Halvalla hyvää ja terveellistä

hyvinjavähällä

Meillä on kahden hengen talous. Molemmat ollaan työttömiä ja vähillä rahoilla pärjäillään.

Ostan joka toinen viikko lihakaupasta kolmen kilon paketin tuoretta sikanautaa hintaan 30euroa eli vitosen kilo. Jauhelihaa saa tavallisesta kaupasta halvemmallakin, mutta tämä on laatutavaraa ja siksi käytän sitä.

Teen heti tuoreesta jauhelihasta pari erilaista ruokaa isot annokset. Niistä riittää pakastimeenkin parin päivän ruuiksi. Myös pelkkää lihaa pakastan pari pakettia, joista teen myöhemmin jotain ruokaa.

Jauhelihan lisäksi ostan broilerinlihaa. Yhdeltä kaverilta saadaan aina joskus kalaa. Joskus ostan myös kalaa. Joka päivä ruokaan kuuluu jotain näistä eläinkunnan tuotteista kasvisten lisäksi. Hyvin ollaan pärjätty vähillä rahoillakin, kun suunnitellaan ruuat. Sipsejä yms. meillä ei syödä lainkaan. Tärkeintä on suunnitelmallisuus ja kauden sadon käyttö.

20

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viikonruokararv

      Niin eihän esim, viikon ruokatarvikkeet nyt ihmeitä maksa, itselläkin vakio-ostokset noi jauheliha ja broileri.
      Joku perus jauhelihakastike ihan ok.

    • Hilmalisa

      Mulle jää asumis- ja lääkekulujen jälkeen elämiseen 270 euroa/kk. Käyn kaupassa kerran kuukaudessa ja kauppareissukin maksaa 20 euroa. Ostoslista on siksi erittäin tarkka, kun en pysty tarjousten perässä juoksemaan. Olenkin luonut teemakuukausia ruokaostoihin. Viime kuussa oli etusijalla nuudelit, kun halvalla sain ja siihen lisukkeeksi munia ja papuja, sekä oman katiskan kaalasaalis sekä suppilovahverot, mustikat, puolukat yms mitä luonnosta tulee keräiltyä.

      Tässä kuussa mennään hernekeitolla jota keitin 20 litraa ( kilo sikanautaa koko annokseen) ja pakastin, sekä itseleivotulla leivällä, luomukalalla , sekä säilötyillä luonnonantimilla. Piimäputeli joskus ja kaffepaketti ja kaurahiutaleita, niin eipä mitään puutu.

      Elokuussa varmaan saa jo satoa omasta puutarhasta.

      • Hilmalisa

        Budjetista ylijäävä raha on kk noin 100 euroa ja sillä maksan netin, puhelimen ja ostan vaatteet, sekä ruohonleikkuribensat ja loput hurvittelen.

      • murmor

        Miten olet hoitanut C-vitamiinin saannin ravinnosta?

      • KituAkka

        Metsässä on nyt hyvin marjoja. ;) Niitä voi säuäilöä ja pakastamalla parhaiten säilyy.. Kaikki eivät toki metsiin helposti pääse..

        Aloittaja mainitseekin tuolla marjat :)

        Jod on pienikin piha niin pari mustaherukkapuskaa mahtuu,,jopa rivarin takapihalle. Mustaherukassa on c-vitamiinia yllinkyllin!
        Nyt monet ok-asujat ilmoittelee netissä herukoista! Jotku kerää valmiiksi ja osa tarjoaa ilmatteks kun vain itse tulee poimimaan. Minäkin pistin ilmoituksen mutta jee, terveet ihmiset ei viitsi itse poimia.. Vanhuksille vien muutaman ämpärin, tuttuja jo vuosien takaa. He eivät enää pysty ominkäsin keräämään.

        Itselläni on kovin niukka perusruokavalio, johtuen sairauden rajoitteista mutta omat marjat metsästä (jos kunto antaa myöten, kävellen on haastavaa raahata täysiä ämpäreitä useiden kilometrien takaa toki) osa.
        Talvella sitten halvat vitamiiniporeet hoitaa asian. Jotku eivät vain viitsi katsoa mistä ja mitä tai kehtaa ostaa niitä tyyliin Rainbown erinäisiä purkkeja.. Aivan hyvin toimivat jopa suolistosairaalla.

        Kyllä se asenne monella estää.. Kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle kalliista/ulkomailta tuoduista hedelmistä (osa on hyvin vitamiiniköyhiä muuten mut hienoilta kuulostaa) vaan kotimaiset marjat ovat mainio lisä ruokavalioon!
        Eikä useinkaan ole eroa sisällöllä ostatko sen 5€ vitamiiniporepurkin vaiko alle 2€.. Ero on se monen oma ylpeys

        "kun joku paremmin pärjäävä ostaa kallista niin munkin pitää saada ja muuta en huoli!"

      • Pitkäaikatyötön
        KituAkka kirjoitti:

        Omien havaintojeni mukaan poretabletit ovat kilohinnaltaan niitä kalleimpia vitamiinilähteitä.

    • RauhaEe

      Voi kun osaisin itsekin tulla tuolla tavalla toimeen, mutta olen kertakaikkisen surkea kokki. Minun ruokalistalleni kuuluu usein puolivalmisteet, joskus eineksetkin, ja se nostaa kauppalaskua. Olen niin hirvittävän surkea kokki, että omat keitokseni ovat joskus jääneet jopa syömättä ja se se vasta kallista onkin!
      Hatun nosto teille taitavammille!

      • OliskoApua

        Eikö ole ketään, joka voisi antaa vinkkejä ruuanlaittoon?
        Katso netistä vinkkejä sekä ruokaohjelmia telkusta.

    • tosois
    • opetteletekemäänitse
    • ruuan-hinta
    • bgfrtyuijk

      Suomessa kaikki on saaneet ilmaisessa koulussa oppia tekemään yksinkertaista kotiruokaa.

      • mitääneiilmaista

        Mitä? Mitä? Koulu ei todellakaan ole ilmaista!!! Verorahoilla maksetaan koulunkäynnit. Et sitä edes oppinut?

      • kelleonkelle_ei
        mitääneiilmaista kirjoitti:

        Mitä? Mitä? Koulu ei todellakaan ole ilmaista!!! Verorahoilla maksetaan koulunkäynnit. Et sitä edes oppinut?

        Kyllä se on useimmalle ilmaista lasten koulunkäynti, koska 2420€/kk palkkatilinauhasta ei mene vielä yhtään veroa valtiolle!

      • dxfrtyuijk
        kelleonkelle_ei kirjoitti:

        Kyllä se on useimmalle ilmaista lasten koulunkäynti, koska 2420€/kk palkkatilinauhasta ei mene vielä yhtään veroa valtiolle!

        Sitä et taida tietää, että kunnat kustantavat koulut. Toki valtio maksaa oppilaskohtaisen valtionosuuden, mutta kustannukset ovat kunnille silti raskaat.

    • 3pss.yhden.hinnalla

      Aina tulee kuuma kun syö kylmää makaroonia,mistähän johtuu..ukkosesta?

      töissäkään ei näin kuuma tule,tai en tiedä sanoo sitä asiaa,sano.

    • pitkälle

      jos se jauheliha maksaa vitosen kilo niin eikö kolmellakympillä saa kuusi kiloa, jauhi sehän riittääkin pitkälle......

      • matikkanero

        Melkein kuukausi meni ennen kuin köyhyyspalstan ensimmäinen huomasi aloituksen laskuvirheen.

    • Eikäelätä

      Rahasta ne riippuu ylpeämmätkin, kateushan ei yksin elä.

    • roletaari

      Meillä on kahden eläkeläisen talous.
      Kulujakauma. Osuus pienistä eläkkeistämme.

      Itse tehty kotiruoka alle 10%.
      Asuminen, kerrostalokolmio 74m2 10% ml. autotalli 20m2.
      Matkustelu noin 20%.
      Terveydenhuolto vaihtelee. Kun samalle vuodelle sattuvat kaihileikkaus ja hammasimplantit niin osuus on mainittavan kokoinen. Vastaavasti on vähäisiäkin vuosia.

      Yllättäviä kuluja satunnaisesti. Odottelen kauhulla terveisiä autokorjaamolta jossa sähköjärjetelmänsä täysin sekoittanut 18v ikäinen menopeli odottaa elvytystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      270
      2973
    2. 201
      2856
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      69
      2436
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      214
      1916
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1368
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1192
    Aihe