Hämeenkadun tulevaisuudesta vielä kerran !

tässä.sanottuna

Kovasti tuntuvat eräät iloitsevan siitä kun Hämpistä saadaan iso joukkoLIIKENNEkatu. Siis paljon (joukko)liikennettä ! Liikennekö elävöittää, se kun siinä menee viuhuen reppuselkäpyöräilijöitä ja erikoistukkirekkojen kokoisia 35 m pitkiä ja 70 tn painavia ratikoita sekä takseja jatkuvana nauhana.

Jos haluttaisiin elävöittämistä niin kadusta olisi pitänyt tehdä kevyenliikenteen väylä ilman ratikoita ja takseja yms. huoltoajoja. Mitään elämää ja toimintaa ei ole siinä kun jyrää ratikka toisensa perään ja takseja niiden perässä, ne eivät tuo asiakkaita vaan karkottavat häirinnällään loputkin.

Liikenne ei ole elämää. Jos olisi niin silloinhan rauta- ja moottoriteitten varret olisivat maailmalla ne kaikkein eläväisimmät paikat.

Tapahtumassa oleva ns. kehitys on kuoleman suudelma Tampereen keskustalle. Saadaan ehkä sujuva joukkoLIIKENNEväylä, joka välittää suuret ihmismassat kaupungin itäisten ja läntisten osien välillä mutta ei muuta. Liikennetarpeillahan ratikkaa perusteltiin, ei keskustan elävöittämisellä tai muullakaan parantamisella. Toimistoja se voi tuoda mutta kaupat ja muut palvelut lähtee mikä tietää sitä, että illalla toimistotyöajan loppuessa keskusta tyhjenee ja hiljenee, vain muutama sitkeä kaljaterassi ehkä koettaa sinnitellä jokusen tunnin.

56

656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ääh-käh-käh

      Tekee gutaa taloyhtiöille, kun liikkeet lähtevät

    • Lopetaruikutus

      Ratikka tulee ja joukkoliikenteen osuus liikenteestä tulee kasvamaan. Niin Tampereella kuin muuallakin. Ihan turha vastustaa kehitystä.

      • Virta.Vie

        Puhutko nyt kehityksestä vai rapistumisesta? Kaikki virtaa tai muuttuu, totesivat Antiikin viisaatkin. Siitä, mihin päin virta vie, eivät kuitenkaan sanoneet mitään.

      • Etkö.tiedä
        Virta.Vie kirjoitti:

        Puhutko nyt kehityksestä vai rapistumisesta? Kaikki virtaa tai muuttuu, totesivat Antiikin viisaatkin. Siitä, mihin päin virta vie, eivät kuitenkaan sanoneet mitään.

        Kehityksen tuloksena maailmassa on paljon autioituneita kaupunkeja

      • eiautaei

        ......Ratikka tulee ja joukkoliikenteen osuus liikenteestä tulee kasvamaan....

        So what, miten se auttaa Hämppiä tai keskustaa yleensäkään jos ihmiset suhaavat kaupungin itä- ja länsiosien välillä ratikalla oman auton asemesta ?

    • Mansu.tulee

      Ratikkaliikenne korvaa suuren määrän busseja ja siis häiritsevien bussien määrä vähenee, Tämä muutos on ilmiselvästi myönteinen ja parantaa Hämeenkadun käytettävyyttä kaupallisten palveluiden kannalta,

      Ratikka ei häiritse vaan kulkee kiskoilla pitkin katua ja tuo sekä vie pysäkiltä pysäkille esteettömästi suuria määriä mahdollisia asiakkaita.

      • Kriih-krääh

        Pysäkkejä on harvassa. Kuka niille kävelee?

      • Yhdysliikennettä
        Kriih-krääh kirjoitti:

        Pysäkkejä on harvassa. Kuka niille kävelee?

        Tarvitaan sitä yhdysliikennettä, jolla porukkaa kuskataan lähialueilta niille harvoille ratikkapysäkeille, niin keskustassa kuin Hervannassa.

        Kukaan ei vain ole arvioinut, miten yhdysliikenteen lisääntyvä määrä suhteutuu poistuvaan bussiliikenteeseen...kyllä nauru maittaisi, jos lopputulos olisi keskustassa plus-miinus-nolla :S

      • niitä.tarvitaan

        ------Ratikkaliikenne korvaa suuren määrän busseja ja siis häiritsevien bussien määrä vähenee,---

        Ei minua ole bussit koskaan mitenkään häirinneet, päinvastoin.

    • 65230

      3-4 minuutin välein menee keskustassa ratikka jompaan kumpaan suuntaan. Yksityisautoja jos kulkisi, niin niitä menee 5-10 sekunnin välein tai jotain vastaavaa. Ratikoita, 37 metrisiä, kulkee siis huomattavasti harvemmin.

      Olettteko te ihmiset hyvänen aika koskaan edes olleet kaupungissa, jossa on ratikkaliikenne? Jos ette, kuten juttujenne perustella voisi päätellä, niin menkää nyt tutustumaan sellaiseen kaupunkiin, sillä pelkonne ovat aivan totaalisen typeriä!

      Esim. miksi helvetin ihmeessä ratikka muka autioittaisi keskustan ja liikkeet juuri Tampereella, jos se ei tee sitä missään muussakaan niistä sadoista kaupungeista, joissa se on Euroopassa? Miksi euroopan kaupungeissa ratikka tuo massat keskustaan - paljon enemmän ihmisiä, kuin yksityisautoilla koskaan -, mutta Tampereella tätä vastaavaa ei sitten tapahtuisikaan?

      OLetteko te yksinkertaisesti niin tyhmiä, että te ette osaa tehdä yksinkertaisia päätelmiä esim. siten, että päättelisitte Tampereen tulevan tilanteen sillä perusteella, mikä on tilanne muissa ratikkakaupungeissa?

      • Juntti_

        Ei Suomessa ole missään kaupungissa ratikkaa, joutuu lähteen ulkomaille.

    • 65230

      "Liikenne ei ole elämää. Jos olisi niin silloinhan rauta- ja moottoriteitten varret olisivat maailmalla ne kaikkein eläväisimmät paikat."

      Se entinen liikennekö oli sitten elämää, kun henkilöautoja jyräsi pitkin katua 5-10 sekunnin välein, tai busseja?

      Hämeenkadulla on aina ollut niin vähän parkkiruutujakin, maksimissaan 50-100, että niiden varaan ei voi laskea yhtään kauppojenkaan pärjäämistä. Ylivoimaisesti suurin osa henkilöautoista, jotka saapuivat keskustaan, eivät päässeet samaan aikaan noihin 50-100 parkkiruutuun.

      "Tapahtumassa oleva ns. kehitys on kuoleman suudelma Tampereen keskustalle.........Toimistoja se voi tuoda mutta kaupat ja muut palvelut lähtee "

      Olisi kerrankin hyvä kuulla perustelu millä perusteella keskusta tyhjenee, kun ratikka tulee? Silläkö, että enää ei pääse parkkiin kaupan oven eteen? HEHEHEEEE! ikäänkuin liikkeiden pärjääminen liikkeiden oven edessä olevista parkkiruuduista kiinni, jos kuitenkin samanaikaisesti kadun alle on rakennettu satoja parkkipaikkoja sisältävä parkkihalli, sekä on myös ratikka, joka kerralla kykenee tuomaan 150 henkilöauton matkustajamäärän.

      Tiedän, te valittajat olette eläkeläisiä. Joten, jättäkää asioiden päättely nuoremmille!

      • 4tatattr4

        ......Hämeenkadulla on aina ollut niin vähän parkkiruutujakin, maksimissaan 50-100, että niiden varaan ei voi laskea yhtään kauppojenkaan pärjäämistä....

        Joo mutta eivät ne ruudut ole olleet koko päivää yhden ja saman auton käytössä vaan vaihtuvuus on ollut hyvin tiheä. Siten Hämppiä on päivän aikana käyttänyt satoja autoja ja se jo tuntuu ja näkyy liikkeissäkin. Jokainen asioiva mieluummin kävelee pari kortteliväliä kuin ajaa johonkin typerään parkkiluolaan.

    • 4tatattr4

      -----Ratikka tulee ja joukkoliikenteen osuus liikenteestä tulee kasvamaan----

      Eikös avaaja jotain tuohon suuntaan puhukin. Hämpistä tulee vain raskas liikenneväylä ja elämä siirtyy muualle. Siis ratikka ei elävöitä Hämppiä vaan tekee siitä ainoastaan kuolleen ratikka-, taksi- ja jakeluautoreitin.

      • rjrjg

        Millä logiikalla noin käy?

      • aivan-hirveetä
        rjrjg kirjoitti:

        Millä logiikalla noin käy?

        Terveellä järjellä sen jokainen tajuaa että niin käy.

      • rjrjg
        aivan-hirveetä kirjoitti:

        Terveellä järjellä sen jokainen tajuaa että niin käy.

        No siinä tapauksessa asian selittäminen auki on sinulle hyvin helppoa.

        Jos siis olet terveellä järjellä varustettu.

    • uyt65rr4e

      Ratikka ja Ratina tyhjentää Häpin liikkeistä.

      • surku-Tamperetta

        Tosiasia tuo. Kun Ratinan uusi kauppa ja Koskari ovat ensi kesänä auki ja niihin pääsee samalla kun Hämppi on pelkkää sekavaa ja möyryävää työmaata niin ei ole vaikeaa arvata minne ostajat kulkunsa suuntaaavat. Hämpillä ei ole ketään.

    • aivan-hirveetä

      "toimistotyöajan loppuessa keskusta tyhjenee ja hiljenee, vain muutama sitkeä kaljaterassi ehkä koettaa sinnitellä jokusen tunnin"

      Niin ja ne juopot ja narkkarit ja hotellien ovilla päivystävät horot. Siinä sitä elämää mitä kaupungin johto ajaa.

      • KeskustaAutioksi

        Soutuveneet takaisin.
        Hevosaika takaisin.
        Potkukelkat takaisin.

    • ffdsfdsfds

      Samaa mieltä. Ratikka olisi pitänyt laittaa kulkemaan maan alla Hämeenkadun kohdalla.

    • Eiautoille

      Tosiostaja tulee rahan kanssa.

      • Autoilu...Yleisintä

        Rikas maalainen tulee aina autollaan citiin shoppailemaan,
        eikä kanna ostoksiaan ahtaassa ratikassa.
        Seitsemisessä on kansallispuito, mene sinne polkupyörällä Viher-Vieno.
        Citi on ihmisiä varten, ei puluja, naakkoja vaskitsoja.

    • ajattelen-kauhulla

      Yksi Hämpillä tai sen sivukadulla pysäköivä autoilija ostaa ja hyödyttää keskusta-alueen liike-elämää enemmän kuin 50 reppuselkäfillaristia yhteensäkään. Siinä ero miksi Hämppi ja koko keskusta-alue kuolee kun h-autot häädetään veks. Tätä ei kaupungin johto ja eräät asukkaatkaan tajua autovihassaan.

      • pelko-pois

        Pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa ostoksiin keskustan alueella kuin autoilijat.

      • valehtele-vähemmän
        pelko-pois kirjoitti:

        Pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa ostoksiin keskustan alueella kuin autoilijat.

        Kun valehtelemaan alat niin mikset sitten valehtele kunnolla. Sanoisit vaikka, että 140 tai peräti ihan 400 €.

      • pelko-pois
        valehtele-vähemmän kirjoitti:

        Kun valehtelemaan alat niin mikset sitten valehtele kunnolla. Sanoisit vaikka, että 140 tai peräti ihan 400 €.

        Ihan yhtä totta väitteeni on kuin se, johon kirjoitin sen vastaukseksi. Miksi et ärähtänyt siitäkin?

      • kvasi.tietoa
        pelko-pois kirjoitti:

        Pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa ostoksiin keskustan alueella kuin autoilijat.

        Mistä tämä tutkimus löytyy? Ei kai vaan VTT:n tutkimus, joka on osa ratikkasuunnitelmaa?

      • pelko-pois
        kvasi.tietoa kirjoitti:

        Mistä tämä tutkimus löytyy? Ei kai vaan VTT:n tutkimus, joka on osa ratikkasuunnitelmaa?

        Samasta paikasta kuin se tutkimus, joka osoittaa, että yksi Hämpillä tai sen sivukadulla pysäköivä autoilija ostaa ja hyödyttää keskusta-alueen liike-elämää enemmän kuin 50 reppuselkäfillaristia yhteensä.

      • ajatusten-tonava

        Se autoilijain hyödyllisyys on selvä asia. Autolla ei keskustan kaduille pysäköidä mitään muuta kuin asiointia varten koska pysäköintiajat ovat niin lyhyitä. Pyöräilijät sen sijaan ovat joko ohikulku- tai työmatkalla. Eipä juuri näe pyöräilijän koskaan pysähtyvän ja menevän johonkin kauppaan tms. ostoksille. Lujaa ne vain ajavat keskustan läpi.

      • persaukisia.ne
        pelko-pois kirjoitti:

        Pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa ostoksiin keskustan alueella kuin autoilijat.

        ......Pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa ostoksiin keskustan alueella kuin autoilijat....

        Pyöräilijät eivät käytä yhtään mitään. Sen kun ihmeen näkisi, että pyöräiljä käyttää rahaa keskustan alueella. Sen takiahan ne pyöräilee kun rahaa ei ole. Muuten ne ostaisi oman auton ja alkaisivat käyttää rahaa muutenkin.

      • pelko-pois
        persaukisia.ne kirjoitti:

        ......Pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa ostoksiin keskustan alueella kuin autoilijat....

        Pyöräilijät eivät käytä yhtään mitään. Sen kun ihmeen näkisi, että pyöräiljä käyttää rahaa keskustan alueella. Sen takiahan ne pyöräilee kun rahaa ei ole. Muuten ne ostaisi oman auton ja alkaisivat käyttää rahaa muutenkin.

        Minulla on sekä auto, että polkupyörä. Käytänkö siis rahaa? No käytän. Keskustassa käytän pyöräreissuillani paljon useammin ja paljon enemmän rahaa kuin autolla liikkuessani. Ja kuten on tutkittu, pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa keskustassa kuin autoilijat.

        Havaintosi totuudenvastaisuus johtunee siitä, ettet itse kykene pyöräilemään ilmeisesti todella heikon fyysisen kuntosi takia. Tuo yksi ajatusten-tonava taitaa kuulua samaan sakkiin.

      • PyörälläPotkukelkallako

        Sitten aletaan mennä Autolla Ideaparkkiin.
        Keskusta näivettyy.
        Toivottavasti ratikka rakennetan Ideaparkkiin asti ja lentokentälle.

      • Omaannilkkaan

        Hämeenkyrö näivettyy kuten muutkin pikkukunnat. Autoilija vie euronsa kauas kotikunnasta. Tampereen keskusta voi sentään kilpailla palveluilla ja kohta Isolla Kauppakeskuksella.

      • Naurismaan.Aidatkin
        Omaannilkkaan kirjoitti:

        Hämeenkyrö näivettyy kuten muutkin pikkukunnat. Autoilija vie euronsa kauas kotikunnasta. Tampereen keskusta voi sentään kilpailla palveluilla ja kohta Isolla Kauppakeskuksella.

        Siellähän on jo kauppakeskus ja kauppoja vieri vieressä. Eivätkä ne kauppakeskukset ole tähänkään mennessä pelastaneet autioitumiselta.

        Kulkuyhteydet ja vaivattomuus ovat nro 1 ja tärkein kaikessa. Automarkettiin pääsee astelemaan sisään heti parkkipaikalta, kauppa lähellä ja autolla saa nopsaan isotkin ostokset mukanaan. Ja kun autolla on liikkeellä, niin se on sama, onko matkaa 5 tai 15 kilometriä.

        Tampereen ratikalla sen sijaan ei pääse lähelle kauppaa, sillä ei kuljeteta kauppakassia enempää ja se jatkuva vekslaaminen yhteysliikenteen ja aikataulujen kanssa tekee kauppamatkasta työmatkan tapaisen rasitteen. Kauppakassiin ei myöskään mahdu kaikkea, joten lopputuloksena ostomäärätkään eivät ole yhtä suuria, joten kaupat eivät keskustassa yksinkertaisesti pääse kilpailemaan samanlaisilla katteilla.

        Ei pidä myöskään unohtaa kansainvälistä trendiä, jossa suuriin kauppakeskuksiin ja pelloille rakennettuihin markettikokonaisuuksiin siirtyvät jo palvelutkin, on kirjastoa, apteekkia, postia, elokuvateatteria, terveyskeskusta jne. Lisäksi, yksityiset vartiointipalvelut pitävät hyvin järjestystä yllä, eikä siellä näe sellaista menoa kuin kaupunkien keskustoissa.

        Tälle Tampereen ideoinnille nauravat naurismaan aidatkin :D

      • äähööhkrööö
        pelko-pois kirjoitti:

        Minulla on sekä auto, että polkupyörä. Käytänkö siis rahaa? No käytän. Keskustassa käytän pyöräreissuillani paljon useammin ja paljon enemmän rahaa kuin autolla liikkuessani. Ja kuten on tutkittu, pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa keskustassa kuin autoilijat.

        Havaintosi totuudenvastaisuus johtunee siitä, ettet itse kykene pyöräilemään ilmeisesti todella heikon fyysisen kuntosi takia. Tuo yksi ajatusten-tonava taitaa kuulua samaan sakkiin.

        ------Ja kuten on tutkittu, pyöräilijät käyttävät keskimäärin 40€ enemmän viikossa keskustassa kuin autoilijat.----

        Palstakäytökseen kuuluu ettei höpötä eikä trollaa. Joten jos johonkin tuollaiseen tutkimukseen vetoat niin kerro ihmeessä kuka, missä ja milloin on tuon tuloksen saanut ja missä siihen voi tutustaua.

        Ei pitäisi hihasta vedettyjä ja keksittyjä "tutkimustuloksia" esitellä kun ei niihin kuitenkaan kukaan usko, valeiksi tiedetään.

      • Realitynewz

        pelko-pois
        23.7.2017 11:15
        kvasi.tietoa kirjoitti:
        Mistä tämä tutkimus löytyy? Ei kai vaan VTT:n tutkimus, joka on osa ratikkasuunnitelmaa?
        Näytä lisää
        Samasta paikasta kuin se tutkimus, joka osoittaa, että yksi Hämpillä tai sen sivukadulla pysäköivä autoilija ostaa ja hyödyttää keskusta-alueen liike-elämää enemmän kuin 50 reppuselkäfillaristia yhteensä.

        Palstapoliisi voisi lukea keskustelut,ennenkuin kommentoi.

      • käyttäjätunnus_01
        Realitynewz kirjoitti:

        pelko-pois
        23.7.2017 11:15
        kvasi.tietoa kirjoitti:
        Mistä tämä tutkimus löytyy? Ei kai vaan VTT:n tutkimus, joka on osa ratikkasuunnitelmaa?
        Näytä lisää
        Samasta paikasta kuin se tutkimus, joka osoittaa, että yksi Hämpillä tai sen sivukadulla pysäköivä autoilija ostaa ja hyödyttää keskusta-alueen liike-elämää enemmän kuin 50 reppuselkäfillaristia yhteensä.

        Palstapoliisi voisi lukea keskustelut,ennenkuin kommentoi.

        ------yksi Hämpillä tai sen sivukadulla pysäköivä autoilija ostaa ja hyödyttää keskusta-alueen liike-elämää enemmän kuin 50 reppuselkäfillaristia yhteensä.---

        Olet oikeassa, näin se menee. Ja sen kykenee kuka tahansa toteamaan omin silmin.

      • tässä.totuus
        käyttäjätunnus_01 kirjoitti:

        ------yksi Hämpillä tai sen sivukadulla pysäköivä autoilija ostaa ja hyödyttää keskusta-alueen liike-elämää enemmän kuin 50 reppuselkäfillaristia yhteensä.---

        Olet oikeassa, näin se menee. Ja sen kykenee kuka tahansa toteamaan omin silmin.

        Fillaristit hyödyntävät keskustan like-elämää autoilijoita enemmän. Tämä on selvästi havaittavissa.

      • aaaaargh
        tässä.totuus kirjoitti:

        Fillaristit hyödyntävät keskustan like-elämää autoilijoita enemmän. Tämä on selvästi havaittavissa.

        Hyödyttävät eniten poissaollessaan. Mitä enempi ovat poissa niin sitä enemmän hyödyttävät. Eniten hyödyttävät alueen asukkaat, sitten busseilla ja omilla autoillaan tulleet ja kaiken vähiten eli ei juuri yhtään pyöräilijät. Hehän vain ajavat alueen läpi missään poikkeamatta missään, tosin tuovat romupyöränsä keskustan telineisiin kaupungin poissiivottaviksi.

      • totuus.on.tämä
        aaaaargh kirjoitti:

        Kyllä pyöräilijät hyödyntävät enemmän kuin autoilijat.

      • suotta.valehtelet
        tässä.totuus kirjoitti:

        Fillaristit hyödyntävät keskustan like-elämää autoilijoita enemmän. Tämä on selvästi havaittavissa.

        Kerro esimerkkejä jos luulet kykeneväsi. Mutta kun et kykene koska juttusi on valetta.

      • tässä.totuus
        suotta.valehtelet kirjoitti:

        Kerro esimerkkejä jos luulet kykeneväsi. Mutta kun et kykene koska juttusi on valetta.

        En valehtele yhtään sen enempää kuin he, jotka välittävät, ettei pyöräilijät hyödynnä keskustan liike-elämää.

      • no.yritä.edes
        tässä.totuus kirjoitti:

        En valehtele yhtään sen enempää kuin he, jotka välittävät, ettei pyöräilijät hyödynnä keskustan liike-elämää.

        Pyöräilijät aloititte väitteitten esittämisen ensin joten teillä on velvollisuus ensin selittääkin. Edetään järjestyksessä.

      • tässä.totuus
        no.yritä.edes kirjoitti:

        Pyöräilijät aloititte väitteitten esittämisen ensin joten teillä on velvollisuus ensin selittääkin. Edetään järjestyksessä.

        Lue tarkemmin ;)

    • autolla.kuskataan

      Itse kun käyn keskustassa fillarilla niin kyse on asiointireissusta, Kyllä sinne autolla pitää mennä kun jotain aikoo ostaa. Ei fillarilla oikein tahdo pystyä kuskaamaan ainakaan isompia ostoksia.

      • Hölmöjäki

        Köyhät kuskaa itse.

      • tampereenfriidu
        Hölmöjäki kirjoitti:

        Köyhät kuskaa itse.

        Fillaristit on köyhiä eikä köyhillä ole varaa ostaa, ei edes kahvilla tai kaljalla poiketa.

      • kaapeli-aapeli
        tampereenfriidu kirjoitti:

        Fillaristit on köyhiä eikä köyhillä ole varaa ostaa, ei edes kahvilla tai kaljalla poiketa.

        Kyllä ne kaljalla poikkeilee mutta leivästä ei niin väliä olekaan.

      • eimahduei

        Pyöräilijät eivät osta mitään koska pyörä ei mahdu kauppakassiin.

    • ReijonisoK

      keskustaan voisi rakentaa pari kivaa huoltoasemaa, autoilijat voisi poiketa tankkaamassa ja tavata muita, toisi paljon rahaa keskustaan
      ratikka tuo vain maksukyvyttömiä huumehörhöjä ja musuja

    • kun.ei.ne.tajuu

      Tämän hetkinen Hämpin tuska on vielä pientä siihen mitä tulevaisuus tuo 4 seuraavan vuoden aikana eli 2018-21. Liikkeet lähtevät kun on pakko, eihän kukaan yrittäjä voi vuokraansakaan maksaa jos ei ole asiakkaita.

      Kun Hämppi kerran kuolee ei se enää henkiin virkoa koska se rappeutuu ja sen maine menee eikä sinne kukaan enää sen jälkeen asioimaan tule. Näin se vaan on vaikka ratikkakiihkot eivät sitä tajua/myönnä.

      • ggnnhhnhh

        khihhi hehhehh ggnnhhnhh... tirrsk...

        heehheh hahaha heeh gggnngghhh...

        gheh. hehe. hehhehh.

        Huh.

        RRRUUAAAAHH HAAHHHAAHH RUUAAHAHHAA RAAHHAAHHAAHHAA!!!!

        😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    • vaikea-tapaus

      Hämeenkadusta tulee eloton läpiajobaana.

    • jessusss

      Sädesieni on levinnyt kuin syöpä kaikkiin Hämeenkadun vanhoihin rakennuksiin ja ne on purettava välittömästi uusien toimistotalojen tieltä. Rakennusyhtiön lääkäri sanoi että sädesieni leviää. Vanhat rakennukset on täten purettava ympäristölle vaarallisina. Vain ratinan kaaren tyyliset talot voivat pelastaa Hämeenkadun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe