vastustajien hysteriaa. Kesäaikahan on hienointa mitä Suomessa on vuosikymmeniin tapahtunut. Voisi olla vaikka ympäri vuoden mutta hyvä kun on edes puolikin vuotta.
En käsitä laisinkaan kesäajan
39
257
Vastaukset
- rtertreterterteteteer
Joo siinä on jostakin ihmeellisestä joukkohysteriasta kysymys. Pieni joukko ihmisiä on saanut tällaisen asian päähänsä, ja tämä joukko yrittää yllyttää muitakin liittymään samaan hysteerikkojen joukkoon.
Missään muualla Euroopassa ei asiasta edes keskustella. Onneksi kesäaika on betonoitu EU-direktiivin avulla, joten mitään muutoksia ei siihen tietenkään ole tulossa.- fewfwefwef
Tuksin noita tuhasia eri dirktiivejä edes paljoa noudateaan muaalla kuin suomessa tällä säänöstely muutenkin jo kovinta koko eu alueella alun perin sitten vielä tuhansia eu dirketiivejä päälle.
- aika-entinen-palaa
Minulla alkoi tenniskyynärpää ja jännetuppitulehdus vaivaamaan taas tämän kellosekoilun myötä. Kesäaika aiheuttaa Suomen talouselämälle satojen miljoonien vahingon heikentyneenä työtehona ja sairauspoissaolojen vuoksi.
Pois paha kesäaika ja takaisin ihanan raikas talviaika.- sairasloma.2.viikkoa
Ne sinun kyynärpäät ja tupet vaivaa aina silloin kun telkasta tulee kesä- tai talvikisat.
- vanhatenuseiväs
Minulla taas alkoi maksa reistailla.
- uusinäkökulma
Pitäisi aloittaa vuoden tai kahden mittainen kokeilujakso, jossa käytettäisiin pelkästään kesäaikaa. Tulokset olisi taatusti niin positiivisia että siitä tulisi pysyvä käytäntö.
- perustulosta.mallia
Perustulokokeilun tapaan voitaisiin arpoa 2000:n hengen testiryhmä pariksi vuodeksi Venäjälle. Siellähän on jatkuva Suomen kesäaika käytössä. Kirjattaisiin ylös hyvät ja huonot puolet, ja jos hyviä on enemmän siirryttäisiin käyttämään ympärivuotisessti yhtä ja samaa aikaa.
- Solsenitsini
perustulosta.mallia kirjoitti:
Perustulokokeilun tapaan voitaisiin arpoa 2000:n hengen testiryhmä pariksi vuodeksi Venäjälle. Siellähän on jatkuva Suomen kesäaika käytössä. Kirjattaisiin ylös hyvät ja huonot puolet, ja jos hyviä on enemmän siirryttäisiin käyttämään ympärivuotisessti yhtä ja samaa aikaa.
Tai Venäjältä pitäisi tulla Suomeen 2000 hengen tarkkailuryhmä, ettei talviaikaurpot yritä vääristellä testituloksia.
- homppeliaika
Solsenitsini kirjoitti:
Tai Venäjältä pitäisi tulla Suomeen 2000 hengen tarkkailuryhmä, ettei talviaikaurpot yritä vääristellä testituloksia.
Tarkoitat siis normaaliaikaa. Kesäaikahan on vähän kuten homppelit. Eihän se normaalia ole, mutta pakko kai niiden kanssa on tulla toimeen.
- Mikään_ei_ole_varmaa
Oletko aivan varma?
"Hautalan mukaan enemmistö europarlamentaarikoista kannattaa kesäajasta luopumista. Hän sai helposti kasaan 60 nimeä, joiden perusteella asiasta saadaan suullinen kysymys EU-komissiolle. "
http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002927230.html - EU-Komissio-pohtii
Kun hölmö-EU lopulta palaa 1800-luvun lypsylehmien aikakaudelta periytyvästä kesä/talvi ajasta normaaliin yhden ajan aikakauteen, niin Suomeen on silloin valittava jätettäväksi pysyvästi nykyistä kesäaikaa vastaava aikavyöhyke.
Kun nykyään siirrytään talviaikaan lokakuulla, tulee illan hämäryys vastaan tuntia aikaisemmin. Iltalenkkeilijälle todella masentavaa kellonvääntöä.
Aamuisin töihin menon aikaan on aina pimeätä talvella, joten se ei haittaa onko aamupimeyttä tunnin enemmän vai vähemmän. Siksi KESÄAIKA normaaliksi aikavyöhykkeeksi,.- ei_hyvä
Silloin Suomi olisi kaksi tuntia metsässä Euroopan nähden. Mitä se aiheuttaisi kaupankäynnille, pörssille, lentoliikenteelle, jne
- Busines-kyllä-pärjää
Pörssien tietokoneet eivät välitä tuon taivaallista mikä aikavyöhyke on menossa. Compuutterit naksuttavat jupisematta töitä vaikka keskiyölläkin.
Pörssien painopisteet ovat muutenkin siirtymässä kohti Aasiaa, ja toisena napana New Yörk. Ei meidän pienet aikavyöhykemuutokset noihin vaikuta.
Vientikaupassa joutuu jo nykyiselläänkin soittelemaan busines -kumppaneille 23.00 aikaan yöllä, kun he ovat juuri tulleet toimistoonsa, tai työpäivä jenkkilässä on lopuillaan.
Kaupankäynti ei yhjden lisätunnin aikavyöhykkeen muutoksesta vaikeudu yhtään nykyiseen verrattuna. Aasian merkitys lisääntyy tässäkin, ja automaatio, netit, videopuhelut ym. toimivat 24 h muutenkin. Työajat muuttuu kummallisiksi pätkiksi koko maailmassa, aina pitää olla tavoitettavissa.
Kellon aikavyöhykkeen siirto on yksi pienimmistä murheista busineksen kannalta.
- tuottavuusloikka
Päinvastoin kelloja pitäisi siirtää Euroopan aikaan pois Moskovan ajasta.
"Kellomme näyttäessä aamulla 7, esim. Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa kello myös olisi 7, että me partaa ajaessamme emme erehtyisi, jos kuvittelisimme saksalaisen ystävämme olevan samassa puuhassa, että sulkiessamme toimiston oven klo 16 tietäisimme ranskalaisen virkaveljen tekevän samoin”, Uusi Suomi kirjoitti vuonna 1937"
http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002927230.html- endast.ett
Koko maailmassa pitäisi käyttää samaa kellonaikaa. Silloin talouselämä toimisi tehokkaimmin, koska ei tulisi aikavyöhykkeistä johtuvia sekoiluja.
- Joku-kiva-vyöhyke
Minä haluan varata ennakolta meille SUomeen sellaisen aikavyöhykkeen, jossa keskipäivä on meillä jatkossa klo 19.00 vastaavana ajankohtana.
Alan katsella Seitsemän uutiset silloin aina puolenpäivän aikaan.
- Kaksi-hölmöyttä
> Onneksi kesäaika on betonoitu EU-direktiivin avulla, joten mitään
> muutoksia ei siihen tietenkään ole tulossa.
Suomi on tehnyt EU-aikana kaksi megaluokan hölmöyttä. Suomi kirjoitti ainoana EU-jäsenmaana 4.11.2011 omaan Perustuslakiinsa tekstilisäyksen:
"Suomi on Euroopan unionin jäsen."
Millään muulla EU-jäsenmaalla ei ole tällaista sokeaa EU-sitoumusta perustuslaissansa, muuta kuin Suomella.
Niin, ja se toinen hölmöys oli sitten se, kun hyväskyttiin tuo Kesäaikaa koskeva EU-direktiivi. Siitäkin hölmöydestä ollaan nyt aivan yhtä pääsemättömissä.
Kuin ollaan tosiaan siitä lupauksesta että omassa Perustuslaissamme kirjoittauduimme olevamme EU-Liittovaltion osavaltio. - ArmasAikalainen
Kohta nää kesäajasta vaahtoojat hyökkäävät "Suvivirren" kimpuun, jos vanhat merkit pitää paikkansa?
- Allah-number-one
Miksei siihen Suvivirteen vaan laiteta "Luoja" sanan kohdalle "Allah".
Silloin me kaikki halal-lihaa syövät tosiuskovaiset voidaan edelleenkin laulaa ihanaa suvivirttämme toukokuulla. - hörönlöröt
Kesäaikaan siirtyminen alkoi jo 1980-luvulla! Oltiinko me jo silloin EU-direktiivien alaisia? Silloin media vaan koilotti sitä, että kellojen siirtelyn avulla hoituu liikenneyhteydet Euroopan maihin sujuvammin. Varsinkin lentoyhteydet nopeutuu!
Kuinkas nopeammin nyt lennetää Pariisiin tai Kiovaan ja sieltä välilaskun kautta Utsjoelle?
Onko huonot lentoyhteydet edelleen talviaikaan? Lennetäänkö Oslon kautta Pekingiin hitaammin? - suomettuminen
Se oli sitä Kekkosen aikaa. Suomi oli osa Neuvostoliittoa. Kun Neuvostoliitossa otettiin käyttöön kesäaika Suomi seurasi perässä.
- kulkija__
Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa.
Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. - sopulilauma
Etelä Suomen Sanomien pääkirjoituskin hairahtunut joukkohysteriaan.
- Puuma-
Kesäaika pitäisi olla kokoajan. Illalla on valoisempaa ja varsinkin talvella se olisi kiva, koska iltavirkkuna on vasta myöhään likkeellä.
- PieniPiruVasempaan
Voimme omalla päätöksellämme vaihtaa aikavyöhykettä kaksi kertaa vuodessa. Siihen ei muulla EU:lla ole mitään sanomista.
- Oma-maa-oma-valta
Pitää täsmälleen paikkansa. Kuin myös se tosiasia että kellosta josta on patterit loppu, niin sekin näyttää kaksi kertaa vuorokaudessa täsmälleen, sekunnilleen oikeata aikaa.
Tähänkään niillä Bryssel-byrokraateilla ei ole mitään nokan koputtamista. Meillä on oikeus pitää ranteissamme näitä 2 kertaa oikeaa Suomen AIkaa näyttäviä kelloja.
Olemme täysin suvereeneja ja itsenäisiä.
- Hohoijakkalaaa
Joo, kesän pitäisi olla kokoajan! ... hohohoíjakkaa, kun väayttää kun piti nousta tänäänkin tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti.
- Parasitoidimatut
"Onneksi kesäaika on betonoitu EU-direktiivin avulla, joten mitään muutoksia ei siihen tietenkään ole tulossa."
Onneksi Ranskan presidentinvaalit aloittavat EU:n lopullisen murenemisen ja hullunmielettömien haistavitun direktiivien vähittäisen historiaan unhoittumisen, suvakismin ikeestä nyt puhumattakaan, hyvä Le Pen!- Marine-hieno-peli
Marine le Pen osaa ainakin puhua. On mukavaa kuunnella hänen puhettaan lavalla, vaikka sanaakaan ranskan kielestä ei ymmärrä.
Sen verran arvaa, että puheessa laitetaan byrokraattista EU:ta aika kovaa turpaan.
Hieno ämmä on Marine. Diggaan kovasti. - öäöåå
Lapsienteko on taas siirretty kellonaikojen mukaan. Ilmankos syntyvyys on laskenut pohjoisen pimeyteen tottuneilta. Muut osaa koko homman vaikka afrikan kellon mukaisesti!
- AmmattiHaukottelija
Tottakait se väsyttää seuraavat seitsämänkuukautta kun yhtenä yönä maaliskuussa jää unet tunnin lyhyimmiksi.
- MaukanMuijja
Niin se väsymyksen syy voi olla aika valikoitua. Joitain ei väsytä silloin kun riekutaan pikkutunneille olukolpakko nenän alla. Mutta sitten ollaan vetämättömiä jos tarjolla ei ole muuta kuin wissywä
- enoleropotti
Mitähän jos siirrettäisiin aikaa joka kuukausi tunnilla eteenpäin. Tai ainakin sillai, että olisi jatkuva valoisa aika. Ei tarvitsisi edes mennä nukkumaan.
- mutta.kun.ei.halua
Hysteriaa se todella on, ja olisi hoidettavissa sopivalla lääkityksellä.
- 2.höpöhöpö
No aloitus osui just asian ytimeen. No että silleen.
- tyytyväinennen
Nytkin vielä valoisaa.
- liian_valoisaa
Kohta on taas ripustettava pimennysverhot, että saa nukkua.
- 100kynttilää
1 tunti lisää aikaa juhlavuoteen viettää juhlia kesällä. Ihanaa. ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit305799Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3093844TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373016Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e392983- 1642424
- 552066
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221950Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111640Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71597Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281589