Aloin tarkistaan hyvitysmaksuni, jota tuli kokonaista 25€, vaikka ennakkoon olin laskenut, että se olisi 75€.
Vaan eipä ollutkaan 25€ vaan pitäisi, kuten olinkin laskenut 75€, joten tarkistakaa omanne kalenterin kanssa, se kun on niin helppoa laskea päivät kännysovelluksesta ja lisäksi löydätte kaikki päätöksenne asiointisivustolta jossa on hakemuksen saapumispäivä, päätös päivä, että postituspäivä.
Huomioikaa, ettäkäsittelyaika aletaan laskemaan HAKEMUKSEN SAAPUMISPÄIVÄSTÄ ja jos hakemus on tullut kelaan hakemiskuukautta ennemmin eli edellisenä kuukautena, niin siitä lähtien lasketaan aika kuten laissa onkin tähän tapaan: "14 c § (26.6.2015/815)
Toimeentulotukiasian käsittely muussa kuin kiireellisessä tapauksessa
Muussa kuin kiireellisessä tapauksessa päätös toimeentulotuesta on tehtävä VIIVYTYKSETTÄ, KUITENKIN VIIMEISTÄÄN SEITSEMÄNTENÄ ARKIPÄIVÄNÄ H A K E M U K S E N S A A P U M I S E S T A.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, perustoimeentulotukea myönnettäessä päätös HAKEMUSAJANKOHTAA S E U R A A V A A kuukautta koskevasta hakemuksesta on tehtävä ja pantava täytäntöön VIIMEISTÄÄN SANOTUN KUUKAUDEN ENSIMMÄISENÄ ARKIPÄIVÄNÄ, JOS HAKEMUKSEN saapumisesta on tuolloin kulunut ENEMMÄN
(HUOM, LUKEKAA TÄMÄ! eli tarkoittaa sitä, että jos olet lähettänyt hakemuksen kuukauden 15 päivä ja hakemus koskee seuraavaa kuukautta ja päätös onkin tehty vaikkapa 6 päivä haettua kuukautta, niin sinulla on oikeus kaikkiin niihin päiviin saada hyvitystä kuin on kulunut arkipäiviä tuona kuukautena.)
KUIN seitsemän arkipäivää. Jos hakemus koskee myöhäisempää aikaa kuin hakemusajankohtaa seuraavaa kuukautta, päätös on tehtävä ja pantava täytäntöön viimeistään hakemuksessa tarkoitetun ajanjakson ensimmäisenä arkipäivänä.
Jos hakemus on puutteellinen, asiakkaalle on viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta annettava tai lähetettävä yksilöity kehotus hakemuksen täydentämiseksi määräajassa. Päätös toimeentulotuesta on annettava viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun täydennetty hakemus on saapunut."
ELI siis tarkistakaa päätökset ja saamanne hyvitysmaksun oikeellisuus.
Kalenterit käteen siis kaikki.
Hyvitysmaksu! OLKAA TARKKANA, lukekaa tämä!
11
277
Vastaukset
- WituixMän
Hakemus saapunut 17.2.2017
Päätös annettu 3.3.2017
Postitettu 6.3.2017
Rahat tilillä 7.3.2017
Käsittelyaika 10 arkipäivää
Hyvitystä ei ole maksettu senttiäkään!!
Mitäs nyt sitten? Mihin valitetaan päätöksestä jota ei edes ole?- Lawetorder
Huooh, julkisella vallalla on itseoikaisuvelvollisuus, joko itse huomaamassaan asiassa tai sitten, että siitä on ilmoitettu, eli valitusoikeuden takaamaa päätöstä ei tarvitse olla, eli mene omalle asiointisivullesi, viesti kelaan ja missä perustelet asiasi vaikkapa tähän tapaan: "Hyvitysmaksu päätöksien viivästymisistä.
Vaadin kelaa oikaisemaan lain toimeentulotuesta mukaiseksi hyvitysmaksujen laskemisen ja lainkohta tässä: "14 c § (26.6.2015/815)
Toimeentulotukiasian käsittely muussa kuin kiireellisessä tapauksessa
Muussa kuin kiireellisessä tapauksessa päätös toimeentulotuesta on tehtävä viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, perustoimeentulotukea myönnettäessä päätös hakemusajankohtaa seuraavaa kuukautta koskevasta hakemuksesta on tehtävä ja pantava täytäntöön viimeistään sanotun kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä, jos hakemuksen saapumisesta on tuolloin kulunut enemmän kuin seitsemän arkipäivää. Jos hakemus koskee myöhäisempää aikaa kuin hakemusajankohtaa seuraavaa kuukautta, päätös on tehtävä ja pantava täytäntöön viimeistään hakemuksessa tarkoitetun ajanjakson ensimmäisenä arkipäivänä.
Jos hakemus on puutteellinen, asiakkaalle on viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta annettava tai lähetettävä yksilöity kehotus hakemuksen täydentämiseksi määräajassa. Päätös toimeentulotuesta on annettava viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun täydennetty hakemus on saapunut".
Toinen momentti ilmaisee selkeästi, että päätös on tehtävä viivytyksettä, mutta poiketen ennen hakemiskuukautta tullutta hakemusta niin, että päätös on tehtävä hakemisajankohdasta viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä ja jos hakemus on saapunut aikaisemmin kuin 7 päivänä ennen kuun vaihtumista, niin ensimmäisenä päivänä. Nyt kun hakemukseni on tullut 1.2.2017, 26.2.2017, 27.3.2017 ja 27.4..2017 niin myöhästymisiä on ollut seuraavasti 1.2 ja päätös 10.2 on 1 arkip. 26.2 ja päätös 9.3 on 2 arkip. 27.3 ja päätös 5.4 on 2 arkip. 27.4 ja päätös 8.5 on 1 arkipäivä ja joten hyvitysken pitäisi siis olla 100€, kun se kuitenkin on ollut vain 25€ joten vaadinkin hyvitysmaksun lisäämistä ja jos ette usko, niin tarkistakaa lakituntemuksenne, luku- ja laskentataitonne, tietenkin myös päätökset joista nuo laskinkin.
KIITOS! ".
Nyt vaan en tiedä koskiko hakemuksesi helmikuuta vaiko maaliskuuta ja jos koski maaliskuuuta, niin päätös on myöhästynyt 2 arkipäivää ja hyvitys 25€, jos taas helmikuuta eli hakemiskuukautta, niin päätös on ollut tällöin myöhässä 14 arkipäivää eli tällöin hyvitys olisi 100€.
Kunnioittavasti asioista tietävä Lawetorder. - Lawetorder
Lawetorder kirjoitti:

Kunnioittavasti asioista tietävä Lawetorder.Oikaisen omaani sen verran, että laskin siis 100€ neljän päätöksen myöhästymisestä ja joista kolme haettu ennemmin kuin hakemiskuukausi.
Eli päätellen siitä, että yksi oli haettu hakemiskuukautena ja joka myöhässä 1 arkipäivän, niin kela laskeekin hakemiskuukauden alusta tuon ajan, eikä siis lain mukaan hakemisajankohdan mukaisesti niin kuin pitäisi.
Olkaapa siis tarkkoina, koska joillekkin saattaa ropista tilille useampi satanenkin kun näkee vähän vaivaa ja tarkistaa, eli taas, 67 sanoin "virkanilkit yritti kusettaa"
- jjujujujuujujujujuj
Yksistään sillä perusteella ettei kelan tuki ole käytettävissä kuukauden ensimmäinen arkipäivä (jos hakemus on jätetty yli 7 arkipäivää edellisen kuukauden puolella) ylitetään lain määrittelemä ehdoton takaraja yhdellä päivällä.
Toisin vain päätöksestä saa korvauksia ei maksatuksen viivästymisestä.
Oletteko huomanneet Kelan kirjeiden hitaan kulkemisen? Minulla jokainen Kelan lähettämä kirje on ollut posti kuljetettavana vähintään 7 vuorokautta.- Lawetorder
En nyt oikein tajunnut ulosantiasi??
Maksatus on aina viiveellinen päätöksestä, kun tää netti ei toimi sekunnissa, ainakaan julkisella vallalla ja laissa sanotaan kyllä toimeenpanosta juurikin 14c pykälässä ja taisi olla muuallakin.
Huvittavintahan on siinä laki toimeentulotuesta, että siellä on kahta erilaista säännöstöä minkä mukaan lasketaan toimeentuloTUKI ja lisäksi käytäntö on perustuslainvastainen kun kerran perustuslaki jo MÄÄRÄÄ siitä mille ajalle PERUSTOIMEENTULO MÄÄRÄTÄÄN ja mikään tukimuotohan ei ole perustoimeentuloa.
Kirjeiden tulo ei ole kelasta riippuvainen, vaan sekosekonimityksisestä postista ja päätöksessä on päivämäärä milloin postitettu, jos päivämäärä pitää paikkansa, kun mistäänhän et voi tarkistaa milloin on postitettu. - Lawetorder
Nostetaanpa tämä nyt vähän, on kummaa että, vaikka tänne kuinka kirjoittaa asiaa, niin ei mene kuin hetki kun joku on kyselemässä juurikin samasta asiasta mistä kirjoitetaankin.
Muistakaa nyt, että on niitä muitakin sivuja kuin vaan se ykkös-sivu. - kiijjjiji
linkii??
- Lawetorder
kiijjjiji kirjoitti:
linkii??
Mihin ihmeeseen? Finlexin sivustolle vai mihin?
Finlex-sivustolta löydät koko lain toimeentulotuesta jossa tuo määrä-aika ja mistä se katsotaan alkavan, niin löydät, 14c§ on tuossa ylempänä jossa sama asia.
- Petu_67
Noihin hyvitysmaksupäätöksiin pitää lain mukaan liittää muutoksenhakuohjeet. Vaan eipä taida Kela sellaisia niihin liittää?
Noista arkipäivistä sen verran, että viivästyskorvauksiin sovellettaneen Kelassa lakia säädettyjen määräaikain laskemisesta siinä mielessä, että sitä päivää jona hakemus on Kelaan saapunut ei lasketa mukaan. Onko se sitten oikein vain väärin kun asiasta ei ole lailla säädetty.- Lawetorder
Petu_67, kyllä siitä on laissa selkeästu määrätty, täällä vaan ei alleviivaus taikka kursiivikirjoitus onnistu kuin kirjautuneilta, mutta eristän sen omaksi osioksi missä näin on.
Tämä sama löytyy ihan finlexin sivustoltakin: "14 c § (26.6.2015/815)
Toimeentulotukiasian käsittely muussa kuin kiireellisessä tapauksessa
Muussa kuin kiireellisessä tapauksessa päätös toimeentulotuesta on tehtävä viivytyksettä,
kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, perustoimeentulotukea myönnettäessä päätös hakemusajankohtaa seuraavaa kuukautta koskevasta hakemuksesta on tehtävä ja pantava täytäntöön viimeistään sanotun kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä, jos hakemuksen saapumisesta on tuolloin kulunut enemmän kuin seitsemän arkipäivää. Jos hakemus koskee myöhäisempää aikaa kuin hakemusajankohtaa seuraavaa kuukautta, päätös on tehtävä ja pantava täytäntöön viimeistään hakemuksessa tarkoitetun ajanjakson ensimmäisenä arkipäivänä.
Jos hakemus on puutteellinen, asiakkaalle on viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta annettava tai lähetettävä yksilöity kehotus hakemuksen täydentämiseksi määräajassa. Päätös toimeentulotuesta on annettava viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun täydennetty hakemus on saapunut. Jos asiakas ei ole määräajassa täydentänyt hakemustaan tai esittänyt hyväksyttävää syytä täydennyksen viivästymiselle, päätös tehdään käytettävissä olevien tietojen pohjalta viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä määräajan päättymisestä. Asiakkaan suostumuksella päätös voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen pohjalta ennen määräajan päättymistä.
L:lla 815/2015 lisätty 14 c § tulee voimaan 1.1.2017".
Eli sanamuoto "kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta" eli merkitystä on ainoastaan silloin, jos hakemus on tullut verkon kautta (ei siis kalaverkon : D) ja se päivä on lauantai, niin tällöin aketaan laskeen vasta maanantaista ja tästä syystähän minä en laita kuin joko keskellä viikkoa, tai sunnuntaina, eli siis se aika 7 arkipäivään aletaan laskea hakemuksen saapumisesta ja tietty siinä on se, että jos oikein tarkkoja ollaan, niin silloin voidaan laskea vasta seuraavana päivänä saapuneeksi, jos hakemus on saapunut virka-ajan jälkeen eli klo 16:00 jälkeen (tuota virka-aikaa kun ei ole muutettu : D) ja se on klo 8:00 - 16:00.
Niin että , kyllä siitä on säädetty mistä se päivien kuluminen aletaan laskeen.
Toimeentulotuki laissa vaan ei määritellä sitä, pitääkö se olla arkipäivänä virastoaikana , koska sinänsähän asia on muuttunut verkkoasioinnin myötä, että voit jättää hakemuksen mihin vuorokauden aikaan tahansa ja laissa ei puhuta muuta kuin saapumisesta ja se on silloin saapunut viranomaiselle kuin se on tullutkin eli vaikkapa keskiyöllä eli ei viranomainen voi alkaa määritteleen itse että se onkin tullut vasta seuraavana päivänä.
Jätetty toimeentulotuen hakijoille hyvä porsaanreikä.
- torttua.tortulle
Miksi Kela lähettää vielä paperisia päätöskirjeitä, vaikka kuitenkin sähköisessä ne hakemukset tehdään? Ymmärrän tietysti heille tämän tavan joilla ei ole nettiyhteyttä, mutta aika harvassa taitaapi olla ne tapaukset nykyisin. Jos hakija on klikannut "sähköiset", miksi kuitenkin sama asia tulee vielä kirjeenä, ja totta tosiaan, viikon viiveellä.
Tuntuu turhalta tuo paperishow ja mitähän sekin maksaa yhteiskunnalle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691325En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061227- 1131155
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731080Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop61906IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76762Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9692- 41691
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362669- 53656