Päivi Räsänen teki kirjallisen kysymyksen suurmosk

Is-

Päivi Räsänen teki kirjallisen kysymyksen suurmoskeijasta
Julkaistu: 17.3. 15:29
Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) jätti hallitukselle perjantaina kirjallisen kysymyksen Helsingin suurmoskeijahankkeesta.
Räsäsen mukaan hankkeeseen liittyy paljon ongelmia, joten hallituksen on syytä selvittää sen taustoja, ulkomaisen rahoituksen kanavia ja rahoituksen tarkoitusperiä. Samalla hallituksen tulee varmistaa, että päätöstä tehtäessä huomioidaan riittävällä tavalla turvallisuusnäkökohdat.

Räsäsen mukaan Euroopan maista löytyy useita esimerkkejä moskeijoista, joissa on suljettujen ovien takana levitetty väkivaltaisen radikalisoitumisen sanomaa.

Myös suojelupoliisi on todennut, että Suomen viranomaisten on oltava selvillä moskeijan rahoituksesta ja siihen liittyvistä vaikutteista. Supo selvittää parhaillaan moskeijahankkeen taustoja.
STT

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reppuriika

      Luin islamia käsittelevästä kirjasta tiedon. Asian esille tuonut on pitkään tutkinut islamien oppia, historiaa ja käytäntöä eri maissa. Muslimit maksavat tuloistaan omia kymmenyksiä tai maksujaan (tulojensa mukaan) uskontonsa maailmanlaajuiseen missioonsa alistaa kaikki kansat Allahin alamaisuuteen.
      Räsäsen huoli on todella aiheellinen.

    • olettehiljaa

      Ihmettelen miksi aloitus saa vähän huomiota. Kerrankin luulisi uskomattomien olevan tyytyväisiä Räsäsen toimintaan?

    • hhggff

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe