Euroopan unionin vastustajat ovat

Liittovaltio

Populismin uhreja ja suurin osa 90 % sti kouluttamattomia. Myös rajat
kiinni kampanjasta voi katsoa, että ei siellä järki paljon päätä pakota.
Poliittiset luteet yrittävät saada näitä tyhmiä äänestämään itseään ja monesti
puhuvat jonkin hyväksikäytöstä ja se osoittaa myös heidän olevan sellaisia.

EU äänestyskartta osoittaa vahvasti sen tosiasian ja myös maantieteellisesti katsoen
EU:n äänestyskarttaa suomessa voi havaita syrjäseudut ja kun ottaa huomioon valtion
monopolin liikenteen harjoittajana( Junat ja Lentoyhteydet) Voi olettaa alhaisen tulotason
vaikuttaneen suuresti matkailuun ja tiedonsaantiin ja se on rajoittunut suomenkielisiin
Dokumentteihin ja Iltapäivälehtien lööppeihin. Sekä Internetin levinneisyyteen.

Myös huomattavat keskustelut näkyvät samoina lausekkeina YLE:n poliittisen media
lähteenä.

35

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuuseusta100

      Ja milläh tavalla se rajat kiinni kansanliike mitenkään vaikuttaa eu hapatukseen? euroopan unionihan on jokatapauksessa jo a jat sitten kuollu ja kuopattu,ei enää kukaan kannata euta paitsi muutamat eu mieliset populistit joiden järki takoo samaa heille syötettyä eu puppua jota aikanaan viljeli mm esko aho ystävineen,ei eu mielisiltä voi paljoa vaatiakaan kun ei heille oolem annettukaan kuin kauhalla

      • Liittovaltio

        Tuore mittaus 80 % suomalaisista.
        https://www.verkkouutiset.fi/politiikka/virkkunen eu kannatus-60130
        Minä en viitsi kaivaa sitä Youtubelta... mutta siinä rajat kiinni porukka
        oli niin tyhmää ja yksinkertaista, että eivät osanneet kertoa pakolaisille, että
        ette ole tervetulleita ja eivät osanneet sanoa, että menkää takaisin sinne mistä
        olette tulleet... Ja se porukka oli iso ja ei yhtään kielitaitoista... haloo opettelis
        edes puhumaan Englantia.
        Kaiva itse se youtubesta jos osaat laittaa edes oikeat hakusanat.


      • irtieeusta200

        Hehh et viitsi kaivaa youtubesta sellaista koska sellaista ei edes ole olemassakaan:) kuulostaa ihan eu mielisen aivopestyn suvakin puheelta.Muitta tosiasia on se että Suomen tie euroopan unionissa on loppuun kuljettu,ja sinun kauhistelemasi rajat kiinni kansanliike ei millään m,uotoa liity eu hapatukseen ehkä sen verran osaat vielä järkeillä,Kun myönnät tosiasiat että eurostoliiton loppu on pian käsillä eikä rajat kiinni kansanliike mitenkään liity eu potaskaan olet jo pitkällä:)


      • Liittovaltio

        Minua rupesi NAURATTAMAAN tämä kohta EU:n vihaajissa. Siis oikeasti tämä oli
        perustelu osioiossa ja suora lainaus:

        " "Euroopan Coudenhove-Kalergi-yhteisö palkitsee poliitikkoja Coudenhove-Kalergi-palkinnolla kahden vuoden välein. Palkinto annetaan poliittiselle henkilölle, kuka edistää kansanvaihtoa Euroopassa.

        Palkinnon saaneita henkilöitä lähiaikoina:

        Jean-Claude Juncker, Euroopan komission presidentti, 2014
        Herman Van Rompuy, Entinen Euroopanvaltuuston presidentti, 2012
        Angela Merkel, Saksan kansantasavallan kansliapäällikkö, 2010"

        "Tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Tämän päivän rodut ja luokat vähitellen häviävät tilan, ajan ja ennakkoluulojen eliminoimisen vuoksi. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, tulee korvaamaan kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella. ”
        – Coudenhove-Kalergi, Richard Nikolaus. Praktischer Idealismus ""

        Eikö tämä asia ole ihan tiedossa, kun äänestettiin EU:sta ? ? ?
        Nyt minä ymmärrän, että suomi-naisia menee suvun jalostukseen eurooppaan ja matala
        otsainen pullea suomi poika jää ilman pariutumis kumppania ? Nyt minä alan ymmärtämään
        paljon asioita. Ehkä pitäisi katsoa peiliin ja kokovartalo sellaiseen. Ehkä pukeutumisessa
        ja käytöksessä voisi olla parantamista ? ?
        Kielitaito olisi hyvä opetella, jotta pariutuminen onnistuu myös vieraalla kielellä ?`

        Monet naiset menee Eurooppaan ja moni suomi mies hakee vaimoja Thaimaasta ja
        Venäjältä. Virolaisia naisia on myös naimisissa paremman tai välttävän näköisten
        suomi miehen kanssa. Monet Suomi naiset eivät enään saa Paremman näköisiä
        keski-eurooppalaisia miehiä, koska Itä-euroopasta on tullut aktiivisia naisia ja tyttöjä.

        Minä olen jo lapseni tehnyt ja minä ajattelen lasteni parasta ja toivon heidän saavan
        varakkaampia ja viisaampia keski-eurooppalaisia aviokumppaneita. Toivon EU:n
        Integroituvan ja näin vapauttavan ihmisten tasa-arvoa ja vapauttavan mahdollisuuksia.
        Minä puhun lasteni puolesta myös, kuten moni moni EU:n kannattaja ja lyön vetoa
        Että heitä on harvassa, jotka ajattelevat toisin jos heillä on lapsia.


      • haisevaeeuu

        No nythän taas eu puppua kirjoitit mutta niinhän te eu mieliset aina teette,Mutta nyt niitä todellisia perusteluja sinulta kehiin jos edes osaat perustella miksi ja millä tavalla muka joku hinttari jean claude runccer tai hermann wan gööring rompoys tai angeela mörkkeli liittyisi kyseisiin asioihin? oho pilkkkasin taas euta:) anteeksi kyllä eu onkin saurkea hahaha taas pilkkasin euta vahingossa:) erotaan eusta yhdessä ja suomi vapaaksi eu byrokraatteista emme tarvitse haisevaa euta emmekä eu mielisiä


      • dilsox
        irtieeusta200 kirjoitti:

        Hehh et viitsi kaivaa youtubesta sellaista koska sellaista ei edes ole olemassakaan:) kuulostaa ihan eu mielisen aivopestyn suvakin puheelta.Muitta tosiasia on se että Suomen tie euroopan unionissa on loppuun kuljettu,ja sinun kauhistelemasi rajat kiinni kansanliike ei millään m,uotoa liity eu hapatukseen ehkä sen verran osaat vielä järkeillä,Kun myönnät tosiasiat että eurostoliiton loppu on pian käsillä eikä rajat kiinni kansanliike mitenkään liity eu potaskaan olet jo pitkällä:)

        nyt näyttää sit,,et ainoastan nenänkaivamista sopii,,,vain lohdutukseksi,,,, KUN,,,,,
        merkel vihjaili etei voi luotaa US ja UK,,,ja nyt kun katso minkäänlainen vastanoton putin saa makronilta,,,ranskan luottamuksen onkin epäluotettavan,,,,toivottavasti ei olis näin,,
        muuten frau furerin saa luottamuksen,tiimissaan portugalia,,laxenberg,,,, romania,,
        ja ,,,,ja muutaman vähän paremman luokan valtioita.....
        es ist SCHADE !


      • tarkkanäköinen
        Liittovaltio kirjoitti:

        Minua rupesi NAURATTAMAAN tämä kohta EU:n vihaajissa. Siis oikeasti tämä oli
        perustelu osioiossa ja suora lainaus:

        " "Euroopan Coudenhove-Kalergi-yhteisö palkitsee poliitikkoja Coudenhove-Kalergi-palkinnolla kahden vuoden välein. Palkinto annetaan poliittiselle henkilölle, kuka edistää kansanvaihtoa Euroopassa.

        Palkinnon saaneita henkilöitä lähiaikoina:

        Jean-Claude Juncker, Euroopan komission presidentti, 2014
        Herman Van Rompuy, Entinen Euroopanvaltuuston presidentti, 2012
        Angela Merkel, Saksan kansantasavallan kansliapäällikkö, 2010"

        "Tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Tämän päivän rodut ja luokat vähitellen häviävät tilan, ajan ja ennakkoluulojen eliminoimisen vuoksi. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, tulee korvaamaan kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella. ”
        – Coudenhove-Kalergi, Richard Nikolaus. Praktischer Idealismus ""

        Eikö tämä asia ole ihan tiedossa, kun äänestettiin EU:sta ? ? ?
        Nyt minä ymmärrän, että suomi-naisia menee suvun jalostukseen eurooppaan ja matala
        otsainen pullea suomi poika jää ilman pariutumis kumppania ? Nyt minä alan ymmärtämään
        paljon asioita. Ehkä pitäisi katsoa peiliin ja kokovartalo sellaiseen. Ehkä pukeutumisessa
        ja käytöksessä voisi olla parantamista ? ?
        Kielitaito olisi hyvä opetella, jotta pariutuminen onnistuu myös vieraalla kielellä ?`

        Monet naiset menee Eurooppaan ja moni suomi mies hakee vaimoja Thaimaasta ja
        Venäjältä. Virolaisia naisia on myös naimisissa paremman tai välttävän näköisten
        suomi miehen kanssa. Monet Suomi naiset eivät enään saa Paremman näköisiä
        keski-eurooppalaisia miehiä, koska Itä-euroopasta on tullut aktiivisia naisia ja tyttöjä.

        Minä olen jo lapseni tehnyt ja minä ajattelen lasteni parasta ja toivon heidän saavan
        varakkaampia ja viisaampia keski-eurooppalaisia aviokumppaneita. Toivon EU:n
        Integroituvan ja näin vapauttavan ihmisten tasa-arvoa ja vapauttavan mahdollisuuksia.
        Minä puhun lasteni puolesta myös, kuten moni moni EU:n kannattaja ja lyön vetoa
        Että heitä on harvassa, jotka ajattelevat toisin jos heillä on lapsia.

        Mikähän sen erinomaisen muinaisen egybtin rodun hävitti, mihin katosi rotu ,, kerro se meille populisti, jos taidat . kerro ihan omin sanoin.


      • Liittovaltio
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Mikähän sen erinomaisen muinaisen egybtin rodun hävitti, mihin katosi rotu ,, kerro se meille populisti, jos taidat . kerro ihan omin sanoin.

        Raamattu kertoo sen hävinneen Mooseksen aikaan ja loppujen tuhoksi muodostui
        heikkous ja Rooman valtakunta.
        Jos kysyt Egybtistä, niin siinä kävi.


    • Liittovaltio
      • hateseeuu

        Laitit taas jonkin toimimattoman youtube kanavan joka ei edes toimi,tyypillistä ajattelua eu mielisiltä protestanteilta:) te kuvittelette kaiken löytyvän youtubesta ehkä teidän euroopan unioninneki n on rakennettu youtuben varaan ei ihmekään ettei eu toimi taass pilkkasin eeuuta si:) viimem yönä yhdessä kavereitteni kanssa pilkkasimme euroopan unionia ja sen kannattajia kunnioita eun pilkkaajia!


    • Liittovaltio

      Todellisuudessa minä katsoin näitä juttuja, niin näissä on kysymys köyhyydestä.
      EU:n Neuvosto on antanut nootin suomelle, koska se maksaa sosiaalitukia alle
      EU:n standardin ja Suomi on saanut nootin myös terveydenhuollon tasosta.

      Toisaalta ei missään EU:n maassa olisi sallittu tällaista vuokratasoa ja byrokratia
      koneistoa mitä teillä on.
      Korkeammat sosiaalitue kansalle lisäävät talouskasvua ja lisäävät työpaikkoja. Myös
      Alhaiset perustoimeentulo kulut lisäävät kulutusta ja sitä kautta talouskasvua ja vaurautta.

      Teidän on vain päästävä eroon näistä monopoleista kaupan ja rakennustoiminnan ja
      sen sääntelyistä ja luotava eurooppalainen infra.

      Te ette osaa tai eturyhmät eivät halua käydä käsiksi oikeisiin asioihin ja vastaukset
      eivät ole rasismi ja rajat kiinni. Asiat on vain yksinkertaistettava ja ihmiset on saatava
      tuottavaan työhön ei virastoon ja kuluja lisäävään tahoon, kilpailukyvyn lisäämistä ajatellen.
      Olen vahvasti sitä mieltä, että juuri KOM-suomi tuottaa tällaista ihmisille.

      • taaseupåotaskaa

        Olihan se jean clude runccer se eu boy? eiks se ollu vähän ja aika paljoki eu kielteinen todellisuudes`? ennen kannatin euta mut nykyään vihaan kaikkee euhun liittyvää niinhä säkin teet? oliks se joku jeen klaude wom runccer?


    • 568292

      Mielestäni Suomessa EU-ajattelu on molemmin puolin niin pinnallista, ettei eri puolten populistien uhreja erota toisistaan. Monella EU:ta kannattavalla suomalaisella vaikuttaa menevän aivan sormi suuhun, kun heidän ajatuksenjuoksuaan yritetään seurata yhtään pintaa syvemmälle.

      Pitääkö esimerkiksi ylikansallisilla toimijoilla olla oikeus antaa oikeussääntöjä, joita Suomessa tulee noudattaa omasta perustuslaistakin piittaamatta? On aivan EU-jäsenyyden ydinasia, että kyllä pitää. Jokainen EU-asetus on toteutettava pienintä piirtoa myöten tai erottava koko unionista.

      • Liittovaltio

        Minä en tiedä sinun suomen laista enkä muustakaan hulluudesta, esim. Tupakka
        ja viina tulorajat ja luukku ajat ei todellakaan kiinnosta.
        Koeta nyt tajuta, että se ei aina ole niin kuin sinulle joku sanoo TeeVeessä.

        Minä sanoin jo sinulle, että me EU:n kannattajat ajattelemme omilla aivoilla
        ja sen sinä voi ihan kongreettisesti havaita Rajat kiinni porukasta. Me ei todellakaan
        olla niin kuin ne.

        Minä pystyn päihittämään sinut kymmenen kertaa sekunnissa aivotyössä. Sillä me
        varmasti tiedämme mitä seuraa mistäkin vaihtoehdosta ja mitä vaihtoehtoja on.
        Sinä sen tyhmyyden siinä jo osoitit jos puhut jostakin suomen laista, joita ollaan
        muuttamassa paremman elämän ja parempien elintasojen vuoksi ja ihmisten vuoksi.
        Juuri sen vuoksi me olemmekin Liittovaltion kannattajia, koska meidän mielestä
        vaihtoehtoja ei ole ja monen välistävetäjän virka saadaan loppumaan EU:n kautta.

        Direktiivit EU:n tasoisesta sosiaali ja perusturvasta ja terveydenhuollon taso EU:n
        mukaisesti on Teidän Tavallisten ihmisten hyäksi ja olisi suorastaan sairasta ajatella
        tässä vaiheessa, jotain suomen lakeja.

        Tiedän missä tilanteessa ne ovat ja ne joutuvat purkamaan Byrokratian ja organisaation
        ja yrittävät kiukutella siitä kansalle. Kiitos Macron Vaalivoiton ja Kiitos EU:n integraation
        ja siitä, että KOM-suomi ajetaan nyt tukki-puuna Liittovaltioon ja kiukkua tulee virastojen
        ja kuntien tasolta, tiedän sen jo nyt.

        Tässä Tukki-puun ajossa ei ole vaihtoehtoa jos meinaat syödä ja juoda ja vaatettaa itsesi.


      • Liittovaltio

        Tuli mieleeni tuossa vielä tämä Kansalaissota kolikko.
        Minulta meinas kahvit mennä kurkkuun... Tuli sellainen narun rymähdys.

        Yritin kovasti kysyä, no kuinkas siinä kävi ?
        Siinä oli vuosiluvut 1917 ja 1939.
        Ei tarvinnut, kuule paljon miettiä miksi Tuomioja hyppäsi penkiltä.
        Jos ette Tajua, niin avain on kuinkas siinä kävi, kun katsoo koko kolikkoa.


    • Rehellisyyttä

      AIVOTYÖSSÄ ! Epäilen että J Katainen on veljesi . Perustuen hänen loistaviin esilletuloihin .

      • Liittovaltio

        Nyt sä erehdyt taasen... Minulla ei ole ketään Kataisia tai Matahareja esikuvana.
        Minua ei vittuakaan kiinnosta sinun Persesuomalaiset tai Jättäkää junasta puolueen
        Hallaahoset. Ei todellakaan.

        Minua kiinnostaa vain tilanteet, kuin jalkapallopelissä miten ne luodaan ja tämä kiinnostaa,
        koska tässä pelissä on tulossa Shakki Matti.
        Minä ymmärrän Macronin ajatuksen ja Merkkelin tavoitteen ja tiedän mihin tämä kehittyy.
        Trumppi on oikein hyvä vauhdittaja ja ajaa todella tälläkin hetkellä Sisiliassa meille liittovaltiota.

        Sinä et tajua vieläkään mistä minä puhun, koska sinä olet tyhmä ja yksinkertainen.
        Tajusitko sinä sen kolikon edes Kansalaissota ? Miten siinä kävi oli se kysymys ?

        Minä sanon oikeasti ja rehellisesti sinulle... sinusta tulee Liittovaltion kansalainen halusit
        tai et. Seuraavan kerran, kun avaat sen tupakka-askin tai coca-cola pullon.. niin katso mitä
        siinä lukee. Sillä ei ole tässä merkitystä, että liikaa sokeria.

        Poliittinen mellakointi tulee kunta ja valtiotasolta... saat vain nähdä ja minä kirjoitin tämä
        toukokuussa 2017


    • Faktaapeliin-2

      Ilmeisesti yksi tunnetuimmista Euroopan unionin vastustajista on Boris Johnson, komission virkamiehen poika, Eurooppakoulun kasvatti.

      Kun hän vielä oli Euroopan unioniin akreditotitu toimittaja, niin ainakaan tiedon tai koulutuksen puutteesta ei EU:n vastustajia voi syyttää.


      Johnson tuntee EU:n paremmin kuin 99,9999 % suomalaisista.

      • Liittovaltio

        Yksinkertainen matematiikka itse vallassa pysymiseen.
        Mutta, kun siinä edelleenkään ei ole sitä tiedollista pohjaa ja sen vuoksi
        liki 80 % kannattaa EU:ta. Helpoin tie valtaan on tietenkin Populismi, mutta
        se ei johda mihinkään. .. Muistaakseni oli heidän mottonsa myös, kuinka joku maksaa
        ja pakolainen syö. Saksa on taas toisenlainen esimerkki, koska sen väkiluvusta liki puolet
        on maahanmuuttajataustaisia ja maa on silti euroopan talousveturi.
        Ruotsikin on rikkaampi, kuin suomi ja siellä on myös valtavasti maahanmuuttajia.
        Nämä on kuitenkin ne Faktat. Sä et voi tätä yhtälöä muuttaa ja osoittaa vääräksi.

        En tiedä miksi kinaat sellaista asiaa minkä kaikki näkee.
        Minä juuri yritän sinulle selittää, että jos se toinen vaihtoehto on ilman leipää ja vettä.
        Voi joku maksaa. Mutta sinun pitää esittää toinen vaihtoehto ja sitä tällä hetkellä ei ole
        näköpiirissä ja sinusta tulee joka tapauksessa Liittovaltion kansalainen halusit tai et.

        Sen vuoksi minä iloitsin suuresti, koska Macron oli se puuttuva kortti ja Trumppi on siihen
        vielä jokerina hihassa. Toki Brexit toimii loistavana euroopan yhdentäjänä ja varmasi näet
        miten siinä käy. Ota huomioon vielä nämä Euron käyttäjämaat erikseen ja velat ja lainat.

        Toki osa Euroopan valtioista halusikin Briteistä eroon ja se nyt tuo uusia virastoja ja
        työpaikkoja EU:n alueelle tai siirtää ne Briteistä... siksi monia naurattaa.

        Ymmärsitkö sinä sen Kansalaissota kolikon ?
        Jos et ymmärtänyt, niin tuskin ymmärrät tätäkään.
        Sinun pitää kysyä siitä kolikosta, kuinka siinä kävi ja katsoa kokonaisuutta.


      • Liittovaltio

      • oletoksettava
        Liittovaltio kirjoitti:

        Lukekaa noita uutisia, minä olen yrittänyt seurata niitä livenä:
        http://www.talouselama.fi/uutiset/trump-jatti-euroopan-hammennyksen-valtaan-presidentin-parisuhteestakaan-ei-saa-selkoa-6652555

        Ei poijat ja tytöt epäilystäkään... Liittovaltiota pukkaa ja kovaa.

        ja minä vihaan sinua edelleen
        mielipiteesi, tyhmyytesi ja varsinkin sen levittämisen vuoksi

        tämä on henkilölökohtaista
        olet oksettava "liittovaltio"

        Millä oikeudella sä otat ihmisiltä pois niiden isänmaan itsenäisyyden?
        Mikä teki sinusta niin psykopaattisen narsistin?


      • Liittovaltio

        Tämä lauseke oli piiloitettu yhteisen EU armeijan perustamiselle Lainaus: "
        USA:n entinen Nato-suurlähettiläs Nick Burns oli pöyristynyt Trumpin käytöksestä. CNN:n haastattelussa Burns sanoi Trumpin olevan ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vuoden 1949 jälkeen ei ole vahvistanut kollektiivista puolustusta ”ja nyt oli päivä, jona hän olisi voinut sen tehdä”.

        Financial Times -lehdessä EU-USA-suhteisiin perehtynyt amerikkalaisen Brookings instituution Thomas Wright luonnehti Trumpin käytöstä ”kylmäksi suihkuksi” liittolaisille. "


      • Liittovaltio
        oletoksettava kirjoitti:

        ja minä vihaan sinua edelleen
        mielipiteesi, tyhmyytesi ja varsinkin sen levittämisen vuoksi

        tämä on henkilölökohtaista
        olet oksettava "liittovaltio"

        Millä oikeudella sä otat ihmisiltä pois niiden isänmaan itsenäisyyden?
        Mikä teki sinusta niin psykopaattisen narsistin?

        Minua ei todellakaan kiinnosta sinun isänmaallisuus tai äidinmaallisuus ei todellakaan.
        Minua kiinnostaa elämä ja hyvinvointi... mitä helvettiä sulla on maailmassa muuta ? ?
        Ihmettelen, miten alistat itsesi noin alas ? Vai onko sinulla tarkoitus sitten olla toisten
        yläpuolella.... ?
        Eikö se tyydytä sinua jos sinulla on laajempi, varmempi ympäristö ja eikö se rauhoita sinua?
        Virikkeitä enemmän tasa-arvoisuuden tunne ilman alistamisen tuskaa. En tiedä mitä
        ajat takaa, koska et kuitenkaan ole parempi kuin muut tai sinun ryhmäsi ei ole parempi,
        kuin muut.

        Täräyttäppä se elämän tarkoituskin... kun kerran aloitit.


      • Liittovaltio

        Minä laitan tähän vielä yhden linkin tästä suomalaisuudesta, koska otit puheeksi !
        http://suomensisu.fi/suomalaisuuden-maaritelma/
        Uskotko sinä tällaista paskaa mitä tässä jo alussa sanotaan, että emme osaa määritellä.
        Siinä sanotaan, että Suomalaisuus oli jo ennen Nooa ja ennen jääkautta... Sä uskot niinkö ?
        Sanotaan, että ennen Rooman valtakuntaa... No Wau !
        Minä sanon sinulle, että suomensukuiset heimot ovat Volgan mutkasta venäjältä ja se
        on ollut iso kieli ja se on ollut kantakieli ja puhutaan Metsäläisistä. Tämä maa missä
        nyt asuu jäännös suomalaisia oli Ruotsi. Tsaari Aleksanteri I valloitti suomen alueen
        Ruotsilta suomenkielisillä sotilailla 1809. Helsingin väkiluvusta vielä 1875 vain alle
        25 % oli suomenkielisiä. Pietari oli suurin suomenkielinen kaupunki aina vuoteen 1917.
        Oletko koskaan miettinyt: Tallinna, Nevanlinna, Äänislinna ?
        Niin ja missä on ne suomenkieliset kartanot ?
        Tainnut paljon jäädä valehtelijoilla kertomatta, niin kuin se kansalaissota kolikkokin.

        Kysy ihmeessä jos haluat.


    • ArtturiNoitalahti

      Korkeintaan keskinkertainen provo.

    • kuplat.puhkeaa

      Liittovaltio, olet provoava trolli, jolla ei ole mitään poliittista näkemystä mistään. Pidät ihmisiä tyhmänä ja samalla kompuroit omiin ulosteisiisi. Me tiedämme Suomen historian jääkauden lopusta asti. Me tiedämme myös, mikä EU on. Se on pelkkä projekti, jolla tavoitellaan Eurostoliiton perustamista. Jokainen, jolla on vähääkään älyä, näkee EUnukkien valheiden läpi. Selkeästi. Sitten sinä tulet esittämään trollejasi. Voi hyvääpäivää mitä lässytystä. Eikö hävetä? Ihan sama kuin menisit ammattimekaanikkoa neuvomaan työssään. Niin tyhmä olet.

      • Liittovaltio2

        Olet oikeassa tunnen tuon nimimerkin Littovaltio hän saa mielihyvää noista eu mielisistä kommenteistaan,todellisuudessa hän on 100% eu vastainen kuten me kaikki.Ja mitä tulee rajat kiinni kansanliikkeeseen se kyseinen liike ajaa Suomalaisten asioita enemmän kuin mikään haiseva eeuu:)


    • Eukorttitalo

      Ei Euroopn unionin kritisoimisessa ole kysymys mistään eristäytymisestä.

      Pitkälti kysymys on valtioiden suvereniteetista jonka syvin tunnusmerkki on autonominen päätäntävalta omista asioista jota Eu horjuttaa. Eu piti olla talous unioni ei valtioiden yhteenliitty /liittovaltio . Eu :lla ei edes ole tuollaiseen edeellytyksiä ,sillä sen hallinto ei perustu demokraattisesti vaalein valittuihin edustajiin vaan sen toiminta perustuu virkamies hallintoon.

      http://ec.europa.eu/civil_service/job/official/index_fi.htm

      Toiseksi Eu toimitavat eivät ole pysyneet sen perutamis ajatukseen linjoissa joihin kuului mm. se että jäsen valtiot eivät ole vastuussa jäsen valtioiden taloudesta .Tuo linja rikkoutui kun velka vaikeuksissa olevia valtiota ryhdyttiin takaamaan .nÄitä asioita puitiin kiivaasti myös Suomessa

      http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000975887.html

      Eu:ssa myöskään valta suhteet eivät perustu sen mukaan kuinka vahva jokin talous on ,vaan kansalaisten lukumäärän perusteella joka johtaa siihen että heikot taloudet saavat suuren äänivallan ,riippumatta niiden vastuunkanto kyvystä,jolloin vahvat pieni väestöiset kansat ovat vaarassa joutua äänivalta jakauman myötä suurten kansallisuuksien velkojen maksumieheksi, kuten Espanjan ,Kreikan jne... Ainakin silloin jos velkataakan jako menee Eu:ssa läpi. Tällöin Suomi on potentiaalinen ulkovaltojen velkojen lyhentäjä.

      http://yle.fi/uutiset/3-9641427

      Tosin tuo äänivalta jako kääntyy myös muitakin vahvoja talouksia ,kuten Saksaa ja Ransakka,jotka tosin ovat tähän asti hyötyneet nyky toimitavasta , koska ovat saaneet nämä vahva ääniset heikot valtiot taakseen tukipaketteja myöntämällä vastineeksi velkavaikeuksissa pyöriville valtioille ,kuiteten itese velkasaataviaan takaisin. Tuo symbioosi on toiminut tähän asti,mutta yhteisvelkavastuussa tuskin nuokaan valtiot enää hyötyvät vaan joutuisivat potentiaalisiksi maksajiksi. Jos tuohon mennään,niin luottolukitusta sitten vaan pudottamaan ja eikun perkuleesti valtion velkaa ja kaikkijakoon kansalaisille.

    • onkovastimätää

      Suoraan sanottuna Euroopan Unionissa ei ole mitään järkeä - siis muuta kuin rahan lypsäminen ja siirtäminen kavereiden taskuun, ja näinhän on käynyt. Ja mikä järjestelmä tämä on:

      Historia kiinnostaa, ja jäin miettimään Marokkoa, koska se on selvinnyt pahimmalta arabikevät ryöpytykseltä kuin Libya. Sieltä onkin vuonna 1999 valtaan noussut kruunperijäprinssi ollut opissa EU-komissiossa. Se oli komissiojohtaja Jacques Delorsin aikana. En tunne häntä.

      Wiki kertoo seuraajan komission johtoon. Hän on Jacques Santer Luxemburgista - Delors oli ranskalainen sosialistipoliitikko, mutta hänkin ja kaikki joutuivat eroamaan komission väärinkäytösten vuoksi. Hänen toimikautensa oli 1999 - 2004. Jälkimmänen vuosiluku on muuten Suomen maanpetorikosvuosiluku - jatkui tosin aina kesään 2008, jolloin alkoi tutkinta.

      wiki tietää:

      "Jacques Santer (s. 18. toukokuuta 1937) on luxemburgilainen poliitikko. Hän oli Euroopan unionin komission puheenjohtaja 25. tammikuuta 1995 aina 15. maaliskuuta 1999 asti. Hän joutui eroamaan koko komission erotessa sen toimintaan liittyvien väärinkäytösepäilyjen takia. Kaudella 1999–2004 Santer oli Euroopan parlamentin jäsen."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Jacques_Santer

      Sitten komission väliaikaiseen johtoon siirtyi espanjalainen, kun koko komissio joutui eroamaan, kertoo wikipedia edelleen:

      "Marín on myös pitkäaikainen Euroopan komission jäsen. Marín toimi väliaikaisena Euroopan komission puheenjohtajana Jacques Santerin johtaman komission jouduttua eroamaan 15. maaliskuuta 1999 komission toimintaan liittyvien väärinkäytösepäilyjen takia."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Manuel_Marín

      Mutta vaikka mainitaan espanjalainen väliaikaisjohtaja, niin väitetään kuitenkin italialaisen johtaneen komissiota, mutta "unioni" sana on tipahtanut tarinasta nyt kokonaan pois.

      "Romano Prodi (s. 9. elokuuta 1939 Scandiano) on italialainen poliitikko, joka toimi Italian pääministeri vuosina 1996–1998 ja 2006–2008. Prodi palveli Euroopan komission puheenjohtajana 1999–2004."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Romano_Prodi

      Mites hän nyt onkin komission puheenjohtajana?! Mutta joka tapauksessa kävi kuitenkin niin, että Prodi olikin KGB:n miehiä, ja ryvettyi ns. KGB-skandaalissa.

      Komissionjohtoon seuraavaksi astui Jose Manuel Barroso Portugalista.

      "José Manuel Durão Barroso [ʒuˈzɛ mɐˈnu̯ɛl duˈɾɐ̃u̯ bɐˈʁɔzu] (s. 23. maaliskuuta 1956 Lissabon)[1] oli Euroopan komission puheenjohtaja vuosina 2004–2014. Hän toimi Portugalin pääministerinä vuosina 2002–2004. Barroson ensimmäisen komission toimikausi oli 2004–2009[2] ja hän johti komissiota myös kaudella 2010–2014.[3]"

      https://fi.wikipedia.org/wiki/José_Manuel_Barroso

      Hän on maolainen, kommunistisen, maanalaisen liikkeen - sissijohtaja maansa Neilikkavallankumouksen ajalta. Britanian tiedustelupalvelun raportti elokuulta 2007 väittää hänen tilanneen Madeleine McCannin sieppauksen valokuvan perusteella, ja samainen raportti väittää, että EU-komissiota lähellä tuotettiin pedofiiliaineista kuvamateriaalia. Minä en tiedä, että mihin kymmen vuoden johtamisen jälkeen vuonna 2014 Barroso katosi, tai mihin katosi Van Rompuy - silloinen pysyvä Eurooppa-neuvoston johtaja. Enkä minä tiedä mitä nämä sotkut tässä edellä ovat, mutta kalliiksi ovat suomalaisille kyllä tulleet, kun otetaan huomioon tämän näiden jälkeisen komission edesottamusket pankkikriiseineen ja tukineen.

      Hän joka täällä kovasti puolustaa EU:ta, niin hän voisikin antaa meille selonteon näistä tapahtumista.

      Kiitän jo etukäteen!

      • hyvääkotimatkaa

        Mikä muuten on se EU:n hiilijalanjälki, joka antaa laskuttaa kopiointikoneiden värikaseteilla ilman direktiiviä samaa rahasummaa kuin maksaisi uusi kopiointilaite?

        Jokainen vähänkin älyä omaava tajuaa, ettei pelkän värikasettisarjan hinta voi mitenkään vastata koko konetta uusine kasetteineen, ellei tarkoitus ole saada äkkikulutusta ahneuden nimissä vain kasvamaan kopiokonemyynnillä.

        Joka puhelimien erilaisella latauslaitteella (onko jo korjausta?) tämä kopiokonehomma on törkeintä toimintaa, jonka tiedän, eikä kukaan ole puuttunut - jatkunut jo vuosikymmeniä.

        Trump on nyt sanonut - tai on sanomassa - Yhdysvallat irti ilmastosopimuksesta, ja tällaiset sopimukset ovat olleet muuta kuin kansan kusetusta uskomaan, että ovat muka hyvälläkin asialla.

        Toivottavasti saatana pian korjaa omansa...


      • tarkkanäköinen
        hyvääkotimatkaa kirjoitti:

        Mikä muuten on se EU:n hiilijalanjälki, joka antaa laskuttaa kopiointikoneiden värikaseteilla ilman direktiiviä samaa rahasummaa kuin maksaisi uusi kopiointilaite?

        Jokainen vähänkin älyä omaava tajuaa, ettei pelkän värikasettisarjan hinta voi mitenkään vastata koko konetta uusine kasetteineen, ellei tarkoitus ole saada äkkikulutusta ahneuden nimissä vain kasvamaan kopiokonemyynnillä.

        Joka puhelimien erilaisella latauslaitteella (onko jo korjausta?) tämä kopiokonehomma on törkeintä toimintaa, jonka tiedän, eikä kukaan ole puuttunut - jatkunut jo vuosikymmeniä.

        Trump on nyt sanonut - tai on sanomassa - Yhdysvallat irti ilmastosopimuksesta, ja tällaiset sopimukset ovat olleet muuta kuin kansan kusetusta uskomaan, että ovat muka hyvälläkin asialla.

        Toivottavasti saatana pian korjaa omansa...

        Trump on asia linjalla, aloittajasta joka on täydellinen populisti ja aivopesty surkimus ja loinen, hänestä tulee syrjäytynyt , masentunut ja hyvin hiljainen. Tämä tulee tapahtumaan sen jälkeen kun tuon suvakki populistin silmät , korvat ja sielu aukeaa oikealle tiedolle, Suvakki populistille vielä ,, hullukin saa olla , muttei tyhmä.


      • EuFann
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Trump on asia linjalla, aloittajasta joka on täydellinen populisti ja aivopesty surkimus ja loinen, hänestä tulee syrjäytynyt , masentunut ja hyvin hiljainen. Tämä tulee tapahtumaan sen jälkeen kun tuon suvakki populistin silmät , korvat ja sielu aukeaa oikealle tiedolle, Suvakki populistille vielä ,, hullukin saa olla , muttei tyhmä.

        Tottakai Trump on asian linjalla,sillä Trumpilla on kokemusta enemmän kuin millään eu tampio poliitikolla pian saamme juoda eun kaatumisen kunniaksi:)


    • NathanVonKebap

      Olen aina sanonut että älkää koskeko mihinkään missä ranskalaiset ovat mukana, koskee niin autoja kuin kaikkea muutakin missä on enemmän liikkuvia osia kuin rautakangessa. Ranskalaisilla on sormet pelissä EU:ssa ja Olkiluodon ydinvoimala kolmosessa. Saadaanko tuo kuuluisa ydinvoimala käynnistettyä ennenkuin EU:n surullisen kuuluisa tarina päättyy lopullisesti?

      • EuFunn

        Oikeassa olet 100% sesti sillä ranskalaiset eivät ole ikinä saaneet aikaan mitään yhtään mitään hyvää,ainoat hyvät ranskikset saa grilliltä:) onneksi euroopan unioni kaatuu pian omaan byrokratiaansa ja korruptioonsa emme tarvitse siis euta mihinkään,eu mieliset protestantit ovat aivpesun uhreja niin myös jyge katainen ja esko ahopää ja muut eu myönteiset poliitikot säälin heitä


    • Euroopan unioni on hyvä vastine neuvostoliitolle. Me eurooppalaiset emme ikinä saa luotua euroopan yhdysvaltoja. Meidän yhtenäisyytemme on vain sodissa keskenämme, Jos joku teistä haluaa kommentoida . niin hyvä on. Käydään älykästä keskustelua.. Jos kuvittelette teidän tunteenne olevan ylivertaista , muiden pragmaattisempaan tietoon , voitte ihan rauhassa elää omassa kuplasssa. Euroopan unionin idea oli hyvä , mutta toteutus oli alle arvostelun.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe