Kun menetin poikakaverin, menetin siinä samalla ihan vain kaverin. Harmittaa, että koskaan lähdin hänen ihastumisleikkiinsä mukaan. Jos en olisi lähtenyt ja ihastunut itse, olisimme edelleen kavereita, jotka voisivat harrastaa yhdessä.
Nyt menetin kaverin, jonka kanssa käydä salilla, lenkillä, uimassa, pyöräilemässä, kahvilla, elokuvissa... Kaikkea niitä, mitä teimme ennen, kuin menimme yhteen.
Koskee ja sattuu, menetin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Myös ystävyys meni
3
196
Vastaukset
- jdljhsdhjrjrkenlkn
Olen tavallaan samassa tilanteessa, mutta se joka irtisanottiin naisen toimesta tulevana aviomiehenä. Nyt ajatukset suuntaan ja toiseen, josko lopettaa koko yhteydenpito, koska olen rakastunut tuohon naiseen, ja kuitenkin tiedän, että kun hän sen oikeansa löytää, menetän hänet uudelleen.
Siksipä olisi kai järkevintä menettää hänet vain kerran, ja lopettaa kaikki kaveruuskin nyt heti tähän. - Enhaluaisiystävää
Näin se menee jos ystävän haluaa pitää ei siihen saa olla muuta mukana. Jatkossa ei onnistu ystävyys oli teillä takana minkälainen suhde tahansa. Toisen ajatuksia ja sitä leikkiä jatkaen ja sitä mitä toisella onkin mielessään tuo toiselle pettymyksen. Etkö osaa ajatella tätä. Ei hyvältä tunnu kun toinen esittää iloista kaveria muka joka nyt haluaa kertoa omista jutuista. Toisesta tuntuen että mitähän tuollakin tarkoittaa. Ei ystävyys ole silloin aito eikä hyvä. Se että kykenee sen sanomaan päin naamaa on ehkä paras. Ei ystävyyttä halua. Toisaalta ei halua toiselle sitä tunnetta ettei kykene ystävyyteen. Tämän kun jokainen muistaisi että jos suhde loppuu väärin ei se jatkossa edes anteeksi pyynnöstä korjaannu. Ikävä todellisuus.
Jos kerran koskee ja sattuu niin paljon, niin taidat saada aika heikosti niitä kavereita itsellesi? Ja mikä estää käymässä niissä alkuun yksin? Vai oletko niin saamaton, että tarvitset aina jonkun mukaan, jotta voit jotain harrastaa tai yleensä lähdet niihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743440
- 2012912
- 252790
- 492688
- 222594
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412395Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2331962Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241827- 421733
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1541596