Pihan "hinta"?

Sume

Paljonko teillä on mennyt pihakustannuksiin? kuinka iso piha ja mitä kaikkea pihalla on?

Meillä on tontti 1000 m2, josta tietysti talo lohkaisee osan. Pihalla on etupihalla nurmikkoa, "tieosuudet" soraa. Takapiha nurmikkoa. Pensasaita ympäröi tonttia. Lisäksi pihalla muutamia marjapensaita, pieni hyötypuutarha, lapsille keinut, hiekkalaatikko ja kiipeilyteline/liukumäki. Ja sitten tietysti pyykinkuivaus- ja mattotelineet.

Lisäksi pihalla pari istutettua "saareketta".

Rahaa pihaan on uponnut n. 15 000 euroa, josta aika ison osan lohkaisee lasten keinut ja kiipeilyteline.

39

51981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kallo

      just joo...meillä kotona uskotaan kaikki.

    • Ghp

      Tontti 1200 neliömetriä. Muurikiveä noin 100 m matkalla (korkeus puolen metrin molemmin puolin. Pihatie kivetetty. Nurmikko laitettiin siirtonurmikosta. Istutuksia minimalistisesti, muutama kiviasetelma. Kaivuutöistä aloitettuna kokonaisbudjetti oli noin 43.000 EUR. Lisäksi omaa talkooporukan työtä.

    • Köyhähkö

      Meidän piha 3000m2, pihasuunnitelma on omasta päästä, nurmikkomullat puoli-ilmaista peltomultaa, kukkapenkit itse tehty, vähän ostomultaa ja lisänä rämeeltä haettua turvetta omaa kompostia. Kukat ja pensaat lähes kaikki tutuilta saatuja ja itse lisättyjä, pihapolut vanhoja laattoja, tiealueille ostettiin tänä keväänä 55 kuutiota edullista mursketta, kivet mm.kivijalan vieressä luonnosta kerättyjä, kesäkukat lähes kaikki itse kasvatettuja. Hintaa pihalle tullut kaikkiaan ehkä tuhat euroa, josta lähes puolet murskeesta. Työn hintaa ei ole laskettu, se on hyötyliikuntaa ja raskaimpia töitä lukuunottamatta pelkkää iloa.
      Ja piha on kaunis!

      • saani

        Kuulosti tuo teidän piha hyvältä! Ihan hirvitti nuo aikaisemmat pihojen hinnat, ei meillä olisi ainakaan varaa, ja olisiko sen väärtikään. Eräs puutarhuri nimittäin moitti nykyisiä pihoja siitä että ihmiset ostaa kalliita ULKOMAILLA kasvatettuja taimia jotka ei loppujen lopuksi täällä menestykkään, kun ilmasto on jotain toista kuin Englantilaisissa automaatti kasteluilla varustelluissa kasvihuoneissa tai vaikkapa Saksassa, eli rahan haaskausta. Tuo kierrättäminen on siis fiksua!


      • kamif

        ei mitään järkeä upottaa maahan kymmeniä tuhansia euroja itse tekee ja suunnittelee niin saa tollasen pihan parilla tonnilla rikkaruohot saa joka pihaan kaupan päälle


    • pihan

      koko pikkasen vajaa hehtaari. Vanha talo(1978), valmis piha jota voi aina tehdä paremmaksi. pihassa n. 200 koivua, omenapuita, marjapensaita, perennapenkkejä, suihku- ja muita vesialtaita, pihavaloja, yms. yms. Uima-altaan tai pienen lammen ajattelin vielä tehdä. Sitten ei voi muuta kuin ihailla ja uida polskia.

      • Kartanon Herra

        Voi teitä reppanoita! Nyt silmät auki ja realismi mukaan. Ootteko edes tolkuissanne? Kannattaako tollaisia plänttejä kehua. Hävetkää!!


      • Köyhähkö
        Kartanon Herra kirjoitti:

        Voi teitä reppanoita! Nyt silmät auki ja realismi mukaan. Ootteko edes tolkuissanne? Kannattaako tollaisia plänttejä kehua. Hävetkää!!

        Mitä tarkoitat että ei kannata kehua? Minusta meillä on hyvinhoidettu mukavannäköinen piha, kovalla työllä ja vähällä rahalla itse tehty. Miksi ei saa kehua? Siksikö, että joku tulee kateelliseksi? Kateelliseksi mistä? Siitäkö, että ei ole meillä ollut rahaa laittaa pihaan yhtään enempää? Siitäkö, että on talokaupoissa saatu vähän turhankin suuri piha?


      • repane
        Kartanon Herra kirjoitti:

        Voi teitä reppanoita! Nyt silmät auki ja realismi mukaan. Ootteko edes tolkuissanne? Kannattaako tollaisia plänttejä kehua. Hävetkää!!

        Miks sellanen muuttaa omakotitaloon joka ei edes osaa omaa pihaansa suunnitella - kasvattaa pikkuhiljaa luontoa autellen. Suunnittelijat osaa pyytää vaikka kuuntaivaalta - varttitunnin työstä pitäis maksaa tonni pari. Jos itsellänne on vastaavat palkat niin siitä vaan.


    • äiti vain - mutta maalta

      Meillä 20 vuotta vanha talo, puoli hehtaaria - eikä kustannusarviosta edes kannata puhua ... No, ei ole kyllä tilattu kasvejakaan eikä laatoitettu satoja neiliöitä, mutta pihasuunnittelija oli ja laataakin on. Olisko 1000-2000 euroa sopiva hinta !? Sepeliä ajatettiin ...
      On lasten keinut - listahinta kolmen lapsen keinusysteemille lienee vieläkin vajaat 100 euroa - ja pappa teli liukumäki/kiipeilytelineen. On ne kuivaustelineetkin, mutten siltikään ymmärää miten puhuttel tuollaisista summista.
      Herrajestas - noilla hinnoillahan tekee jo saunamäkin tai tuolla erään isännän liki 50.000 euron pihalla rakentaa nuuka jo pikkutalon !!!!!!!!!
      Äly se taitaa maksaa. No, jos rahaa on tuollaiseenkin niin siitä vain ....

      • Rabbe

        Ja pappa varmaan korvaa, jos lapsi kuristuu hupunnyörien jäädessä liukumäen rakenteisiin kiinni, tai muuten vain loukkaantuu?? :D Säästäähän sitä selvää rahaa, kun tuttu tekijämies tekee. Tuotevastuusta ja laadustahan sitä maksaa kun ostaa tehdastekoista. Eli kumpiko onkaan älykkäämpää, säästääkö vaiko maksaa???


    • JATAHO

      Tuo 15 000 eur on keskitasoa uudessa 1000 m2 pihassa (tai vähän alle). Sitä vaan menee (ainakin uudisrakennuksella) Aidat, mullat, laatat, murskeet, pensaat, puut, täytöt, konetyöt, varusteet jne... Ihmekkös ihmisillä menee ok-talojen budjetit yli kun parilla tonnilla pihankin tekee !!! Ennen oli ennen ja nyt on nyt ..herätkää

      • maksaa

        Jos joku omaa taloa ja normaalia helppohoitoista, mutta viihtyisää ja ehkä osittain laatoitettua pihaa haaveileva lukee tätä kannattaa todellakin uskoa, että alla 5000 € ei saa mitään ja 10000-15000 € on vähintäänkin realistista.
        Koska aika harva varmaan saa mieleisiään pihakiviä tai kasveja mistään lahjoituksena ja mullan hinnasta ja laadusta säästäminen on sulaa hulluutta. Jo maastonmuotoilu ja kallistusten tekeminen ja pihatien perustukset maksavat eikä se varmaan monelle riitä!!
        Rinnetontit ovat sitten ihan oma lukunsa samoin huvimajat, vesiaiheet, maakellarit yms.


      • Kiima

        Täytemaata 8 kuorma-auton "nuppia" 400 euroa ja 35 kuutiota multaa 530 euroa. Tontilla ennestään 7 mäntyä ja yksi koivu, istutuksia ei laitettu, autopaikka laatoitettu. Kaikesta huolehti puutarha-alan yritys, ei tarvinnut itse kuin sivusta seurata. Tontti 1084 neliötä, josta talon osuus 150 neliötä.


    • Viherrakentaja

      tollanen 1000 neliön tontti. Jos laattaa laittaa n. 150 neliöö ja pensaita, puita, muuria niin hintahaarukka materiaaleineen ja töineen n.4000-85000 euroa. Laskin tossa just yhden vanhan kartanon piha urakkahintaa kun uusitaan nurmikot tehdään laatoituksia, vesiaihe (iso) istutuksia. Kokonaispinta-ala n. 7000 m2 ja kustannus arvio n. 45000 euroa. Ja kun materiaalit vaihdetaan graniittiin niin hinta x3

      • on heti

        laittaa? Ihmettelen suuresti kun kaikki toimii nyky päivänä kaikki mulle heti periaatteella. Toki jos rahaa löytyy niin mikä ettei, mutta jos pikkuhiljaa tekee niin ei tunnu niin suurelta kustannukselta.


      • Ei ymmärrä
        on heti kirjoitti:

        laittaa? Ihmettelen suuresti kun kaikki toimii nyky päivänä kaikki mulle heti periaatteella. Toki jos rahaa löytyy niin mikä ettei, mutta jos pikkuhiljaa tekee niin ei tunnu niin suurelta kustannukselta.

        "jos pikkuhiljaa tekee niin ei tunnu niin suurelta kustannukselta"

        Mutta ihan saman verran se maksaa silti.


      • mielikuvitus ?
        Ei ymmärrä kirjoitti:

        "jos pikkuhiljaa tekee niin ei tunnu niin suurelta kustannukselta"

        Mutta ihan saman verran se maksaa silti.

        Se nykyajan ihmisiltä puuttuu se mielikuvitus.

        Kaikki kun pitää ostaa valmiina ja kalliilla hinnalla.HUH !

        Miedän piha täällä maalla ei maksa mitään. Kukkasten taimet on maksanut jotain, mutta muuten ilmaista ja itsetehtyä. Pihakoristeita löytyy vanhasta aitasta ja navetasta. Kaikkea vanhaa ja hienoa mm. vanhoja maalaiskoneita ja maitokannuja kukkasille ja perinteisiä heinäseipäitä maalaistalon pihalle, vanhoista heinäseipäistä tehdyt aidat yms. Ne kaupasta ostetut muoviräppänäruutkut eivät kestä mitään. Piha on laitettu. Hiekkamontun läheltä haettu hienoja pyöreitä luonnon kiviä. Pihakeinut ja pöydät tehty itse.

        Käyttäkkää ihmiset aivojanne ja rakentaa omanlainen piha. Luonnostakin löytää vaikka mitä.


      • tigru
        Ei ymmärrä kirjoitti:

        "jos pikkuhiljaa tekee niin ei tunnu niin suurelta kustannukselta"

        Mutta ihan saman verran se maksaa silti.

        Sitä samaa en mäkään ymmärtäny...Käy vielä niin että tulee laitettua ylimääräistä kun "ei nyt olla pitkään aikaan pihan eteen mitään tehty", vaikka pari vuotta sitte olis johonki juttuun menny pieni omaisuus.


      • Tigru
        mielikuvitus ? kirjoitti:

        Se nykyajan ihmisiltä puuttuu se mielikuvitus.

        Kaikki kun pitää ostaa valmiina ja kalliilla hinnalla.HUH !

        Miedän piha täällä maalla ei maksa mitään. Kukkasten taimet on maksanut jotain, mutta muuten ilmaista ja itsetehtyä. Pihakoristeita löytyy vanhasta aitasta ja navetasta. Kaikkea vanhaa ja hienoa mm. vanhoja maalaiskoneita ja maitokannuja kukkasille ja perinteisiä heinäseipäitä maalaistalon pihalle, vanhoista heinäseipäistä tehdyt aidat yms. Ne kaupasta ostetut muoviräppänäruutkut eivät kestä mitään. Piha on laitettu. Hiekkamontun läheltä haettu hienoja pyöreitä luonnon kiviä. Pihakeinut ja pöydät tehty itse.

        Käyttäkkää ihmiset aivojanne ja rakentaa omanlainen piha. Luonnostakin löytää vaikka mitä.

        Mutta se vaan on etenkin kaupunkilaisten vika nykyään ja on varmaan ollu aina...Ei niille kelpaa ihan mikä tahansa "landelaisten roina",koska kaikki pitää olla niin luxusta plus sitten se, että ei viitsitä tehdä yhtään mitään itse.Anteeksi nyt vaan etukäteen niiltä esim.kaupunkilaisilta, jotka eivät tällaisia ole...kyllä teitäkin varmaan jossain on:)Eikä sitä roinaa ehkä niin helposti ja halvalla kaupungista saakaan ku oman navetan kätköistä...
        Itse,maalta kun olen,ajattelin käyttää aivojani sitten kun rakentamisen aika tulee:)


      • ...enkä osta...
        mielikuvitus ? kirjoitti:

        Se nykyajan ihmisiltä puuttuu se mielikuvitus.

        Kaikki kun pitää ostaa valmiina ja kalliilla hinnalla.HUH !

        Miedän piha täällä maalla ei maksa mitään. Kukkasten taimet on maksanut jotain, mutta muuten ilmaista ja itsetehtyä. Pihakoristeita löytyy vanhasta aitasta ja navetasta. Kaikkea vanhaa ja hienoa mm. vanhoja maalaiskoneita ja maitokannuja kukkasille ja perinteisiä heinäseipäitä maalaistalon pihalle, vanhoista heinäseipäistä tehdyt aidat yms. Ne kaupasta ostetut muoviräppänäruutkut eivät kestä mitään. Piha on laitettu. Hiekkamontun läheltä haettu hienoja pyöreitä luonnon kiviä. Pihakeinut ja pöydät tehty itse.

        Käyttäkkää ihmiset aivojanne ja rakentaa omanlainen piha. Luonnostakin löytää vaikka mitä.

        ...kaupunkilaisena vanhaa aittaa ja nevettaa.
        Niitä kun ei minulla ole eikä sukulaisillakaan.

        Kirppiksellä jo ne maalaisten vanhat tavarat maksaa maltaita.Vanha maitokannukin noin 40 euroa.

        Sinulle se on ilmaista ei minulle kaupunkilaiselle.


    • jakke

      paljon se kunnon multa siellä etelässä maksaa.
      meikäpoika osti kunon turpesta ja puhdistamolietteestä kolme vuotta kompostoitua ja kalkittua multaa (tietysti myös hiekkaa oli sekaan sekoitettu, ettei liian tiivistä) hinta 10€ kuutio.
      meinaan kun täällä pojoisessakin suurimmissa kaupungeissa saa pelkästä kalkitusta turpeesta maksaa lähes tuplat.

    • ei oo totta

      Olitko ihan tosissaan, kun kirjoitit, että suurimman osan tuosta 15000:n euron potista on mennyt keinuun ja kiipeilytelineisiin :)

      Minulla suunnilleen samankokonen tontti ja lisänä meillä on laatoitetut käytävät ja autotallin edusta. rahaa on mennyt noin 22000€ ja siitä nuo kalusteet on haukanneet, todella pienen osan.

      • alkup

        Kirjoitin, että kiipeilytelinesysteemi on lohkaissut ison osan budjetista, ei suurinta osaa.

        Mutta näin tosiaankin on. Nämä leikkivälineet ovat sellaisia, joiden kaltaisia yleensä näkee vain leikkipuistoissa, päiväkodeissa yms. Ja usko tai älä, ne todellakin maksavat aika paljon enemmän kuin "perusleikkivälineet".

        Mutta toisaalta ne ovat helpottaneet elämää, kun osa kuntoutuksesta voidaan hoitaa omalla pihalla ilman kuljetuksia ym. Ja ennen kaikkea edistyksen näki jo melko pian. Silloin niille ei enää hintaa laskekaan. Halvemmalla olisi varmasti päässyt, jos olisi vaikka teettänyt ne, kun ei itse tehdä osaa, mutta tämä oli se vaivattomin tapa. :)


    • Make

      Meillä kävi juuri taloyhtiössä puutarhuri antamassa hoito-ja leikkuuohjeita, on pihan kasvit pääseet hoihon puutteessa villiintymään.
      Pensasaita pitäisi leikata keväällä alas, on tuuhea latvus mutta alhaalta lehdetön, perenat pitäisi jakaa, omenapuu leikata, hieman istutuksien korjausta jne (arvoi n. 1000 €)
      Pihaa on n. 1000 m2.
      Itse puutarhurin käynti oli edullinen, vain 28 €/h!! (www.tilataituri.net)

    • Laba

      Tulee tässä vaan mieleen, että opiskelenkohan ihan älytöntä alaa, kun ihmisillä ei tunnu olevan halua/rahaa laittaa pihaa hienoksi ja viihtyisäksi.

      Masentavaa lukea tulevana maisemasuunnittelijana näitä juttuja, mutta onneksi olen vielä nuori ja minulla on aikaa opiskella toinenkin ammatti jos niikseen tulee.

      Kuinka moni olisi tuohon pottiin valmis lisäämään 1000-1500e suunnittelukustannuksia? Olettaen, että siten saisi hyvän, kestävän ja helppohoitoisen pihan. Ja niinhän sen kyllä saisikin. Tietysti asiakkaan toiveet huomioiden.

      • Festuca

        Unohda yksityispihat. Ei tavallisilla suomalaisilla ole varaa maksaa käypää hintaa pihasuunnittelmasta. Mieti tarvehierarkiaa - täältä puuttuu varakas väki... Jokunen poikkeus on, mutta niitä on todella vähän. Laskepa mihin tahtiin kuvia pitäisi suoltaa ja millä hinnalla jos toimisit yrittäjänä. Tarkoitan nyt oikeita suunnitelmia enkä luonnoksia.

        Jos asuinrakennusten alueiden suunniteluun haikailet niin keskity as.oy-pihojen peruskorjauksiin ja rivi-tai kerrostalojen uudisrak. kohteisiin.


    • köyhä ökymies

      On talo mäen päällä jokitörmällä. Piha viettää etelään. Joki pilkottaa mukavasti puiden välistä. Ranta kutsuu uimaan, varsinkin syksyllä uinti piristää.
      Piha on meillä ollut vaativa tehdä. Korkeuseroa on paljon, mutta toisaalta korkeusero on tuonut pihaan näyttävyyttä.
      Rahaa on mennyt paljon. Kaivuutyöt 3000 euroa sisältäen talon ja tallin kaivuutyöt.
      Multaan ja hiekkoihin n. 3000 euroa.
      Sepelit n. 1000 euroa.
      nurmikot ja pihakasvit about 500 euroa.
      Tähän hintaan on pitänyt myös lapiota heiluttaa. Sille työlle en laske hintaa.
      Eli kokonaisuudessaan ekuja on palanut ja rutkasti!!

    • maalta..

      ..on vanha suvun maalaistalo jonka piha on "tehty" joskus sotavuosien aikoina. Mitään erillistä piharemonttia ei ole tehty, joka vuosi hiljalleen jotain nurkkaa tasoiteltu tai muuten laiteltu. Kalliksihan tämä on tullut jos laskee kaikki laittamiset yhteen, voisin sanoa että jotain 200 € vuodessa, sisältää ns. sesonkikukat. Nopeasti funtsittuna siis tolkuton määrä rahaa jos lasketaan vaikka viimeisen kahdenkymmen vuoden mukaan jonka minä olen maksanut istutuksia ja muita laittamisia.. eli 4000 € euroa. Kaikki on kuitenkin mahdollisimman halvalla. Ensikesänä on tarkoitus laittaa vesiaihe jonka hinta arvio pumppuineen, kaivuutöineen ja kasveineen on 2000 euroa. Sitä ollaan vuosikaudet ajateltu mutta rahaa on pitänyt jemmata aika kauan..(Velkaa en suostu pihaan ottamaan enkä elintasosta sen vuoksi tinkimään.) Ja siitäkin tehdään itse niin paljon kuin mahdollista, myös suunnittelu omasta takaa.
      Kyllä omaa pihaa on niin mukava rassata.
      Jaa, piha on muuten puolitoista hehtaaria.. joten työsarkaa riittää välillä kyllästymiseen asti, mutta syllä siitä onneksi ehtii joskus nauttiakin..

    • Moi
      Kävin tossa pari viikoa sitten Hyvinkäällä, siellä katseltiin Tanssikallion alueella uusia taloja. Talot oli kuin linnoja, ei kai sinne voi pelkkää nurmee jättää. Pihoihin siellä menee varmaankin se 10.000-15.000 egee.
      Ei kai se jos talo maksaa 200.000-300.000€ niin piha on vain murto-osa.
      On niitä kyllä sitten ilo katsellakkin.
      Korostan että olipa piha sitten vaikka halvalla tehty, niin sekin voi olla ja on kaunis ja viihtyisä.

      • panda

        Yleispätevä ohje on laskea pihan perustamistöihin kuluvan noin 10-15% varsinaisen taloprojektin kustannuksista. 1000 neliön tontille saa ammattilaiselta pihasuunnitelman valmiiksi piirrettynä ja taimen tarkkuudella laskettuna noin 250-300 euron hintaan. Tuon hinnan säästää nopeasti takaisin kun välttää epäonnistuneita ominpäin tehtyjä istutuskokeiluja.
        Pahimpia ja yleisimpiä virheitä ominpäin touhutessa lienevät
        - liian lähelle taloa istutetut kookkaaksi kasvavat puut, jotka joudutaan lopulta kaatamaan mahdottoman kasvupaikkansa vuoksi.
        - salaojitusten tukkiminen kasveilla, joilla taipumus kasvattaa syvät juurakot.
        - sopimattomaan maaperään tai kasvuvyöhykkeelle istutetut kalliit eksoottiset kasvit, joilla ei ole alunperinkään menestymisen mahdollisuuksia.


      • ex hyvinkääläinen

        aikoinaan puutarhaoppilaitoksessa, että pihan kokonaiskustannukset tulee olla n. 10-15% talon arvosta.

        Mutta samalla rahalla voi saada niin monenlaista jälkeä. kuka tekee/teettää kerralla kunnollisen ,kuka uusii jatkuvasti ja maksaa ajanpäälle paljon enemmän.

        Tanssikallio on Hyvinkään uutta okt-aluetta, enkä ole käynyt.
        Mutta ens vkl taidanpas ajella siellä, katsastamassa, vai pitäsikös mennä kävellen ja pysähtyä aina kommentoimaan..

        Palaan asiaan, kohan olen katsastanut em. alueen.


      • tontti
        panda kirjoitti:

        Yleispätevä ohje on laskea pihan perustamistöihin kuluvan noin 10-15% varsinaisen taloprojektin kustannuksista. 1000 neliön tontille saa ammattilaiselta pihasuunnitelman valmiiksi piirrettynä ja taimen tarkkuudella laskettuna noin 250-300 euron hintaan. Tuon hinnan säästää nopeasti takaisin kun välttää epäonnistuneita ominpäin tehtyjä istutuskokeiluja.
        Pahimpia ja yleisimpiä virheitä ominpäin touhutessa lienevät
        - liian lähelle taloa istutetut kookkaaksi kasvavat puut, jotka joudutaan lopulta kaatamaan mahdottoman kasvupaikkansa vuoksi.
        - salaojitusten tukkiminen kasveilla, joilla taipumus kasvattaa syvät juurakot.
        - sopimattomaan maaperään tai kasvuvyöhykkeelle istutetut kalliit eksoottiset kasvit, joilla ei ole alunperinkään menestymisen mahdollisuuksia.

        Pihasuunnitelma maksaa 1000 €. Ja kannattaa todellakin teettää tarkka suunnitelma niin saa tarkat hinta-arviot viherrakentajilta. Joskus myös konsultoinnilla pärjää, jos osaa itse tehdä.


    • Nimetön

      ... kalliit keinut ja kiipeilyteline.Jos kovin suurenosan tosta 15000e meinaan lohkaisee.

      • kaijahillevi

        Meilla on 10000m2 tontti josta pihaa ehkä noin 3000m2 tuskin on pihaan laitettu kuin vaivaiset 2000€ ja kaunis on siitä huolimatta vaikka se oli pystymetsää kun alettiin rakentaa.


      • alkup

        Niinkuin jo aikaisemmin vastasinkin, eivät ne suurinta osaa budjetista lohkaiseet, mutta suuren osan kuitenkin.

        Kyseessä ei ole "perusleikkivälineet", vaan ovat järeämpää tekoa. Sellaisia, joita yleensä näkee taloyhtiöiden, päiväkotien ym. pihoilla tai leikkipuistoissa. Ja ne todellakin maksavat "maltaita" ja asennukset siihen päälle.

        Enkä todellakaan muuten olisi niin paljon kiipeilytelineeseen, keinuun, liukumäkeen ym. satstannut, mutta sairaiden lasten kanssa ei kaikkea voi rahassa mitata. Se kuntoutuksen helppous ja lapsen riemu, kun ei tarvitse jatkuvasti itse kulkea.. ja ennen kaikkea se edistysnopeus.... asioita, joille ei voi laittaa hintaa. Ehkä sitä eivät ne ymmärrä, jotka eivät vastaavan asian kanssa elä.

        Ja tiedän, että halvemmalla olisin päässyt vaikka teettämällä vastaavat, mutta nämä ovat ainakin tutkittuja ja turvallisia :).. myös erityislapsille turva-alustoineen.


    • Rikas

      Minä en tommosia laske, jos rahaa on niin yks hailee mitä maksaa. Pääasia notta on komia :)

      • kakkonen

        Ensi kesäksi pitäisi saada savimaarinnepellolle rakennetulle talolle piha viime syksyn liejukon tilalle. Rakennettavaa pihaa on n. 2500 m2, siitä ainakin 30-100 m2 vaatii n. ½ m täyttöä. Vesi näkyy jäävän tiiviin saven päälle lillumaan eli aika paljon täytyy ajaa mursketta tms pihalle ennen mullan/nurmen levittämistä. Nyt kyselenkin arvioita kustannuksista. Pihasuunnitelma on yksinkertainen (tässä vaiheessa): ruohikkoa jota ajellessa ajattelen kivikkopuutarhaa... Mutta tärkeää ettei vesi jää pihalle makaamaan. Eli paljonko maksaa täytemaat ja siirtonurmi 50x50m alueelle?


    • mömmömmöö

      meillä tehty pengerrykset,isot kiveykset, routaeristystä ja suodatinkangasta mennyt hurjasti. Kaivinkonetyötä ollut varmaan noin viikon verran. Maa-aineksia kuten hiekkaa, soraa ja luonnonkiviä hankittu aika paljon. Tällä hetkellä sanoisin että 15 tonnia on aika lailla kasassa, kasveja on ostettu tähän mennessä tasan 58 eurolla. Multaa ja nurmea ei vielä ole.että riippuu mitä haluaa ja minkälainen tontti on jne. jos on tasainen pieni kaupunkitontti ja laittaa sorakäytävät ja nurmen niin varmasti paljon halvempaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1870
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1499
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1272
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      989
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      905
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      104
      857
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      46
      695
    Aihe