Jos ihminen ei tee töitä niin hän kokee itsensä

Miksi sitten mulla masennus parani kun pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle?

Jos tädillä olisi munat niin se olis setä.

Minun masennukseni parani vasta kun pääsin eroon työstäni työkyvyttömyyseläkkeelle. Kyllä kaikki johtui työstä. Kehotan kaikkia eläkkeelle!

Taasko tää alkaa ???
Aloittaja tiedetään kyllä… aina sama virsi….huokaus...

Aloittaja:Kerro tämä myös pakolaisille ja mamuille!

Mittee työ täällä ilkamoitte senkin linnustajat. Menkää töihin siittä.

Mitä työtä itse teet?

Kyllä minulla ainakin on just näin. Nyt kun olen kesälomalla töistä on iskenyt taas masennus ja vaikeaa on päästä sängystä ylös. Töissä kun on niin on vaan pakko nousta. Mutta riippuu ihmisestä ja siitä mistä oma masennus johtuu. Oma masennukseni johtuu lähinnä yksinäisyydestä niin lomalla se korostuu kun ei ole mitään tekemistä.

Suomen parikymmentätuhatta somalia ja toistakymmentätuhatta mustalaista eivät ole ollenkaan masentuneita.

Ei se välttämättä ihan noinkaan mene mitä alottaja puhuu. Mua ahdistaa hyvin paljon tämä yhteiskunta,koska haluan olla vapaa. Mä pidän tätä yhteiskuntaa lähinnä orjuuttavana ku vapaana. Mä en tajua miks vitussa omasta elämisestä pitäisi maksaa mitään. Yhteisössä voisin elää vapaammin ku tälläsessä orjayhteiskunnassa missä elämisestä pitää maksaa. Asuisin paljon mielummin alkuperäisväeston kanssa ja tekisin työni mielummin sellasessa yhteiskunnassa missä todella välitetään toisesta,tämä ei ole sellanen yhteiskunta. Mä ymmärrän kyllä jos joku on eri mieltä mun kanssa,se on ihan fine ja monet saa energiansa työstä,mä en. Me ollaan kuitenkin kaikki yksilöitä ja toimitaan kaikki eritavalla.

Voi kyllä tehdä mutakin kun työtä ja tuntea itsensä tarpeelliseksi, kotihommia, vanhusten auttamista, lasten katsomista jne. Masentuneena ei välttämätyä kannata mennä töihin vaan tehdä mukavia asioita pikkuhiljaa ja parannella masennusta. Sen takiahan vroja maksetaan ja on yhteiskunnan tukiverkko.

Jep tarpeelliseksi tunteminen on tärkee juttu ja siihenkin voi itse vaikuttaa. Hyvä kirjoitus.

Itse olen kaiketi masentunut ja voisin kertoa tästä vastakkainasettelusta vähän omia ajatuksiani ja kokemuksiani. Oma tilanteeni on ollut se, että töiden teko ahdistaa ja työttömyys ahdistaa myös.

Monet työttömiä masentuneita haukkuvat luulevat, että elämämme olisi auvoista. Ehkä joidenkin onkin, mutta ainakin oma elämääni varjostaa lähinnä valtava häpeä. Häpeän itseäni missä ikinä liikunkin ja aina on kuljettava pää kumarassa katsekontakteja välttäen. Häpeän itseäni myös sukulaisien ja perheenjäsenien silmissä, koska tiedän, että minut ajatellaan vain laiskana, joka elää toisten kustannuksella vain ilkeyttään. Kun elämäntilanne on tällainen, ainakin oma mieleni jotenkin kieltää itseltäni ylipäänsä elämästä nauttimisen, koska minulla ei ole siihen oikeutta. Luulen, että vaikka rationaalisesti ajateltuna en ajattelekaan niin, alitajuisesti minuun on todella tiukasti istutettu ajatus yhteiskunnan loisijoiden hyljeksimisestä.

Olen myös yrittänyt töiden tekoa, joka olisi onnistuessaan kaikin tavoin helpompi vaihtoehto. Ahdistun vain niin kovin työpaikkojen liian kovilta tuntuvista vaatimuksista. En ole mielestäni riittävän hyvä mihinkään, olen aina toisia huonompi. Pelkään koko ajan kuollakseni tekeväni virheitä, koska tunnen vastuun olevan liian suuri, vaikka työ ei muiden silmissä olisikaan mitenkään vaikeaa tai vastuullista. Työ kuormittaa minua niin paljon, etten pysty palautumaan edellisestä päivästä ennen seuraavan koittamista ja seuraavan päivän pelkääminen tuo kuviin sen luokan ahdistuksen, että elämistä en oikein pidä enää edes elämisen arvoisena.

En tiedä kuinka paljon kuormitan yhteiskuntaa, mutta ainakin kiertoon ne rahat aika suoraan menevät, sillä saamillani rahoilla juuri kattaa elinkustannukset. Toki tuottavaan työhön verrattuna siinä on suuri ero, mutta lopulta monen työn tuottavuuskin on hieman kyseenalainen seikka.

Korkeakoulun olen jopa onnistunut suorittamaan. Koulunkäynti ei ole ollut niin suuri ongelma yleensä. Ala on tavallaan minulle oikea, mutta sopivaa työtä tältä alalta ei taida itselleni löytyä. Minulle sopiva työtehtävä olisi varmaankin jokin rauhaisa nappien lajittelu. Harrastuksena teen kyllä mielelläni haastaviakin asioita, mutta silloin saan olla ja olen juuri niin hidas kuin nyt satun olemaan, eikä se haittaa ketään. Työelämässä tuntuu, oli työnkuva mikä hyvänsä, olevan vaatimukset asetettu älyttömän korkealle. Ihmiset ovat myös hirveän vihamielisiä ja kilpailuhenkisiä toisiaan kohtaan, vaikkei mitään kilpailutilannetta olisikaan. Ainakin oma itsetuntoni on niin huono, ettei ole toivoakaan, että minusta olisi tuollaiseen työyhteisöön.

Vielä yksi kysymys. Henkilöt, jotka ovat myötävaikuttaneet luonteeni muovautumiseen tällaiseen yhteiskuntakelvottomaan suuntaan ovat ainakin ala-asteelta lukioon itsetunnostani huolen pitäneet kiusaajani. Nyt on syytä toki halveksua minua lisää, kun olen muovautunut haluamaanne muottiin, mutta jos tämä verovaroista heikompien elättäminen on niin suuri taakka, niin oliko se sittenkään ihan fiksua hommaa?

Aloittajan kannattaisi suorittaa logiikan alkeisopinnot.

Hyvä kirjoitus k_f:llä,näin se menee. Itse sain juuri työkyvyttömyyseläkkeen masennuksen takia ja yritän tehdä niitä hommia mitä pystyn siinä vauhdissa kuin pystyn vaikka vaikea on ollut hyväksyä itsensä tällaisena yhteiskunnan elättinä. Lapsi pieni joten hoidan sitä. Jos joskus jaksan, menen töihin.

Loinen on loinen vaikka voissa paistaa.

aloitus !
Onnittelemme.

Eläkepäätös kolkuttaa ovella. Toivottavasti jotain apua säännöllisestä rahasta tähän saatanalliseen masennukseen. Ei se ainakaan auta, että joka kuukausi loppukuusta rahat loppu. Työelämää kokeiltu kuin pään hakkaamista seinään ikään. Pahemmaksi ja pahemmaksi vain mennyt.

Jos ihminen ei koe itseään tarpeelliseksi omien hyödyllisten tekemistensä kautta, totta helvetissä siitä tulee masennus ja alakulo...

Milläs teet töitä kun voimavaroja ei ole ja muisti ja keskittymiskyky prakaa. Ja CV on pitkän masennushistorian takia sitä tasoa, että rekrytoija pyyhkii sillä korkeintaan perseensä.

No voi voi. Jäin masennuksesta eläkkeelle 37 työvuoden jälkeen. Nuo Musta Tuntuu Rasvakourien viisaudet ovat viellä ikävämpiä kuin keitiöpsykologia.