AY-liikkeen jäsenistä puolet ovat eläkeläisiä.
Usein liittojen jäsenmäärä vaikuttaa todella merkittävältä, kun sitä verrataan alalla töitä tekevien määrään. Slitys on kuitenkin siinä, että jäsenmäärään lasketaan mukaan eläkeläiset ja ne liiton jäsenet, jotka eivät ole töissä.
Eläkeläisten kannattaa pysyä liiton jäseninä koska sitä kautta saa esimerkiksi vakuutuksista tuntuvan edun.
Asia on mielenkiintoinen yleissitovuuden kannalta koska työvoimaan oikeasti kuuluvia ei pitäisi ottaa huomioon arvioitaesa yleissitovuutta.
Oman mausteensa on myös siinä, että muiden kuin työtä tekevien osuus on niin suuri, ettei AY-liike voi enää ajaa tehokkaasti työntekijöiden etua.
AY jäsemäärät ja todellisuus
22
239
Vastaukset
- alternative_facts
AP esittää vaihtoehtoisia faktoja jäsenmääristä!
- et_edes_pääsis
Joko taas:)))
Ja taas vastaus on,monet liitot ilmoittavat jäseniksi vain jäsenmaksua maksavat.- PieniPiruVasempaan
Paino sanalla "monet". Monet tarkoittaa mitä tahansa yli kahden.
Monet ei ole sama asia kuin suurin osa tai edes puolet.
"AP esittää vaihtoehtoisia faktoja jäsenmääristä!" väärin, esitän ainoita faktoja. Liitot eivät näytä lukujaan lainkaan, mutta ne pystyy melko luotettavasti laskemaan julkisesti saatvitsa tiedoista. Alternative fact tarkoittaa vaihtoehtoista faktaa, mitään vaihtoehtoa ei luvuille ole annettu.
Osa eläkeläisistäkin maksaa liitolle jäsenmaksun, mutta se on erittäin pieni suhteessa vaikka vakuutusetuihin, joten euro kannattaa maksaa, jos säästää kaksi.
Laittakaa toki vaihtoehtoisia faktoja, niin päästään vertaamaan :D - lähdejoduuniin
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Paino sanalla "monet". Monet tarkoittaa mitä tahansa yli kahden.
Monet ei ole sama asia kuin suurin osa tai edes puolet.
"AP esittää vaihtoehtoisia faktoja jäsenmääristä!" väärin, esitän ainoita faktoja. Liitot eivät näytä lukujaan lainkaan, mutta ne pystyy melko luotettavasti laskemaan julkisesti saatvitsa tiedoista. Alternative fact tarkoittaa vaihtoehtoista faktaa, mitään vaihtoehtoa ei luvuille ole annettu.
Osa eläkeläisistäkin maksaa liitolle jäsenmaksun, mutta se on erittäin pieni suhteessa vaikka vakuutusetuihin, joten euro kannattaa maksaa, jos säästää kaksi.
Laittakaa toki vaihtoehtoisia faktoja, niin päästään vertaamaan :D"Osa eläkeläisistäkin maksaa liitolle jäsenmaksun..."
Joo,ihan varmasti:))))))) - PieniPiruVasempaan
lähdejoduuniin kirjoitti:
"Osa eläkeläisistäkin maksaa liitolle jäsenmaksun..."
Joo,ihan varmasti:)))))))Itse asiassa maksaa, mutta se voi olla luokkaa 8 eur/vuosi, jolla saa vaikkapa matkavakuutuksen hyvin edullisesti 80 ikävuoteen asti. Monesta paikkaa sen ikäinen ei saa vakuutusta ainakaan edulliseen hintaan.
Etu on todellinen ja sen takia kannattaa olla jäsen. 80-vuotiaan jäsenyydellä tai matkavakuutuksella ei tietenkään ole mitään tekemistä työelämän kanssa. - alternative_facts
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Paino sanalla "monet". Monet tarkoittaa mitä tahansa yli kahden.
Monet ei ole sama asia kuin suurin osa tai edes puolet.
"AP esittää vaihtoehtoisia faktoja jäsenmääristä!" väärin, esitän ainoita faktoja. Liitot eivät näytä lukujaan lainkaan, mutta ne pystyy melko luotettavasti laskemaan julkisesti saatvitsa tiedoista. Alternative fact tarkoittaa vaihtoehtoista faktaa, mitään vaihtoehtoa ei luvuille ole annettu.
Osa eläkeläisistäkin maksaa liitolle jäsenmaksun, mutta se on erittäin pieni suhteessa vaikka vakuutusetuihin, joten euro kannattaa maksaa, jos säästää kaksi.
Laittakaa toki vaihtoehtoisia faktoja, niin päästään vertaamaan :DJos olet "melko luotettavasti" pystynyt laskemaan julkisista tiedoista eläkeläisjäsenten määrän ammattiliitoissa, niin laitapa näkyviin laskujesi tuloksia ja kerro esimerkkinä muutaman liiton eläkeläisjäsenten määrä ja prosenttiosuus koko jäsenmäärästä.
Älä kuitenkaan rupea lunttaamaan lukuja ammattiliittojen toimintakertomuksista, joita löydät netistä.
- yleissitovallaalalla
Vaihtoehtoista faktaa myös yleissitovuudesta.
Kun työehtosopimuksen yleissitovuus vahvistetaan, niin tarkastellaan tes:n soveltamisalalla työssä olevien ammattiliiton jäsenten ja kaikkien työntekijöiden suhdetta. Liiton eläkeläisjäsenten määrä ei vaikuta.- PieniPiruVasempaan
Kaikkien työntekijöiden määrä on todellinen luku. Liiton työntekijöiden määrässä on paljon ilmaa koska osa on työttömänä aikaisemmin tekemästään työstä ja osa on eläkkeellä, mutta ei ole vielä savuttanut yleistä eläkeikää.
Voi vaikuttaa saivarteluilta, mutta jo prosentilla tai parilla on iso merkitys. - yleissitovallaalalla
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Kaikkien työntekijöiden määrä on todellinen luku. Liiton työntekijöiden määrässä on paljon ilmaa koska osa on työttömänä aikaisemmin tekemästään työstä ja osa on eläkkeellä, mutta ei ole vielä savuttanut yleistä eläkeikää.
Voi vaikuttaa saivarteluilta, mutta jo prosentilla tai parilla on iso merkitys.Lue tuosta http://tyoehtosopimuksenyleissitovuudenvahvistamislautakunta.fi/sopijapuolten-tiedonantovelvoite minkälaisten työnantaja- ja työntekijäpuolen ilmoittamien lukujen perusteella Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta vahvistaa työehtosopimuksen yleissitovuuden.
"Valtakunnalliseen työehtosopimukseen osallisen työntekijäpuolen on toimitettava ministeriölle tiedot työehtosopimuksen soveltamisalalla työssä olevien jäsentensä lukumäärästä. Lukumäärän tulee käsittää vain työssä olevat työntekijät, mutta ei esimerkiksi työttöminä tai eläkkeellä olevia jäseniä. Jäsenten määrä on ilmoitettava kunkin työehtosopimuksen osalta erikseen. Lisäksi on ilmoitettava, milloin lukumäärät on laskettu tai kerätty ja mitä aikaa ne koskevat."
- PieniPiruVasempaan
Liitot eivät mielellään julkaise lukujaan, mutta luvut voisivat ainakin jollekin alalle olla:
Liiton jäsenten määrä: melkein kaksinkertainen koko alan kaikkien työntekijöiden määrään verrattuna mukaan lukien ne työntekijät, jotka eivät kuulu liinton työn piiriin. Liiton työn piiriin kuuluviin verrattuna jäsenmäärä on yli kaksinkertainen työntekijöihin verrattuna.
Se tarkoittaa myös sitä, että jäsenmäärä on 2,5 kertaa työpaikkojen määrä tai työssä olevien jäsenten määrä.
Jäsenrekisterissä roikkuvien maksuja maksamattomien jäsenten määrä vastaa 30% työssä olevien määrästä ja muita maksuja maksamattomia on kutakuinkin saman verran kuin töissä olevia.- nelkölä
En usko sun lukuja ennen kuin linkkaat tänne jonkun uskottavan dokumentin. Se että kirjoitat: "luvut VOISIVAT ainakin jollekin alalle olla", todistaa, että lukusi ovat vaihtoehtoista faktaa.
- PieniPiruVasempaan
nelkölä kirjoitti:
En usko sun lukuja ennen kuin linkkaat tänne jonkun uskottavan dokumentin. Se että kirjoitat: "luvut VOISIVAT ainakin jollekin alalle olla", todistaa, että lukusi ovat vaihtoehtoista faktaa.
Toisaalta, jos näytän luvut toteen, niin sinun kirjoituksesi on vaihtoehtoista faktaa.
Niin se menee, jompi kumpi on väärässä.
Naatiskellaan vielä hetki, vai mitä :D - nelkölä
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Toisaalta, jos näytän luvut toteen, niin sinun kirjoituksesi on vaihtoehtoista faktaa.
Niin se menee, jompi kumpi on väärässä.
Naatiskellaan vielä hetki, vai mitä :DNo nyt olet saanut nauttia muiden tehdessä töitä. Niin että lukuja pöytään edes yhden ammattiliiton osalta
- Ronkujärvi
nelkölä kirjoitti:
No nyt olet saanut nauttia muiden tehdessä töitä. Niin että lukuja pöytään edes yhden ammattiliiton osalta
Arvaan, että liitto on joku vanhoista liitoista koska järjestäytymisaste on korkea ja maksuja maksamattomia paljon. Liittyy joko paperiin tai konepajateollisuuteen.
Arvaan paperiliitto.
- 90283hphö
Pitää ottaa myös huomioon "tehollinen" jäsenmäärä, eli niiden jäsenten määrä, joiden lakkoilusta olisi jotain hyötyä.
Liiton ilmoittama jäsenmäärä - mukana roikkuvat eläkeläiset - opiskelijajäsenet - työttömät jäsenet - lomautetut jäsenet - passiiviset (ei halua tai mahdollisuutta lakkoilla) - akuutisti taloudelle merkityksettömässä työssä olevat (työpanos ei vaikuta välittömästi yrityksen tulokseen, esim. tutkijat, tuotekehittäjät, tukitoimet) = "tehollinen" jäsenmäärä.
Parin vuoden takainen mielenilmaus osoitti, että ei se lakkovoima ole kovinkaan kummoinen. - PieniPiruVasemmalle
Paperiliittohan se on.
- konditionaali
Olisit heti aloituksessa sanonut, että kyse olikin vain Paperiliitosta, niin olisit ollut uskottavampi ja olisimme heti tienneet, että sinulla on jotain hampaankolossa Paperiliittoa vastaan, jota ei kohta taida edes olla olemassakaan.
Paperiliitossa on n. 37 000 jäsentä, joista työvoiman osuus on noin puolet. - PieniPiruVasemmalle
konditionaali kirjoitti:
Olisit heti aloituksessa sanonut, että kyse olikin vain Paperiliitosta, niin olisit ollut uskottavampi ja olisimme heti tienneet, että sinulla on jotain hampaankolossa Paperiliittoa vastaan, jota ei kohta taida edes olla olemassakaan.
Paperiliitossa on n. 37 000 jäsentä, joista työvoiman osuus on noin puolet.Ei minulla ole mitään paperiliittoa vastaan, miksi olisi. Paperiliitto vain hyvä esimerkki koska se on riittävän iso ja ollut pitkään olemassa. Se myös julkaisee luvut niin, että ne ovat kaikkien helposti nähtävissä.
Muiden liittojen luvut ovat saman kaltaisia eikä Paperiliiton jäsenetkään katoa, vaikka nimi muuttuu. Kyse ei ole yhdestä liitosta vaan liittojen kokobnaisjäsenmäärän suhteesta töitä tekeviin jäseniin.
- AyRikollisuus
Ay on petos. Ainoa tarkoitus on varastaa ja kiertää veroja. Jäsenyys rikollisjärjestöissä on aina häpeä.
- Asoita_seuraava
Se johtuu siitä, että oikea tieto on vihdoin saavuttanut ihmiset, eli he ymmärtävät mistä on kyse. Siis tästä:
http://www.saunalahti.fi/kvarkki/oikeutta/harhat.htm - Kirugi
Ay liike on Suomen kansan syöpä joka on juurittava pois voimakeinoin.
- huhhuu
Mitähän ne voimakeinot on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 844502
- 293294
- 2013152
- 512987
- 242935
Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3212736Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl432659Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2342401Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252216- 472165