Miksi näin käy? Mä haluan, mutta en uskalla.

Perjantain jälkeen olen vain odottanut, että viikonloppu menis nopeesti. Päätin, että tänään mä isken sulle silmää niin, että ei jää epäselväksi olenko kiinnostunut sinusta vai en. Juu, nyt mä olen töissä. Istun omassa työtilassani/huoneessani enkä uskalla liikkua... pelkään törmääväni sinuun. Ajatuskin lempeistä, tuikkivista silmistäsi, jotka iskevät kipinää katsoessasi minuun. Saavat vereni virtaamaan, ihoni kaipaamaan kosketustasi, tuntuu kuin happaissanikin värisisi! Kuitenkin odotan, että saataisiin tänään hetki jutella, nauraa, heittää huumoria, flirttailla, katsoa toisiamme silmiin. Juu, tiedän!!! Ihan saakelin siirappista paskaa!!! Mä aikuinen nainen olen niin ihastunut, aikuiseen mieheen! Työkaveriin, työpaikkani henkilökohtaiseen luottohenkilööni, ihmiseen, joka on ollut kaveri, ystävä, joskus turva ja luottamuksen kohde. Miten näin voi käydä? Vuosien jälkeen? Sä joskus kysyit minulta vuosia sitten, että eikö olisi ideaalia jos puoliso olisi paras ystävä? Paras ystäväni on nainen, mutta miehistä... En haluaisi pilata kaikkea tätä, mutta joka ihon solu haluaa kosketustasi. Himoitsee sitä.
N->M:lle