Kirjan suunnittelu

Luonnostelen juonen ja päähenkilöt, en oikeastaan muuta. Sen jälkeen annan tarinan viedä. Yleensä teen eka luonnokset käsin vihkoon ja sieltä siirrän scriveneriin. Käytän vihkossa yleensä ranskalaisia viivoja, välillä teen pieniä midmappeja. Pari karttaakin on tullut piirrettyä.

Kirjoitin ensimmäisen kirjani suunnittelematta sen ihmeemmin, vain juonen pääkohdat mielessäni. Seurauksena oli se, että käsikirjoituksen ollessa jo hyvin pitkällä törmäsin ongelmiin, jotka johtuivat tästä sunnittelemattomuudestani. En tiennytkään miten siirtyä tilanteesta toiseen ja henkilöhahmot tuntuivat epäjohdonmukaisilta, kun en ollut tehnyt heille luonnekuvauksia etukäteen. Taustatietoa aloin etsiä vasta kesken kirjoitusprosessin ja moni asia muuttui sen myötä. Kun aloitan seuraavan projektin, aion tehdä ainakin luku-luvulta juonisuunnitelman ja luonnekuvaukset ennen kuin aloitan varsinaisen kirjoittamisen.

Olen varmaankin jossain kultaisessa välimaastossa.

Ensimmäiseksi kirjoitan päähenkilöistä jopa kymmeniä sivuja laveat henkilötutkielmat: taustat, motiivit, tavoitteet, puutteet, kipukohdat. Miksi ovat juuri sellaisia kuin ovat ja mitä asialle pitäisi tehdä? Tyyliin "6 kipupistettä" ja "paras hetki tähänastisessa elämässä ja miksi?" Minulle kaikki lähtee kiinostavista henkilöistä. Olen kiinostunut juurikin siitä, että miten monimutkaisia olentoja me olemme ja miten yksilöllisesti me reagoimme ja miten kaikki (ainutlaatuiset kokemuksemme) vaikuttavat kaikkeen.

Seuraavaksi teen nelikenttäanalyysin, jolla varmistan, että tarinassa on riittävästi jännitettä. Elikkä en välitä kirjoittaa staattisista hahmoista! :) Päähenkilöiden pitää olla itse itsensä pahimpia vihollisia ja toinen toistensa pahimpia painajaisia ja minä haen ja luon ne parhaat olosuhteet SWOT-ristiriidoille. Tämä on minulle ehkä se tärkein konkreettinen työkalu. Tällä syntyy jänniteisiä kohtauksia kun päähenkilöt purkavat ja työstävät ristiriitojaan ja patoutumiaan. Ennen kuin edes lähden kirjoittamaan juonta auki niin tiedän jo, että siellä pitää olla tällainen-ja-tällainen kohtaus, jossa pohjimmiltaan työstetään tätä-ja-tätä kipukohtaa/teemaa. Kohtaus itsessään voi toki sitten ulkoisilta puitteiltaan ja pinnaltaan olla jotain ihan muuta.

Sitten kasvatan ja kirjoitan juoni- ja kohtausaihioista 5-10 sivun synopsiksen keskittyen klassisiin käännekohtiin ja päähenkilöiden "kasvutarinaan" tai matkaan, en kuitenkaan luku-luvulta. Synopsiksesta noukin ne pääkohdat kuollut puu-kortistokorteille, jotka järjestän olkkarin lattialle päiväksi tai pariksi storyboard-tapaisesti ihan vain varmistaakseni, että homma etenee loogisesti ja missään ei ole aukkopaikkoja. Aukot täytän jos tarvis. Sen enempää en tähän metodiin enää palaa, vaikka tiedänkin, että kollegoilla on seinät näitä korkkitauluja täynnä monta kuukautta. ;)

Itse kirjoitusprosessissa tarina elää ja muokkaankin synopsis-työkalua sitä mukaan kun oivalluksia syntyy. Yritän pitää tarinan pääteeman/"sanoman" johtotähtenä, jolle kaikki muu on alisteista. Tämä "slogan" on liimattuna ruudun yläkulmaan kun kirjoitan tarinaa auki, muistutuksena, että kaikki mahdollinen tukee tätä "sanomaa." Kaiken tarkistamista ja taustatyötä vaativat yksityiskohdat "(paljonko Tampereella maksaa linja-autolippu" tvs.) tarinan edetessä merkkaan punaisella tekstiin ja "ohitan" ja palaan & otan selväksi myöhemmin, koska muuten hukun internetin ihmemaahan tekemään pelkkää taustatutkimusta eikä kirjoittamisprosessini pysy enää kasassa. Eli en halua jumiutua yksityiskohtiin ensimmäisessä "aukikirjoitusvaiheessa." Mutu-tuntumalla tuntuu olevan monelle kollegalle se isoin kompastuskivi kirjan kirjoittamisen & julkaisun vs. loputtoman kirjoitus/työstämisprosessin välillä.

Vaikka tiedänkin mitä päähenkilöni tarvitsevat päästäkseen sinne viimeiselle sivulle niin silti se matka ja miten he sinne lopulta päätyvät yllättää minut kaikesta kartoittamisesta huolimatta. Ja se on ihan parasta tässä työssä! Tarina on minun mutta silti itsekin saan nauttia sen löytämisestä. :)

Vau, "täysipäiväisen" alkuvalmistelut kuulostavat vakuuttavilta. Täytyypä laittaa itselle muistiin. Entisenä kirjallisuudenopiskelijana olen aina lähestynyt kirjoittamista ja juonenkuvausta enemmän tutkijatyyppisesti (eli lukenut paljon taustaa) ja kadottanut siinä samassa romaanin punaisen langan. Noilla täyspäiväisen vinkeillä voisi saada ryhtiä rakenteeseen sen sijaan että hukkuisi yksityiskohtiin.

Ensimmäinen viritelmäni lähti käyntiin ilman selkeää näkemystä siitä, mihin pyrin. Oli paha virhe. Jouduin kirjoittamaan 250 sivun tarinan tavallaan uusiksi kahdeksan kertaa. Aikaa kului kaikkinensa yli vuosi. Vaikka tulisikin hylsy, niin ihan ok mieli nyt. Eka versio oli ihan kamala.

Luin äskettäin joitain kotimaisia nuorehkoja mieskirjailijoita ja huomasin, että heillä oli ollut alussa hyvä ja hauska idea, mutta loppua ei ollut selvästikään mietitty. Molemmat kirjat alkoivat sekoilla loppua kohden sillai unenomaisesti. Teki mieli jättää kesken.

Itse en tykkää siitä ajatuksesta, että eka luvun pitää olla tyrkky, mutta viimeisen luvun pitää olla pirun hyvä. Ennen ei kannata lähetellä mihinkään, jollei ole julkkis.

Olisi kiva kuulla lisää siitä, miten kehittelette henkilöhahmoja ennen varsinaista kirjoitustyötä. Ajatteletteko te henkilöhahmoja pareina? Itse teen niin, että ajattelen heitä alusta asti suhteessa toisiinsa. He rakentuvat hahmoina ja koko tekstin jännite sitä kautta, että luon tilanteita samalla, kun mietin millaisia henkilöhahmot ovat. Ts. dialogi on mukana jo tässä hahmojen suunnitteluvaiheessa. Tuleeko teille mieleen jotain, miten voisin tätä tekniikkaani vielä jatkojalostaa.

Entäpä sitten luvut. Teettekö selkeitä kohtausluetteloita? Millaisia tekniikoita käytätte tässä?

Hei,

toi 'mitä he eivät kerro toisilleen' on hyvä lisä, samoin se että motiivin muutos on henkilöhahmon muutos (mikä taas voi vaikuttaa tuleviin tilanteisiin ja niiden dynamiikkaan). Totta sekin, että henkilöiden kohtaama vastustus on tärkeä osa draaman kaarta.

Minä mietin paljon omaa symbolista ajatteluani. Kirjoitan aamulla heti ensimmäisenä ylös uneni ja käyn läpi ne symbolisella tasolla. Ylipäätään pyrin kehittämään symbolista ajatteluani, koska uskon pystyväni symbolien kautta, välittämään viestini paremmin myös lukijalle. Esimerkkinä ihan näinkin yksinkertainen juttu, että jos kirjoitan vaikkapa huulista, mietin tarkkaan mitä huulet symboloi. Unet ohjaavat todella paljon kirjoitusprosessiani muutenkin. Esimerkiksi sitä kautta, että tutkin millaista vastustusta itse unissani kohtaan :-)! Ja millaisia tunteita ne herättää.

Kirjoitan aika omakohtaisista aineksista, vaikka henkilöhahmot elävät omaa elämäänsä.

Analysoin paljon tunteita myös. Kirjoitan henkilöille tunneluetteloita.

Itse piirrän paljon. Ihan tikku-ukkoja ja pieniä ruutuja, joissa on merkitty kaikenlaista ylös lähinnä tilanteisiin liittyen. Yllättäen näihin tikku-ukkoihin olen saanut paljon elävyyttä, kehollisuutta ja "sävyjä". Kerronta on varmaan oikein sana tässä yhteydessä. Kuvat on muita muistiinpanoja helpompi palauttaa mieleen. Näissä kuvissa usein henkilöhahmot on usein jollain tapaa "vastakkain" ja siksi tämä on minulle paras väline ajatella dialogia kirjoittaessa.

En koskaan lähesty tekstiäni käsitteellisesti vaan teen mitä hullumpia miellekarttoja. Vierelläni on kokoajan kynä ja lehtiö näitä mitä hullumpia miellekarttoja varten. Rakastan taustatyön tekemistä :-).

Olen miettinyt, että tutustuisin hahmoterapian periaatteisiin ihan logiikan tasolla, pohtiakseni sitä voisiko siitä löytää joitain uusia periaatteita hahmojen kehittelyyn.

Kirjoitan kiireessä, enkä ehdi nyt oikolukea tätä tekstiä, sori typot ja muut virheet. Halusin kuitenkin kirjoittaa tämän nyt, kun kiinnostava keskustelu heräsi :-).

Hahmoterapiaa en niinkään tarkoittanut vaan hahmopsykologiaa. Hahmoterapia sana oli vähän harhaanjohtava. Kiire, kiire...

Aika vanhanaikaista purkaa omaa turhautumistasi kirjoittajana täällä. Asenteessasi on jotain niin pahasti pielessä, että voin kertoa sulle, ettet koskaan tule julkaisemaan mitään. Et vaikka miten riehut.

Minulla ei usein ole loppua mielessä kun lähden kirjoittamaan. On lähtöasetelma, hahmo hänen elämäntilanteensa. Se antaa sitten kertoa omaa tarinaansa. Välillä kirjoitan hyviä lauseita muistioon, joita ripottelen tekstiin. Joskus hahmottelen väliotsikoita ja aiheita pidemmälle eteenpäin, mutta useimmiten etenen kronologisesti. Opettelen tuntemaan henkilöt ja he ovat minulle selkeitä vaikka en tyypittele luetteloimalla ominaisuuksia, tietyt asiat poissulkevat heti toisia.

Tärkeintä minulle on pitää henkilöt aitoina ja siitä kumpuaa myös aidon oloinen vuorovaikutus. Tarina syntyy rinnalla - niin kuin elämässäkin.

Juuri nyt minulla on iso jumi, kun olen periaatteessa tuonut pitkään tarinaan (johon olen tapojeni vastaisesti luonut jo lopunkin) uuden henkilön, mutta en saa häntä elämään, en saa häneen luonnetta. Hän on tärkeä hahmo päähenkilön luonteen esiintuomisessa uudessa käänteessä , mutta jotenkin hän ei toimi enkä voi ketään kuvitella siihen tilallekaan. Olen epävarma, onko päähenkilöni sittenkin niin epäaito että tätä käännettä ei voi heijastella toisten hahmojen kautta? Mitä jos koko tarinani runko on valheellinen?