Taisi tulla myyntimenestys, selfien ottajat saa yhdistettyä kuvat ja lähetettyä videon livenä itse kuvassa. Muitakin erikoisuuksia ja tehokkain android puhelin.
http://www.iltalehti.fi/digi/201708162200330689_du.shtml
Nokia 8, 3 kameraa, kuvaa molempiin suuntiin
5
109
Vastaukset
- epäileväinen
jokohan saa tänä vuonna kaupasta??
- kohtasaa
Eikös sen ilmoitettu tulevan myyntiin syyskuussa maailmanlaajuisesti. Itse en kylläkään tee mitään tuolaisella kameralla, en ota edes tavallisia selfietä ja oikeastaan ärsyttää ajatus jos youtube-videotkin muuttuu tuollaisiksi. Miksi pitäisi olla joka paikassa lähikuvaa omasta naamasta, puolet kuvasta vie myös liikaa tilaa muulta. Parannus sentään kun ennen selfietyypeillä muu ollut vain taustalla ja oma naama peittänyt kaken muun. Saattaa vähentää myös selfie-kuolemia kun näkevät näytöstä ja muutenkin edessään kuvauskohteen, ei tarvitse olla selin jossain jyrkänteellä tai junaraiteilla vaikkapa.
- eiollutkaanuusi
Ajattelin että olen nähnyt tuollaisia videoita, vaikka voisihan sellaisia editoida jälkeenpäinkin, mutta sama ominaisuus ollut monta vuotta joissakin puhelimissa ja voi ladata androidiin, kumma kun ei ole mainostettu.
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/uuden-nokia-8-n-kohuominaisuus-ei-ole-uusi-toimii-todennakoisesti-myos-omalla-puhelimellasi-6669741 - toteaja
joo, tuo bothie löytyy ainakin Samsingin ja jonkin muunkin, jota en nyt muista, malleista. Ei siis mitään uutta, mutta voihan olla, että se lyö nyt läpi......luultavasti ei kuitenkaan
- sittenkinerilainen
Samsungissa pitänyt ilmeisesti liittää kuvat manuulisesti yhteen ja tuskin videokaan onnistunut. Mutta eikä tuo puhelin ollenkaan myyntiin USA:ssa vai vasta myöhemmin, USA olsi tuollaiselle varmaan tärkein markkina. Eikös tuon voisi patentoida jos oma keksintö, saisi siitäkin lisätuloja.
https://www.wired.com/story/nokias-new-phone-ushers-in-the-unfortunate-era-of-the-bothie
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2903257Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit253034TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.242017- 1321916
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351804Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191671Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71410Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21233Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91153- 391122