varmaankin vain harvat osaavat sovittaa hienosti askellukset, kuviot, breikit ja vartalon käytön musiikin fraaseihin ym. elementteihin. Näitäkin kursseilla harjoitellaan. Kaipaan tarkempaa selitystä miksi kurssien opit ei muka toimi soitettuun musiikkiin. Harjoituksissahan käytetään myös samaa musiiikia mitä lavoilla soitetaan. Oppiiko siis tanssimaan paremmin, jos jättää kurssit kokonaan käymättä? Se kyllä lienee totta, että vain harvat ovat täydellisiä tanssijoita, kävipä kurssilla tai ei. Ymmärtäkää meidän "lahjattomien" hitautta oppia.

      • yksinkertaisestitäxi
        LuokittelematonViejä kirjoitti:

        Kurssien opit eivät toimi tai toimivat erittäin harvoin tanssilavalla tai tanssiravintolassa soitettuun rumba-musiikkiin yksinkertaisesti siksi, että on jokseenkin mahdotonta tanssia rumbaa(kaan) yksin parin kanssa sillä tavalla oikeaoppisesti, joka rumba-kurssilla kerrottiin olevan ns oikea tapa.

    • lahjakkuudestakii

      Hoh hoijaa ... jos osaat satsaan niin osaat myös rumban. Älä pidä kiirettä, rumba on hidaaaaasss.
      Toki toiset eivät opi koskaan muutenkaan kunnnolla tanssimaan. Toiset taas oppivat sekunnissa tuon jalon taidon ;)).

    • humpatjarumbat

      Katso You Tube esim. neliörumba, voi näyttää hitaalta mutta ihan riittävän nopea tanssia.

      • TavisTanssija

        Millä "tanssiopet" saa opetettua teidät liikkuun musiikin mukaan?

        Musiikki ja tempo määrää nopeuden/hitauden.
        En enään ihmettele miten vain 10% liikkuu musikin rytmin mukaan.
        Loput vetää lihasmuistista tempon.

      • tyylejälöytyy

      • onhanniitä

        Hienoa menoa, mutta ainakin nuo kaksi jälkimmäistä paria tanssivat opetellun koreografian joten ei onnistu lavalla toisilleen tuntemattomilta tanssijoilta.
        Tyyliä voi kyllä matkia mutta kuviot jää vähälle.

      • FourCountThreeStep

        Kolmen askeleen fusku on aika lähellä rumbaa. Neliörumba on käytännössä sama tanssi kuin kolmen askeleeen fusku.

      • Toimiilavalla
        onhanniitä kirjoitti:

        Hienoa menoa, mutta ainakin nuo kaksi jälkimmäistä paria tanssivat opetellun koreografian joten ei onnistu lavalla toisilleen tuntemattomilta tanssijoilta.
        Tyyliä voi kyllä matkia mutta kuviot jää vähälle.

        Kaikki näiden tanssien kuviot on vapaasti vietäviä lavakelpoisia kuvioita.

      • onhanniitä

        No, myönnetään, että kyllä on kuviot vietävissä lavallakin , kun vaan molemmat tanssijat tuntevat ja osaavat tanssia nuo kuviot. Silloin viejä voi kyllä viennillään osoittaa mitä kuvioita milloinkin tanssitaan ja missä järjestyksessä. Että silleen.... : )

      • Toimiilavalla
        onhanniitä kirjoitti:

        No, myönnetään, että kyllä on kuviot vietävissä lavallakin , kun vaan molemmat tanssijat tuntevat ja osaavat tanssia nuo kuviot. Silloin viejä voi kyllä viennillään osoittaa mitä kuvioita milloinkin tanssitaan ja missä järjestyksessä. Että silleen.... : )

        No myönnän,,,, on toi kolmannen aksentti hiukan hankala tavalliselle tanssijalle.

    • Tanssitaansitä

      Ilmeisesti aloittaja vaikuttaa eri alueella. Aloittelin tanssikursseja noin 25 vuotta sitten ja mielestäni rumbaa ei silloin kursseilla kovinkaan yleisesti ollut, jos ollenkaan. Paitsi tietysti kilpatanssikursseilla. Ehkä käymme myös eri lavoilla, koska rumbaa tanssitaan nykyisin jo aika paljon kurssienkin ulkopuolella. Eri asia kuinka rumbamaiselta tanssi näyttää. Onhan noita daameja jotka pyytävät lupaavasti tanssimaan milloin mitäkin, mutta eihän se aina onnistu.

      • Josilloinsuosittu

        Täällä Eteläsuomessa on opetettu rumbaa yleisesti jo 1990 luvulta alkaen.

    • Kjhgcb

      Rumbamusiikin soidessa ei missään nimessä kannata mennä tunnustaan osaavansa "rumbaa"
      Lavoilla on aina näitä naisia jotka on hiljan oppinut rumban ja toivoo päästä tanssiin kurssilla opitulla tavalla.
      Vaikka kurssikaveri tulee hakeen, minä en tunnusta osaavani. (on ollut kaksoisolento)
      Rumbamusiikkia ei vaan viitsi haaskata tanssimalla rumbaa.

      • hcgjrK

        Sano vaan suoraan, että et oppinut siellä kurssilla rumbaa ja siksi et halua " haaskata" rumbaa tanssimalla rumbaa . Joten sun on pakko yrittää tallustaa vaan sillä sun ainoalla hhnn kaavalla : )

      • Kjhgcb

        Tanssi antaa aina enemmän, mitä enemmän itse antaa.
        Eli jos tarjoo daamille rumbaa. Saa rumbaa.
        Jos taas tarjoo naiselle illan ihanimmat tanssit, saa sitä myös itse...ja paljon muuta.

        Lahjattomat, viekää te rumhamaisesti opetetuilla askeleilla.
        Tästä johtuen, paremmin naiselle kolahtaa musikiin tanssittu tanssi.

      • Tangobolero
        Kjhgcb kirjoitti:

        Jos rumban osaamattomuus tarkoittaa lahjattomuutta, niin silloin suomalaiset lavatanssijat on lahjattomia. Käyn Eteläsuomen isoilla tanssipaikoilla ja ei siellä rumbaa tanssi kukaan muu kuin muutama "vakiopari". On sentään muutama pari kun osaa rumban kuvioita, mutta tanssii niitä väärään rytmiin, mutta toimii lavatanssina hyvin.

      • 13_1234_134-13

        Osaamattomia=lahjattomat..
        Näin voi sanoa. Eteläsuomen lavoilla kävijöistä on suurinosa kurssittanut itseään PALJON. Siitä huolimatta ne hosuu ja heiluu, meneen väärään tahtiin.
        Vain joka kymmenes viejä siirtää painoaan/astelee rytmiin.
        Tämä epärytmi korostuu hitailla jotka moni jättää suosiolla tanssimatta.
        Nopeilla. Vaikka olis puoli-iskua väärässä rytmissä (enenpää ei voi olla) tämä ei näy niin selvästi. Hitailla jos astelee kahden iskun väliin, on se anteeksiantamatonta.
        Seuraajana en ole ollut, joten en voi kuin kuvitella miltä tätä tuntuu seurata.

        Ei nämä "kuviot" tee yhtäkään tanssia.
        Jos lahjoja ei ole ja tanssi kiinnostaa, ei jää muuta mahdollisuutta, kuin opetella paljon kuvioita joiden turvin pääsee tanssiin. (Viejät)
        Mielummin opettelee näitä nopeita, edellä mainitusta syystä.

        Palataan vielä rumbaan.
        Täälä moni tarjoo yhtä ja samaa askellusta. Hnn, hhnn tai jotain muuta. Yhtä ja samaa koko kappale.
        Lavojen naiset seuraa mitä hyvänsä askellusta, jos musiikki sitä tukee.
        Eli unohtakaa jo samojen toisto ja alatte kuunteleen sitä musiikkia.
        Bändi soittaa sielä juuri sinua varten. Tanssi sinä tähän musiikkiin, älä sitä kurssilla opetettua kappaletta.
        Ja naiset on fiiliksissä.

      • hcgirK
        Kjhgcb kirjoitti:

        Tanssi antaa aina enemmän, mitä enemmän itse antaa.
        Eli jos tarjoo daamille rumbaa. Saa rumbaa.
        Jos taas tarjoo naiselle illan ihanimmat tanssit, saa sitä myös itse...ja paljon muuta.

        Lahjattomat, viekää te rumhamaisesti opetetuilla askeleilla.
        Tästä johtuen, paremmin naiselle kolahtaa musikiin tanssittu tanssi.

        Tanssi antaa aina eniten kun tarjoaa daamille rumban soidessa hänen elämänsä ihanimman tanssin tanssimalla rumbaa. Silloin molemmat saa tanssista suurimman nautinnon ja vaikka mitä . .... : )

      • NaisetOsaa
        13_1234_134-13 kirjoitti:

        Osaamattomia=lahjattomat..
        Näin voi sanoa. Eteläsuomen lavoilla kävijöistä on suurinosa kurssittanut itseään PALJON. Siitä huolimatta ne hosuu ja heiluu, meneen väärään tahtiin.
        Vain joka kymmenes viejä siirtää painoaan/astelee rytmiin.
        Tämä epärytmi korostuu hitailla jotka moni jättää suosiolla tanssimatta.
        Nopeilla. Vaikka olis puoli-iskua väärässä rytmissä (enenpää ei voi olla) tämä ei näy niin selvästi. Hitailla jos astelee kahden iskun väliin, on se anteeksiantamatonta.
        Seuraajana en ole ollut, joten en voi kuin kuvitella miltä tätä tuntuu seurata.

        Ei nämä "kuviot" tee yhtäkään tanssia.
        Jos lahjoja ei ole ja tanssi kiinnostaa, ei jää muuta mahdollisuutta, kuin opetella paljon kuvioita joiden turvin pääsee tanssiin. (Viejät)
        Mielummin opettelee näitä nopeita, edellä mainitusta syystä.

        Palataan vielä rumbaan.
        Täälä moni tarjoo yhtä ja samaa askellusta. Hnn, hhnn tai jotain muuta. Yhtä ja samaa koko kappale.
        Lavojen naiset seuraa mitä hyvänsä askellusta, jos musiikki sitä tukee.
        Eli unohtakaa jo samojen toisto ja alatte kuunteleen sitä musiikkia.
        Bändi soittaa sielä juuri sinua varten. Tanssi sinä tähän musiikkiin, älä sitä kurssilla opetettua kappaletta.
        Ja naiset on fiiliksissä.

        "Lavojen naiset seuraa mitä hyvänsä askellusta, jos musiikki sitä tukee.
        Eli unohtakaa jo samojen toisto ja alatte kuunteleen sitä musiikkia.
        Bändi soittaa sielä juuri sinua varten. Tanssi sinä tähän musiikkiin, älä sitä kurssilla opetettua kappaletta."

        Ei kelpaa tämä selitys. Jos lavalla soitetaan rumbaa, ei sen tanssiminen poikkea harjoituksissa soitettavalle rumballe. Lavoilla toki monikin musiikki ei ole puhtaasti lajinomaista. Riippuu sitten kuuntelijasta mikä tanssilaji siihen parhaiten tuntuu istuvan. Voi tietysti kuvitella kuinka lajivalinnat muuttuisivat, jos orkesterit eivät siinä ohjeistaisi. Tuskin paljoakaan vaikuttaisi kehittyneimpien tanssikulttuurien alueilla.

        Täytyy ainakin kunnioittaa naisten itseluottamusta taitoihinsa. Viisainta olisi itsekunkin totuttautua ajatukseen, että jokaisen taidoissa on kehitettävää. Edelleenkin on paljon naisia (ja miehiä), joiden taito rajoittuu keskinkertaiseen hhnn:ään, valsiin, humppaan ja jenkkaan, eli miestenkin on välillä tyydyttävä askellukseen hhnn.

        Tuskin kukaan pelkällä lahjakkuudella oppii hyvin tanssimaan.

    • AskeleetSamaanTahtiin

      Itse en koe osaavan rumbaa kovin hyvin, mutta muutamaviikko sitten nautin siitä todella. Viejä vei niin selkeästi ja "vahvasti" että siitä tuli ihana nautinnollinen tanssi kokemus. Siinäkin on se kahden ihmisen kemia ja kuullaan musiikki samalla tavalla.

    • Ykkönenkateissa

      Nokusiitä rumbasta on kadotettu se ykkönen.

      • Hköh

        Ei haittaa ykkösen kadotus.
        Ykkösellä ei oteta askelta. "Rumpassa"

      • yksjaneljäyhes

        No nii justiinsa. Ko se ykkönen sulautu siihen neloseen siis siinä rumpassa.

    • perusfoksaaja

      Rumbaahan voi mennä taitavasti foksin askelin

      • Hitaanfoksinaskelin

        Niinhän se meneekin hitaan foksin askelin, nop, nop, hidas

      • kylvoikylvoi

        No nii nii , mutta ne vartalon liikkeet siinä rumpassa.... nehän ne siitä tanssin tekee.

      • ihanvaanrumbaa

        Kyllä rumbaa voi mennä foxin askelin ja vaikka millä askelilla, mutta kannattaa kokeilla ihan vaan tanssimalla rumban askelilla niin silleenkin se menee ihan kivasti.

    • fiilistellenlavalla

      Kun pääsisikin tanssimaan rumbaa niin kuin kursseilla opetetaan, mutta ei aina saa hiihtää runbankin foksina. Lavalla on kourallinen pareja keskilattialla tanssimassa rumbaa niin kuin kurssit opettaa. Lisäksi riipuen illasta on 0-4 oikeaa etenevää runbaa tanssivaa. Osaan peruskurssirumbaa ja haluaisin sitä joskus päästä tanssimaan.

      Hidasvalssikin on ihanaa, jos on hyvä viejä. Huonolla vientivasteella ja kapealla askelluksella hidasta valssia vievää on hankala seurata, kun tanssikijometrejä ei ole vielä tolkuttomasti. Viimeksi tanssipaikalla olin iloinen, kun pääsin tanssimaan jiveä, sitäkin harva viejä lähtee menemään.

      Improvisoitu tanssi sopii parhaiten improvisoivan orkesterin impro kappaleeseen tanssittavaksi. Esim hurma vetää improon sopivia lurituksia välillä. Perushyvää soittavan orkesterin musaan taas sopii parhaiten normiaskellus muutamin sopivin koukeroin. Joten soitettu musa vaikuttaa ainakin minulla siihen, miten haluaisin tanssia.

    • riittaxx

      Pitääköhän kaikista tanssiasioista tehdä niin teknistä kuin tässäkin ketjussa? Käy niinkuin kuin taannoin Brasiliassa kun kysyin onko sambassa jotain "oikeaa" tapaa/tyyliä? Ei kuulemma ole, ja oikeastaan kukaan ei "osannut" tanssia sambaa kuten meillä opetetaan. Pääasia että tanssitaan, tyyli on vapaa.

      • daadirlandaa

        Niinpä, yleensä lattialla tapahtuu joukkopako, kun kuulutetaan sambaa. Monet ajattelevat, että se on niin kauhean vaikea tanssi enkä osaa ollenkaan niitä askeleita. Toisaalta samba olisi mitä mainioin lavojen biletanssi, jos vielä kuulisi jotain muutakin kuin ticoticoa.

      • Huonotanssija

        Suomessa kilpatanssilla on erittäin voimakas vaikutus lavatanssimiseen. Saa heti huonon tanssijan maineen jos jotain tanssilajia yrittää tanssia vapaammilla kansainvälisillä tyyleillä.

      • Eitässä

        Missähän sitä tekniikkaa on. Ei ainakaan tässä ketjussa.

      • IlmanTekniikkaa
        Eitässä kirjoitti:

        Missähän sitä tekniikkaa on. Ei ainakaan tässä ketjussa.

        Niinpä, ei missään täällä. Ellei huomioida, hhnn tai nop, nop, hidas ja ykkönen. Noilla ei rumba vielä avaudu, päinvastoin. Toki videoista löytyy hyvää.

      • wtywery
        Eitässä kirjoitti:

        Missähän sitä tekniikkaa on. Ei ainakaan tässä ketjussa.

        Joka toisessa kommentissa

      • myöstekniikkaa

        No mikäs vika siinä tanssimisen tekniikassa on ? Kyllä hyvässä tanssissa on Taitoa, Tunnetta ja Tekniikkaa.
        Kyllä se tanssiminen ilman minkäänlaista tanssimisen tekniikkaa on melkoista räpeltämistä.

      • daadirlandaa

        Ymmärtääkseni tässä ei kukaan ollut, minä itse mukaan lukien, väittämässä, että tekniikka on peestä. Tekniikka on hyvä apuri ja mahdollistaa paljon asioita. Mutta siitä tulee helposti kahlitseva ja rajoittava, kun sitä korostetaan voimakkaasti. Ja aletaan selittää näitä askelluksia yms tai mikä on kolmen askeleen ankkakävelyä plaaplaa. Olen itsekin ollut tekniikan lumoissa enkä edelleenkään uskalla hakea suurinta osaa, koska pelkään oman osaamattomuuteni tekevän minusta kömpelön typeryksen. Aika vakavaa porukkaa meidän lavoilla riittää ja jos vise ei ole kytketty päälle, niin siihen se tanssi loppuu.

      • Sambaanhumppaa
        IlmanTekniikkaa kirjoitti:

        Niinpä, ei missään täällä. Ellei huomioida, hhnn tai nop, nop, hidas ja ykkönen. Noilla ei rumba vielä avaudu, päinvastoin. Toki videoista löytyy hyvää.

        Yleensä samaan askellukseen on useampi tanssilaji. Tekniikalla tehdään tanssista tanssilajin näköinen. Ja sitä tekniikkaa tässä säikeessä ei ole pätkääkään.

        Hyvä esimerkki on samba ja triplettihumppa. Suomalaiset tanssii samban aika yleisesti humpan tekniikalla ja humpan ilme on silloin vallitseva, eli sambamusiikkiin humppana.

      • zaatu

        Täällä vaan aletaan neuvoa ja kiistellä tekniikasta heti kun joku sanoo sanan tanssi. Itse aloin nauttia taas tanssimisesta sen jälkeen kun viimeisestä kurssista oli kolme vuotta, tekniikka pysyi lihasmuistissa hyvin, mutta enää ei tarvinnut nimetä toimintoja. Nyt voi tanssia välittämättä asioiden nimistä ja että teenkö nyt varmasti oikein.

      • ElämäOnSalsaa
        zaatu kirjoitti:

        "Täällä vaan aletaan neuvoa ja kiistellä tekniikasta heti kun joku sanoo sanan tanssi"
        Täsä näkyy jalkatekniikka hyvin :)
        https://www.youtube.com/watch?v=pAs7U1dyesQ

        https://www.youtube.com/watch?v=1By5kNP-2ak
        Mitä tekniikasta jos on muuten hauskaa ;)

      • TekniikkaSanasto
        zaatu kirjoitti:

        Täällä vaan aletaan neuvoa ja kiistellä tekniikasta heti kun joku sanoo sanan tanssi. Itse aloin nauttia taas tanssimisesta sen jälkeen kun viimeisestä kurssista oli kolme vuotta, tekniikka pysyi lihasmuistissa hyvin, mutta enää ei tarvinnut nimetä toimintoja. Nyt voi tanssia välittämättä asioiden nimistä ja että teenkö nyt varmasti oikein.

        Monesti syntyy turhaa keskustelua vain siksi, kun asiat mainitaan niin ympäripyöreästi ja lyhyesti. Ilman vakiintuneita termejä keskustelusta tulee hankalaa ja syntyy helposti väärinkäsityksiä. Täällä keskustellaan, lavoilla tanssitaan. Ketään ei mihinkään pakoteta. Valitettavasti moni kertto vähän siihen sävyyn, että kun tämä yksinkertaisuus riittää minulle se saa riittää muillekin. Tottakai jokainen saa tyytyä vähään tai tavoitella huipulle pääsyä.

      • daadirlandaa

        ...Tottakai jokainen saa tyytyä vähään tai tavoitella huipulle pääsyä...
        Tuossa kiteytyy aika hyvin kuva, jonka lavatanssimisestakin tätä kautta saa. Toivottavasti on edes hauskaa matkalla sinne ylös.

      • Tanssikuviokelluntaa
        daadirlandaa kirjoitti:

        ...Tottakai jokainen saa tyytyä vähään tai tavoitella huipulle pääsyä...
        Tuossa kiteytyy aika hyvin kuva, jonka lavatanssimisestakin tätä kautta saa. Toivottavasti on edes hauskaa matkalla sinne ylös.

        Eihän siinä lavatanssissakaan mitään erityistä huippua ole. Tanssitaan muutamalla kuviolla ja niiden sovelluksilla niin kuin ennenkin. Onhan tanssilajeja tullut lisää, mutta ne menee samojen perusperiaatteiden mukaan kuin vanhatkin. Suomalainen tapa tanssia kaikkien kanssa pitää aika hyvin kuviohurjastelijat kurissa.

      • daadirlandaa

        Eipä taida kovin yleistä olla "kaikki leikkii kaikkien kanssa". Vähän kun seurailee touhua, niin illasta toiseen samat tutut parit tanssivat keskenään. Ja sitten oma lukunsa nämä puoliammattilaiset, täytyyhän sille satojen tuntien ja eurojen panostukselle saada jotain katetta. Erilaisia lavakilpailuja tulee lisää. Eihän tuohon osaamisen kehittämiseen ole kenenkään pakko osallistua, mutta mikä lienee sen vaikutus "markkina-arvoon" tuolla lavalla. Vai riittääkö vielä asiallinen käytös ja perustanssitaito, mitä se sitten onkaan.

      • SopivastiKuvioita
        Tanssikuviokelluntaa kirjoitti:

        Eihän siinä lavatanssissakaan mitään erityistä huippua ole. Tanssitaan muutamalla kuviolla ja niiden sovelluksilla niin kuin ennenkin. Onhan tanssilajeja tullut lisää, mutta ne menee samojen perusperiaatteiden mukaan kuin vanhatkin. Suomalainen tapa tanssia kaikkien kanssa pitää aika hyvin kuviohurjastelijat kurissa.

        Saattaa se tuoltakin tuntua, jos kiertelee vain pieniä syrjäisiä lavoja. Huomioiden kaikki suomalaiset tansseissa kävijät erot tanssitaidoissa ja monipuolisuudessa ovat melkoisia, "tunareista" "huippuihin". Lavoilla käy tanssiin panostamattomia, toimintarajoitteisia, aloittelijoita, luomuoppineita, tanssikursseilla ahkerasti käyviä, ja jopa A-luokan kilpatanssijoita.

        Uudet lajit kyllä vaativat ihan erilaisia taitoja ja tekniikoita kuin perinteiset humpat ja foksitangot. Tapa tanssia kaikkien kanssa ei todellakaan ole enää tyypillistä. Niitäkin on, jotka hakevat tanssitaidosta välittämättä, mikä tietysti sen hetken voi estää ainakin toisen kehittymistä ja/tai tyylin valintaa. Halu tanssia omalla tavalla ja tasolla ei tuota automaattisesti vastahakuja. Jos kuviohurjastelu tarkoittaa kädenalityylisiä lajeja ja niiden välttämistä tai osaamattomuutta, monta hakua voi jäädä monelta tulematta asian selvittyä. Mielestäni joillakin kursseilla voisi kyllä vähentää kuvioiden määrää ja lisätä tekniikan harjoittelua.

        Tilannetta tietysti helpottaa, jos on valittavissa itselle sopiva tanssipaikka itselle sopivine tanssijoineen. Sopivia voi aina olla suurilla lavoilla, mutta ongelmaksi muodostuu heidän tavoittaminen. Mutta edelleenkin on ihmisiä, jotka hakevat (tai jättävät hakematta) muunkin kuin tanssitaidon perusteella. Illan suosituin ei välttämättä ole paras tanssija, mutta tuskin heikoimmastakaan päästä.

        En moiti ketään, mutta näin näen nykyisen tilanteen.

    • MaalimaaNähnyt

      Näillä kuviolilla on helppo rahastaa.
      Jos opetettas tekniikkaa leipäloppus.

      Hyvän tekniikan osaavalle on uuden oppiminen helppoa. Ei tarvi kuin katsella esim. videolta kuvio ja tehdä se muutaman kerran oman parin kanssa ja lavoilla voi jo viedä tuntemattomia.
      Mutenkin liiallisen kuviomäärän käyttäminen "musiikin tulkintaan" on lähes mahdoton yhtälö. Ennenkuin se on mahdollista, on kyseinen kuvio tehtävä satoja kertoja kymmenien eri seuraajien kanssa ja mielummin vielä ruuhkassa.
      Jokainen lavalla käytetty "kuvio" tarvii pystyä tekeen joka kerta erilaiseen tilaan. (ja erinlaisella askelvariaattorilla, jotta pystyy tulkitseen musiikkia) kääntymisen määrät ja suunnatkin vaihtelee.

      Eli lyhytesti. Pelkästään oikeaa käännöstä tulee tehtyä kymmenillä eri määrillä ja askelvariaattoreilla.
      Tämä ja vasemmalle sama tarvis ensin opetella, sen jälkeen vois ottaa vaikka pivotit oikealle ja satojen seuraajien jälkeen ottaa taas uusi kuvio työnalle.

    • haukaaollapittää

      Täällä kirjoitetaan vähän väliä siitä, että tanssiminen pitää olla hauskaa.
      Ja jos aletaan tanssia hyvällä tanssitekniikalla niin hauskuus katoaa.
      Tiedän kokemuksesta, että kun tanssimisessa esim oikea askellustekniikka on opeteltu niin silloin se tanssiminen nousee ihan uudelle tasolle ja se sitten vasta hauskaa onkin !
      Kuitenkin lavatanssi on niin vapaata tanssimista, että jos jonkun mielestä ainoastaan ilman tekniikkaa ja osaamista tanssiminen on hauskaa niin suotakoon se hänelle .

      • daadirlandaa

        Jos jätetään muutamat provoilut huomiotta, niin en itse ole ymmärtänyt kommentteja ihan tällä ajatuksella. Ennemmin niin, että tanssi voi ja saa olla hauskaa ja mukavaa vaikka ei olisi se tekniikka hallussa tai vasta on sitä keräilemässä. Ilmeisesti kommetti, että "sinä et ole minun tasoinen tanssija" ei ole mahdoton kuultavaksi. Mutta jos tekniikka muodostuu itsetarkoituksesi ja vaatimustasoksi sille, että tanssiminen on hauskaa, on aika tylsä ajatus.

      • putting

        Sitähän kuulee jatkuvasti ettei ole minun tasoisiani. Se vaan naamioidaan sanakäänteillä kuten "pukkutakkimiehet, käsilaukkunaiset, kesälomatanssija, bailaaja, fanittaja jne". Tai sitten kyseessä on vielä pahempi eli joukkoon kuulumattomat ihmiset. Samaan kastiin menee tämä "onko tanssiporukoita tulossa" -kyselyt. Sitten samaan syssyyn ääneen sanotaan miten kaikki ovat tervetulleita ja samanarvoisia tanssijoita.
        Mikäs siinä, näinhän voi ihan hyvin olla, vapaaehtoista toimintaa. Seurauksena kuitenkin on mennä suuren maailman perässä, siis että yleiset tanssit vähentyvät radikaalisti ja tansseista tulee erilaisten klubien sisäistä toimintaa. Montakos yleistä paritanssipaikkaa on enää Helsingissä ja ympäristössä jossa asuu miljoona ihmistä? Kysyn vaan.

    • runordance

      Aloin ihan miettimällä miettiä sellaista seikkaa, että miksi lavatanssi menee ihan vastakkaiseen suuntaan muihin liikunnallisiin toimintoihin nähden? Nykyisin on paljon erilaisia juoksu-, jumppa- yms tapahtumia joissa todella aistii miten on tultu pitämään hauskaa. Sinne on tultu oikeasti urheilemaan (jokainen tasollaan) mutta sen iloisen ilmapiirin oikein aistii. Ei ole enää sitä takavuosien vakavuutta jolloin urheilutapahtumaan tulivat vain ryppyotsaiset urheilutyypit, ei puhettakaan että joku olisi tullut vain kokeilemaan. Nyt tilanne on toisin ja osanottajamääriä joudutaan jo joissain rajoittamaan.
      Ilmeistä päätellen puolimaratonin juokseminen on hauskempaa kuin tanssiminen, ei mene "ilta pilalle" eikä tarvitse pahoittaa mieltään.

      • TavisTanssija

        Hyvin mietitty.
        Näinhän se just on.
        Tanssilavalle lähdetään "urheileen" vaan kun ei ole vieniä, tai ei syje nouse yli 150 niin ilta on pilalla.
        Näiden tarvis aloittaa oikesti "urheileen" ja luovuttaa tila tanssista nauttijoille. Jotka ovat lopettaneet tabsseissa käymisen.
        Koska tänäpäivänä ei saa tanssia tunteella. Vaan raivolla.

      • Kaikenlaistatuuubaaa
        TavisTanssija kirjoitti:

        Hyvin mietitty.
        Näinhän se just on.
        Tanssilavalle lähdetään "urheileen" vaan kun ei ole vieniä, tai ei syje nouse yli 150 niin ilta on pilalla.
        Näiden tarvis aloittaa oikesti "urheileen" ja luovuttaa tila tanssista nauttijoille. Jotka ovat lopettaneet tabsseissa käymisen.
        Koska tänäpäivänä ei saa tanssia tunteella. Vaan raivolla.

        Niin kauan kuin olen tanssinut tanssijoilla on ollut aina hauskaa. Nyrpeitä tosikkonaamoja olen nähnyt ainoastaan tanssilavojen reunoilla ja sieltä hyvinkin nyrpeän näköisinä kurttunaamoina seurailevat tanssijoita ja kirjoittelevat kaikenlaista mikä ei pidä paikkaansa.

      • juuustin

        Siinä kait se juju onkin. Tassipaikoilla toiset lippunsa maksaneet eivät kuulu porukkaan, ovat nyrpeitä ja ilonpilaajia. Kirjoittelevat vielä ilkeitä oikeasta tanssiporukasta.

      • seisoskelija
        juuustin kirjoitti:

        Siinä kait se juju onkin. Tassipaikoilla toiset lippunsa maksaneet eivät kuulu porukkaan, ovat nyrpeitä ja ilonpilaajia. Kirjoittelevat vielä ilkeitä oikeasta tanssiporukasta.

        Hyvä , että niitä lipun maksaneita jaksaa tulla tansseihin ;)
        https://www.youtube.com/watch?v=nNiJ6Pp7NtE

      • AsiatMuuttuvat

        "Nyt tilanne on toisin ja osanottajamääriä joudutaan jo joissain rajoittamaan."

        Tämä koskee vain isoja tapahtumia, jonne hitaammatkin uskaltavat tulla, kun niitä samaan massaan kuuluvia riittää. Massat kasvaa, taso romahtaa.

        Olen osallistunut moneen juoksutapahtumaan. Ennen niissä oli paljon kovia menijöitä ja myös runsaasti vähän tai ei juuri ollenkaan harjoitetteita (tervetuloa edelleen). Nyt vain muutamia hyviä ja loputkin kohtalaisen aktiivisia harrastajia.

        Myös lavoilla on tapahtunut vastaavaa muutosta. Ennen oli kohtalaisen vähän taidoillaan positiivisesti erottuvia, suuressa massassa myös melkoisesti todella vähän osaavia, ehkä enemmänkin esiintyjiä (ja muuta yleisöä) katsomaan tulleita. Nyt tanssia aktiivisesti harrastavien määrä on voimakkaasti lisääntynyt, ja ilmeisesti "häntäpään" porukka on suurelta osin kadonnut (kuten pienemmissä juoksuissa). Tai "kadonneet" ovat siirtyneet omiin sisäpiirin tapahtumiinsa.

        Iloa ja hauskuutta on monenlaista. Tansseissa näkee vanhempia pariskuntia tangoilemassa totisina ja jopa surullisina. Nuoremmat ilakoivat suu leveänä salsaa, buggia ja milloin mitäkin. Poikkeuksia kaikilla. Jos pari ei jostain syystä sytytä, voi se näkyä ilmeessäkin. Onnistuneen suorituksen jälkeen tyytyväisyys pääsee valloilleen, tansseissa tai juoksuissa. Ja päinvastoin. Monesti ilo ja onni on sitä voimakkaampi mitä enemmän jonkun saavutuksen vuoksi on joutunut panostamaan ja jopa kärsimään. Iloa ei voi lukea suoraan ilmeistä, ei ainakaan sen määrää. Erilaisia olemme.

    • klipatri

      Tanssitouhuista ja koirankakoista kirjoitellaan vähän samaan tyyliin, syyllisiä pieleen menneisiin tapahtumiin haetaan. Eipä kukaan valita säännöllisesti urheilutapahtumista tullessaan, että miten ilta meni muiden takia pilalle.

      • TanssiJaUrheilu

        Harva niitä syyllisiä tansseista etsii, kirjoitetaan omista kokemuksista ja yritetään tiedostaa eri ilmiöitä, ja oppia niistä.

        Jos puhutaan omista tanssi- tai urheilutahtumista, niillä on merkittäviä eroja. Lavatanssi on parisuoritus, urheilu monesti yksilösuoritus. Urheilussatapahtumassa on mahdollista osoittaa taitonsa, tanssissa jompikumpi osapuoli usein rajoittaa lopputulosta, joskus merkittävästikin. Monet haluavat vähän enemmän kuin olla pelkästään mukana.

        Naapureiden äänekkäistä reaktioista on pääteltävissä kuinka erityisesti joukkueurheilun seuraaminen saattaa jopa pilata illan, tai pelastaa. Aina ei mene toivotulla tavalla, ei urheilussa ei tansseissa. Omaa tilannettaan voi parantaa vain itseään muuttamalla ja kehittämällä.

      • ykyb

        "Bändi ei soittanut sitä lajia, soitti toista liian monta. Minua haki kävelyttäjä omg. Tyyppi vei liian vaikeita kuvioita. Minua ei haettu. Oli liian täyttä. Liikaa humalaisia. Liikaa kilpatanssijoita. Liian vähän hauaikaa" jne valivali

      • tanssifani

        Joo näin se joskus on. Joskus taas kaikki osuu riittävässä määrin kohdalleen ja ilta on huippuhyvä.

      • TavisTanssija
        tanssifani kirjoitti:

        Joo näin se joskus on. Joskus taas kaikki osuu riittävässä määrin kohdalleen ja ilta on huippuhyvä.

        Näin se on.
        Vaan miksi valittaan.
        On minullakin ollut välillä huonoja iltoja. Meillä miehillä tämä vaan on lähes poikkeuksetta kiinni omista fiiliksistä.
        Jos joskus jää yhdet mieleiset kappaleet seinäruusuksi tuntemattomalla lavalla. Istun kahvilassa koko illan, ellei joku tule sieltä hakeen.

    • Ent.Tanssiohjaaja

      Hirveesti on kommentoitu, Jossakin tässä ketjussa pähkittiin että ihanko 10 tanssityyliä samalla askelilla tai jotain sinne päin.

      Vaihtoaskeleilla voi tanssia kaikkia tanssityylejä paitsi hidasta valssia.
      Myös valssi menee vaihtoaskeleilla.

      että sillee niistä kursseista.

      • IlonsaKullakin

        Ihan hyvä, jos noin saa tanssinautintonsa tyydytettyä. Turha on kuitenkin toisia syyttää, jos toista hakua ei tule.

      • Keikkaabukkaa
        IlonsaKullakin kirjoitti:

        Ihan hyvä, jos noin saa tanssinautintonsa tyydytettyä. Turha on kuitenkin toisia syyttää, jos toista hakua ei tule.

        Niin mitenhän ehtisi tanssimaan ;)
        https://www.youtube.com/watch?v=7BYUtXGnkC
        Ei paha :)))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe