KD -PÖ huolissaan pienestä syntyvyydestä

totuusseerumi

Kuka maksaa jatkossa meidän hyvinvointipalvelut ja eläkkeet?

Eläkkeille katto sillä hoidetaan eläkehuolet ja estetään miljonaari eleäkeläisten rosvoaminen eläkekassoista.
Meillä on jo paljon eläkeläisiä jotka saavat yli miljoona euroa eläkettä vuodessa.

Hyvinvointi palvelut voidaan hoitaa verotuksella, koska se on valtion ainoa keino saada rahaa hyvinvoinnin ylläpitoon.
Palkoissa marssijärjestys josta on jo osittain sovittu.
Vienti-muut yksityiset sektorit - julkinenala jonka pitää tulla toimeen muitten veronmaksajien kohtuullisilla verorahoilla.

Ulkomaalaisten yritysten rahan vienti ilman verotusta on estettävä.
Esim. (tulee pitkästi jotta tieto rahanvienistä ja säkön korotuksista menisi perille)

Yle kertoi, että Caruna oli maksanut 50 miljoonan euron liikevoitoistaan veroja vuonna 2014 vain 1,6 prosenttia.Tämä sai pääministeri Juha Sipilän (kesk.) käyttämään poikkeuksellisen voimakasta kieltä.

Caruna jäi tapauksen takia tarkkailuluokalle, mutta se ei ole vaikuttanut yhtiön toimintatapoihin tai rahoitusrakenteeseen. Vuonna 2016 yhtiö teki 150 miljoonan euron liikevoiton. Veroja se maksoi voitoistaan vielä vähemmän kuin aikaisemmin eli 0,28 prosenttia.

Lähes olemattoman verokertymän taustalla on konsernin sisäiset siirrot. Sähköverkkojen toiminnasta Suomessa vastaava yhtiö maksoi suomalaiselle samaan konserniin kuuluvalle holdingyhtiölle viime vuonna konserniavustusta 193 miljoonaa euroa. Suomesta rahaa päätyi konsernin sisäisten lainojen maksuina taas Hollantiin.

Järjestelyn takia Carunan verotettavat tulot Suomessa jäävät vähäisiksi.

2

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapio-mies

      Mikä on työntekijän vero prosentti?
      Kuka pääsee 0,28% veroilla.

    • muu-maa

      Suomen kansallisomaisuutta johon kuuluvat sähköverkot ja rakenettu veronmaksajien rahoilla myytiin ulkomaalaisille "veroparatiisi" yrityksille.

      Suomi hoitaa asioitaan huonoimmin kuin mikään muu maa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17353
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      43
      5181
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      303
      2846
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      156
      2198
    5. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      36
      2065
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      24
      1734
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      140
      1678
    8. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      409
      1606
    9. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      11
      1507
    10. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      14
      1389
    Aihe