Muslimien käsitys kristityistä

Näköaloja

Ilta-Sanomat julkaisi 6-7-17 tutkimustuloksen muslimien mielipiteistä suhteessa kristittyihin. Tutkimus on suuntaa-antava:

"Haastatellut muslimit arvioivat, että 81 prosenttia kristityistä on luotettavia ja 76 prosenttia älykkäitä sekä asiantuntevia. He myös arvioivat, että jopa 57 prosenttia kristityistä ei pidä heitä luotettavina eikä 61 prosenttia kristityistä myöskään pidä heitä älykkäinä tai asiantuntevina.

Kotimaa24:lle antamassaan haastattelussaan Helsingin yliopiston uskontopedagogiikan professori Antti Räsänen kertoo, että jo tutkimuksen alustavien tulosten perusteella voi kyseenalaistaa käsityksen länsimaissa meneillään olevasta konfliktista kristinuskon ja islamin välillä.

– Ei ainakaan näytä siltä, että turvapaikanhakijoiden joukossa olisi radikalisoitumisen siementä, koska he suhtautuvat luottavaisesti kristittyihin. Uskontojen väliset polarisaatiot eivät ainakaan heistä lähde."

Pelkääkö radikalisoituva Suomi turhaan?

54

1224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haiskahtaaa

      Haiskahtaa suvakkien tilaustyöltä tuo tutkimus. Juuri tänään luin siitä miten maassa jo asuvat muslimit lähettää nuoriaan entiseen kotimaahansa "ojentautumaan", ettei vaan saisi suomalaisista nuorista mallia. Ehkä arkkipiispan ja Helsingin piispan ja eräiden pappien harjoittama turvapaikan hakijoiden ja jopa kielteisen päätöksen saaneiden paapominen ja puolustaminen antaa väärää kuvaa kaikista kristityistä. Kyllä kristitynkin pitää maallista lakia kunnioittaa, oli kyse kenestä tahansa. Vahinko että Suomi niin maallistunut, ei osata arvostaa omaa uskontoa ja kirkon työtä. Valtava eropiikki kirkosta seurasi taas kun Askola syytti suomalaisia terrorismin alkusyyn aiheuttamisesta, kun ei auteta tarpeeksi hädässä olevia, ollaan niin kamalan itsekkäitä ja epäoikeudenmukaisia . Terrorismi on hänen mielestään hätähuuto oikeudenmukaisuuden puolesta.

      • vaikea-asia-minulle

        haiskahtaaa

        "Vahinko että Suomi niin maallistunut, ei osata arvostaa omaa uskontoa ja kirkon työtä."

        Oletko itse jo varma, mikä on se oikea usko, koska onhan täälläkin jo useita kirjoituksia, kuinka Kristinusko tuotiin pakolla tänne nimenomaan tappamalla.

        Muslimi maissa jo lapset opetetaan sotimaan, onneksi ei Suomessa, mutta onhan täälläkin näitä uskonlahkoja, joiden oppi on vähintäänkin kyseenalaista, ainakin minun mielestä.

        Usko on vahva vaikuttaja etenkin lapsiin, mutta myös aikuisiin, jos he kohtaavat mielestään sen oikean saarnaajan, joka osaa heidät saamaan joukko hypnoosiin, kaatuilemaan ja puhumaan kielillä.

        Tämä taitaa olla kuitenkin sellainen asia, että meidän ihmiskunnalla on vielä paljon opittavaa ihmisen anatomiasta ja onko sitä sielua?


      • SINÄsiis
        vaikea-asia-minulle kirjoitti:

        haiskahtaaa

        "Vahinko että Suomi niin maallistunut, ei osata arvostaa omaa uskontoa ja kirkon työtä."

        Oletko itse jo varma, mikä on se oikea usko, koska onhan täälläkin jo useita kirjoituksia, kuinka Kristinusko tuotiin pakolla tänne nimenomaan tappamalla.

        Muslimi maissa jo lapset opetetaan sotimaan, onneksi ei Suomessa, mutta onhan täälläkin näitä uskonlahkoja, joiden oppi on vähintäänkin kyseenalaista, ainakin minun mielestä.

        Usko on vahva vaikuttaja etenkin lapsiin, mutta myös aikuisiin, jos he kohtaavat mielestään sen oikean saarnaajan, joka osaa heidät saamaan joukko hypnoosiin, kaatuilemaan ja puhumaan kielillä.

        Tämä taitaa olla kuitenkin sellainen asia, että meidän ihmiskunnalla on vielä paljon opittavaa ihmisen anatomiasta ja onko sitä sielua?

        ET ole löytäny itsestäsi sielua vieläkään-OOt sie aika toukka, siis pelkkä suolikasa, joka toimii ja köprittää eteenpäin pelkästään hirveällä sonnanhajulla.

        Miten ihmeessä sinä voit ees pitää ihteäsi ihmisenä ?


      • Elämme.murrosaikaa

        Maahanmuutto ei tee ihmisestä sen maan arvoja omaksuvaa kertaheitolla.
        Oman maan tavat ja uskonto saattavat olla tiukassa hautaan asti. Seuraava sukupolveakin yritetään kasvattaa entisen kotimaan arvoihin. Kaukaa viisaat maansa vaihtaneet ihmiset ymmärtävät, että lasten elämä helpottuu, jos he voivat ilman huonoa omaatuntoa tuntea itsensä uuden kotimaan kansalaiseksi.
        Hyvä kielitaito ja uuden kotimaan arvot ensin - unohtamatta isien maata, tapoja ja suvun perinteitä. Niitä pitää vain soveltaa nykykäytäntöön.

        Jos itse muuttaisit kauas kotimaastasi, varmasti haluaisit kastesikin tietävän, millaista vanhempien lapsuus ja nuoruus ennen muuttoa oli.
        Ei siinä ole mitään epäilyttävää. Mutta jos muutto oli seurausta poliittisesta toiminnasta tai muusta sen ajan ja maan lakien vastaisesta, on aiheetonta kasvattaa lapsi samaan ajatteluun. Uudessa kotimaassa ei ole vanhan maan ongelmia.

        Nuorten itsensä on ryhdistäydyttävä valitsemaan, kumpaan maahan kuuluvat, vanhempien kotimaahan vai omaan syntymämaahan.
        Se ei ilmeisesti ole kovin helppoa kaikille.
        Sanotaan, että vasta kolmas siirtolais-sukupolvi pystyy pitämään maata omana isänmaanaan.


    • Näköaloja

      Jo se, että otetaan niin nokkiin, että erotaan kirkosta, osoittaa, kuinka ohutta kristinusko Suomessa on. Kovasti huudetaan islamin harjoittamisesta, kauhistellan rukousaikoja ja ramadnia, mutta annetaan yhä enemmän tilaa vieraalle uskonnolle ja erotaan kirkosta kokonaan.
      Muslimille uskonto on osa arkea, mutta luterilaiselle se on yksityinen asia, josta ei puhuta eikä ääneen lausuta.
      Ei ihme, että muslimit kummeksuvat. Niinpä kuten tuollempana sanotaan, lähettävät jälkikasvunsa oppimaan tavoille, ettei uskonnottomuus tartu heidän lapsiinsa.

      • näkyleipä

        Just joo , eletään aikaa jolloin kaikki saa vapaasti käyttää mielipideoikeuttaan mediassa. Jälki on senmukaista, on kaikenkarvaisia pelkoja, joiden myötä mustamaalaukset ja rikosten luetteloinnit täyttää yksinkertaisten penninvenyttäjien mielet.
        Painettuun sanaan on kansa mielellään uskonut, luetun lähde vaan on usein tarkastamatta. Kannattaisi mieluimmin olla luottavainen, ainakin luottaa tutkittuun tietolähteeseen, ei roskalehtien yleisönosastot kuulopuheet, eikä sensaatiomediat ole luotettavaa faktaa.


      • Himmelsauge

        Miksi eivät itse elä maassa joka on niin loistava että lapsensa pitää lähettää täältä oppimaan tavoille. Tänne ei kannata tulla täällä on vain vääräuskoiset huonosti käyttäytyvät kristityt. Tuntuu heillä olevan asiat polvirukouksista useammankerran päivässä huolimatta perin heikosti ja sisällissota päällä eikä loppua näy. Jumala rankaisee kansaa sodilla. Täällä hyvin vaikka kristitty telkkarista katselee pyhäisin jumalanpalveluksen ja rukoilee milloin tuntuu tarvetta olevan. Minun mielestäni on yksi lysti oletko jonkun lahkon vai kirkon kannattaja, makuasia, Jumala on vain yksi, sitä kohti.🤔


      • Kiitos-edellisele

    • Jo.vain

      Uskomukset tuo mielikuvan tuntemattomasta joka ei vakuuta minua, sanotaan ettei suomalainen usko ennenkuin näkee, uskomuksia jumalineen on ihmisillä ollut jo siitälähtien kun pystyi käsittelemään sitä tajunnallisesti miten tämä kaikki on mahdollista kun ymmärrys ei riitä.

    • HUOM-

      Valtava eropiikki kirkosta seurasi taas
      kun Askola syytti suomalaisia terrorismin alkusyyn aiheuttamisesta,
      kun ei auteta tarpeeksi hädässä olevia, ollaan niin kamalan itsekkäitä ja epäoikeudenmukaisia .
      Terrorismi on
      (hänen mielestään )
      hätähuuto oikeudenmukaisuuden puolesta.


      Tietääkö Irja Askola, että Suomella ei ola ikinä ollut siirtomaita tai alusmaita riistettävänään?

      Kuten muilla Euroopan mailla.

      • Herran.jesta

        Eihän ruotsikaan riistänyt meitä ha ha ha ha, säästyimme ortodoksilta.


      • ei...tiedetä

        mikähän tuo hullu itekseen hahattava oikein on?


      • He.ha

        Hän siteerasi yhtä kaistapää ruotsin vihajaan,


      • Eteenpäin.onneen

        Pitäisikö erota kirkosta, koska ei ole ollut siirtomaaherra?


    • Voi teidän väärin ymmärystänne onko mitään rajaa. Ei Irja Askola ole suomalaisia syyttänyt konfliktin alkutekijöistä Allanhin uskonnon maissa. Terrorismi on vastalause epäkohdille, joista me emme tiedä, ja se olkoon heidän asiansa.
      Rasismistä toki voi ja kuuluukin huomauttaa suomessa, sitä ja vihalietsontaa esiintyy tälläkin palstalla luvattoman paljon!

      Häpeäisitte vetäessänne piispankin lokaanne!

      • mietihetki

        Askola on julki jumalaton piispa. Eikö totuutta hänestä saa kertoa. Rukoillaan, että Jumala soii hänelle parannuksen armon.


    • lissuihmemaassa

      Kristityt ovat selvästi syrjityin uskonnollinen ryhmä maailmassa ja nämä syrjijät taas ovat lähes poikkeuksetta muslimeita. Muslimit puhuvat mielistellen niin kauan kun ovat vähemmistössä ja se loppuu siinä vaiheessa kun heitä on tarpeeksi suuri joukko.

      • Mielin-kielin

        Nyt sekotit muslimit ja jehovantodistajat.


    • me_perSut

      Ainaski me rasistit halutaa et kaikki pelkää muslimei ja islamii. Me ollaa paskahousui.

    • pölhölän_mestari

      Minussa on sisällä iso kumiseva tila johon mahtuu suunnattomia määriä populiStista paSkaa. Minäkin haluan pelätä kaikkea minulle vierasta.

    • sameon

      Tulos ei ole luotettava. Tutkimus olisi pitänyt tehdä islamilaisessa maassa.

      • globalchristian

        Minä olen suorittanut empiiristä tutkimusta useassa muslimimaassa. Eli olen tehnyt työtä niissä vuosikausia. Ja minua on aina kohdeltu erittäin hyvin kristittynä.

        Muslimit kunnioittavat niitä jotka uskovat Jumalaan. Ateismi on heille vaikeampi asia. Muslimit, juutalaiset ja kristityt uskovat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan. Muslimit pitävät Jeesusta profeettana ja opettavat hänen sanojaan moskeijoissa. Itse asiassa kristityillä on muslimien kanssa enemmän yhteistä kuin juutalaisten.


        Tottakai joka maassa on rasisteja ja ääriajattelijoita. Mutta tavalliset muslimit haluavat elää vain rauhassa. Jos totta puhutaan, niin kaikkein ihanimmat ihmiset olen kohdannut noissa maissa. Vertailukohtaa on, sillä olen asunut yli kymmenessä maassa.


    • Pikkuapulainen

      Ei varautuminen ole pelkoa vaan realismia. Tuossa muualla keskustellaan satumaailmasta, jossa ei ole sotia eikä konflikteja. Sellainen saattaa olla mahdollinen, jos tästä tuntemastamme maailmasta poistetaan ihmiset kokonaan. Muiden eläinten en ole kuullut sotivan. Eikä siltä puolelta ole terroristejakaan ilmaantunut ja taitavat muun eläinkunnan uskontoasiatkin olla vielä aika lailla hakusessa.

      Jos tutkimuksen haastateltavat ovat pakolaisia, on kai aika luonnollista, että he vastaavat juuri noin, kukapa omaa nilkkaansa sahaisi. Hienoa tietysti, jos tulos on todellinen. Kummallista tosin on, että haastatellut luulevat toisten pitävän heitä vähemmän älykkäinä jne. Arabimailmastahan on peräisin mm. matematiikka ja itse asiassa valtaosa länsimaista sivistystä. Kyllä siitä taustasta älykkyyden puolesta sietäisi olla ylpeä.

      Joukkoon mahtuu monenlaista, niin kristityissä kuin muissa uskontokunnissa. Kun maahan saapuu lyhyessä ajassa täysin toisenlaisesta kultturista vieraita, joista emme tiedä itse asiassa mitään ja suurin osa heistä tunnustaa uskontoa, josta emme tiedä mitään, varautuminen konflikteihin on realistista. Kun sitä satumaailmaa ei ole oikeasti olemassa niin kauan kuin ihminen täällä häärää. Itsesuojeluvaistoa pitää jokaisella olla ja siihen on myös oikeus puolin ja toisin.

      • Todellakin.JUURI.niin

        "Itsesuojeluvaistoa pitää jokaisella olla ja siihen on myös oikeus puolin ja toisin."

        Suomalaisilta se on haluttu kieltää. Kieltämällä sillä tavalla ihmisistä tehdään sairaita, hulluja!


    • flegmaatti

      Rajattomassa omahyväisyydessämme uskomme oman järjestelmämme toimivan esimerkkinä hyvän elämäntavan ainoana mallina.
      Ei uppoa muslimeihin!
      Vastavuoroisuus on käsitteenä heille täysin tuntematon kun kohteena on toisin uskovat tai maallistuneet.

      Käännetään vain toinenkin poski niin kyllä sinnekin pläjäys tulee aikanaan. Siihen ne posket sitten loppuvatkin.

      • KotivaraKäyttöön

        Ja, kun posket loppuu, niin kumarretaan vaan syvempään, kun tulee kakkoseen...


      • meidänpitäänöyrtyä

        Mutta kun ne on altavastaajina ja niin hätääntyneitä. Meidän pitää ymmärtää.


      • Vielä-on-

        Annetaan Suomen naiset raiskattaviksi mustille.


      • Himmelsauge

        Poskista puheenollen, voisi suomalaista nuorisoa pläjäyttää pyllynposkille. Vaikka en toivo että nuoret alkaisivat kulkemaan pussilakanat päällä, kuitenkin normivaatteet olisi suotavaa, ei suomalainenkaan kulttuuri ole ylettömän leväperäistä mutta "retuperällä" toivottavasti vain tilapäisesti 😬 😳


    • MummMia

      Flegmaatti osaa ajatella, hänellä on aivot, terve järki, joka toimii!

      • aikaajonähty

        Mummeliko alztheimerissään sen kykenisi arvioimaan?


    • Akbartsi

      Minulla oli lyhyehkö suhde erään musliminaiseen. Hänen käsityksensä oli kuitenkin Kristinuskosta, aika triviaali, että kristinusko on PAHA! Se, minkä asian hän oli vertaillut siis omassa uskonnossaan paremmaksi kuin kristinuskossa, jäi minulle mysteeriksi, mutta samanlainen on tavallisesti myös kristityn käsitys muhamettilaisista. Emme ymmärrä Zarahustralaisuuteen pohjautuvan "Ikuisen Hyvän ja Pahan välisen sodan käsitettä, sota ei ole kristinuskossa fyysisissä asioissa koskaan hyvä asia, mutta musliminuskoisilla on tästä käsittääkseni ERI näkemys" Tai sen minä tiedän, että muslimit syyttävät kristittyjä liian suuresta syntisestä silmänpalvonnoasta, asiassa kuin asiassa, ja totta kyllä, se on kirjattu Uudessakin Liitossa kirjattu syntien luetteloon. Jos avioerotkin tulee joillekin HETI siitä syntisestä syystää, että jos Vaimo tai Mies näyttää joskus tai hetken kurpalta, niin ei kristittyjen helppo liupulupa avioeroon ole sekään hyvä asia.

    • Kummake

      Minä olen uskossa israelin Jumalaan, ja hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Muslimit ovat eksytetty uskomaan johonkin epäjumala-allahiin. Heidän silmiltään vedetään vielä sokeuttava verho, ja he löytävät Jeesuksen Kristuksen herrakseen ja vapahtajakseen. Jeesuksessa on meidän jokaisen pelastus, sinunkin joka vielä epäilet..!
      Rukoilkaa herran siunausta niin muslimeille kuin kaikille muillekin ihmisille.

      Kristinusko ei ole mikään uskonto, vaan henkilökohtainen suhde Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään henkeen. Suhde on täysin henkilökohtainen, eli saamme kertoa Herralle niin ilomme, murheemme kuin kiitoksemmekin. Itselläni on tapana "ihmetellä" ääneen elämääni koskevia kysymyksiä ja toiveita. Näin puhun Jumalalle kaikenlaisia ajatuksiani.
      Kaikki puheeni eivät ole itseasiassa "rukouksia" vaan kerron hänelle ajatuksiani..

      Emme saisi provosoitua pilkkapuheista, vaan ymmärtää se että pilkkaajat ovat ihmisiä niin kuin muutkin, heidän silmänsä eivät vain ole (vielä?) auenneet näkemään totuutta.
      Meidän tulee rukoilla heidän puolestaan..

      • exrek

        Minullakin on vain yksi Jumala. Hän ei ole Israelin vaan koko maailman Jumala. Minulle on yhdentekevää mikä hänen nimensä on, Jahve, Jehova, herra Sebaot, Allah tai jokin muu. Riittää, että Hän on Herramme, luojamme, Isä meidän.

        Teistisiä uskontoja on maailmassa satoja, tai tuhansia. Oli juutalaisuus, syntyi kristinusko ja 600 vuotta myöhemmin islam. Kristinusko jakaantui ortodoksiseen ja katoliseen ja keskiajalla katolinen pirstoutui moneen osaan. Ja onhan myös islamin uskossa monia suuntauksia, esim. sunnalaisuus ja siialaisuus. 1800-luvulla tuli Amerikasta mm. mormonit ja Jehovat. Ennen kuin kristinusko saapui Suomeen, oli meillä Ukko Ylijumala, vedenjumala Ahti ja metsänjumala Tapio jne. Ehkä eivät nekään olleet pakanallisia epäjumalia, vaan sama Jumala eri hahmossa. Jo varhain ihminen on uskonut korkeampaan voimaan, mutta kukaan ei voi tietää mikä on se oikea uskonto. Varma on vain se, ettei yksi suuntaus voi olla se ainoa oikea.

        Kristinuskossa ja islamin uskossa on paljon yhteistä, mutta eroavaisuuksiakin on. Kummallakin on sama Raamattu, mutta muslimit ovat saaneet enemmän vaikutteita Vanhasta Testamentista, kun kristinusko on enemmän UT:n mukainen. Myös Koraani on pitkälti VT:n mukainen. Muslimit kieltävät kolminaisuusopin, mutta yksijumalaisen kristillisen täytyy ymmärtää kolminaisuuden niin, että Isä, Poika ja Henki ovat sama jumala eri muodossa.
        Eiväthän kaikki kristilliset ja muslimit ole uskovaisia, mutta toki uskonto vaikuttaa kulttuuriin ja etiikkaan. Lisäksi islamin usko on lakikeskeinen. Ehkä uskovainen kristitty ja uskovainen muslimi paremmin ymmärtävät toisiaan.

        Korostan, että yllä sanottu on vain minun omia näkemyksiä ja ajatuksia. Voin olla väärässä.


      • tiedääläluule

        "Muslimit ovat eksytetty uskomaan johonkin epäjumala-allahiin."

        Nyt vähän yleissivistystä. Allah = Jumala arabian kielellä. Arabikristityt palvelevat myös Allahia.

        Muslimit, juutalaiset, ja kristityt palvelevat aivan samaa Jumalaa. Eli Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa. Uskonnoilla on yhteisiä kirjoituksia etenkin Vanhan Testamentin puolella. Sen lisäksi muslimit opettavat myös Jeesuksen sanoja, koska Hän on heille profeetta. Muslimien sharia-laki on ainakin osittain kopio vanhasta Mooseksen laista.

        Islamin sanotaan saaneen alkunsa Aabrahamin pojan Ishmaelin jälkeläisten parissa.


    • Näin.ollen

      Uskonnot ovat manipulisointia ihmisiä kohtaan, kun kuviteltu yrittää hämätä.

    • Iltasanomien ja heidän tietolähteiden mukaan tuskin selväjärkinen ottaa kantaa.

      • 36654

        Täällä ei ole ylläpitoa tai moderaattoria, joka poistaisi nuo.
        Aammattikoulun pojat määräävät täällä. Oikeinkirjoitusmerkeistä on tullut "epäkelpoja" heidän mielestään.
        Ruotsalaisfirma Allers tai Bonnier keräävät vain mainosrahaa tällä keinoin.
        Me olemme sisällöntuottaja-orjia.


    • roletaari

      Muslimien käsitteistössä luotettavuus = hyväuskoisuus = hölmöys.
      Helppo huijata, harhauttaa ja pettää.
      Katsokaa seurauksia niin ymmärrätte!

    • klpo

      Ilmestyskirja 32.luku, Raamattu
      "8. Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelioille* pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema."Evankeliumi julistettava rauhassa rauhaa pitäville!"Uuden Testamentin mukaan!

      "

    • kerttkkl

      "Joka ei tunnusta Jeesusta Kristusta lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi on antikr
      istus!" Raamatun mukaan!
      EI KANNATA LUOTTAA ANTIKRISTUKSEEN!

    • kerttkkl

      "Joka ei tunnusta Jeesusta Kristusta lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi on antikr
      istus!" Raamatun mukaan!
      EI KANNATA LUOTTAA ANTIKRISTUKSEEN!

      • ei.islamistia

        Islam on antikristuts


    • En.ymmärä

      Suomessakin uskonlahkot kyräilevät toisiaan.
      Lähi-idän muslimit ovat sekasortoisessa tilassa, uskonnot sekoittaa ihmisten ajattelu käyttäytymistä ettei noista ota selvää erkkikää, normaali ihminen ei tarvitse uskontoa eikä jumalia.

      • roletaari

        Muslimien käsitteistössä luotettavuus = hyväuskoisuus = hölmöys.
        Helppo huijata, harhauttaa ja pettää.
        Katsokaa seurauksia niin ymmärrätte!


      • Puhu.pukille

        Lähi-idässä uskonto on muuttunut politiikaksi jossa vallassa olijat taistelevat keskenään, tavallinen kansa kärsii sen tähden pakolaisuutta, syyriassa puolet kansasta paossa niin täällä puhutaan inhimmyllisyydestä hurskaasti.


    • lissuihmemaassa

      Kristityt ovat selvästi syrjityin uskonnollinen ryhmä maailmassa ja nämä syrjijät taas ovat lähes poikkeuksetta muslimeita. Muslimit puhuvat mielistellen niin kauan kun ovat vähemmistössä ja se loppuu siinä vaiheessa kun heitä on tarpeeksi suuri joukko.

      • ristikansaosaa

        Eiköhän kristityt kuitenkin ole listineet eniten lajitovereitaan.


      • terve.menoa
        ristikansaosaa kirjoitti:

        Eiköhän kristityt kuitenkin ole listineet eniten lajitovereitaan.

        Tervemenoa sinne muslimimaihin, kun kristikansa on niin vaarallista !


      • lissu
        Todella vähän olen tavannut kristinuskoa syrjiviä ihmisiä. Oletkohan koskaan poikennut esim. Suomi24:ssä? Siellä joka toinen aloitus on tehty mollaamaan islamia ja muslimeita, ja jos ei aloitus, niin ainakin kommentit vetävät keskustelun samaan islam-vihaan. Sikäli omituista, että kristityillä, juutalaisilla ja muslimeilla on sama Vanhan Testamentin jumala.

        Olen ateisti, mutta kasvatukseni vuoksi kristinusko on minullekin helpommin ymmärrettävissä kuin islam. (Tosin kummassakaan en näe järjen hiventä.)


      • terve.menoa kirjoitti:

        Tervemenoa sinne muslimimaihin, kun kristikansa on niin vaarallista !

        Muslimit ovat tainneet eniten kärsiä lännen ristiretkistä. Afganistan ja Irak nyt viimeksi.


    • setänasse

      Varsin vaikea kysymys suhteessa muslimeihin ja heidän suhtautumisensa ns.raamatuun. Se voi olla: Tunnustatko, vai leikkaammeko kurkkusi. Tämä artikkeli ei koske Närpiön kasvihuoneita.

    • jomking

      Yleensä muslimit ovat sitä mieltä,että mitä pohjoisimmaksi tulevat, niin aina ovat sosiaaliturvat varmat.

    • Sanokaas

      Täytyisi olla syntynyt muslimiksi vai ymmärtäisikö sittenkään,
      Jos olisin syntynyt jossain Aleppossa niin mitä yleensä ajattelisin maailman menosta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe