Elikkä.. Mulla on paniikkihäiriö, johon olen 2 vuotta syönyt Cipralexia, eikä oireita ole ollut. Mutta tarkoitus on joskus lopettaa lääkkeet ja olen niitä pikkuhiljaa vähennellyt, nyt olen syönyt jonkin aikaa 5mg/pvä, eli aika vähän.. Ja nyt on sitten pientä ahdistusta ja paniikkeja tullutkin, aika "mietoja" silti. Eli oliskohan noista luontaistuotteista apua? Joskus olen e-epaa yhden pakkauksen verran syönyt, mutta ne on niin kovin kalliita.
Eilen lueskelin netistä Tri Tolosen juttuja yms. Eli karnosiini olisi se joka auttaisi paniikkiin ja e-epa siinä rinnalla.. Minkäslaisia kokemuksia muilla on? Onko auttanut ahdistukseen tai paniikkiin?
Karnosiini+E-EPA
22
19679
Vastaukset
- no panic
karnosiiniä. Kalliita nekin. On ollut ihan hyvä olo ja mieli pirteämpi mutta kun aloitin Mirtazapininkin niin enhän tiedä mikä mitäkin vaikuttaa. Kalaöljyjä olen myös syönyt, juuri EPAa etupäässä. Eivät ainakaan haitaksi, päinvastoin jos vaan kukkaro kestää.
- saman kokenut
Kyllä kannattaa kokeilla molempia tuotteita yhtäaikaa, itselläni ei ainakaan ole ollut yhtä ainutta paniikkikohtausta (eikä edes siihen viittaavaa) n. puoleen vuoteen. Mahtavaa todella=) Varsinaista paniikkilääkitystä en ole koskaan halunnut aloittaa. Toivottavasti onnistaa!!
- lenni~
saman kokenut kirjoitti:
Kyllä kannattaa kokeilla molempia tuotteita yhtäaikaa, itselläni ei ainakaan ole ollut yhtä ainutta paniikkikohtausta (eikä edes siihen viittaavaa) n. puoleen vuoteen. Mahtavaa todella=) Varsinaista paniikkilääkitystä en ole koskaan halunnut aloittaa. Toivottavasti onnistaa!!
Ostin tänää e-epaa ja bio-karnosiinia, apteekkii meni 75 euroa, voi voi..=/ (Ostin myös Cipralexia). Mut mieluummin luontaistuotteita ku varsinaisia lääkkeitä. Otin tänää e-epaa 2 kapselia ja sitä bio-karnosiinia 3 tbl, ku siinä luki että 2-3tbl, oli jotenki vähän epäselvästi ne mg määrät ilmotettu.. Oon näistä keskusteluista lukenu, että 800mg ois hyvä päiväannos. Toivottavasti on jotain apua! Tänää ainakii on ollu hyvä olo, kivaa lumevaikutusta;)
- Mazz
lenni~ kirjoitti:

Suosittelen e-epaa alussa 4 kapselia päivässä ja 800 mg karnosiinia. Epa saattaa aiheuttaa närästystä. Jos niin käy, kannatata pitää pieni tauko.
- Toivotar
Mazz kirjoitti:
Suosittelen e-epaa alussa 4 kapselia päivässä ja 800 mg karnosiinia. Epa saattaa aiheuttaa närästystä. Jos niin käy, kannatata pitää pieni tauko.
Kyllä kokemuksen mukaan parantavat oloa, sillä ilman omega-3 rasvahappoja (E_epa) välittäjäaineita ei synny kunnolla ja karnosiini lisää myös hyvien välittäjäaineiden toimintaa aivoissa. Oma psykiatrini ja ravitsemusguru Paula Heinonen kehottavat lisäämään myös alfalinoleenihapon ja vahvan foolihapon mukaan, ja olo on huomattavasti parempi!. MUTTA AIKA: kestää aikansa, ennen kuin "nälkiintyneet" aivot pääsevät tasapainoon, joten tuloksia ei synny ihan heti. Joillakin alkaa tuntua parannusta viikoissa, joillakin parissa kuukaudessa. Aloita suurilla määrillä E-epaa (minimi 1000 mg- 2000 mg) ja karnosiinia ainakin 800 mg/vrk. Alfalipoeenihappoa ja foolihappoa (Tri Tolosen paras, sillä siinä tärkeät hermoston B-vitamiinit B6 ja B12 myös) saa kaikista luontaistuotekaupoista. Ovathan ne verraten hintavia, mutta maksan mieluummin tästä, kuin syön loppuikäni kemiallisia valmisteita ja kärsin paniikista. Tsemppiä sinulle!
- Eve 38
Mulla ainakin auttoi. Sain yhden lääkkeen sivuvaikutuksena paniikkikohtauksia ja jäin siten ns. noidankehään. Mitään paniikkilääkkeitä en syönyt vaan E-epaa ja karnosiinia. Pois lähti paniikki eikä ole palannut tai sitten ois lähtenyt muutenkin, kun opettelin siitä pois.
- mulle
mulla ihan sama tilanne kuin sulla kokeilen noita luontaistuotteita toiveet korkealla mut minun tapauksessa ei apua ollu :(
- laminaattilaattalattia
Eli paljonko maksaa e-epa ja karnosiini?olen huomenna lähdössä apteekkiin niin osaisi varata rahaa mukaan ja valmistautua jo henkisesti rahareikään:)noitahan siis voi kai syödä sertralin rinnalla?
- helka
Älkää hyvät ihmiset tilatko mitään luontaistuotteita netistä, itse tilasin karnosiiniä ja sinkkiä, ensiksi maksoin itseni kipeäksi ja sitten niillä oli lähteä henki, katso kun ei koskaan tiedä mitä ne niihin lisäävät kaikista turvallisinta on ostaa apteekista tai käymällä luontaistuotekaupassa. ja tässsä viikko sitten just varoitettiin uutisissa netti kaupasta lääkkeitten tilaamisesta, hommataan halvella venäjältä ja laitetaan suomen pakkauksiin sisältöä ei tiä pirukaan.
- Sini4
2 mölleriä, 2 karnosiinia 400mg, 1 magnesium ja kahvi pois niin hyvin toimii. Minulle hyvä setti.
- ex-kofeinisti
Sini4 kirjoitti:
2 mölleriä, 2 karnosiinia 400mg, 1 magnesium ja kahvi pois niin hyvin toimii. Minulle hyvä setti.
Olen huomannut saman, vaihdoin tosin karnosiinin beeta-alaniiniin, joka ajaa saman asian huomattavasti halvemmalla, koska karnisiini kuitenkin pilkkoutuu elimistössä beeta-alaniiniksi ja muuttuu takaisin karnosiiniksi vasta lihaksissa. Tilasin netistä ja otin samalla glutamiinia, joka auttaa suolisto-ongelmiin.
Tuntuu oudolta totutella elämään täsyin oireettomana yli 20 vuoden oireilun jälkeen, hyvin menee, mutta menköön.
http://www.pappashop.fi/webstore/confirm3.asp?id=3&ide=13 - Nikei
ex-kofeinisti kirjoitti:
Olen huomannut saman, vaihdoin tosin karnosiinin beeta-alaniiniin, joka ajaa saman asian huomattavasti halvemmalla, koska karnisiini kuitenkin pilkkoutuu elimistössä beeta-alaniiniksi ja muuttuu takaisin karnosiiniksi vasta lihaksissa. Tilasin netistä ja otin samalla glutamiinia, joka auttaa suolisto-ongelmiin.
Tuntuu oudolta totutella elämään täsyin oireettomana yli 20 vuoden oireilun jälkeen, hyvin menee, mutta menköön.
http://www.pappashop.fi/webstore/confirm3.asp?id=3&ide=13Onko kokemuksia karnosiinin riitosta eli riittääkö teillä epan kanssa 400 mg päivässä paniikkihäiriöön vai pitäisikö ottaa 800 mg? Kokemuksia haluaisin kuulla. Kiitos.
- helltrain
Nikei kirjoitti:
Onko kokemuksia karnosiinin riitosta eli riittääkö teillä epan kanssa 400 mg päivässä paniikkihäiriöön vai pitäisikö ottaa 800 mg? Kokemuksia haluaisin kuulla. Kiitos.
Mä otin 400mg eikä sillä ainakaan mitään suurta muutosta tullut..tosin en tiedä kauan kestää että pitäis näkyä muutoksia.Mä testailin sitä pari kuukautta ja koska siitä ei suurempaa hyötyä ollut siirryin kokeilemaan tryptofaania ja tyrosiinia.
- Karin_aivopesula
helltrain kirjoitti:
Mä otin 400mg eikä sillä ainakaan mitään suurta muutosta tullut..tosin en tiedä kauan kestää että pitäis näkyä muutoksia.Mä testailin sitä pari kuukautta ja koska siitä ei suurempaa hyötyä ollut siirryin kokeilemaan tryptofaania ja tyrosiinia.
Kokeilepa profiilini reseptiä, sillä lähtee masennus, ahdistus ja paniikit viikossa, kun ottaa tiukan linjan. Blogissa on lisää juttua aiheesta.
- Piiia456
Karin_aivopesula kirjoitti:
Kokeilepa profiilini reseptiä, sillä lähtee masennus, ahdistus ja paniikit viikossa, kun ottaa tiukan linjan. Blogissa on lisää juttua aiheesta.
Joku täällä kirjoitti ettei kannata tilata netistä luontaistuotteita. Oletteko tilanneet netistä? Millaisia kokemuksia ollut? Minä olen tilannut Hyvinvoinnin tavaratalosta ja ihan olen ollut tyytyväinen. Kirjoittakaa kokemuksia.
- dddtttt
Piiia456 kirjoitti:
Joku täällä kirjoitti ettei kannata tilata netistä luontaistuotteita. Oletteko tilanneet netistä? Millaisia kokemuksia ollut? Minä olen tilannut Hyvinvoinnin tavaratalosta ja ihan olen ollut tyytyväinen. Kirjoittakaa kokemuksia.
mäkin olen hyvinvoinnin tavaratalosta tilaillut ja lootuskaupasta..Hengissä nyt ainakin vielä oon=)
- kolmasnimimerkki
dddtttt kirjoitti:
mäkin olen hyvinvoinnin tavaratalosta tilaillut ja lootuskaupasta..Hengissä nyt ainakin vielä oon=)
Hei!
Olen tässä puolisen vuotta popsinut Tolosen karnosiinia 800 mg/vrk ja omega-3:sia 2 kpl päivässä. Olo on ollut jotenkin aurinkoisempi, ahdistus on hellittänyt ja paniikkejakin on tullut harvemmin. Saattaa johtua muustakin, mutta osuisi kyllä yksiin "lääkityksen" aloittamisen kanssa.
Nyt sitten kesän tohinassa unohdin kaikki tabletit reiluksi viikoksi ja sitten tulikin ahdistuspäivä, pankissa käyntikin pisti sydämen tykyttämään ja sen jälkeen ahdisti koko päivän, kuvittelin paniikkitilanteita kaikkeen mahdolliseen tulevaisuudessa.
Nyt taas karnosiinit ja omegat mukana ravinnossa ja jo parin päivän jälkeen tuntuu että aurinko paistaa jälleen. Kävin kampaajallakin eikä tullut paniikkikohtausta. Kärsin lähinnä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja niihin liittyvistä paniikkikohtauksista, sekä sen mukana ahdistuksesta tautiani kohtaan.
Eli suosittelen karnosiinin ja omegan yhdistelmää! - mk
kolmasnimimerkki kirjoitti:

Eli suosittelen karnosiinin ja omegan yhdistelmää!Minä olen syönyt yli vuoden epaa ja karnosiinia eikä yhtään paniikkikohtausta ole sen jälkeen tullut. Onnellinen olen, että löytyi hyvä apu tähän taipumukseen. Kiitollinen olen. Kannattaa kokeilla, jos on paniikkia ollut.
- minä23v
Olen nyt syönyt E-Epa 2x500mg Karnosiini 2x400mg (Leaderin) 1kpl Tolosen Monivitamiini ja illalla otan 1 magnesiumin. Tätä yhdistelmää vähän yli kolme viikkoa olen nyt popsinut. Harkitsen myös kahvin juonnin lopettamista lähi aikoina, koska olen kuullut myös sen olevan hyvästä. Olen mielestäni ollut paljon pirteämpi ja energisempi :) Toki voi johtua muustakin... Mutta välillä tulee ahdistusta mutta ei varsinaisia paniikkikohtauksia ole tullut niin usein ja vahvana. Saa nähdä mihin tämä tästä kehittyy, koska olen syönyt vasta niin vähän aikaa. Odotan innolla!! Eikä tiedä miten suuri puute minulla on että miten kauan kestää kunnes "varastot" ovat täyttyneet ja vaikutus näkyä.... :/ Vaikutushan voi alkaa näkyä vasta kuukauden/kahden kuluttua!! Mutta eivät nuo ainakaan haitaksi ole, päinvastoin. Varsinaista paniikkilääkitystä en meinaakkaan enää aloittaa: olen joskus syönyt ja ei auttanut haittavaikutukset ja sun muut vieroitusoireet = EI KIITOS!! Mielummin luontaistuotteita kalliimmalla hinnalla kuin apteekkin muutaman euron myrkkyjä. Se on mun mielipide. Ja kuitenkin olen monenkin täällä saanut avun luonnon antimista:) :) :) Tiedän myös toisen yhdistelmän jota aion kokeilla ellei tästä tule apua. Miten nopesti teillä muilla kesti vaikutuksen näkyminen??
- geego
Ja onneksi esim. Leaderilla on nyt tarjolla edullisempia ja laadukkaita e-epa ja karnosiini valmisteita, niin ei tarvitse maksaa tohtorin riistohintoja.
- hjaudex
Minulla e-epa vaikuttaa välittömästi vireystilaan. Olen kuin Duracell-pupu ja energiaa riittää mihin vaan, eikä paniikki tule enää edes mieleen. Tämä huuma tasoittuu kuurin edetessä ja olenkin pitänyt taukoja.
Karnosiinin vaikutus on minulle hieman epäselvä. Olen napsinut 800 mg/päivä pitkiäkin jaksoja, mutta en ole täysin vakuuttunut sen tehosta paniikkioireisiin. - minä23v
hjaudex kirjoitti:
Minulla e-epa vaikuttaa välittömästi vireystilaan. Olen kuin Duracell-pupu ja energiaa riittää mihin vaan, eikä paniikki tule enää edes mieleen. Tämä huuma tasoittuu kuurin edetessä ja olenkin pitänyt taukoja.
Karnosiinin vaikutus on minulle hieman epäselvä. Olen napsinut 800 mg/päivä pitkiäkin jaksoja, mutta en ole täysin vakuuttunut sen tehosta paniikkioireisiin.Joo mäki oon huomannu et se vaikuttaa tosi paljon energiatasoon ja vireystilaan.. :) E-Epan ja karnosiini aloittamisen jälkeen mulla ei ole ollu migreeniä, mikä oli ennen ainakin kerran viikossa että kyllä se ainakin johonkin vaikuttaa..:) voi vaan ottaa kauemmin ennen kuin näkyy kohtausten kokonaan poistumisena mutta mielestäni kokoajan parempaan suuntaan menee.. Se kun on niin henk.koht nää puute asiat ja vaikutukset:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743470
- 2012922
- 252810
- 492698
- 222604
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412405Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2341981Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241837- 421743
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1571632