Elämäni ristiaallokko.

yksysikasikuusi

Parhaita paloja, mitä olen kokenut elämäni aikana. Tahdon sanoa, että vaikka elämäni on ollut täynnä epäonnea, jaksan uskoa, että minullekin tulee tapahtumaan vielä jotain hyvää. En aio lopettaa yrittämistä, älä siis sinäkään lopeta.

Koulukiusaamisen; kiusattuna olemisen, joka varmaan on isoin syy miksi ystävyyssuhteiden muodostaminen on niin hankalaa.

Sairastumisen; teini-iässä alkaneen epilepsian, joka vaikuttaa varmasti siihen, että viihtyy niin hyvin yksin ja uusien asioiden tekeminen - jonnekin lähteminen, vaatii lähes yli-inhimillisiä kykyjä. Luojan kiitos, epilepsiani on pysynyt oireettomana yli kymmenen vuotta.

Menetetyn rakkauden; joka johti varmaan jonkinlaiseen maniaan (jälkikäteen tarkasteltuna). Johti myös peliriippuvuuteen, masennukseen, luottotietojen menetykseen, häätöön ja asunnottomuuteen. Yli 4 - vuotta kesti asunnottomuus. Onneksi en jäänyt koukkuun päihteisiin ja alkoholiin, tämän episodin aikana. Jotenkin kaikista noista selvisi, aika parantaa kyllä pahimmatkin haavat.

Yksinäisyyden; osittain kaikkien edellämainittujen vaikutuksesta.

6

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menstystäsinulle

      Hienoa että kerroit kokemuksesi. Pääset eteenpäin ja antaa voimaa olla rohkaisemassa ja tsemppaamassa toisia.

      • yksysikasikuusi

        Kiitos! Tiedän miltä se tuntuu kun lytätään ja lannistetaan koko elämä, sain kokea sitä koko kotona asumisen aikani isäni taholta. Eka lytättiin koulussa ja sitten kotona. Välillä tuntui, että oma isä on se pahin kiusaaja, mutta kai kaikki oli hänen mielestään vain "motivoivaa" kasvatusta.

        -Sinusta ei koskaan tule mitään.
        -Mikset hanki kavereita.
        -Koska hankit tyttöystävän.
        -Oletko homo.
        -Onko sinun vaikea olla kun olet noin lihava. (Olin ihan normaalipainoinen).
        -Mikset käy missään.
        -Kaikkea mahdollista.

        Pointtini on, niin kornilta kuin se kuulostaakin; ettei menneisyyttä voi muuttaa. Jos tietyistä painolasteista ei päästä irti, ne vetävät ennen pitkään sinut pohjaan ja hukuttavat.


    • eräsmitätöity

      Kuinka moni onkaan joutunut tuon "mustan pedagogiikan" kohteeksi:
      "Sinusta ei tule ikinä mitään", typistettynä.
      Se on on ollut monien suomalaisvanhempien kasvatusmetodi,
      mitätöiminen ja väheksyminen.
      Sillä on kuviteltu kai nostettavan lapsessa sisua näyttää, että kyllä minä pärjään.
      Varmuudeksi on vielä tehostettu vaikutusta "ottamalla luulot pois" eli lyömällä.
      Tämä "kasvatusmetodi" on siirtynyt sotaa ennen syntyneiltä sukupolvilta seuraaville sukupolville. Siirretään kärsimykset seuraavalle sukupolvelle, koska itselläkin on ollut ankeaa. Sille ei ole oikeutusta.
      On vain vaikea kyseenalaistaa vanhempiaan, kun on kasvanut "herran nuhteessa":
      neljännen käskyn komennossa: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi…"
      Se velvoittaa alistumaan sekä henkiseen pahoinpitelyyn että joskus valitettavasti fyysiseenkin, aikoinaan. Enää ei kai fyysinen kuritus ole niin tavallista.
      Sanat satuttavat. Piiska satuttaa.
      Nostan hattua kaikille, jotka ovat selvinneet ja päässet henkisesti yli huonon kohtelun !
      Koskaan se ei unohdu kokonaan, mutta voi oppia tulemaan toimeen huonojen muistojen kanssa. Jättää ne taakseen. Saada jonkunlaisen sielunrauhan.
      Jokainen selviytyminen, kuten aloittajan, lämmittää sydäntä !

      • yksysikasikuusi

        Vasta kypsemmällä iällä näitä juttuja on alkanut yhdistelemään mielessä, ja tiedostamaan sen, miksi jotkin jutut ovat menneet niinkuin ovat menneet. Miksi on sellainen kuin on, ehjä ulkokuori - rikkinäinen sisus.

        Sodan vaikutus on ihan todellinen juttu, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle kasvatusmalleina. Sodasta ei ei kukaan terveenä palaa, vaikka olisikin kaikki raajat tallella. Muistan omien vanhempieni kertoneen, millaisia heidän vanhempansa olivat, erityisesti sodankäyneet isät, eikä se ollut mitään kaunista kuultavaa.


    • VaikeaTehtäväEdessä

      Kova päivä on tiedossa, kyllä. Täytyy tehdä oikea lain edellyttämä velvollisuus- ei enempää-, jota en haluaisi tehdä, koska olen jo oppinut pitämään henkilöstä ja en haluaisi hänelle mitään vaikeuksia.

      Toivottavasti aamunkoittoa edeltävä hetki on synkin, koska tämä on ollut mustimpia päiviä elämässäni, vaikka itselleni ei olekaan isompia tapahtunut.

      Ja silti se on tehtävä.

      • yksysikasikuusi

        Rohkeutta ja onnea matkaasi, kaikki järjestyköön parhain päin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1874
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 103
      1676
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1487
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe