Uskovien pornon katsominen

yks_adventisti

Mites te muut nuoret miehet pystytte välttämään kiusauksen katsella pornoa? Välillä se tuntuu olevan kovin vaikeaa.

53

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koeteltu-mies

      Onhan se vaikeaa, jos on tottunut siihen. Jostakin luin, että uuden tavan opetteleminen tai vanhasta eroonpääsy on vaikeinta 21 ensimmäisen päivän aikana. Oma pornon katselemiseni on vähentynyt kun koitan olla ilman sen katselua mahdollisimman kauan. Silti välillä sorrun siihen ja itsetyydytykseenkin sitä katsoessani. Onneksi Jumala antaa anteeksi synnin.

      • Adventuuri

        Niin minkä synnin?

      • koeteltu-mies

        Minkä synnin? No sen naisen himoitsemisen siinä katsellessaan. Sen, josta Jeesus sanoo, että joka on jo mielessään himoinnut, tekee syntiä.

    • Nuori-jäsen

      Meillä adventistinuorilla kun tunnestusti on ne avioliiton ulkopuoliset suhteet jyrkästi kielletty uskontokuntamme taholta, niin ainoa keino välttää esimerkiksi riski sairastua eturauhassyöpään on masturboida lähes joka päivä, ainakin 20 kertaa kuukaudessa.

      Nettiporno on hyvä asia. Ei ole silloin vaarana sairastua sukupuolitauteihin, eikä myöskään loukkaa ketään toista ihmistä yksin kotona masturboidessa.

      Tietysti olisi kiva löytää joku tyttö seuraksi, mutta meidän seurakunnassa on niin vähän jäseniä ja nekin on jo liian vanhoja, sopisi mummoksi paremmin.

      On tietysti sitten tyttöjä ehkä toisella paikkakunalla, mutta nekin on aika nirppanokkia ja niille kelpaa vain hyvännäköiset miehet, jos nekään, kun aika moni tyttö on hivenen sukupuolisesti suuntautunut enemmän saman sukupuolen ihannointiin.

      Seurakunnan ulkopuolelta tietysti tyttöjä löytyy ihan helposti, mutta meidän pastorimme eivät hyväksy kirkkokuntamme ulkopuolista suhdetta lainakaan, jos vastapuoli ei halua liittyä kirkkontaamme.

      Mitä siis muuta voi tehdä kuin jatkaa masturbointia terveyden säilyttämisen vuoksi?

      • pyhpyhjapyh5616

        "esimerkiksi riski sairastua eturauhassyöpään on masturboida lähes joka päivä, ainakin 20 kertaa kuukaudessa."

        PASKAPUHETTA.

      • Housuihin
        pyhpyhjapyh5616 kirjoitti:

        "esimerkiksi riski sairastua eturauhassyöpään on masturboida lähes joka päivä, ainakin 20 kertaa kuukaudessa."

        PASKAPUHETTA.

        Kikkareet sulle.

      • Anonyymi

        Meidän pappi ei kans hyväksy ulkopuolisia suhteita, mutta itse panee nuoria tyttöjä mielellään.
        Olen nähnyt livenä kun pappi pani nuorte naista, poisti siitä pirua. Nainen kiljahteli ja nautti kun pappi nai ja tiedän miksi kun veti kalua ulos se oli paksu ja pkohtuu pitkä.
        Nainen kävi useasti panettamassa itseään kun pikku kylällä ei oluut luotettavia muita, pappihan ei saa puhua tästä.
        Käy pappi myös Kerttua naimassa, Kerttu on leski ollut jonkun vuoden. Kävin Kerun luona ja kysyin painostaako pappi kun käy useasti, Kerttu säikähti ja sanoi ethän kerro, halasin Kerttua en kerro, nolona sanoi olen niin heikko halsin lisää ja sanoin niin kaikki.
        Yhtä äkkiä suudeltiin ja rakasteltiin, ollaan sovittu että soitellaan, silloin ei ole kiire rakastellaan ja fantasioidaan kaikkea, Kertun mieli on virkeä kun saa toteuttaa halujaan.

      • Anonyymi

        Sinä siis käsket ihmisiä tekemään syntiä ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvaa vaan uskommeko?

    • kolkyt_ja_risat

      Kiusausta ei kai voi välttää mitenkään. Eri juttu sitten, miten välttää pornon katsomisen jos antaa kiusaukselle periksi. Minä saatan välillä olla katselematta pari-kolme viikkoakin mutta sitten taas himo iskee ja sortuu. Eikä siinä auta mikään, on se sen verran kova himo. Jonkun muun synti on jokin muu, minun on ainakin tuo pornon katsominen. Jos olisi tyttöystävä tai vaimo, jonka kanssa saisi vehdata, niin tuskin tarvitsisin pornoa...luulen.

      • Saman-kanssa

        "Jos olisi tyttöystävä tai vaimo, jonka kanssa saisi vehdata, niin tuskin tarvitsisin pornoa...luulen."

        Kun ikää tulee, niin runkkaaminenkin lisääntyy, vaikka olisikin aviossa. Vain siksi, että kyllä se kiinnostus sukupuolitoimintaan laantuu ajan myötä.

        Maalaistalon rouva seisoskeli isännän kanssa nojaten laitumen ympärillä kiertävään aitaan ja katselivat, kun aidan sisäpuolella lehmä ja sonni olivat työn touhussa.
        Rouva siinä muun jutun lomassa tokaisi miehelleen: "Hoitaisit sinäkin joskus asiasi kuin tuo sonni tuon lehmän kanssa".
        Mies tokaisi takaisin: "Helppoahan se on tuolla sonnilla, kun saa aina uuden lehmän eteensä".

    • Rouvat-saariston

      Kyllä se on niin, että on niissä adventistimiehissäkin on paljon vikaa. Monta kertaa on pidetty pannua kuumana, mutta ei siitä miehestä ole ollut mihinkään. Joko sillä on niin pieni vehje, että toivoo vain, että tulis ja nopeesti ja toiset sitten tulee muutan vain nopeesti ja pyyhkii vielä kalunsa verhoihin mennessään. Parempi onkin, että runkkaavat kotonaan vaikka loppu elämänsä.

    • tästä.apua

      Aloittajalle vastaus: pistä netti poikki, niin se siitä. Tai lähde kävelylenkille aina kun himottaa.

    • iloinen_naurajaa

      Minä en ole nuori mies, vaan keski-ikäinen mies. En välttele nettipornoa ollenkaan, vaan päinvastoin käyn iloiten runkkaamassa niillä sivuilla.

      Vaimo lähtee loppukesästä pariksi viikoksi laulukurssille Saksaan. Pitää käydä silloin ahkerasti pornosivuilla tumputtamassa! :-)

      • pyhpyhjapyh5616

        Sinä oletkin jumalaton matkalla helvettiin.

      • ihmiskauppaa.ja.kahletta

        Huumeet, viina, porno jne. samasta mielihyvälähteen addiktiosta kiinni. Kaikki koukuttaa saman henkilön, joka täällä jaksaa kirjoittaa.
        Mutta, jos koukuttaa, se ei tarkoita sitä, että jokaisella on sama koukku elämässä, vaikka luulee niin olevan.

        Ongelmahan se on monille. Tv.n dokumentissa kerran eräs saarvialtion kaveri, oli tuhlannut rikkaudessaan mielettömät rahat.
        Jos naurajan rahakukkaroa katsoo niillä menoilla, jopa naurajakin toteaisi, että ongelma on toisilla isompi, toisilla pienempi, kellä se nyt on.

        Ikävähän se on, että määrätynlainen raittius puuttuu elämästä. Se sitoo ihmisen ja tavallaan käyttää hyväksi netinkautta ihmistä.

      • ei_naurata
        ihmiskauppaa.ja.kahletta kirjoitti:

        Minua ei koukuta huumeet eikä viina mutta pornon kanssa on välillä ongelmia.

    • Uskonlahkojen.orjuus

      Uskovaiset ovat pahimpia runkkareita.
      He ovat tottuneet runkkaamiseen, kun lahkon säännöt ovat niin ahdasmieliset, että toista sukupuolta saa koskea vasta kun hääyönä.
      Se on vitun sairasta ja kasvattaa ihmisen kieroon.
      Luonnollinen purkautuminen kun on kuoleman synti.
      Heh!

      • pyhpyhjapyh5616

        Jumalattoman urputusta tuollainen.

      • tapaansa.tuputtaja

        Mies katselee itseään ja yleistää sen tavan kaikille olevaisille. Ei se näin mene.
        Ota vain kätesi housuistasi, ala elämään, niinkuin kuuluu elää ja kas, huomaat, ettei se tarve olekaan niinkuin sanot sen olevan.
        Kyse sinulla on joutilaisuuden elämäntavasta, jossa ei ole uskoa. Sen täyttää sitten kaikki se, mistä puhut, hasis- piippukukinnot, wiski, ja mitä kaikkea olet suullasi tunnustanut elää..

    • uskovits

      Masturbointi ei ole syntiä. Toisen himoitseminen itseään tyydyttäen on.

      • iloinen_naurajaa

        Kyllä pornoa katsoessa himoitaan juuri nuoria kauniita naisia ja himo heitä kohtaan ajaa ihmiset nettisivuille. :-)))

      • huomaatko.itseä
        iloinen_naurajaa kirjoitti:

        Kyllä pornoa katsoessa himoitaan juuri nuoria kauniita naisia ja himo heitä kohtaan ajaa ihmiset nettisivuille. :-)))

        No, nyt tuli totuus esiin. Eli koukutus ja koukun lopputulos.
        Kaikki vain ei katsele ja koukkuunnu.
        Myös tämä "netin" käyttö on historian havinassa lyhyt, ei aina ole ollut ihmisillä näin ja kas, he eivät ole eläneet niinkuin nauraja luulee elettävän "normaalisti".

        Siksi kun olet orjana - älä selitä, että se olisi jotenkin normaalia elämää, siksi tämä pallo on sinun ongelma.

        Pistänpä tämä suusitodistuksen kirjamerkkeihin. Miksi? Siksi, että näin väitteissäsi paljastat ongelmasi ja jota sitten nupissasi jaat, että kaikki on näin.

        Miten poika poloinen pärjäisi, jos palattaisiin, vaikka tuonne 1950- luvulle työntekoon.
        Se tervehdyttäsi elämää hänenen (naurajan) kohdalla monella tapaa. Ei olisi huumeita, ei nettiä, eikä pahemmin wiskiäkään, vaan todellista elämää ja sitä onnea.
        Ehkä jonkun Lestadiolaisseurain keskellä. Sekään ei olisi paha-asia

      • huomaatko.itseä kirjoitti:

        Kyllä huumeita oli 1950-luvullakin.

    • Hakkasin-poikki

      Mulla oli aikanaan ongelma mun sukupuolielimen kanssa,kun se joka ikinen aamu seisoi kovana kuin Baabelin torni ja yöllä näin usein alastomia naisia unessa. Se oli niin häiritsevää, että hakkasin sen poikki. Ei ole enää alastomia naisia unessa.

      Raamattu käskee hakkamaan poikki jäsenen, jos se viettelee ja aiheuttaa ongelmia.
      Nyt ei viettele mikään.
      Ei tarvitse myös ajatella naissukupuolta lainkaan noin seksuaalisesti.

      • ihmetystelevä

        Minkä jäsenen himoitseva nainen hakkaisi itseltään poikki?

      • ihmetystelevä kirjoitti:

        Minkä jäsenen himoitseva nainen hakkaisi itseltään poikki?

        No siis todellisuudessahan aivot on se merkittävin elin myös seksuaalisuuden kannalta, eli varmaan pään.

    • Wandherlyst

      Eipä ihme että adventtien kirpputorin nimi on Happy hand. Tumppukauppa.

      • pyhpyhjapyh5616

        Valheesi ei hetkauta.

      • Hetkutusta
        pyhpyhjapyh5616 kirjoitti:

        Valheesi ei hetkauta.

        Näköjään hetkautti.

    • iloinen_naurajaa

      Miten Topilassa katsottiin pornoa ennen nettivideoita? Ennenvanhaan tietysti pornolehdistä, mutta DOS-käyttöjärjestelmän aikaan oli pojilla ainakin tapana kätkeä tietokoneella olevia pornokuvia seuraavasti: he loivat ensin alihakemistohierarkian, jossa hakemistojen nimet oli luotu mahdollisimman oudoilla erikoismerkeillä, jotka tulivat joidenkin ALT numerokoodi näppäinyhdistelmien kautta. Hakemistoille laitettiin piilotiedostoattribuutti päälle, jolloin ne eivät näkyneet normaalissa DIR-listauksessa.

      Jos opettaja katsoi piilotiedostot, hakemistojen nimet oli niin outoja, ettei osannut tehdä niihin CD-komentoa. Näin poikien porno sai olla koneella.

      • tutkimusta.ja.esimerkkiä

        Sitkeä on mies lihaansa esittelemään, kuinka addiktio on joillakin, kun sitä hellitään erittäin koukuttava. Mutta, ei ole tietokonettakaan ollut kauaa- että tuhra turista.

        Ai' niin! Tutkijat ovat löytäneet A-seksualin lisäksi seksualisuuden ihmisessä, että vasta avioliitto avaa heille ko. halun ts. puolisoonsa. Sitä ennen hän elää - toimii - ja haastaa ihmisten kanssa, eikä hänellä ole ollenkaan seksualisia kiintymyksiä. Sitähän voi sanoa, että siinä tutkijat taisi löytää sen "alkuperäisen" luodun ihmistyypin vielä, jonka teot ovat Jumalan näkökulman mukaiset. Tämä uutinen tuli ulkomailta - oliko viime viikolla.

        Eli tuokin tutkimus purkaa naurajan väitteen, että --jokainen-- on hänen kaltaisensa ja se on normaalia.
        Ei se ole normaalia - naurajan- tapa - vaan synnin tähden mielensä sitonut tyydyttämään aivojensa mielihyväkeskuksen signaaleja.
        Tavallaan raapiihan ihminen ihoaankin, jos alkaa kynsimään sitä tavantakaa.
        Se sitten tuntuu taivaalliselta ja helvetiltä ko. raapijassa.
        Siinäkin ihminen kärsii teostaan.
        No, raapiiko kaikki ihmiset? Ei kynsistele, ..

        Eli ei kaikki ole "tahmakätisiä" - kuten erään Suomen kehtiysvammaisten osasto, jotka eivät ole tässä päivässä. Sielläkin on näitä naurajia, ja tahmaisilla käsillään tulevat kättelemään vieraita. Vieraat pääsevät käsipesulle. Ilmeisesti se valtava kiikumisen tarve ja tahmaisuus - tyydyttää mielensopukoita.

      • erään.tahmakätisen.äiti
        tutkimusta.ja.esimerkkiä kirjoitti:

        "Eli ei kaikki ole "tahmakätisiä" - kuten erään Suomen kehtiysvammaisten osasto, jotka eivät ole tässä päivässä. Sielläkin on näitä naurajia, ja tahmaisilla käsillään tulevat kättelemään vieraita. Vieraat pääsevät käsipesulle. Ilmeisesti se valtava kiikumisen tarve ja tahmaisuus - tyydyttää mielensopukoita."

        Itse olet tahma-aivoinen kehitysvammaisten pilkkaaja.

        Toivottavasti ymmärrät edes hävetä...

    • Dragostea

      Paras tapa on hymyillä tyttösille ja osoittaa kohteliaisuutta ja antaa positiivisiä viestejä, niin että tyttö alkaa kiinnittää huomiota. Sitten voi vaikka pyytää joskus ulos syömään noin muuten vain. Kun tyttö alkaa rakastua, silloin rumempikin mies on niin hurmaavan kaunis.
      Uskovien tulisi osoittaa huomaavaisuutta paljon enemmän. Meitähän kehoitetaan rakastamaan toinen toistamme, siis myös vastapuolen edustajia.
      Mitä enemmän nrakastamme, sitä vähemmän on himoitsemista.
      Himo syntyy silloin kun on jotain kiellettyä. Siksi pyrin itse rakastavaan suhteeseen tyttöjen kanssa, jolloin ajattelen enemmän heidän hymyään, lämpöistä kättään tervehtiessä, ja usein myös niitä ihania halauksia joita olen saanut.
      Jos tunnen itseni seksualisesti tyydyttämättömäksi, ajattelen silloinkin tyttöjen ihanuutta ja rakastan heitä. Himo on rakkauden puutetta, mitä enemmän rakastaa, sen vähemmän himoitsee, koska rakkaus ajattelee vastapuolen nautintoa silloinkin kun vastapuoli on vain kuva lehdessä.

      Himo ajattelee omaa nautintoa, ja koska silloin tuntee syyllisyyttä', niin usein yrittää selviytyä asiasta niin pian kuin mahdollista, ja seurauksena on vaikka päänsärky ja paha mieli.
      Jotta saisi tyydytyksen, ei saa tuntea kiirettä eikä himoita vaan rakastaa.

      Sama pätee avoiliitossakin. Jos ajattelee puolisonsa nautintoa enemmän kuin omaansa, ja se on molemminpuolista, silloin rakastelu on todella ihanaa. Jos vain yrittää käyttää toista itsensä tyydyttämiseen, silloin toinen tuntee itsensä hylätyksi ja vain toisen käyttötarvikkeeksi. Kysykää puolisoltanne, onko tämä täysin tyydytetty, ennenkuin lopetatte rakastelun. Jos pojalle tahtoo tulla liian pian, voi opetella hyväilemään muulla tavoin.

      Ei rakastelu ole syntiä vaan siunaus ja ilon lähde. Se on meidän itsekkyytemme joka tekee rakastelemisesta synnin, vaikka olisi avioliitossakin.

      Lisäksi: toisen luottamusta ei saa pettää ja hylätä toista. Joka hylkää, tekee huorin, ja aiheuttaa kenties toiselle pitkäaikaisen vamman.

      • no_ei_tarkoita

        Himo ei tarkoita rakkauden puutetta. Mistä ihmeestä olet tuollaisen päähäsi saanut?

      • iloinen_naurajaa
        no_ei_tarkoita kirjoitti:

        Himo ei tarkoita rakkauden puutetta. Mistä ihmeestä olet tuollaisen päähäsi saanut?

        Minäkin sanoin, että himo on normaalia. Ajatellaan pilluja, perseitä, tissejä, huulia. Mutta vastaukseni sensuroitiin pois. :-) Ne hullut uskikset!!!

    • Yksi_usko

      Jokainen valitsee itse mitä katselee. Seuraavassa joitakin apuja: televisio kiinni tai kanavan vaihto, tietokone kiinni tai tiedoston vaihto. Eihän tuon luulisi vaikeaa olevan.

      • iloinen_naurajaa

        Aivan niin. Ihan kuin heroiiniaddiktille neuvot, että ei vaan käytä enää, helppo homma.

        Ja tupakkariippuvaiselle, että ei vaan polta enää. Helppo homma!

        Miten kukaan voi olla noin tyhmä kuin sinä olet???

    • Nettipornohan onkin tutkimusten mukaan suosittua esim. USA:n Raamattuvyöhykkeellä.

      • iloinen_naurajaa

        Se on suosittua ihan kaikkialla missä Internet-yhteydet toimii riittävän isolla kaistalla. Mutta totta varmaan on, että uskovaiset ovat kovimpia runkkaajia.

      • iloinen_naurajaa kirjoitti:

        Se on suosittua ihan kaikkialla missä Internet-yhteydet toimii riittävän isolla kaistalla. Mutta totta varmaan on, että uskovaiset ovat kovimpia runkkaajia.

        Piti sanomanikin, että ERITYISEN suosittua. Näin oli asia ainakin jokunen vuosi sitten.

    • haju.työn.mukana

      Kun mietit - vasta tullut tv-dokumentti. 70% pornoteollisuuden ja seksityöläisen joukko on ihmiskaupan uhreja - hakattuja, ja kuten eräs siellä puhui, (Englanti), jos lähtee, uhkaavat katkoa kädet ja jalat.
      Oli sitten eräs - "vapaehtoinen" joka kertoi ruususen unelmissa tulevansa kallis seurapiirinainen.
      Meni vuosi - haastattelija otti yhteyttä. Oli karissut unelmat. Asiakkaat sikoja, hikisiä, haisevia ukkoja. Kun sitten työstään palaa kotiin, kertoi, että se haju niistä miehistä jäi nenään, eikä siitä oikein tahtonut päästä irti jne.
      Paljon olisi asiaa, pistin nauhalle, että voin poimia teille luettavaa, luettavaa siitä, miten teidän pornomaailma elää. Nauttikaa sitten sikailusta, ajan historiassahan tällainen tarjonta on lyhytaikasta. Netti ja nätti 1970- luvulla ei vielä ollut ihmisillä varaa edes kotitietokoneeseen.
      Eli aika hapattaa ja epäpyhät saastuu - ja pyhät pyhittyy kirjoitusten mukaan.

      Kun se porno kiinnostaa pistä lappu näytölle. Nämä oksentaa teidän takianne ja eivät nauti, vaan tekevät tämän saastansa muodollisesti, että TE mukamas olisitte tyytyväisiä.

      On hieman viisasta katsoa peilintaakse ja nähdä tosiasioiden puoleen.

      Ei kannata ruokkia mielihyväkeskuksia sairailla haluilla, se orjuuttaa, kuten huumeet, viina, jopa ylensyöntikin on saman addiktion aikaansama. Ja tämä aika kantaa harteillaan itse aiheutettujen ongelmien kirjoa

      • hapatustaa

        Kirjoituksesi ei millään tavalla auta henkilöä, joka kärsii porno-ongelmastaan. Päin vastoin, syyllistät häntä ja mollaat. Mitään rakentavaa ei tekstistäsi löydy. Mitä luulet, miten addiktoitunut ihminen pääsee eroon ongelmastaan? Millaista apua hän tarvitsee? Sinulta hän ei sitä ainakaan saa. Kristitty ihminen tarjoaa apuaan sen sijaan, että tuomitsisi. "Pistä lappu näytölle" ei ole mikään todellinen neuvo kärsivälle.

      • On aika rankkaa mutkien suoraksi ajamista se, että rinnastetaan rikollinen seksiorjuus ja ilman vaatteita lehtikuvissa poseeraaminen.

        Olen viimeksi katsonut pornolehteä melkoisen monta vuosikymmentä sitten. Eikä ole suoraan sanoen erityisemmin kiinnostanutkaan. Sen puoleen en ole mikään asiantuntija.

        Mutta pidän aika epätodennäköisenä, että Suomessa myytävien pornolehtien malleista olisi merkittävä osa ihmiskaupan uhreja. Se on niin julkista toimintaa, että sitä voi valvoa aivan eri tavoin kuin prostituutiota.

    • harmillinen

      Ainakin itse olen huomannut, että osa pornon katsomisestani alkaa viattomalla nättien tyttöjen katselemisella netissä. Heillä on vaatteet päällänsä. Bikinimallien katsominen vie melko varmasti lopulta pornosivuille. Tällaiset pornosivuille päätymiset pystyn melko helposti estämään ihan vain sillä kun lopetan mallien tiirailun. Vaatteet päällä olevan naisen/tytön katsominen on helppo lopettaa. Joskus bannerissa tai iltalehden sivuilla oleva vähäpukeinen neitokainen saa ajatukset harhailemaan ja johtaa sitten alastonkuvien katsomiseen. Jos nuokin saa estettyä sillä, että vierittää sivua heti eteenpäin kun asian huomaa, on taas moni pornosivulle päätyminen estetty.

      Mutta sitten on niitä tilanteita, jolloin himo ei käynnisty mistään kuvasta vaan ajatusten lennosta. Sellaista himoa voi toki vahvistaa kuvilla mutta aika vaikea on sitä himoa tukahduttaa. Ja joskus tuo himo on hyvin nopeasti niin suuri, että sille ei voi enää mitään. Pornon kataomiseen se johtaa ja väistämättä myös masturbointiin. Siinä ei Jeesustelut eikä Jumalat auta kun miestä viedään. Tähän minäkin haluaisin helpotusta, ettei näin sortuisi pornoon.

    • Anonyymi

      Suomessa onkin noussut, esivallan lisäksi, erilaisia esikuvallisia merkkejä kuten nämä prideeläiset.
      Jes. 30:6

    • Anonyymi

      Kai se on parempi katsoa aitoa tyttöä.

      Hymyile van vähän ylimääräistä mielitietyllesi vaikka kokouksessa, juttele sitten hänen kanssaan hetkinen, ja pian voit ehdottaa vaikka menoa yhdessä syömään pizzaa.

      Kohta sinulla ei ole aikaa katsella pornoa, vaan tyydyt ihailemaan mielitiettyäsi.

      Minäkin olen saanut katsella rakkaani muotoja monta vuotta. Kaikki alkoi kun pidin hänen kädestään kiinni autolla ajaessani.
      Hän kutsui minut kylään, sai kaulat kun erosimme, ja siitä lähtien olemme olleet läheisiä tuttuja monta vuotta.
      Miksi siis tyytyä lehtikuviin, kun on paljon ihanampaa kokea läheisyyttä todellisuudessa.

      • Anonyymi

        Miksi katsoa kaksideepornoa?
        Paree on katsella kolmiulotteisena, kun saa antaa sielun hoitoa seurakunnan puutteessa olevalle sisarelle. Varpaat ja isovälivarpaan seutu on kuitenkin pestävä ensin. Puhutaan jalkojen pesusta.

        Pastori ja sielujen hoitaja Tampere.
        ps. antaa mennä, kun on lopun aika ja kerran täällä vain huijareina ollaan

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2478
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2240
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2072
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1873
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe