HBL valehtelee!

Tämän päivän lehdessä kirjoitetaan, että pakkoruotsin opetus kouluissa on ongelmatonta. Kaikki tietävät, että häiriköinti tunneilla alkaa juuri pakkoruotsin tunneilta ja leviää siitä muille tunneille.

RKP on hyvin tietoinen, etteivät pojat ole ruotsista kiinnostuneita. Tämä oli vahvana perusteluna, kun pakkoruotsin opetusta varhaistettiin.
Yritetään käyttää hyväksi sitä, ettei lapsi tajua opiskelevansa turhaa kieltä. Ajatellaan, ettei enää sitä myöhemmin hylkäisi.
Ruotsia ei voi käyttää missään ja se unohtuu kuitenkin.
Suomalaiset eivät suostu ruotsia puhumaan.

47

627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiinnostukseni on katossa.

    • Mikäli ruotsi katsottaisiin tuotteena sen valmistus lopetettaisiin välittömästi. Tuote joka koulusta ulos tulee on surkea.
      Jotain pitäisi tehdä, mutta pakolla opettaminen on tullut tiensä päähän.

      Kuluttajat eli koululaiset ja heidän vanhempiensa pitäisi aktivoitua vastustamaan ruotsia!

      • Mites pakkomatikka, pakkoäikkä, pakkohistoria ja nää muut pakolliset aineet? Kaikki ei voi olla valinnasta ja suomessa sinä suomen kansalaisena ilman erillistä lupaa tms opiskelet kolmea kieltä, suomi, englanti ja ruotsi. Jos ruotsi olis valinnainen nii siihen vireen tulis joku toinen kieli, Helginsissä ym olisi tietysti mahtava valikoima, mutta esim. kainuu ja lappi hyvin todennäköisesti ruotsi vs venäjä ja kummankohan ne ipanat ottaa?

      • SHINKANSEN kirjoitti:

        Mites pakkomatikka, pakkoäikkä, pakkohistoria ja nää muut pakolliset aineet? Kaikki ei voi olla valinnasta ja suomessa sinä suomen kansalaisena ilman erillistä lupaa tms opiskelet kolmea kieltä, suomi, englanti ja ruotsi. Jos ruotsi olis valinnainen nii siihen vireen tulis joku toinen kieli, Helginsissä ym olisi tietysti mahtava valikoima, mutta esim. kainuu ja lappi hyvin todennäköisesti ruotsi vs venäjä ja kummankohan ne ipanat ottaa?

        Itse olisin kernaasti ottanut venäjän jos olisi saanut valita.

      • animehomo- kirjoitti:

        Itse olisin kernaasti ottanut venäjän jos olisi saanut valita.

        Mäkin, tosin mun koulussa ens vuonna venäjään lähtee minä ja mun kaveri (jonka pakotin mukaan), alotetaan kakkosella, nii ykkösistä ei tuu ketää ja sillee. Että enimmistön mukaan mennään, nii se demokratia toimii.

      • JeesusTulee
        SHINKANSEN kirjoitti:

        Mites pakkomatikka, pakkoäikkä, pakkohistoria ja nää muut pakolliset aineet? Kaikki ei voi olla valinnasta ja suomessa sinä suomen kansalaisena ilman erillistä lupaa tms opiskelet kolmea kieltä, suomi, englanti ja ruotsi. Jos ruotsi olis valinnainen nii siihen vireen tulis joku toinen kieli, Helginsissä ym olisi tietysti mahtava valikoima, mutta esim. kainuu ja lappi hyvin todennäköisesti ruotsi vs venäjä ja kummankohan ne ipanat ottaa?

        "Kaikki ei voi olla valinnaista" no kyllä voisi jos päättäjät käyttäisivät järkeä. Ikävä kyllä nyky yhteiskunta kunnioittaa kouluarvosanoja enemään kuin tervettä järkeä ja osaamista.

    • Erittäin mielenkiintoista.

    • Saksalaiset investoivar rajusti Turkuun ja Uuteenkaupunkiin.
      Kouluissa ei lueta saksaa toisena vieraana kielenä. Ruotsi ei investoi Suomeen vaan vie yhtiöitä meiltä. Kouluissa luetaan ruotsia. Miksi?

    • Tänään klo 20.00 voitte kaikki pakolla ruotsia lukevat koululaiset todeta kuinka turhaa opiskelunne on. Suomessa puhutaan suomea.
      RKP:n puheenjohtajakin pitää puheensa suomeksi.

    • Aaadssa

      Haha varför skriver du ens på nätet så mycket skit om du ändå inte kan hjälpa? Bli politiker då!

    • Kieltenopettajien liitto on vaatinut, että pakkoruotsin vastustajat erotetaan koulusta. Ruotsin opetus väkisin ei siis ole ongelmatonta.
      Koululaisille koulunkäynti on työ, joten heillä on oikeus lakkoon.
      Ruotsin tunneille istumalakko. Istuu vain, muttei tee mitään.
      Opettaja on voimaton.

      • Enmäkääntykkääruottist

        Opettaja on voimaton muttei koulu... erotetaan silti

      • Öh, totah, kerta olette ihan ryhmittymä lukiolaisia tyttöjä, luulisi teidän ymmärtävän, että KOULU EI OLE OPPILAAN TAI OPISKELIJAN TYÖ. Ai miksikö? Koska TYÖSTÄ SAA PALKKAA. Tai en minä ainakaan tuosta lukiosta saa palkkaa että tulen sinne viisi päivää viikossa viettämään, saatteko te?

      • oikeuss

        Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.

    • Kielikokeilu keskustelu paljastaa RKP:n suvaitsemattomaksi kiihkokansalliseksi puolueeksi. Puolue ei sallisi Suomen lähentyvän EU:n ytimeen, koska haluaa estää saksan ja ranskan opiskelun. Persut ovat siihen nähden suvaitsevaisia, ei edes biaa esiinny. Persut sallivat vapaasti venäjän opiskelun.

      Mikäli haluat elää humaania länsimaista elämää, niin toimit pakkoruotsia vastaan.

      • Linkkaapa minulle tietolähteesi, muuten en usko :p

        Humaani länsimainen elämä, ja suurin ongelma on joku vitun kieli :'DDD Mitä sitä puuttumaan esimerkiksi rasismiin, kiusaamiseen, syrjäytymiseen, perheväkivalta yms. kun onhan meillö ihan oikeitakin ongelmia, tämä "pakko"ruotsi. Eläinrääkkäys, fossiiliset polttoaineet, sodat, kapinat, köyhyys, kodittomuus, ydinohjukset, lihan syönti, ihmisten liikkumattomuus, lihavuus, alkoholismi, yleinen pahoinvointi... Ei mitään ruotsin kielen rinnalla! Maailman laajuinen nälänhätä, kuudes sukupuuttoaalto, jäätiköiden sulaminen, ilmaston lämpeneminen, vesipula, ylikansoitus, ei, edelleen kalpenee ruotsin rinnalla.

        Keskittykää semmosiin asioihin, joilla on jopa jotain väliä. Se ruotsi ei satuta ketään, mutta on monia asioita, jotka oikeesti satuttaa. Älä korjaa sitä, mikä ei oo rikki.

      • SHINKANSEN kirjoitti:

        Linkkaapa minulle tietolähteesi, muuten en usko :p

        Ruotsi satuttaa sitä koululaista, joka ei halua kieltä opiskella. Tuskin kukaan hyväksyy, että entisen Neuvostoliiton maissa luettiin pakolla venäjää.
        Miksi pitäisi hyväksyä pakolla opetettava ruotsi? Ruotsi on pieni ja merkityksetön kieli. Suomessa on ruotsin osaajia aivan .tarpeeksi.
        Suomi liittyi EU:n, joten pitäisi opiskella kieliä sen perusteella.

        Ruotsi oli tärkeä kieli Suomessa. Se aika on historiaa!

      • Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Unohdit antaa lähteen, vaikka sitä varta vasten pyydettiin.

      • Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Ruotsi satuttaa sitä koululaista, joka ei halua kieltä opiskella. Tuskin kukaan hyväksyy, että entisen Neuvostoliiton maissa luettiin pakolla venäjää.
        Miksi pitäisi hyväksyä pakolla opetettava ruotsi? Ruotsi on pieni ja merkityksetön kieli. Suomessa on ruotsin osaajia aivan .tarpeeksi.
        Suomi liittyi EU:n, joten pitäisi opiskella kieliä sen perusteella.

        Ruotsi oli tärkeä kieli Suomessa. Se aika on historiaa!

        Lisäksi jos kaikki olis kyse valinnasta nii en mä mitää veroja maksais tai kävis matikantunnilla. Elämässä vaa pitää tehä semmosiaki asioita mitä ei halua. Kaikki lähtee asenteesta, arvon leidit.

      • SHINKANSEN kirjoitti:

        Lisäksi jos kaikki olis kyse valinnasta nii en mä mitää veroja maksais tai kävis matikantunnilla. Elämässä vaa pitää tehä semmosiaki asioita mitä ei halua. Kaikki lähtee asenteesta, arvon leidit.

        Minä tekisin molemmat. Matematiikka kun on hyödyllinen aine, ja veroista maksetaan kaikki valtion köyhille antamat tuet. Ruotsia sen sijaan en opiskelisi.

      • jokutyyppi19 kirjoitti:

        Ja ihan helvetin hauskaa kun kokeesta pääset läpi... eikun hetkinen, enhän mää pääse läpi. Mutta mun pointti on, ettei saa valita vaan mennään enimmistön mukaan.

      • SHINKANSEN kirjoitti:

        Ja ihan helvetin hauskaa kun kokeesta pääset läpi... eikun hetkinen, enhän mää pääse läpi. Mutta mun pointti on, ettei saa valita vaan mennään enimmistön mukaan.

        Mutta aloittajan pointti on saada enemmistö muuttamaan mieltään perustelemalla kantaansa.

      • jokutyyppi19 kirjoitti:

        Mutta aloittajan pointti on saada enemmistö muuttamaan mieltään perustelemalla kantaansa.

        No sitten kyllä pakko ihailla mahtavia perusteluja JA SITÄ LÄHDETTÄ, MITÄ EI KOSKAAN TULLUT. Suosittelisin neitejä käymään filosofian ykköskurssin uudelleen, siellä opetellaan oman mielipiteen perustelua.

    • Jätkät ei koulussa opiskele ruotsia. Ainoastaan likat osallistuu yo-kokeisiin.
      Jätkät kiusaa ruotsin maikkoja!

    • Toivottavasti te kaikki nyt ymmärrätte sen, että sellainen, joka ei ole opiskellut ruotsia, ei voi tulla nimitetyksi mihinkään valtion virkaan, olipa virkapaikka missä päin Suomea tahansa.

      Ammattisotilailla, poliiseilla ja kaikilla muillakin valtion virkamiehillä on kielitutkintovaatimus. Tätä ei varmasti moni varhaisteini osaa ottaa huomioon, vaikka ko. ammateista ehkä haaveilisikin. Aika harva myöskään tietää vielä siinä kielivalintaiässä, että mikä hänestä tulee isona.

      • Tähän vaatimukseen pitää saada muutos aikaan. Parhaiten se saadaan aikaan, kun tehdään ruotsin opiskelun lakko!

      • Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Tähän vaatimukseen pitää saada muutos aikaan. Parhaiten se saadaan aikaan, kun tehdään ruotsin opiskelun lakko!

        Vähemmistökielisten (ruotsi, saame) oikeus saada viranomaispalveluja heidän omalla äidinkielellään taitaa olla perustuslailla turvattu oikeus, joten sen asian muuttamiseen ei mikään opiskelijoiden ja koululaisten lakko riitä.

        Jos suurin osa suomenkielisistä lapsista ei viitsi tai tajua opiskella ruotsia, niin valtion virat tulevat menemään niille harvoille, jotka ruotsia edes jollain tasolla taitavat. Eli siis suomenruotsalaisille ja niille, joiden vanhemmat ovat pakottaneet valitsemaan ruotsin.

      • Oldie kirjoitti:

        Ihmisistä ei pääse eroon, mutta lakia voi muuttaa. Esimerkiksi laki, joka kieltää ruotsin opetuksen olisi ihan hyvä Suomessa. Ahvenanmaalla ei saa opettaa suomea. Ruotsissa on vain yksi kieli hallinnossa. Ruotsin määrääminen laittomaksi olisi järkevää.

      • Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Ihmisistä ei pääse eroon, mutta lakia voi muuttaa. Esimerkiksi laki, joka kieltää ruotsin opetuksen olisi ihan hyvä Suomessa. Ahvenanmaalla ei saa opettaa suomea. Ruotsissa on vain yksi kieli hallinnossa. Ruotsin määrääminen laittomaksi olisi järkevää.

        Lakeja voi muuttaa, mutta länsimaisessa sivistysvaltiossa ei kuitenkaan aivan mielensä mukaan. On olemassa esim. Suomen ratifioimia kansainvälisiä sopimuksia ja EU-lainsäädäntöä, jotka tulee ottaa lakeja muuteltaessa huomioon - kuten tämä nykyinenkin hallitus on saanut huomata. Oman perustuslainkaan muuttaminen ei käy käden käänteessä.

        Valtion suhde vähemmistökielisiin kansalaisiinsa on määritelty juuri tuossa ns. ylikansallisessa lainsäädännössä, joka takaa vähemmistökielille tietyn aseman. Se asema on eri asia, kuin "pakkoruotsi" ja se asema ei myöskään muutu siitä mihinkään, vaikka ruotsin pakollinen opiskelu jäisi historiaan.

        En usko hetkeäkään, että olisin itse ollut tarpeeksi fiksu ajattelemaan joskus kuudesluokkalaisena, mitä olisi järkevää opiskella ja mitä ei. Ruotsin opiskelu oli vastenmielistä, vaikka ei se ollut edes kovin vaikeaa. Tästä syystä ruotsin opiskelu olisi jäänyt lähes varmasti väliin, jos se olisi ollut vaihtoehtona. Tästä olisi kuitenkin seurannut joskus parikymppisenä katkera kalkki, koska vasta tuolloin minulle alkoi avautumaan lopullisesti se, mikä minusta tulee isona.

        Olen tehnyt koko työurani erilaisissa valtion viroissa, joista yhteenkään ei olisi voinut tulla valituksi ilman ns. virkamiesruotsin kielikokeen läpäisemistä. Tämä olisi ollut äärimmäisen vaikeaa ja käytännössä jopa mahdotonta ilman peruskoulussa saatua peruskielitaitoa.

        Minäkin kannatan pakkoruotsin poistamista, mutta vain silloin, jos myös nämä tässä käsitellyt kielitutkintovaatimukset poistetaan samalla. En näet halua, että jonkun nuoren haave esim. poliisin tai ammattisotilaan urasta nousee pystyyn sen takia, että ala-asteikäisenä ei napannut valita ruotsinopintoja, eikä kukaan siihen pakottanutkaan.

        Nythän on tulossa kokeilu, jossa parituhatta koululaista välttyy pakkoruotsilta. Toivon todella, että he myös tietävät, millaisia ammatinvalinnan rajoitteita ko. kokeiluun osallistumisesta voi pahimmillaan seurata. Vaikka puhuisi täydellistä venäjää, niin nykylainsäädännön aikana ei pääse töihin itärajan tulliin tai rajavartiostoihin ilman sen sen ruotsin kielikokeen suorittamista. En ole kuullut mistään, että tätä tyhmää käytäntöä oltaisiin aikeessa muuttaa mihinkään, joten nämä kokeiluoppilaatkin joutunevat tulevaisuudessa elämään ko. etenemisesteen kanssa.

        Näinhän se on, että ruotsin tutkinto vaaditaan kaikkiin virkoihin. Halutaanko alistua siihen on asia, jota on syytä harkita. Poliittinen valinta hyvin pitkään.
        Neuvostoliitossa vaadittiin pakkovenäjää. Neuvostoliitosta irtautuneissa valtioissa ei venäjää enää pakolla tuputeta. Miksi Suomessa pitää olla pakkoruotsi?

        Syy siihen, että se pitää olla, väännettiin rautalangasta edellisessä viestissäni. :)

      • Oldie kirjoitti:

        Lakeja voi muuttaa, mutta länsimaisessa sivistysvaltiossa ei kuitenkaan aivan mielensä mukaan. On olemassa esim. Suomen ratifioimia kansainvälisiä sopimuksia ja EU-lainsäädäntöä, jotka tulee ottaa lakeja muuteltaessa huomioon - kuten tämä nykyinenkin hallitus on saanut huomata. Oman perustuslainkaan muuttaminen ei käy käden käänteessä.

        Valtion suhde vähemmistökielisiin kansalaisiinsa on määritelty juuri tuossa ns. ylikansallisessa lainsäädännössä, joka takaa vähemmistökielille tietyn aseman. Se asema on eri asia, kuin "pakkoruotsi" ja se asema ei myöskään muutu siitä mihinkään, vaikka ruotsin pakollinen opiskelu jäisi historiaan.

        En usko hetkeäkään, että olisin itse ollut tarpeeksi fiksu ajattelemaan joskus kuudesluokkalaisena, mitä olisi järkevää opiskella ja mitä ei. Ruotsin opiskelu oli vastenmielistä, vaikka ei se ollut edes kovin vaikeaa. Tästä syystä ruotsin opiskelu olisi jäänyt lähes varmasti väliin, jos se olisi ollut vaihtoehtona. Tästä olisi kuitenkin seurannut joskus parikymppisenä katkera kalkki, koska vasta tuolloin minulle alkoi avautumaan lopullisesti se, mikä minusta tulee isona.

        Olen tehnyt koko työurani erilaisissa valtion viroissa, joista yhteenkään ei olisi voinut tulla valituksi ilman ns. virkamiesruotsin kielikokeen läpäisemistä. Tämä olisi ollut äärimmäisen vaikeaa ja käytännössä jopa mahdotonta ilman peruskoulussa saatua peruskielitaitoa.

        Minäkin kannatan pakkoruotsin poistamista, mutta vain silloin, jos myös nämä tässä käsitellyt kielitutkintovaatimukset poistetaan samalla. En näet halua, että jonkun nuoren haave esim. poliisin tai ammattisotilaan urasta nousee pystyyn sen takia, että ala-asteikäisenä ei napannut valita ruotsinopintoja, eikä kukaan siihen pakottanutkaan.

        Nythän on tulossa kokeilu, jossa parituhatta koululaista välttyy pakkoruotsilta. Toivon todella, että he myös tietävät, millaisia ammatinvalinnan rajoitteita ko. kokeiluun osallistumisesta voi pahimmillaan seurata. Vaikka puhuisi täydellistä venäjää, niin nykylainsäädännön aikana ei pääse töihin itärajan tulliin tai rajavartiostoihin ilman sen sen ruotsin kielikokeen suorittamista. En ole kuullut mistään, että tätä tyhmää käytäntöä oltaisiin aikeessa muuttaa mihinkään, joten nämä kokeiluoppilaatkin joutunevat tulevaisuudessa elämään ko. etenemisesteen kanssa.

        On pyrittävä eroon virkamiesruotsista,joka on turhaa. Virkamiehen on palveltava kansaa ja kansa ei osaa ruotsia. Vaatimus virkamiehen ruotsin osaamisesta on turha. Ruotsinkielisille opetetaan yhteiskunnan kustannuksella suomea.

    • perSuja_Höblästä

      HBL valehtelee!

      "Tämän päivän lehdessä kirjoitetaan, että pakkoruotsin opetus kouluissa on ongelmatonta."

      Kaikki tietävät, että häiriköinti tunneilla alkaa juuri pakkoruotsin parin perSun toimesta ja jatkuu muillakin tunneille. Sama sakki.

      Nyt asiaan on kuitenkin löytymässä ratkaisu. Noin 2200 perSua pannaan pois ruotsikielen opetuksesta, eli juuri tuo häiriökäyttäytyjien paSkasakki. Sen jälkeen halukkaat opiskelijat saavat opiskelurauhan.

      PerSuja on HÖBLÄYTETTY nyt oikein kunnolla.

      Tämän pilottihankkeen jälkeen tuota vapaaehtoisuutta on suunniteltu kokeiltavaksi myös matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen kohdalla.
      Kohta perSujen koulu-uudistus saa hehkeimmän huippunsa, kun se saadaan koulutyöstä vapautettujen osalta päivähoitomuotoiseksi "kivaksi" paikaksi, jossa luetaa aku-ankkoi ja käydää välitunnil vihaamas mamui ja kivimmät aineet o makaroonilaatikko ja ketsuppi.

      • Tollot saa vapautuksen suomen opiskelusta, jos haluaa!

    • Ruotsia ei pitäisi opettaa fennoille!

    • pakkoruotsiispaskaa

      Itse olen samaa mieltä tuosta kuin sinä... eihän tossa pakkoruotsissa ole mitään järkeä... minä kun olin tyhmä kolmosluokalla niin valitsin ruotsin saksan sijaan...

      Mutta on kyllä pakkoruotsi perseestä

    • JeesusTulee

      Tehdään tämä: Kun koulu alkaa kesän jälkeen, kukaan joka vastustaa pakkoruotsia ei suostu menemään ruotsintunnille. Jos suurinosa kaikista Suomen oppilaista kieltäytyy, päättäjien on pakko reagoida. Opettajat ja vanhemmat sun muut tahot voivat painostaa, mutta muistakaa, että heti jos joku aikuinen satuttaa tai uhkailee fyysisellä voimalla, voitte tehdä lastensuojeluilmoituksen.

      • Onko Jumala antanut svekoille oikeuden vaatia suomalaisilta lapsilta opiskella ruotsia?

      • Ei tarvitse, kuin aloittaa pakkooruotsi lakko jollain paikkakunnalla, ja päättäjät ovat polvillaan. Homot heiluttaa sateenkaarilippua, pakkoruotsin vastustajat voivat heiluttaa Suomen lippua!

    • dgyrtyh

      Olet lukenut HBL:ää, mutta ruotsintaitoa ei tarvita mihinkään?
      Mediakriittisyys on hieno taito. Totta kai HBL on ruotsinkielen äänenkannattaja.
      Oma kirjoituksesi ei kuitenkaan ole sen "todempi". Eivät kaikki pojat vihaa ruotsia vain siksi että ovat poikia. Väitätkö tosiaan että koulussa ei olisi häiriökäyttäytymistä, jos siellä ei oppiskeltaisi ruotisa.

      • Pojat vihaavat ruotsia, koska sillä ei ole heille käyttöä. Suurin osa viettää aikaansa pelien ja viihteen parissa -. Aikaa ruotsille ei ole.
        Ruotsin imago kielenä on myös hyvin negatiivinen.

    • Perusnuori

      Mikäli joutuisin opiskelemaan pakkoruotsia, organisoisin lakon. Varma keino päästä mediaan ja saada massiivinen tuki hankkeelle. Luokka voisi kerätä rahaa tai tavaraa, kun lakon ensimmäiseksi organisoi. Ties vaikka oikein markkinoituna joku lahjoittaisi tabletit?

    • Vuss

      Bara idioter hatar finlandssvenskar.

      • Bara idioter kallar sig finlandssvenskar. Wannabe swedish!

    • 32514711
    • Pakkoruotsin tunnilla voi pelata kännykällä. Muutoin kannattaa opiskella saksaa.
      Ruotsiin ei pääse jatko-opintoihin, mutta Saksaan pääsee. Suomessa ruotsinkielisiin jatko-opintoihin onnistuu pääsemään vain 10% opiskelijoiden määrästä. Kansasta suomenkielisiä on 95%. Onko oikein? Onko järkeä opiskella pakkoruotsia?
      Kysykää maikalta ja rehtorilta, mikä mättää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1448
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      992
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      705
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      660
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      634
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe