itse tehty kasvovesi

kotimainenkasvovesi

Kasvovettä voi tehdä itsekin. Minä keräsin alkavan kesän kasvin lehtiä ja kukintoja ja hienonsin ne pienen pieneksi silpuksi saksilla. Päälle laskin kasvien tasolle puhdasta vettä. Kun kasveja liuotin, niistä lähti erilaisia kasveissa olevia ja ihon hoitoa auttavia aineita. Painelin kasveja muutaman kerran. Parin vuorokauden kuluttua otin kaikki kasvien osat vedestä ja heitin ne pois. Veden siivilöin siivilän ja voisin kertaisen sideharson läpi ja sen jälkeen suodattimen läpi poistaakseni kasvien osat täysin vedestä. Tämän veden pullotin ja käytän kasvovetenä. Näin voi tehdä ruusuvettä ruusun lehdistä ja nupuista sekä kukinnoista. Ne silputaan, päälle vettä kasvien tasolle ja jätetään veteen likoamaan pariksi vuorokautta ja painellaan välillä tai puserrellaan kasvin nesteiden saamiseksi. Tämän jälkeen kasvi silppu pois, siivilöidään, suodatetaan ja pullotetaan. Voi käyttää puhdistusaineenakin ja kasvovetenä. Käytetyistä kasveista riippuu, millainen on lopputulos.

5

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasvoveden_PH

      Eikö kasvoveden tärkein tehtävä ole palauttaa ihon luonnollinen PH-arvo sen jälkeen kun kasvot on pesty saippualla. Pelkässä vesi-kukka liuksessa PH on 7, joka on aivan liian korkea kasvovedelle - ei palauta ihon normaalia PH-arvoa.
      Tärkeimmät ainekset kasvoveteen ovat etikka ja vesi, joita sekoittaa 1:1 suhteessa. Indikaattoripaperilla tarkistaa että PH on n. 4,5 ja tarvittaessa lisää vettä jos PH on liian matala, tai etikkaa jos PH on liian korkea.

      Indikaattoripaperia saa apteekista ja sitä voi käyttää kasvoveden valmistuksen lisäksi myös kaikkien käyttämiensä suihkusaippuoiden ja käsisaippuoiden testaamiseen. Hyvissä saippuoissa PH on välillä 5-6 (esim. laveran ja l'occitanen saippuat - oranssi indikaattoripaperi) ja huonoissa saippuoissa jopa 9 eli aivan liian korkea käytettäväksi edes käsisaippuana. Indikaattoripaperi muuttuu tummanvihreäksi jolloin kannattaa tuollainen saippua heittää välittömästi roskiin.

    • kasvienarvo

      En todellakaan käytä ihoni hoitoon etikkaa. Kasveista valmistettu kasvovesi on puhdas luonnon tuote ja sen ph-arvo riippuu kokonaan siitä, mitä sekaan laitetaan, ei ainakaan etikkaa. Kasvien ph on ihon hoitoon sopiva, olen testannut. Minä käytän mieluummin kasveista tehtyä kasvovettä. Käyttää saa kuka mitäkin haluaa.

      • hyödyllinen_terveellinen

        Etikka on kyllä 100% luonnontuote jossa ei ole mitään synteettistä tai kemiallista.

        Lisäksi etikalla on monenlaisia hyötyjä ihonhoidossa kun sitä käyttää kasvovetenä veteen laimennettuna. Lue artikkeli esim. Askel Terveyteen -blogista:
        https://askelterveyteen.com/omenaviinietikkaa-kasvojen-puhdistukseen/

        Artikkelissa tosin virheellisesti otsikossa sanotaan että etikkaa voisi käyttää puhdistusaineena, vaikka sitä käytetään kasvovetenä meikinpoisto- tai kasvopesuaineiden jälkeen palauttamaan ihon luontainen PH-arvo.


    • yrttejäjakukkia

      Minä juuri olen tehnyt kasvovettä ruususta ja muista kukista ja kasveista. Kun sinä kokeilet etikkaa ihon hoitoon, niin muista, että etikka kuivattaa ihoa. Se vie iholta sen luonnollisen kosteuden myös puhdistaessaan, joten joudut käyttämään tehokasta kosteusvoidetta, joka antaa iholle sen kaipaaman luonnollisen kosteuden. Minä olen sitä mieltä, että ihoani en halua kuivattaa, silloin siihen tulee kireyttä ja lopulta ryppyjä, joita kukaan ei toivo. Minulla on kuiva iho ja minä en käytä etikkaa, vaan teen tulevaisuudessakin itse kasvovesiä luonnon tuotteista, joita itse keräämällä saa. Mustikka, lakka, puolukka, ruusu, päivänkakkara ja moni puu, kuten koivu, pihlaja, mänty ja kuusi, kataja käyvät kasvovesiä ja partavesiä itse tehtäessä. Kokeilemalla tietää, mitä kannattaa kerätä ja yrttejä voi käyttää kasvojen hoitoon. Yrttikasvien luetteloita ja nimiä, mitä voi kerätä, löytyy nettiä selaamalla. Samoin tietoa yrteistä, mitä voi lääkintään esimerkiksi käyttää kasveista.

    • vaseliini

      Ihon hoitoon jotkut käyttää apteekista saatavia rasvoja ja myös esimerkiksi tummelia. Vaseliini käy myös kovettuneelle iholle ja nenän rasvaukseen käy myös vaseliini.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe