Ensimmäinen kerta molemmille

Poika19v

Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa puoli vuotta.
molemmat haluaisivat edetä eteenpäin suhteessa mutta se vain tuntuu niin vaikealta esim. kysyä/puhua seksistä tai ylipäätään harrastaa sitä.
Nyt kysynkin että onko muilla ollut vaikeaa puhua oman kumppanin kanssa tälläisistä asioista?

2

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KokemustaKarttuu

      No onhan se ehkä vähän vaikeata..Mutta tietysti riippuu ihmisistäkin.
      Mut mun ekan tyttöystävän kanssa aikanaan ei tuo puhuminen tuottanut ongelmia.
      Mut sitten ekat yritykset käytännössä olivatkin vähän hankalia, oltiin vielä kumpikin kokemattomia.
      Mä en aluksi meinannut saada millään seisokkia ja nekin, mitkä onnistui, lerpsahtivat aika herkästi.
      Sit exä taas oli niin tiukka, etten sisään pääseminen meinannut onnistua myöskään millään.
      Voi tietysti olla, että hänen immenkalvokin vaikeutti asiaa, mutta hänellä varmaan oli jännitysestä johtuen lihakset niin jumissa, ettei pimppa vaan millään meinannut antaa mun kalulle myöden sen takia.
      Eli siinä meni kyllä aika lailla aikaa, hermotkin ehkä pari kertaa, sekä kovaa yritystä, ennen kuin eka yhdyntä onnistui.
      Mut sitten oli kyllä kivaa senkin edestä, kun onnistuttiin. Eka kerralla sain sen verran kovaksi ja työnnyttyä sisään, että sain hänen kalvonsa puhki ja sain tehtyä muutaman työntöliikkeenkin siihen lisäksi, ennen kuin lerpsahdin sillä kertaa. Pelästyin kait vähän, kun häntä sattui tuo puhkeaminen. Mut sitten toisella kertaa jo onnistui sitten tosiaan jo niin, että päästiin loppuun asti kumpikin.
      Eli lyhyesti sanoen alkuun pääseminen voi vaatia aikaa ja yritystä, niin juttelemisen kuin käytännönkin tasolla. Mutta sitten, kun ne asiat saa alkuun, niin kyllä siinä myös nuo asiat helpottavat ja seksielämä voi olla hyvinkin antoisaa ja kivaa. Eli kannattaa kyllä ottaa rohkeasti ne ensimmäiset askeleet.
      Ehkäisy nyt tietysti kannattaa myös huolehtia kuntoon.

    • kerronpavaan

      Jos ei uskalla puhua asioista, niin on kyllä liian lapsi panemaankaan. Odota vielä 10vuotta, että miehistyt!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe