Ovatko ufot vaaraksi ?

ei_terroristi

Joissakin keskusteluissa on tuotu esiin tilanteita, joissa ufoalukset ovat vaarantaneet lentoliikenteen turvallisuutta tai aiheuttaneet taloudellisia vahinkoja esim. viljapeltojen
kuvioinnilla tai nautojen sieppauksilla.
Mielestäni näitä tapauksia on usein ylidramatisoitu , ja esitetty ne jopa vihamielisessä tarkoituksessa tehdyiksi.

Harvassa lienevät taapaukset, joissa ufot ja maalliset lentolaitteet ovat kolaroineet !

Aivan minimaalisia ovat myös vahingot, jotka peltokuvioinnista ja karjansieppauksista ovat koituneet, eikä niiden motiivit ole vihamielisiä vaan käytännöllisiä:
Edellisessä viestintä, jälkimmäisessä ravinnon hankinta pitkillä avaruusmatkoilla.

Todellinen vaaratekijä on ihminen, joka pääsee käsiksi ufojen salaiseen teknologiaan .
Tilanne voi syntyä esim. niin, että terroristit pääsevät käsiksi niihin salaisiin varastoihin,
joihin ufomateriaalia on esimerkiksi ufocrashien jäljiltä talletettu, ja sitten onnistuvat
kehittämään tekniikkaa tuhoamistarkoituksiin.
Eivät alieenit olleet tekniikkaansa terroristeille tarkoittaneet !

15

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiKärkitransistoreja

      "Tilanne voi syntyä esim. niin, että terroristit pääsevät käsiksi niihin salaisiin varastoihin,
      joihin ufomateriaalia on esimerkiksi ufocrashien jäljiltä talletettu, ja sitten onnistuvat
      kehittämään tekniikkaa tuhoamistarkoituksiin."

      Jos sellaista tekniikkaa olisi, olisi se kehittynyt todennäköisesti aivan eri pohjalta kuin meidän tekniikkamme ja jo siksi meille erittäin vaikeasti käsitettävää ja kopioitavaa.
      Jos laji olisi teknisesti niin pitkällä, että he hallitsisivat tähtien välisen matkailun, olisi tekniikka meille todennäköisesti lähes käsittämätöntä. Aivan kuten James Watt saisi eteensä Ferrarin F1 moottorin tai Graham Bell älypuhelimen.

      Teillä UFO uskovilla suhteellisuudentaju tuntuu heittävän todella pahasti.

      • salailija_

        Eli galaktinen tekniikka pysyisi salassa ilman salailuakin.


      • Ufojen_Lahja

        Älkää unohtako kärkitransistoria!


    • levitaatiosta_voimaa

      Havaintojen mukaan ufoalukset pystyvät kumoamaan painovoiman vaikutuksen samaan tapaan kuin levitointitaitoiset hindulaiset papit tai afrikkalaiset poppamiehet .
      Ufojen liikemekanismi saattaisi selvitä pappeja ja poppamiehiä haastattelemalla.
      Onkohan tätä mahdollisuutta ufotutkimuksessa käytetty hyödyksi ?

      • Katsellut tuossa muutamia väitettyjen tietovuotajien haastatteluita ufotekniikasta. Muutama eri heppu on kertonut samaan tyyliin että ufoaluksessa on kolme eri propulsiota joista yhtä käytetään korkeuden säätöön vain silloin kun ollaan jossakin painovoimakentässä.

        "Etummainen moottori" vääristää laitteen edessä olevaa aika-avaruutta ja ikäänkuin ahmii itsensä sen luoman tyhjiön läpi ja "takimmainen moottori" säätää sekä asentoa että luo yhdessä etummaisen moottorin kanssa oman painottomuuden ja aika-avaruuden laitteen sisään, jolloin kiihdytyksen, jarrutuksen ja suunnanmuutoksien aiheuttamat G-voimat eivät vaikuta alukseen eikä sen sisätiloihin.

        Toimisiko aluksen kuori myös Faradayn- häkkinä, jolloin moottorien aiheuttama elektromagneettinen säteily ei säteilytä matkustajien tötteröneniä mustanpuhuviksi.

        Tekniikka on kuitenkin tekniikkaa. Jos ajatellaan esimerkiksi ihmiskunnan rakettitekniikkaa, niin siinä on edelleen miljoona asiaa jotka voi mennä pieleen ja vaikka ne kaikki miljoona kohtaa saataisiin korjattua täysin varmaksi, niin sitten voi siltikin tulla jokin ulkopuolinen tekijä, ongelma tai se miljoonasyhdes asia joka pilaa turvallisuuden jälleen kerran.

        Siksipä en usko että ufotekniikkakaan voisi olla mitenkään täydellistä. Siitä todisteena muutamat crashit.

        Parhaallakin kulkuneuvolla on myös aina akilleen kantapäänsä. Nykyään on mukamas hienoa että auto sammuu liikennevaloissa "idling stop" systeemin avulla. Minulla oli käytössäni se sama tekniikka jo vuonna 1985 mallin Ford Taunuksessa. Sammui joka saatanan liikennevaloissa.
        Kauas siis ei olla tultu niistä ajoista.


      • poppamies_

        Levitaatio ufojen käyttövoimana on mielenkiintoinen ajatus.

        Silloin käyttövoimana olisi henkinen energia, siihenhän levitaatio nykytietämyksen mukaan perustuu.
        Silloin ufoalusten ulkokuori olisi vain eräänlainen suoja, joka pitäisi ilmanpaineen ja olosuhteet
        ufon sisällä alieeneille sopivina, mahdollisesti suojaisi myös vahingollisilta säteilyiltä.

        Voimanlähteenä toimisivat alieenien kehot. Alieenit olisivat sidotut istuimiinsa (vrt. turvavyöt)
        , joiden välityksellä levitaatiovoima sitten välittyisi ufoaluksen rakenteisiin.
        Voiman säätö ja suuntaaminen tapahtuisi sitten tietysti ajatusenergialla.

        Myönnän ajatukseni koettelevan lukijoiden mielikuvituksen rajoja, mutta muistutan, että
        satavuotisesta tutkimuksesta huolimatta ei ufojen liikemekanismia ole kyetty ratkaisemaan.

        Ratkaisu ei näin ollen varmasti ole luonteeltaan aivan tavanomainen !


      • rehupaavo
        poppamies_ kirjoitti:

        Levitaatio ufojen käyttövoimana on mielenkiintoinen ajatus.

        Silloin käyttövoimana olisi henkinen energia, siihenhän levitaatio nykytietämyksen mukaan perustuu.
        Silloin ufoalusten ulkokuori olisi vain eräänlainen suoja, joka pitäisi ilmanpaineen ja olosuhteet
        ufon sisällä alieeneille sopivina, mahdollisesti suojaisi myös vahingollisilta säteilyiltä.

        Voimanlähteenä toimisivat alieenien kehot. Alieenit olisivat sidotut istuimiinsa (vrt. turvavyöt)
        , joiden välityksellä levitaatiovoima sitten välittyisi ufoaluksen rakenteisiin.
        Voiman säätö ja suuntaaminen tapahtuisi sitten tietysti ajatusenergialla.

        Myönnän ajatukseni koettelevan lukijoiden mielikuvituksen rajoja, mutta muistutan, että
        satavuotisesta tutkimuksesta huolimatta ei ufojen liikemekanismia ole kyetty ratkaisemaan.

        Ratkaisu ei näin ollen varmasti ole luonteeltaan aivan tavanomainen !

        Vielä monimutkaisempi ja oudompi tekninen ratkaisu lienee valopalloilla ja lautasen mallisilla valoufoilla. Siinä äly vaikuttaisi ottaneen valonmuodon ollen samaan aikaan tekninen laite tai sitten ne on vain luotaimia. Niitä oli laajalti jo toisessa maailmansodassa tarkkailijan asemassa.


      • rehupaavo

        https://www.google.fi/search?q=foo fighters ufo&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwi60eqe05fUAhWsE5oKHW03DBMQsAQINA&biw=1536&bih=755&dpr=1.25

        Suomen Wikipedia Foo-hävittäjistä on virheellinen ja puutteellinen. Niitä nähtiin ja kuvattiin myös päiväaikaan ja ne olivat monimuotoisempia kuin pelkästää vihreitä valopalloja.
        Valorakettiteoria on tuulesta temmattu sillä nämä Foot liikkuivat selkeästi älyllisessä ohjauksessa ja pakenivat takaa-ajajia ja tulitusta ja kykenivät olemaan paikoillaan minuuttitolkulla.


    • Trafin_insinööri

      <<Voimanlähteenä toimisivat alieenien kehot. Alieenit olisivat sidotut istuimiinsa (vrt. turvavyöt)
      , joiden välityksellä levitaatiovoima sitten välittyisi ufoaluksen rakenteisiin.
      Voiman säätö ja suuntaaminen tapahtuisi sitten tietysti ajatusenergialla.>>
      -------------------------------------------------------------
      Siis ufoissa "turvavyöt" sitoisivat ufoaluksen matkustajiin (=alieeneihin).
      Meillä taas maallisissa kulkuneuvoissa , myös ilma-aluksissa , turvavöiden tarkoitus on päinvastainen, eli sitoa matkustajat kulkuneuvoon ja varmistaa matkustajan pysyminen kyydissä
      mahdollisista törmäysvoimista huolimatta.

      Ehkä tämä paradoksi auttaa ymmärtämään, että alieenitekniikan saloihin paneutuminen ei ole tehtävä helpoimmasta päästä !

    • trancittempora

      Suurimmat vaarat ovat ainakin tähän asti kohdistuneet ufouskiksien mielenterveyteen kuten voimme tämänkin palstan kirjoittajista havaita.

      • Aivan. Avoin ja objektiivinen mieli koetaan usein vaaralliseksi piireissä joiden tarkoituksena on tarkastella Universumia avaimenreiästä hitsauslasit päässä, kovalevy täynnä ulkoa opiskeltua tietoa siitä mitä on olemassa ja mitä ei ole olemassa ja mitä ei saa olla olemassa.


    • Rooe

      Omasta kokemuksesta voin kertoa että täysin vaarattomia eivät ole. Pelko on aivan turhaa koska ei ole mitään tehtävissä. Asiaa voi verrata meteoriitteihin: osuu jos osuu.

      Ne vaarat: Monasti on kerrottu ufon säteilyn aiheuttamista vammoista, jouduin itse toteamaan tuonkin väittämän todeksi. Sain kahdenlaisia iho-oireita, tässä oudommasta: Avoimeen kaulanaukkoon paloi läntti johon ilmestyi varjokuva vetoketjun vetimestä. Vedin oli sellaista hitsattua jäykkää palloketjua. Olin juuri vetänyt ketjun ylös ja se sojotti ylöspäin . Seuraavana keväänä kun heitin paidan pois tämä samainen läntti mustui parissa tunnissa. Oudointa oli se että kun länttiä peilasi oikealta se oli musta mutta vasemmalta ei näkynyt juuri lainkaan. Outo häiriö pigmentissä. Mieleeni tuli vanhat kohoraita kortit kun korttia kääntää niin kuva muuttuu. Hologrammiksikin jotkut kutsuivat. Ufo tuli oikelta ja siinä ilm. syy miksi kuvakin näkyi juuri siltä puolelta.

      Koska tämä läntti oli hyvin tarkka siitä pystyi päättelemmään missä ufo oli silloin kun "säteilysykäys" lähti . Kuvan tarkkuudesta kertoo se että leukaparran yksittäiset varjot näkyivät. Ufon paikantaminen onnistui helposti: Puin kyseiset vaateet päälleni jotka olivat ylläni ufon kohdatessa. Menin peilin eteen ja liikutin tasaista valoa antavaa led lamppua kun varjot natsasi se oli siinä.

      Säteily vaikutti myös kasvillisuuteen. Ufo tuli kahden koivun välistä, mutta se ei tainut osua niihin juurikaan. Mutta puiden hidas hajoaminen alkoi. Seuraavana keväänä mahla valui toisen puun eteläpuolelta ja toisen pohjoispuolelta lätäköiksi asti. Kun katsoin tarkasti niin mahla vaan tihkui väkisin ehjännäköisen oksan lävitse. Kuvasin jonkinverran näitä puussa havaitsemiani muutoksia.
      Toisen koivun oksat olivat tuuheat ja ne riipuivat lähes maassa asti. Olin tämän vieressä. Mittasin että lähes kaikki oksat kuolivat minusta 4,5 m:n säteellä jo ensimmäisenä vuonna. Minulle tuli väkisinkin mieleen Terminaattorin siirtyminen pallon sisällä kun katsoin tuota kuollutta osaa koivussa.

      Tapauksen jälkeen ihmettelin pitkään, että mistä syystä mieleeni tuli aina valurautainen sähköhellanlevy, kun yritin muistella tapausta. Nyt helmikuussa se selvisi. Paistoin kanaa ja häirön vuoksi Teflonpannu ylikuumeni. Se oli tuo palaneen Teflonin haju jonka yhdistin levyyn ja tuohon ufoon. Nyt kun yhdistin tuon hajun ja ufon aiheuttaman kirkkaan välähdyksen niin tuntui siltä että takaraivo hajoaa ja laatta lentää. sitä kesti 3 viikkoa. Teflonin palokaasut ovat myrkyllisiä muistutan. Jos joku vetää tästä sellaiset johtopäätökset että sain kokatessa myrkytyksen niin ei. Teflonin hajua pääsi vain vähän ilmaan mutta se riitti.

    • fu.eikuEU-Dude

      nii nii ja joo: ittellä mm. on.. Vitun tyhmät läskit... varmaan kerro teille ääliöille tasan mittä. FU!

      • uf.ukieUE-eduD

        iin iin aj ooj: älletti mm. no.. nutiV tämhyt tiksäl... naamrav orrek elliet elliöilää nasat ättim.
        UF!


    • Mikko42

      Ihminen itse on suurin vaara itselleen, se tuhoaa maapallon. Ufoista ja humanoideista ei ole vaaraa.
      Kannattaa lukea ja katsoa Youtubesta Zimbabwen tapaus, jossa yli 60 lasta näki ufon laskeutuvan ja humanoidien askartelevan jotain. Yhteneväiset lasten kertomukset ovat uskottavia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe