Karhu säikäytti pojat Kokkolassa?

Kuka_Pelkää_Karhua

Kokkolassa liikkuu karhu asuinalueen lähettyvillä. Karhu oli juossut poikien edestä pyöräilymatkalla Kålantiellä ja pari päivää sitten oli löytynyt karhun jätöksiä Köykärin kupeesta, joten ei ole mikään ihme, kun ihmiset ovat huolissaan Kaustarissa. Mitä tuolle karhulle pitäisi tehdä, että se lopettaisi pyörimästä ihmisten jaloissa?

48

2419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KokkolanTohtori

      Karhun pitää ensin vahingoittaa ihmistä, ennenkuin karhuun suhtaudutaan mahdollisena uhkana.
      Karkun pitää ensin tappaa ihminen, ennekuin asiaan suhtaudutaan sillä vakavuudella, mitä karhu todellisuudessa on eli karhu voi tappaa ihmisen ja karhukantaa aletaan harventamaan.
      Suurin karhukanta suomessa on tällähetkellä Keskipohjanmaan rannikolta Itä-Suomeen ulottuva vyöhyke.
      Harvin karhukanta tällähetkellä on Lapissa ja Etelä-Suomessa.
      Suuresta karhukannasta kertoo se, että karhuja alkaa liikkumaan asutus alueiden läheisyydessä.
      Tutkijat ovat tietenkin sitä mieltä, että se on vain karhu, joka on ohikulkumatkalla ja sattumalta eksynyt erehdyksessä ja vastoin karhun omaa tahtoa ihmis asutuksen lähelle ja nyt karhu on vähintään 100km päässä, kuten riistanhoitoyhdistyksestä väitetään.
      Ei riistanhoitoyhdistyksessä tiedetä missä se karhu tällähetkellä luuraa.
      Voi olla, että tuo karhu makoilee tällähetkellä Köykärinmäen metsikössä tai on tallustellut Halkokarille popsimaan kompostilaatikon sisältöä.

      Odottakaapas, kun koittaa se aika, kun yöllä kuulette biojäteastioiden kolisevan hienostorouvien pihamaalla, kun biojäteastiasta löytyy parasta ennen päivää dumpattuja herkkuja, jotka ovat karhujen taivas.

      Tutkijat ja viherpiipertäjät pitävät karhua mukavana ja leppoisana nallena, joka ei tee pahaa kärpäsellekään saati ihmiselle.
      Jos karhu on noin kiltti, niin siitä vaan karhua morjestamaan kädestä päivää sanomaan, jos karhuun satutte asutus alueella törmäämään.
      Kaupunkikarhu on eri luokkaa, kuin perinteinen metsäkarhu.
      Kaupunkikarhun tuntee siitä, että se tulee kaupunkiin shoppailemaan, vähän samaan tapaan, kun maalainen tulee kaupunkiin shoppailemaan.
      Maalainen ei ole tottunut kaupunkiin ja on vähän kaino tullessaan kaupunkiin ja ehdottoman kiltti ja kuuliainen kauounkilaisille, samoin kuin kaupunkikarhukin on.

      Jos karhu tulee minua vastaan, niin en pötki pakoon, vaan menen reilusti morjestamaan, että mitäpä se karhuherra tietää, tulitkos ostoksille.

    • kontionpesällä

      Luen parhaillaan Keskipohjanmaa -lehteä ja siinä Riistanhoitoyhdistys toteaa lainausmerkeissä ,että: ”Ei ole aihetta paniikkiin”, joten näinollen ilmeisesti karhun asumista Kaustarissa vähätellään.

    • KokkolanArvostelija

      Muuten, olettekos huomaneet sitä, että heti, kun Helsin lähettyvillä on jossain syrjässä havaittu karhu, niin heti siitä lähetettiin valtakunnallinen varoitus ilmoitus tv:ssä.
      Piipitti ja luki teksti, että siellä kaupunginosassa nähty karhu ja ihmisiä pyydetään pysyttelemään poissa alueelta.
      Helsingissä on heti järjetön paniikki ihmisillä, jos siellä sattuu karhu esiintymään.

      Eipä tainnut tv:ssä näkyä varoitus ilmoitusta, että Karhu liikkuu Kaustarissa ja ihmisiä pyydetään pysyttelemään poissa alueelta.
      Helsingissä, kun lukevat tämän karhu havainnon, niin suhtautuvat siihen, että antaa karhun liikkua vapaasti vaan ja päälle vielä naurun hymähtelyt.
      Jos Helsingissä liikkuisi karhu, niin heti siellä ollaan paniikissa, että voi hirveää, eikö valtio, poliisi ja puolustusvoimat tee mitään kahun eliminoimiseksi.
      Ei ulkona uskalla liikkua, kun karhu "20km" päässä on havaittu.
      Helsingissä ollaan heti aseiden kanssa karhun perässä ja varmuuden vuoksi heti ammutaan, jos karhu sattuu 500m päähän ihmisestä.
      Poliisi karjuu megafooniin, että ihminen siellä, maahan, ettei luoti osu sinuun, kun ammumme vaarallisen karhun.
      Sen jälkeen ensihoitajat kiitävät tämän ihmisen luo ja kysyvät, että oletteko loukkaantunut.
      Meillä on täällä kriisiryhmä, joka antaa teille välitöntä kriisihoitoa,
      Juurihan olette kokeneet suuren järkytyksen, kun jouduitte kohtaamaan karhun, joka olisi voinut vaikka tappaa teidät.
      Kyllä teidän nyt on saatava kriisiapua, että selviätte tästä järkyttävästä tapahtumasta.
      Tulkaa tänne ambulanssiin, viemme teidät psykiatriselle osastolle selviämään.

      • vaaraton_tiedote

        Se on vähän eri asia nähdä karhu haja-asutusalueella kuin kerrostalomiljöön keskipisteessä. Vaaratiedote televisiossa arvioidaan aina karhun käyttäytymisen perusteella ja Kokkolan tapauksessa oli vain yksi näköhavainto oletetusta karhusta eli pelkän sontakasan löytyminen on suhteellisen vaaratonta.


    • KoiraMiäs

      Karhu oli päästäny siellä köntsät lenkkipolulle siitä kasasta oli iso valokuva lehessä. Mitä ne opettajat ja oppilaat tuumii Kaustarin koululla onko jänskää kö koulutaipaleella saa kurkkia näkyykö karhua?

      • kylläkolahti

        Olihan joku asukas huolissaan, koska karhu oli kulkenut niin läheltä heidän taloaan ja muutaman kymmenenmetrin päässä on leikkipuisto.


    • TosirealistiKokkolan

      Hah, Perhossa ollessani alakoulussa koulumatkalla velipojan kanssa karhu tuli vastaan. Velipoika lähti juoksemaan ja kiipesi koivuun. Mina Tosirealisti heittäydyin maahan makaamaan ja karhu tuli nuolemaan korvaani. Hetken kuluttua karhu lähti pois ja velipoika pääsi puusta alas. Hän kysyi mitä karhu teki ja kerroin karhun kuiskanneen " on sinulla arka velipoika", hah hah haaa!!!...
      JK Tekojärvi Kaustariin ja karhut pysyvät poissa.

      • Anonyymi

        Ettet joutunut pedobearin uhriksi


    • KokkolanTohtori

      Oliko Realistin korvien takana hunajaa, kun karhu slurputti kielellään Realistin korvaa ?

      Paljon pahempi karhu ahdistelee jokaista suomalaista, tiedättekös mikä karhu.
      Tietenkin verokarhu, joka rohmuaa enemmän, kuin kaikki karhut yhteensä.
      Verokarhua on syytä pelätä, sillä se ei pötki pakoon, kuten luonnonkarhut.
      Verokarhu vainoaa vielä, kun sinusta on henki lähtenyt.
      Sen jälkeen verokarhu laittaa kunnon mätkyt kuolleelle.

    • kuppilan-kulmilla

      Onko petoyhdysmies käynyt paikalla jäljestämässä karhua ja tutkimassa millaista reviiriä se pitää alueella? Ei olis mitään kivaa, jos karhu tulis vastaan kaupungissa.

      • uhmakkaana

        Kyllä petoyhdysmies kävi paikalla nuuskimassa karhun jätöstä vain todetakseen sen olevan ehtaa, mutta ei hän käsittääkseni lähtenyt samoamaan Kokkolan metsiköihin ainakaan siltä seisomalta.


    • Eivaaraa

      Karhut ei aiheuta ihmisille vaaraa kehäkolmosen ulkopuolella.....niinhän se on monesti todettu tässä yhteiskunnassa eli olkaa siis vaan pelkäämättä.

    • Kartsalainen

      Jospa kyseessä on karhun erauspentu niillä on tapana hortoilla missä sattuu ja pojathan väittivät sen olleen jonkun koiran kokoinen. Kaustarissa on eittämättä paljon monttuja, joihin karhu voi mennä nukkumaan ja kurkistella aamulla keitä näkyy lähipiirissä. Onkos siellä muuten karjaa laitumilla karhun syötäväksi?

      • HaittaElukka

        Ai koiran vai, silloinhan poijat saattoivat erehtyä luulemaan kapista supikoiraa karhuksi ne on saman värisiä ja kanta on lisääntynyt rajähdysmäisesti siellä täällä. Nuin ne varjot voi tehdä kepposet kelle vaan.


    • TosirealistiKokkolan

      Hah mitä paskaa. Pojat säikäyttivät karhun, hah hah haaa!!!...

      • kontionherkkua

        Riistanhoitoyhdistyksen mukaan Kokkolassa liikkuu kuusi karhua ja yksi niistä voi väijyä sinun takapihallasi odottamassa suupalaa.


    • handu_handussa

      Lukekaa kokkolalaiset valtakunnallisia uutisia, niin tiedätte missä mennään. Tasan kaksiviikkoa sitten karhu hyökkäsi takaapäin hillastajan kimppuun pohjoissuomessa ja löi tälle kynnenjäljet käsivarteen. Ehdotan, että käytte marjassa pareittain, kunnes karhuongelmaan saadaan jotain rotia kaupungissamme.

      • KohtaloKarhun

        Paha on mennä marjaan parittain, jos on yksinäinen ja marjoja metsästä haluaa pomia.
        Minä marjastan jatkossakin yksin, eikä kukaan tiedä missäpäin olen marjastamassa, kun ei ole kelle kertoa, niin ei kukaan ainakaan ala kaipaamaan, jos vaikka eksyy.
        Yhtenä syksynä oli vähällä, että marjametsään olisin eksnyt, mutta Taivaan kiitos, että huomasin metsäautotien aukon keskeltä.
        Karhua on turha pelätä, jos on tarkoitus, että kuolet karhun kautta, niin silloin niin käy, vaikka et menisi metsään, niin karhu sinut yllättää vaikka kotipihallasi.


      • sudensuussa
        KohtaloKarhun kirjoitti:

        Paha on mennä marjaan parittain, jos on yksinäinen ja marjoja metsästä haluaa pomia.
        Minä marjastan jatkossakin yksin, eikä kukaan tiedä missäpäin olen marjastamassa, kun ei ole kelle kertoa, niin ei kukaan ainakaan ala kaipaamaan, jos vaikka eksyy.
        Yhtenä syksynä oli vähällä, että marjametsään olisin eksnyt, mutta Taivaan kiitos, että huomasin metsäautotien aukon keskeltä.
        Karhua on turha pelätä, jos on tarkoitus, että kuolet karhun kautta, niin silloin niin käy, vaikka et menisi metsään, niin karhu sinut yllättää vaikka kotipihallasi.

        Voithan aina hankkia turvarannekkeen satelliittipaikantimella, niin nappia painamalla löydyt tuota pikaa vaikka olisit kuinka eksyksissä.


    • poissilmistä

      En haluaisi kohdata karhua lenkkipolulla missään tapauksessa vaikka joku Riistanhoitoyhdistys pitäisi sitä kuinka elämyksellisenä kokemuksena. Traumahan karhusta jäisi eikä saisi enään ikinä nukuttua teltassa.

    • TuulenAlla

      Karhut tekevät vain työtään Kokkolassa hoitamalla luonnon tasapainoa syömällä sairaat nisäkkäät ja linnut rasittamasta elinpiiriämme. Jos karhu pitäisi ihmisen lihan mausta tottakai se olisi ravintoketjun huipulla vaan onneksi näin ei ole syystä, että ihmiset haisevat sen mielestä pahalle.

    • jänes-räikkääjä

      Karhunmetsästys alakaa Perhonjokilaaksossa sunnuntaina 20 elokuuta ja kaatolupia on myönnetty nelijä, jotta voisko sen Kaustarin karhun häätää jänisräiköillä perhonjokivarrelle ja sieltä lähemmäs metsästäjien passipaikkoja, jotta pääsis siitäki riesasta samalla eroon?

      • hiusristikko

        Hyvä ja mukana porukassa on Ullavan Ylipään metsästysseura, joten karhuille saattaa tulla äkkilähtö karhujen taivaaseen.


    • karhuset

      Viimevuonna näihin aikoihin karhu nähtiin vedenpuhdistamolla jolkuttelemassa Harriniemeen päin. Voi olla sama karhu.

    • luola.karhu

      Onko kellään tietoa missä ne kuusi karhua pitävät pesää talvella täällä Kokkolan alueella tietäiis vähän kiertää kauempaa?

      • siellä-se-on

        Kaustarin päiväkodin nimi on Karhunpesä, joten ehkäpä päiväkodin kannattaisi vaihtaa nimeä ja vähän äkkiä.


    • MurinaaMörinää

      Onko nyt ollut mitään uusia havaintoja siitä salakavalasta karhusta?

    • Montakertaanähnyt

      Kirilahti kaustari linnusperä on perinteistä karhualuetta ,isokoskella asuu myös monta karhua ja tietenkin lahnakoskella..

      • otsonkorpea

        Älä unohda Kokkolan soramonttuja 8-tien varrella ei ole huvittanut käydä siellä sen jälkeen, kun paikalla tehtiin karhuhavainto ja myöhemmin löytyi niitä karhun ylös kaivamia piilotettuja koiranraatoja.


    • sorsastannu

      Siellä on karhujahti käynnissä ja sorsatki tippuu taivaalta. Saa nähä millon tulee ensimmäinen karhunkaato ja kuka ottaa siitä kunnian.

      • SusirajanSanoja

        Ei oo karhun voittanutta, sano. Eipä nuita karhuja niin vain löydä ovat mokomat varsinaisia piiloutumisen mestareita.


      • järkyttävä_tragedia

        Kokkolan Lohtajan metsästysseuran karhunmetsästys Kannuksen Rekilässä päättyi varhain maanantaiaamuna karhua jäljittäneen metsästyskoiran kuolemaan. Koira oli saanut karhusta haukun, kun susi hyökkäsi koiraparan kimppuun ja raateli sen hengiltä. Voimia ja jaksamista koiranomistajalle.


      • hukkaset
        järkyttävä_tragedia kirjoitti:

        Kokkolan Lohtajan metsästysseuran karhunmetsästys Kannuksen Rekilässä päättyi varhain maanantaiaamuna karhua jäljittäneen metsästyskoiran kuolemaan. Koira oli saanut karhusta haukun, kun susi hyökkäsi koiraparan kimppuun ja raateli sen hengiltä. Voimia ja jaksamista koiranomistajalle.

        Hei eläinlääkäri oli käynyt paikalla tutkimassa koiran vammat ja todennut, että kimppuun oli käynyt kaksi sutta.


      • viherhörhötön
        järkyttävä_tragedia kirjoitti:

        Kokkolan Lohtajan metsästysseuran karhunmetsästys Kannuksen Rekilässä päättyi varhain maanantaiaamuna karhua jäljittäneen metsästyskoiran kuolemaan. Koira oli saanut karhusta haukun, kun susi hyökkäsi koiraparan kimppuun ja raateli sen hengiltä. Voimia ja jaksamista koiranomistajalle.

        Viherpiiperöiden ja omaasukua Ohtosen mukaan susia ei pitäisi olla missään.


    • pöljästynny

      On tää maailma menny mullinmallin kö sudetki auttaa karhua pakoon mettästäjiltä sun jälkikoirilta pitäsköhän nitten vaihtaa susijahtiin.

    • peijaiset

      Luittekos Keskipohjanmaa -nettilehdestä, että ensimmäinen karhu oli kaadettu eilen Peräjärvellä, niin tiedättekö kuka sen karhuparan kaatoi?

      • levätköön-rauhassa

        Ei oo tietoo, mut pääasia on, et se karhu ei tuu enään säikytteleen poikia Kaustarissa eikä mihnään muuallakaan.


      • ReippaitaMiehiä

        Metsästys porukka kaatoi sen 120 kiloisen karhun, silti Keski-Pohjanmaan alueella on vielä kuusi karhunkaatolupaa, joten jahti jatkuu.


    • poteromörkö

      Karhut kömpivät kohta talviunille ja metsästäjät saavat pitkän nenän. :))

    • Mieteskelijä

      Kaikki puhuvat hoopi tytöistä niin ovatko myös karhut hoopeja ...?

    • Orponpoika

      Lehdessä oli kuva yhestä paskasta.....onko se koomuslainen kun naapuri sano että ne on yksiä paskoja?

      • kivakuva

        Se oli ihan hieno värikuva karhunkakasta kadettaako se sinua nuin kovasti.


    • jättiläiskontio

      Hyviä ja toisaalta ikäviä uutisia karhujen ystäville. Lestijärvellä kaadettiin järjestyksessään toinen karhu Keski-Pohjanmaalla, sillä oli painoa 290,5 kiloa ja etutassun leveys oli 17 senttimetriä.

    • Sussiunakkoon

      Karhuista viis.....viis sutta oli kuvattu yhdessä laumassa eilen riistakaneralla Kannuksen Rekilässä.....ne sudet saattavat olla vaikka täällä Kokkolassa jo tänään....menkää vain marjaa, jos uskallatte 😀

      • hillastannu

        Näin kuvan Keskipohjanmaassa niistä susista, jotta karhut melko varmaan pelkää niitä niin paljon, että muuttaa toiseen hiippakuntaan.


    • karhuisia

      Muutkin Kokkolan pojat säikähtivät näitä kaikkia karhuista kertovia juttuja, mutta siitä saamme kiittää kaikkia karhuja, joita ei ole saatu kaadettua.

    • pojat_moikka

      Onko karhu jo poistunut Kokkolasta tai sieltä Kaustarista hiippailemasta poluilta?

    • Kälävikkö

      Karhu-uutiset ovat vaienneet tyystiin vaikka käsittääksein yksi pyyntilupa on vielä käyttämättä Kokkolan alueella. Edellisistäkään karhunpeijaisista ei oo näkyny mitään missään tai en oo sit huomannu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      299
      3418
    2. 202
      2941
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2524
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      233
      1992
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1415
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      167
      1289
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe