Ylen ohjelmatarjonta

ennustelija

Näin Norjassa ,Tanskan aarteenmetsästäjät,Suomi on ruotsalainen, Kansan liike,Sukujuuria etsimässä,Reggie Yates,venäjän nuoret.Ali show,Kummelli,Kansallisaarteenetsintä:God andPals jne.Mitään viihdeohjelmaa tarkoitan jotain katsottavia sarjoja ei ole,mistä maksetaan.??????

30

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ylenhyvätarjonta

      Ota huomioon, että ylellä on myös opetus- ja yleissivistävä tehtävä. Se ei ole vain ja ainoastaan viihdekanava, kuten mainoskanavat. Minä ainakin ole ylen tyytyväinen ohjelmatarjontaan, joka on melko monipuolista. Sarjoja voisi olla laajemmaltikin muista maista kuin Iso-Britanniasta, Saksasta ja muista Pohjoismaista. Hyvä, että niitäkin on, mutta muitakin seuraisi mielellään kuin satunnaisia australialais-, espanjalais tai ranskalaissarjoja. Onneksi amerikkalaissarjoja ei juurikaan ole ollut pitkään aikaan muita kuin HBO:n sarjat, jotka todellakin ovat amerikkalaisten parhaimmistoa.

      • ennustelija

        Kiitos vastauksesta. Näin 69v ikäisenä en kaipaa enään sivistämistä. Toki sarjat jotka katsot on hyviä,mutta eipä näitä paljon ole esitetty.Saksasta tulee vanhoja poliisisarjoja,Australialainen sarja oli hiljattain lisää luvattiin vaan eipä ole näkynyt jne.

      • ylenhyvätarjonta

        Ole hyvä vain. Mielipiteitäni kerroin minäkin, 52 v. Ei oppinen tai yleissivistyminen ole minusta ikäkysymys. Jos ihminen pysyy uteliaana, asioista innostuvana ja kiinnostuneena hamaan hautaan asti, niin sehän on vain hyvä asia. Vanha keskusmuisti (lue aivot) ei ruostu ja dementia/alzheimer pysyköön poissa ;).

      • HuonoYlenanti
        ylenhyvätarjonta kirjoitti:

        Ole hyvä vain. Mielipiteitäni kerroin minäkin, 52 v. Ei oppinen tai yleissivistyminen ole minusta ikäkysymys. Jos ihminen pysyy uteliaana, asioista innostuvana ja kiinnostuneena hamaan hautaan asti, niin sehän on vain hyvä asia. Vanha keskusmuisti (lue aivot) ei ruostu ja dementia/alzheimer pysyköön poissa ;).

        Tuolta linkistä jonkinlaista mediakritiikkiä ja median muutosta, tuoretta sellaista. Osin huumorillakin.

        http://ristopihlajaniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240917-suomettuminen-aika-sensuuri

    • niin_joo

      Mutta Ylen ohjelmia seuraamalla ei saa kunnon kuvaa oman maamme tapahtumista tai historiasta. Ylen dokumenttituotanto on ajettu alas.

      • ropakantakanavia

        Ei saa, ei, se oli tarkoituskin. Yleä alettiin oikeisto/kokoomusjohdossa tyhmentää jo noin kymmenen vuotta sitten ja hyvin on onnistuttu. Ykkösestä tehty lähes Mtv-kolmosen ja sen tuottamien naistenkanavien sekasikiö, täynnä jotain sellaista jota ei kykene katsomaan millään ilman vakavaa ja voimakasta pakottamista. Kakkoskanava meni sekin ihan lööperiksi, urheilua mutta ei enään asiaohjelmia tyyliin, kyse on puhtaasta mediastrategiasta.

        "... jolla rikkauksien ja vallan ulkopuolelle jäävä tavallinen väestö oloutetaan rauhalliseksi..."

        https://www.uusisuomi.fi/comment/17470#comment-17470

      • huhsentään
        ropakantakanavia kirjoitti:

        Noin suurta valtaa en kyllä ylellekään antaisi *lol*. Se on sentään VAIN televisiokanava.

      • Crowleyn_lista
        huhsentään kirjoitti:

        Noin suurta valtaa en kyllä ylellekään antaisi *lol*. Se on sentään VAIN televisiokanava.

        Eihänse yksin Yle ollut asialla, vaan paljon muutakin kuten Maikkarin entinen päätoimittaja Karhuvaara kertoi.

        => Otetaan loppuun entisen MTV:n päätoimittajan Pekka Karhuvaaran tunnustus kuinka Suomi lobattiin Euroopan Unioniin.

        Mediapomo katuu lehtitalojen yhteistä EU-lobbausta

        Keskiviikkona 21.7.2010 Ilta Sanomat uutisoi otsikolla 'Mediapomo katuu', kuinka MTV3 toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara piti lähtöä yhteiseen EU-kampanjaan virheenä, joka haisi pahalle. Porin Suomi-areenan tapahtumassa Karhuvaara paljasti miten laajaa ja keskitettyä isojen lehtitalojen lobbaus Suomen EU-jäsenyyden puolesta 90-luvun alussa oli.

        Karhuvaaran mukaan EU-hankkeen primus motor oli Sanomien pääomistaja, ministeri Aatos Erkko (Crowleyn listan suomalainen).

        ...Päätöstään Karhuvaara piti kuitenkin pahana erehdyksenä....isot mediatalot, siis valtaosa suomalaisesta painetusta viestinnästä, asettui kimppaan jonkin yhteiskunnallisen ratkaisun puolesta. Juttu haisi tosi pahalle ja oli yhteiskunnallisesti väärin".

        http://harriimmonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219985-helsingin-sanomien-entinen-paatoimittaja-myontaa-vainon-perussuomalaisia-kohtaan

      • HYS.vaan
        Crowleyn_lista kirjoitti:

        Hesarista havaittua.

        http://janerikfinskas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240938-keskustelu-yhteiskunnan-puute-syy-vaihtoehtomedioiden-syntymiseen

        "Suomessa on tapahtunut iso muutos. Nimittäin päättäjien kritisoiminen, päätösten kritisoiminen tai vaihtoehtoisen kritiikin esittäminen valtamedia kautta on käytännöllisesti katsoen suljettu ulkopuolelle."

        Sanavapauspalstalla ollut Hesarista ja sen sensuurista pitkiä ketjuja...

      • faktajuttuonse
        huhsentään kirjoitti:

        Noin suurta valtaa en kyllä ylellekään antaisi *lol*. Se on sentään VAIN televisiokanava.

        Kyllä se on täyttä totta, aikoinaan sitä testattiin Venäjälläkin, kun siellä rakennemuutoksia tehtiin ja kansan/valtion omaisuudet yksityisille jaettiin, samahan se on menossa Suomessakin ja katso vaan mitä kauhean tärkeää asiaa suomalaiset pohtivat ja puhuvat...esim.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14785369/vappu-pimea-saastuttaa

      • ylehyssyttelee
        faktajuttuonse kirjoitti:

        Kyllä se on täyttä totta, aikoinaan sitä testattiin Venäjälläkin, kun siellä rakennemuutoksia tehtiin ja kansan/valtion omaisuudet yksityisille jaettiin, samahan se on menossa Suomessakin ja katso vaan mitä kauhean tärkeää asiaa suomalaiset pohtivat ja puhuvat...esim.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14785369/vappu-pimea-saastuttaa

        Oligarkit rikastuu meillä ja muualla.

        >Vaikka kansallinen hätätila vaatisi täyskäännöksen sosiaalipolitiikkaan, yksikään ministeri ei ota kantaa.

        Nykyhallituksen toimet tähtäävät päinvastaiseen. Yhä suurempi polarisaatio vallitsee ja leikkaukset jatkuvat samaan aikaan, kun pörssiyhtiöt jakavat suuria osinkoja ja yhtiöiden johtajat käärivät entistä suurempia palkkioita.

        Olen pannut merkille, että leipäjonoista on tuon tuostakin lehtikirjoituksia, mutta esim. Yle ei juurikaan asiasta tee ohjelmaa.>

        http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240843-seppo-oikkonen-tanaan-blogissaan-kansallisvaltio-on-kirosana#comment-3611105

    • Yle_maksulle_katetta

      Eduskunnan suorassa lähetyksessä Jari Korkki hörisee ja puhuu opposition puheenvuorojen päälle, itsensäselvyyksiä. Onko Korkilla jotai sanottavaa? Korkki on taatusti kepulainen toimittaja. Pääministerin tai hallituksen esitysten päälle ei näytä uskaltavan kommentoida. Tylsä mies kaikin puolin ja puolueellinen, kuten uutistenlukija Matti Rönkkö. Naamat nutturalla, aivan kuin olisivat aina hautajaisissa.

      Toinen ihmetyttää...uutiset Ylellä on kotimaan uutisoinnista tosi surkeita. Jos meillä on meneillään hallituskriisi; opposition kysellessä "oppositio hyökkää ärhäkkäästi" -lausunto tuntuu naurettavalta. Samoin "hallituksen rivit yhtenäiset", kun nimenomaan opposition kuusi puoluetta oli yhtenäisenä rintamana. Kotimaan tärkeät uutiset ohitetaan minuutissa, mutta Ranskan Macron saa viiden minuutin selostukset vaaleista ja Lontoon tapahtumat ja politiikka sekä jos "Pihtiputaalta on löytynyt täysin musta kana".

      Ja eritoten ihmetyttää Suomi 100 vuotta tarjonta päivittäin "Näin Norjassa"...kyllä norjalaiset ovsaavat matkailumainontaa.

      On aika ajaa eläkkeelle kaikki ne, jonka eläkeikä on jo ja skarpata "neuvostouutisten" tarjonnasta nykyaikaan.

      • TarkkaOhjelmista

        Eduskunnan istunnot ovat parasta huumoriohjelmaa,mitä YLE nykyään lähettää.

        Norjalaisista ohjelmista ei voi kun kehua, hyvin harvoja ohjelmia joita Yleltä kykenee katsomaan, norjalaisilla tuntuu olevan jotain, mitä suomalaiset ovat jo menettäneet, Tanskalainen maajussi on myös yksi harvoista sellaisista sellaisista ohjelmista jota kykenee Yleltä katsomaan, mutta muuten alkaa ne katsottavat ohjelmat olemaan aika vähissä ilman tuota muiden pohjoismaiden tuotantojen apua.

      • VitseistäTuliTodellisuus
        TarkkaOhjelmista kirjoitti:

        Eduskunnan istunnot ovat parasta huumoriohjelmaa,mitä YLE nykyään lähettää.

        Norjalaisista ohjelmista ei voi kun kehua, hyvin harvoja ohjelmia joita Yleltä kykenee katsomaan, norjalaisilla tuntuu olevan jotain, mitä suomalaiset ovat jo menettäneet, Tanskalainen maajussi on myös yksi harvoista sellaisista sellaisista ohjelmista jota kykenee Yleltä katsomaan, mutta muuten alkaa ne katsottavat ohjelmat olemaan aika vähissä ilman tuota muiden pohjoismaiden tuotantojen apua.

        Juri tuon takia mainio huumorilehti nimeltä Pahkasika aikanaan lopetti:

        "Päätoimittaja Markku Paretskoi totesi lehden lakkauttamisen yhteydessä, että "nykymaailmassa Pahkasian kaltainen lehti on tarpeeton". Tällä Paretskoi tarkoitti sitä, että todellisuus on muuttunut parodiaksi itsestään[4] eikä sitä siksi voi parodioida."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pahkasika_(lehti)

        Olen ehdottomasti Paretskoin kanssa samaa mieltä.

    • jdnvb

      Eilen Juhannuspäivänä tuli Karjalaisen kansan messu Jyväskylästä. Kiitos YLE: lle että saimme TV:n katsojina osallistua Jumalanpalvelukseen.
      Kuvaus ja äänitys toteutettiin ensiluokkaisesti.

      Minusta YLE:n ohjelmat ovat kyllä aika monipuolisia . Suomesta on esitetty hyvin monipuolista kuvaa, niin luonnosta, kuin päivän politiikasta ja kulttuuristakin.

      Olen 76v, mutta edelleen minua kiinnostavat oman maan ja kansan tapahtumat ja historia. Myös muun maailman tapahtumat kiinnostavat ja niistä YLE:n ohjelmista saa parhaiten tietoa.

      Mainoskanavilta tulee minun tarpeisiini riittävästi kevyempää ohjelmaa kuten sarjoja ja tietokilpailuohjelmia.
      Kaikkia meitä ei voi miellyttää, joten vaidetaan kanavaa, tai suljetaan tv ja lähdetään ulos luontoon.

      • Ylenantia

        Pelkästään Ylenantia seuraamalla päätyy lähes samaan tilaan kuin vain Foxin uutisia seuraamalla:

        "Fox-uutisten katsojat tyhmempiä kuin uutisia välttelevät

        ... amerikkalaistutkimuksessa selvitettiin ihmisten tietoja maailman tapahtumista ja kysyttiin samalla mistä he saavat tietonsa. Tutkimuksen mukaan Fox Newsin katsojat tietävät maailman menosta vähemmän kuin sellaiset ihmiset, jotka eivät katso lainkaan televisiouutisia."

        https://www.stara.fi/2011/11/25/fox-uutisia-katsovat-ovat-tyhmempia-kuin-uutisia-valttelevat/

      • faktajuttuonse
        Ylenantia kirjoitti:

        Noinhan se menee, kun tiedotus on yksipuolista jopa manipulointia ja propagandaa.

    • katsoja1

      Ihmettelen, että yle ei reagoinut mitenkään Turussa järjestettyyn Euroopan suurimpaan kansantanssitapahtumaan Europeadeen. Sen sijaan lähetettiin Tukholman Skansenista yhteislaulua. Samoin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden suurin tapahtuma Tall Ship's Race jäi vähälle huomiolle, vaikka tapahtuma keräsi Kotkassa ja Turussa yli 800000 hengen yleisön. Onko verovaroin tuettu yle niin laiskistunut, että kehä kolmosen ulkopuolelle ei jakseta mennä?

      • ruots_johtaja

        Ruots ylejohtaja ei ollut kuullut Tall Ships Racestä tai ei muuten hotsittanut kun se oli Helsingin ulkopuolella

      • OnKumma

        Kumma ettei Ylen vihreitä sosialisteja kiinnosta tuulienergia.

      • tätä.päivää
        OnKumma kirjoitti:

        Kumma ettei Ylen vihreitä sosialisteja kiinnosta tuulienergia.

        Ylen sosialistit on potkittu jo vuosia sitten pihalle, se on nykyään oikejstolainen laitos. Tuulienergiaa saadaan, kun laitetaan vihreät rannikolle ketjuun pyöritteleen käsiään.

      • OnKumma
        tätä.päivää kirjoitti:

        Ylen sosialistit on potkittu jo vuosia sitten pihalle, se on nykyään oikejstolainen laitos. Tuulienergiaa saadaan, kun laitetaan vihreät rannikolle ketjuun pyöritteleen käsiään.

        Olet kovin sinisilmäinen.

        Väitteet Sipilän suosimisestakin olivat vihreiden ja vasemmistoliiton operaatio Ylen, Sipilän ja keskustapuolueen häpäisemiseksi ja vihr vas puhtaaksipesua Ylen linjasta. Se meni osin poskelleen Jääskeläisen erotessa, joka ei ollut tavoite.

        Säälittävän vähän vihreät saivat lisä-ääniä ( n. 12% -> n. 15% ) vaikka Ylen uutis- ja ajnkohtaistoimitus on lähes vuosikymmenen ( koko Jääskeläisen ajan ) käyttänyt budjettinsa ( 50 miljoonaa euroa/vuosia ) vihreiden tukemiseen. Tuolla rahalla vihreiden kannatus pitäisi olla 40-50%.

      • AukaiseppasSinisimmusi

        Vihreät on kuten asiasta enemmän tietävät ovat jo vuosia sanoneet ollut vain kokoomuksen puisto-osasto.

        Muukin väittämäsi on todettu jo aikoja sitten vääräksi, uutislähteet löytänet ihan itse, ei viitsi noin helposti löydettäviä asioita alkaa kaivamaan toiselle, mutta laitetaan nyt yksi hieman aiheen ohi tutkimus.

        "Tutkimus: Kepulaiset ovat erilaisia kuin muut

        Moni keskustalainen olisi valmis vaikka syöksymään vuorenrinteeltä rotkoon, jos Juha Sipilä käskisi"

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061121708994_uu.shtml

      • OnKumma
        AukaiseppasSinisimmusi kirjoitti:

        --------Vihreät on kuten asiasta enemmän tietävät ovat jo vuosia sanoneet ollut vain kokoomuksen puisto-osasto.
        Muukin väittämäsi on todettu jo aikoja sitten vääräksi,------

        Sinulla riittää bullshittiä.

    • mitätuhlausta

      Yle2sen talkkari show ei pelitä, Corden meuhkaa liikaa. Juutupessakin nähtävissä olevat kimppakyytikaraoket lienevät parasta myöhäismyöhäisillanshown antia, muuten ei kannata vaivautua. Mikä pettymys.

      • juhyduyh

        Taisit luetella juuri ohjelmat joiden kaltaisten takia YLE :n taso on laskenut kuin lehmän häntä.

      • mitätuhlausta

        Kommentoin yllä vain yle2 ohjelmaa/ohjelmatarjontaa, yle1 pitää vielä pintansa ;)

      • ykkösenYlenanti
        mitätuhlausta kirjoitti:

        Kommentoin yllä vain yle2 ohjelmaa/ohjelmatarjontaa, yle1 pitää vielä pintansa ;)

        Edeltä ketjusta lainaten:

        "Ykkösestä tehty lähes Mtv-kolmosen ja sen tuottamien naistenkanavien sekasikiö, täynnä jotain sellaista jota ei kykene katsomaan millään ilman vakavaa ja voimakasta pakottamista."

      • mitätuhlausta

        Älä katso, jollet pysty. Fakta on, että kanavista Yle1 on nykyisin ainoa YleTeeman&Femman lisäksi, joita aikuinen ihminen viitsii vakituisesti katsoa. Mtv:ltä tulee katsottua enää uutiset ja satunnaisesti muilta kanavilta joku leffa muutaman kerran vuodessa. Muita ohjelmia tulee joskus kanavilta seurattua skannausmielessä sillä periaatteella, että tutustuu missä nyt mennään, mikä on trendi tv-ohjelmien suhteen.

      • Makuasiat

        En katso edes maikkarin uutisia, valitettavasti ohjelmat (heikkotasoisia nekin useimmat) joita katson, ne tulevat nykyään enään jostain National Geographyltä tai jopa Foxilta, Yle on vajonnut niidenkin alapuolelle jo vuosia sitten, teemaja femma eivät nekään enään laatua takaa, väliin jopa päin vastoin.

        Kun sitten haluaa nollata aivoja niin kutosen ohjelmat autoineen yms. on edes auttavasti siedettävää mikä tietysti voi johtua siitä, että olen itsekin aikoinaan koppuloinut paljonkin noiden isompien autojen yms. kulkuvälineiden kanssa...

        Toki, sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, mutta voihan niistä, se että onko siitä mitään hyötyä on sitten jo hiukka eri asia.

        Se tietysti tässä on ikävää, että näistä suuresta määrästä roskaohjelmia joudutaan vieläpä maksamaan ja pakolla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe