Unilääkkeestä eroonpääsy on helvetillistä

niina-ki

Olen riippuvainen bentsodiatsepiinistä nukahtamisen apuna. En ole nukkunut silmänräpäystäkään ilman lääkettä, sillä tuntuu että pää ei vain "sammu" uneen ilman lääkkeen vaikutusta, vaan käyn jotenkin ylikierroksilla vaikka väsyttääkin. En osaa enää nukahtaa ilman sitä. Säännöllistä käyttöä on takana kaksi vuotta, joista olen vähentänyt hitaasti lääkeannosta jo melkein vuoden annoksen kasvettua ensin isommaksi. En olisi ikinä uskonut että prosessi tästä lääkkeestä eroon pääsemiseksi on näin hidas ja vieläkin lääkkeen vähennystä on jäljellä pitkän aikaa. Positiivista on että kumminkin kykenen muutaman tunnin nukkumaan lääkkeellä, vaikkakin säpsähtelen jatkuvasti hereille.
Minulla on jatkuvasti epämääräinen huono olo, epämääräisiä ruumiillisia tuntemuksia, ahdistusta joka onneksi on vain sillointällöin, pääkipua, sähköiskun tunteita päässä, sumuista oloa, väsymystä ja tunnen oloni masentuneeksi. En tunne itseäni koskaan virkeäksi vaan elän sumussa, ja tunnen oloni välillä ihan zombiksi.
Mikään ei ole koskaan tuntunut elämässä näin kamalalta kuin pääsy eroon tästä lääkkeestä ja lääkekoukku. Pelottaa, kun muistikin ja keskittymiskykykin ovat alkaneet reistata, että lääke on vahingoittanut minua ja vieroituksen tuntemukset ahdistaa.

Tulevaisuus ilman lääkettä pelottaa. Lääke kumminkin rauhoittaa vaikka vaikutus on kaukana siitä miten se aluksi toimi, antaa unen ja vie pois kamalia vieroitusoireita. Pelkään että kun lopetan lääkkeen, mikään ei auta rentoutumaan, nollaamaan päätä ja nukkumaan ja joudun kärsimään pitkään vieroitusoireista. Toisaalta olen väsynyt elämään bentsohuuruissa ja minulla on suuri motivaatio lopettaa käyttö.

Onko joku päässyt irti bentsoista nukahtamisen apuna? Miten aloitte nukkumaan ilman sitä? Voiko olla että olen menettänyt kyvyn nukahtaa ilman lääkettä? Onko jotain hyviä neuvoja? En halua enää kokeilla muita lääkeitä, sillä minulla on kokemuksia useammasta ja kokemukset ei ole hyviä.

Haluan varoittaa bentsoista. Niistä voi olla täysi helvetti päästä erilleen.

27

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elainevaan

      Olen samaa mieltä bentsoista. Ensin auttaa, mutta miten päästä irti.
      Miksi olet saanut juuri bentsoja nukahtamiseen ? Vähän erikoista..ehkä...?
      Otat siis vain yöksi ?

    • eikukaanjoopajoo

      Jätät vaan pillerit pois, kyllä se luonnollinen uni sieltä tulee. Tenoxia otin joskus nukkumiseen 60mg illassa, lopetin kerrasta ja meni varmaan 5 vuorokautta ilman unta. Pieniä torkahduksia oli jotain 15 min pätkiä jne. Viikon kohdalla lopetuksesta alkoi nukkuminen olla lähes normaalia ja olokin ok.
      Asia tuntuu sinua kovasti vaivaavan, joten luulisi olevan voimavaroja lopettamiseen.

    • dr.feelbad

      Bentsot auttaa vaan vähän aikaa nukahtamiseen ja nukkumiseen. Teho lähtee ja haitat jää eli huurut, väsymys, sumuisuus, "sähköiskut" päässä jne.

    • Minulle_bentsot_sopivat

      Kaikille ei tule nukahtamislääkkeisiin tottumista. Minullekaan ei ole tullut. Otan joka ainoa ilta ½-1 joko Imovane tai Stilnoct jo 20 vuoden ajan. Sitä ennen 3-4 iltaa viikossa. En näe mitään syytä lopettaa.

      Minulla on muita kroonisia sairauksia joiden hoito on joskus hankalaa ja joiden lääkkeet ovat paljon hankalampia (esimerkiksi astmapiippu, se on joskus hankala, pitää pestä hampaat juuri silloin ja vetää henkeen ja pidättää, aamuin illoin, kylässä, mökillä, joka paikassa). Puhumattakaan Marevanista, joka minulla myös on. Verikokeissa ramppaamista, välillä arvo heittelee jostakin marjoista tai jostakin, ja se on vaarallista.

      Nukahtamislääkkeissä ei ole mitään tällaista. Ne eivät koskaan apteekissa huuda yhteisvaikutuksia jonkun muun lääkkeen kanssa, mutta Marevan kyllä huutaa. Nukahtamislääkkeiden lievä yliannostus (jos sellainen vahingossa tulisi) ei ole vaarallista, sen sijaan jos Marevania ottaa kaksi tablettia yhden sijaan, niin jopa nousee minulla suoraa käyrää ylöspäin INRI-arvo (kerran otin vahingossa kaksi punaista Marevan-tablettia päivän aikana yhden sijaan, ja INRI oli 6,9). INRI 6,9 on hengenvaarallinen, sen sijaan jos vahingossa ottaisin kaksi kertaa puolikkaan Imovanen, tai vaikka kaksi kokonaista, niin varmaan nukkuisin vaan paremmin, mutta muuta haittaa ei olisi.

      En tiedä miksi aloittaja haluaa lopettaa nukahtamislääkkeet. Tuliko hänelle annoksen nousua? Vai mikä on syynä. Mitään sellaista syytä ei voi olla että esimerkiksi joku muu lääke ei sopisi, koska muut lääkkeet sopivat bentsojen kanssa. Moni lääke ei sovi monen muun lääkkeen kanssa, mutta bentsojen kanssa ne kaikki sopivat. Vaarallisuus ei voi olla syynä, koska bentsot eivät ole vaarallisia. Syy ei voi olla että joku muu sairaus estäisi bentsot, koska bentsot sopivat muissa sairauksissa. En ole koskaan kuullut sairaudesta, jonka takia ei saisi ottaa bentsoja. Ehkä joku harvinainen sairaus voi olla, mutta ei mikään tavallinen.

      Sen sijaan melkein kaikkien muiden lääkkeiden kanssa on, että ei saa käyttää lääkettä jos on sitä tai tätä sairautta, jos sydänfilmi on näyttänyt jotakin, tai on ennestään se lääke tai tämä lääke jne. Bentsojen kanssa ei ole tällaista, koska ne ovat turvallisia.

      Bentsot eivät aiheuta maksavaurioita, niin kuin Panadol voi aiheuttaa.

      Olen hyvin tyytyväinen omiin nukahtamislääkkeisiini, joiden avulla olen pystynyt kokopäivätyöhön koska saan yöt nukuttua. Minulla vaikutus alkaa noin 25-30 min kuluttua tabletin ottamisesta, silloin alkaa silmät mennä kiinni. Laitan iltalukemiskirjan pois, sammutan valot ja nukahdan. Miksi näin ei voisi tehdä?

    • Mariannae

      Söin lähes vuoden bentsoja päivittäin 1-3 kpl. Lopetus pelotti helvetisti ja enkä ollut pitkään aikaan siihen valmis. Yhtenä päivänä päätin että nyt loppuu ja ensin olin 2 päivää ilman, tärisin, hikoilin enkä saanut nukuttua. Otin kolmantena päivänä yhden jotta sain tehtyä edes jotain päivän aikana. Seuraavan päivän olin taas ilman ja silloin olo oli jo siedettävä. Noin pari viikkoa siinä meni että kokonaan sain lopetettua ja nuo pari ensimmäistä päivää oli pahimmat, mutta en kuollut vaikka niin luulin :) lopetin, koska tajusin käyttäväni sitä vain riippuvuuden takia. Nykyään käytän n. kerran kuukaudessa ahdistukseen.

    • ppsykiatri

      Koko bentsot ovat hyvin mietoja. Täällä on vaan tabu, että bentsoja ei saisi käyttää. Ihmiset pelotellaan syyllisiksi tenox.ym.

      • MrPanic

        Aloitin vieroittautua 2mg päivässä klonatsepaamia tammikuussa. Nyt olen annoksessa 0,5mg tätä "mietoa" bentsoa. Kokonaan irti pääseminen, joka on jo kysymys itsessään onnistuuko edes, vie vielä kuukausia.


      • Anonyymi

        Koko bentsohysterian ja demonisoinnin pani alulle lääketeollisuus koska bentsot hyvin halpoja valmistaa,EI TULE KAPITALISTILLE VOITTOJA !
        Kaikkeen sitävastoin määrätään SSRI JA SRNI myrkkyjä joista tulee voittoa hyvinkin ahneelle lääketeollisuudelle !
        Bentsot turvallisimpia lääkkeitä ,se että narkkarit ja muut väärinkäyttäjät pilasivat hyvän lääkkeen maineen,ei bentsot mitään koukuta kun ei anna koukuttaa,lääkärin ohjeen mukaan eikä lipsu siitä !
        -70-80-90 luvuilla lääkärit suorastaan tyrkyttivät bentsoja KERTOMATTA KOSKAAN niiden riippuvuutta aiheuttavasta vaikutuksesta ja nyt syyllistetään käyttäjät lääkärien täydellisen mokan johdosta !
        Toleranssi nousee jos annat sen nousta ,itsestä kiinni oletko typerys vai et !


    • Jokailtakunlamputsammuu

      Sinun kannattaa hakeutua ammattilaisen pakeille, joka tekee sinulle vieroitussuunnitelman. Yleensä tämä tehdään miedoilla rauhoittavilla, joiden määrää vähennetään asteittain. Tulet vielä oppimaan nukkumisen jalon taidon, mutta todennäköisesti tarvitset siihen tueksi muunlaisia lääkkeitä. Itselläni käytössä on melatoniinia 3-6 mg, Ketipinoria (huom! pieni annos eli 25-50 mg, tätä isommat annokset eivät auta nukkumiseen) sekä Azonaa 50 mg, joillekin toimii myös esim. allergialääke Atarax. Aluksi näistä lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä, jatkoin kutenkin niiden ottamista iltaisin ja vaikutukset alkoivat näkyä vasta melko pitkän ajan kuluttua. Meni kuitenkin puolisen vuotta, ennen kuin aloin luottaa näihin valmisteisiin siinä määrin, että nukkumaan mennessä tiedän unen tulevan jossain vaiheessa ja en enää kauhulla odota sänkyyn menoa. Jos olet pitkään nukkunut bentsoilla, niin jonkin aikaa menee, että keho ja ennen kaikkea mieli niistä vieroittuu, vaikka olisit jo lopettanut käytön. Itse saatoin pahimmillaan valvoa neljäkin vuorokautta putkeen, vaikka lääkärit eivät sitä uskoneetkaan. Heikkona hetkenä teki mieli jälleen turvautua bentsoihin, mutta kannattaa pysyä tiukkana. Pahimmillaan noilla lääkkeillä saa aikaiseksi ison sopan, josta ei niin vain irrottaudutakaan. Pikkuhiljaa tilanne kuitenkin paranee, ja jälkikäteen tulet olemaan onnellinen, jos onnistut vierottautumaan niistä kokonaan. Lyhytvaikutteisten unilääkkeiden (kuten zolpideemi) vaaroja vähätellään ja etenkin yksityisellä sektorilla niitä kirjoitetaan kuin kurkkupastilleja. On totta, että kaikille ei niistä muodostu ongelmaa, mutta toiset ihmiset ovat alttiimpia vaikutuksille kuin toiset. Olisi myös hyvä jos löytäisit itsellesi ennen nukkumaan menoa sellaisia rutiineja, jotka rauhoittavat ja rentouttavat mieltä, itselläni toimii sellaisten elokuvien katselu joista tulee hyvä mieli; komediat, romanttiset komediat ja vastaavat. Zemppiä vieroittautumiseen, näistä pääsee kyllä eroon ns. turvallisten lääkkeiden avulla, jos on tahtoa ja kärsivällisyyttä!

    • psykoriippuvuus

      En edes uskolla kokeilla nukkumista jos en ota mitään nappia, mulla jo psykologisestikkin tullut riippuvuus. En muista nukkuneeni 20 vuoteen ilman mitään lääkettä.

    • Minulle_bentsot_sopivat

      En pysty ymmärtämään miksi, nyt siteeraan ylempää: "melatoniinia 3-6 mg, Ketipinoria (huom! pieni annos eli 25-50 mg, tätä isommat annokset eivät auta nukkumiseen) sekä Azonaa 50 mg, joillekin toimii myös esim. allergialääke Atarax", olisi parempi kuin pieni määrä nukahtamislääkettä. En ymmärrä mitenkään. Sivuvaikutukset esimerkiksi Ketipinorilla ovat huomattavasti isommat kuin bentsoilla. Tämän päälle vielä jopa neljän vuorokauden nukkumattomuus, joka aiheuttaa isoja riskejä sydämelle. Ajokunnossa ei ole edes vuorokauden valvomisen jälkeen. Mitä järkeä tuossa on?

      Melatoniini tosin hyvä ja kannattaa kokeilla. Jos on onnekas niin melatoniini riittää.

      Joillakin toleranssi nousee nopeasti bentsoihin, ja pitää nopeasti nostaa annosta. Näiden henkilöiden kannattaa yrittää jotakin muuta, jopa Ketipinoria, mutta tietysti viimeisenä vaihtoehtona, koska Ketipinor ei ole ollenkaan vaaraton. Bentsot ovat paljon turvallisempia.

      En itse pysty näkemään bentsoilla mitään muuta haittaa kuin joillekin tuleva toleranssin nousu. Kaikille toleranssin nousua ei tule, tai se on hyvin hidasta. Koittakaa joku selittää minulle, miksi näille henkilöille ei voisi pitää bentsoja pysyvänä nukahtamislääkkeenä? Niin kuin minulle on pidetty.

      Olen nukahtamislääkkeiden ansiosta pystynyt käymään töissä, maksamaan asuntolainaa, kartuttamaan eläkettä ja muutenkin elämään normaalia elämää. Ja kaikki tämä ilman sivuvaikutuksia, ilman riskejä, ilman sivuvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa.

      Mistä tässä asiassa on kyse? Kuka voittaa tällä turhalla mustamaalaamisella?

      • mitänytsittenmilloinkin

        Olen samaa mieltä kanssasi,lääkärit valittavat nyt bentsojen käytöstä joka välissä.Ihan kuin se olisi tärkein asia,joillekin ne sopii ja joillekin ei.Minulle on sopinut enkä aio luopua valituksista huolimatta.Miksi pitäisi?
        Tämä on nuorilla lääkäreillä joku kumma päähänpinttymä.Viimeisimmät amerikkalaiset tutkimukset kertovat että bentsojen pitkäaikainen syönti ei aiheuta dementiaa eikä muutenkaan muistin heikkenemistä.Tämä on tätä samaa kun kananmunat ovat vaarallisia ja nyt taas eivät olekkaan ja monta muuta jotka hetken päästä kumotaan.Kolesterolilääkkeet ovat vaarallisempia kuin bentsot ja niitä tungetaan ihmisille jotka eivät todellakaan niitä tarvitse.


      • 80964

        Bentsodiatsepiinit pitkäaikaiskäytössä totta kai aiheuttavat dementian. Se on sanomattakin selvää.

        Bentsojen demonisointi on älytöntä, mutta erittäin kiivasta lääkäreiden keskuudessa. Heitä on vedätetty uskomaan mitä typerimpiä asioita bentsoista vaikkakin kuten todettua, bentsojen jatkuvaan käyttöön liittyy selvä aivovaurioriski, ei vaihtoehtona usein tarjotut SSRI-aineet ja vastaavat ole kuin bentsojakin vaarallisempia mitä tulee siis terveyteen. Esimerkiksi ketiapiini, joka kuuluu neuroleptien luokkaan, on aivan eri tason myrkky kuin bentsodiatsepiinit yleensä. Toki kaikki on annosriippuvaista, joten suora vertailu ja yleistäminen ei ole koskaan validia.

        Kannattaa opetella käyttämään järkeä, kun miettii mitä käyttää, kuin vahvoilla annoksilla ja kuin pitkään putkeen. Se auttaa välttämään suurimmat miinat ja vahingot.


      • KuulemmaTarpeetonLääke

        Ihan samaa mieltä demonisoinnista. Ostan Stilnoctia iteroidulla reseptillä ja lähes joka kerta farmaseutti kokee asiakseen "varoittaa" pitkäaikaiskäytöstä. Osa suorastaan kyseenalaistaa erikoislääkärin ammattitaidon lääkkeen määräämisessä.
        Kerran olin kesälomalla Porvoossa, lähdössä ulkomaanmatkalle seuraavana aamuna ja yritin ostaa lääkettä paikallisesta apteekista päivää aikaisemmin. Farmaseutti lukitsi reseptin tältä "narkkari-väärinkäyttäjältä" (työssäkäyvä ja akateeminen koulutus) siten, että se oli lunastettavissa vain heidän apteekistaan seuraavana päivänä, jolloin minun olisi siis jo pitänyt olla lentokoneessa aamuvarhain. Oli onneksi reittilento, jouduin siirtämään aamulennon illaksi, ajamaan Helsingistä Porvooseen ja sieltä lentokentälle... Sanomattakin on selvää, että en asioi Porvoon Vanhassa apteekissa enää ikinä.


      • 80964
        KuulemmaTarpeetonLääke kirjoitti:

        Ihan samaa mieltä demonisoinnista. Ostan Stilnoctia iteroidulla reseptillä ja lähes joka kerta farmaseutti kokee asiakseen "varoittaa" pitkäaikaiskäytöstä. Osa suorastaan kyseenalaistaa erikoislääkärin ammattitaidon lääkkeen määräämisessä.
        Kerran olin kesälomalla Porvoossa, lähdössä ulkomaanmatkalle seuraavana aamuna ja yritin ostaa lääkettä paikallisesta apteekista päivää aikaisemmin. Farmaseutti lukitsi reseptin tältä "narkkari-väärinkäyttäjältä" (työssäkäyvä ja akateeminen koulutus) siten, että se oli lunastettavissa vain heidän apteekistaan seuraavana päivänä, jolloin minun olisi siis jo pitänyt olla lentokoneessa aamuvarhain. Oli onneksi reittilento, jouduin siirtämään aamulennon illaksi, ajamaan Helsingistä Porvooseen ja sieltä lentokentälle... Sanomattakin on selvää, että en asioi Porvoon Vanhassa apteekissa enää ikinä.

        Mielestäni on hienoa, että farmaseutti on varoittanut sinua. Harva lääkäri varoittaa tai osaa varoittaa lääkkeisiin tai suosittelemiinsa aineisiin liittyvistä vaaroista. Missä farmaseutti on tehnyt rumasta ja väärin, ainakin moraalisesti väärin oman katsomukseni mukaan, on estää sinua saamasta nappeja, kuten itse tahdot. Vapaassa maassa jokaisella tulee olla oikeus ostaa niitä nappeja mitä haluaa niin paljon kuin haluaa. Reseptilait tulisi kumota kansalaisten vapauksien vastaisina. Jokainen vastatkoon riskeitä mitä käyttöön tulee ja maksakoon seuraamukset niin ikään itse. Siten ihmiset oppivat vastuullisiksi aineiden käytön kanssa. Lääkärit ja farmaseutit toimikoon ainoastaan opastajina ja neuvojina ilman määräämisoikeuksia, ei poliiseina kuten nyt tekevät. Se on paheksuttavaa toimintaa ja politiikkaa.


    • Riitti000

      Viimeinen myrkky on ketipinor, sillä sitä kokeilin ja hirveät sydämentykytykset tuli.

    • rtrtrt

      Vuosien unilääkekäytön jälkeen tuskin saa normaalisti unta koskaan enää. Niistä ei aivot palaudu.
      Loppuiän saa syödä niitä tai jotain muuta unta saadakseen ja niillä on haittavaikutuksensa pitkässä käytössä, huimaukset, sydämen vajaatoiminta ym.

      • Unipilleri

        Mikä lähde väitteelläsi on? Se ei nimittäin pidä paikkaansa.

        Minä lopetin unilääkkeen HYVIN hitaasti murustelemalla tablettia ja niin vaan aloin nukkua ilman lääkettä. Tiputin annosta viikkojen välein. Aluksi nukuin lyhyitä pätkiä ja kärsin painostavasta väsymyksestä. Uni "tuli takaisin" kuukausien aikana. Kolme vuotta tuosta nukun kohtuullisesti ja ilman mitään pilleriä. Minun kohdallani unilääke teki uniongelmistani paljon vaikeampia kuin mitä ne oli ennen koskemistani pilleripurkkiin.


      • lääkkeitä-tarvitseville

        Mitähän tuo rtrtrt väittää? Sydämen vajaatoiminta? Unilääkkeistä? Ei mitään perää.

        Ja sitä paitsi, jos tarvitsee unilääkkeitä lopun elämäänsä, niin sitten tarvitsee. Diabeetikot tarvitsee lääkkeensä lopun elämäänsä. Astmaatikot tarvitsee lääkkeensä lopun elämäänsä. Mitä eroa siinä on?


      • 80964

        Sydänongelmia voi saada niin kutsuttuina unilääkkeinä käytettävistä neurolepteista. En osaa sanoa kuinka yleistä tai mahdollista on pysyvät sydänhäiriöt, mutta en sulkisi pois aineiden luonteen tuntien. Neuroleptit ovat sekä solu- että hermostomyrkyllisiä. Ne häiritsevät mm. sydämen rythmiä. Neuroleptien käytön yhteydessä on raportoitu lukuisia äkkikuolemia vakavan sydämen rytmihäiriön seurauksena.

        Vertauksesi diabeetikkoihin ja astmaatikkoihin ontuu, koska diabetes että astma ovat oikeita sairauksia. Unettomuus taasen ei ole sairaus. Unettomuutta aiheuttavat lukuisat eri tekijät. Elämän puolelta stressi, huolet, vatsavaivat, lihasjännitykset, kivut, huono ilma, stimulanttien käyttö jne. voivat vaikeuttaa tai häiritä unta ja unensaantia. Lisäksi tietyt sairaudet voivat aiheuttaa vastaavaa, aivovauriot yhtenä. Koska unettomuus ei ole sairaus ei sitä voi kirjaimellisesti katsoen lääkitä. Toki voi ottaa vaikka tyrmäystippoja, jotta taju lähtee, mutta se on eri asia kuin insuliini diabeetikolle tai jokin hengityskanavia laajentava astmaatikolle.


      • 76utg9
        lääkkeitä-tarvitseville kirjoitti:

        Mitähän tuo rtrtrt väittää? Sydämen vajaatoiminta? Unilääkkeistä? Ei mitään perää.

        Ja sitä paitsi, jos tarvitsee unilääkkeitä lopun elämäänsä, niin sitten tarvitsee. Diabeetikot tarvitsee lääkkeensä lopun elämäänsä. Astmaatikot tarvitsee lääkkeensä lopun elämäänsä. Mitä eroa siinä on?

        Juuri näin. Eteisvärinäpotilaat tarvitsevat Marevania koko loppuelämänsä. Minä olen käyttänyt joka päivä yli kymmenen vuotta. Ei puhettakaan lopettamisesta vaikka Marevan on lääke jolla on pahoja sivuvaikutuksia monien lääkkeiden, etenkin kipulääkkeiden kanssa. Olen reumaatikko samalla. Meinaan, että on taiteilemista kieli keskellä suuta noiden lääkkeiden kanssa mikä sopii ja mikä ei Marevanin kanssa.


    • Risperdali

      Kannattaa pyytää Risperdal lääkitys lääkäriltä. 2mg iltaisin auttaa nukahtamaan ja helpottaa bentsoista johtuvia vieroitusoireita.

      • äläjohdaharhaan

        Eikä tasan poista mitkään neuroleptit vieroitusoireita bentsoista. Riskinä on että tulee vielä lisää oireilua. Vieroitusoireita ei poista kuin aika!


    • Lkfkfkf

      Mitä hevonkukkua täällä jauhetaan?

      Bentsovieroitusoireisiin ei pääsääntöisesti auta mitkään neuroleptit. Eikä mikään muukaan mielialalääke yms. Ehkä jotkut haluavat vaihtaa nappinsa toiseen tai lääkäri haluaa vaihtaa heidän nappinsa toiseen. Mutta pillerillä toisen ongelmien lääkintä, esim lisääntynyt ahdistus vieroituksessa ja siihen uudet napit, ei yleensä ole fiksuin polku ja johtaa loputtomiin pillerikierteisiin. Niistä pillereistä joilla lääkitään vieroitusoireita, tulee myöhemmin vieroitusoireita kun ne lopettaa.

      Nämä bentsojen ylivertaisuutta hehkuttajat ovat pöhköä sakkia. Siis jos haukkuvat muut lääkkeet ja hehkuttavat bentsoja kuinka hyviä ne on eivätkä näe niissä mitään ongelmaa tai haittaa. Ehkä joillakin voi olla että bentsounilääkkeellä tulee uni, muulla ei, mutta ei se kerro että ne on hyviä lääkkeitä yleisesti ottaen. Ne yleensä tuppaavat pitkässä juoksussa pahentamaan unen kanssa olevia ongelmia ja se että millään muulla kuin päivittäisellä bentsolla, ei uni luonnistu, ei ole mikään hyväkään asia tai kerro kuinka hyvä lääke bentso on. Ehkäpä joillakin unettomuus on pahentunut kun ollaan pieneen uniongelmaan alettu syömään nappeja ja siinä sitä sitten vuosia myöhemmin ollaan, uni ei tule millään muulla kuin lääkkeellä yhä pahemmassa unettomuudessa.

      Tuo että bentsot ei ole yhteydessä dementiaan ei ole yksiselitteisesti tutkittu.Bentsodiatsepiinit huonontaa pitkäaikaiskäytössä psykomotorisia taitoja ja kognitiivisia toimintoja eli ajattelu- ja havaintokykyä sekä muistia. Ajattelu- ja havaintokyvyn muutokset palautuvat useimmiten ennalleen vähitellen käytön loputtua. Osalla pitkäaikaskäyttäjistä on havaittu älyllisen suorituskyvyn heikentymistä vielä 10 kuukauden kuluttua vieroituksen päättymisestä.

      En halua tuomita kenenkään käyttöä jos hyödyt omasta mielestä voittaa haitat, mutta bentsoissa on paljon haittoja unilääkkeenä. Yksi on syvän unen määrän vähentyminen mitä ei tapahdu kaikilla muilla lääkkeillä. Syvän unen aikana aivot siivoaa itseään plakeista, kuona-aineista ja myrkyistä.

      Bentsohaittoihin voi tutustua täällä: http://www.benzo.org.uk/index.htm

      • 3-vuoroDuracell

        Ei se mielestäni ole bentsojen ylivertaisuuden hehkuttamista, jos väittää että bentsot, tai niin kutsutut z-lääkkeet, ovat parhaita unilääkkeitä. Koska ne ovat.

        Sivuvaikutuksia on, ja ne aiheuttavat riippuvuutta. Pitkäaikaiskäyttäjänä oma riippuvuuteni on jo vakavaa (silti käytön lopettaminen annosta hitaasti pienentämällä on mahdollista). Varsinainen uniongelmani ei poistu riippuvuuden hoidolla, vaan työn, stressin, kaamosmasennuksen ja aikaisten aamuheräämisten myötä se pyörähtää aina uudestaan käyntiin ennemmin tai myöhemmin, ja lääkkeen käyttöä on pakko jatkaa.

        Eikö ole hyvä, että väsyneet ja stressatut työläiset jaksavat ahertaa kiky-hengessä yhä pienemmillä lepoajoilla vaikka pillereiden voimalla? Suomi pysähtyy hetkessä, jos kaikki bentsoja rouskuttavat työntekijät jäävätkin kotiin!


      • 67ytj0

        Osuit asian ytimeen. Tästä juuri on kysymys. Aina sanotaan jopa lääkärikunnan suulla, että pitää hoitaa unettomuuden syy eikä oireita. Monen unettomuus häviäisi tai ainakin lievenisi huomattavasti eikä aiheuttaisi potilaalle sellaista haittaa ja ahdistusta kuin nyt, jos hoidetaan unettomuuden syy pois. Siis unettomat eläkkeelle ja bentso- yms. nukahtamislääke reseptit silppuriin.


      • tmmnhh

        Niin tai vaikkapa ylistressaantuneelle ihmiselle saikku, keskusteluaikoja joilla ratkaistaisiin miten unettomuuden syy ratkaistaisiin, mielummin kuin masennuslääkeresepti tai bentsoja uneeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1622
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1212
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1184
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1074
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      703
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe