Mites laki menettelee jos haluan ottaa kiinni etsintäkuulutetun rikollisen ulkomailla.
Oletetaan että kiinniotto-oikeus koskee vain kotimaassa tapahtuneita rikoksia, lasketaanko ulkomailla tehty siviilipidätys kidnappaukseksi tai vastaavaksi rangaistavaksi teoksi ?
Kiinniotto-oikeus
7
390
Vastaukset
- Toka
Siviilillä ei ole kiinniotto-oikeutta ko. tapauksessa sen enempää Suomessa, kuin muuallakaan (riippuen tietenkin paikallisesta laista), mutta Suomessa kiinniotto-oikeutta ei ole, muuta kuin juuri rikoksen tapahduttua ja paon estämiseksi, mutta ei enää sen jälkeen. Eli etsintäkuulutettua ei saa siviili ottaa kiinni, vaan tulee tehdä ilmoitus poliisille.
En kyllä muutenkaan suosittele sekaantumaan poliisien tehtäviin, koska siinä on oma turvallisuus vaarassa ja helposti joutuu myös itse syytetyn penkille. - Pöllyttäjä
Ihminen voidaan etsintäkuuluttaa kansallisesti ja kansainvälisesti. Pakkokeinolaki on voimassa vain Suomessa eikä sen suomin valtuuksin voi ketään kiinniottaa ulkomailla meidän jokamiehen kiinniotto-oikeuksin.
Jos on kyseessä vain kansallinen etsintäkuulutus, ulkomailla ei kannata tehdä mitään. Jos henkilö on etsintäkuulutettu kansainvälisesti, kannattaa ottaa yhteys vain paikalliseen poliisiin, koska he näkevät tiedostostaan tuon kuulutuksen. Ulkomailla toimitaan sen maan lainsäädännön mukaan ja on parempi, ettei kiinniota ketään jos ei tunne lakia tarkalleen.
Jokamiehen kiinniotto-oikeuden perusteella Suomessa voi ottaa kiinni vain sellaisen etsintäkuulutetun, joka on määrätty pidätettäväksi tai vangittavaksi (pakkokeinolaki 1 § 2 mom.)- Jamppa
Niin mutta jäi vielä epäselväksi vastauksesi.
Eli jos otan kiinni esim. Etelä-Afrikassa jonkun Suomessa etsintäkuulutetun rikollisen, ei sillä väliä onko kovan luokan rikollinen tai maineikas, esim. sidon hänet hotellihuoneeseeni. Sitten ilmoitan Suomen viranomaisille hänestä ja mies hoidetaan Suomeen maiden välisten sopimuksien kautta, ja myöhemmin tuomitaan hänelle kuuluvin tuomioin.
Mutta mikä on minun osuus ? Mistä tämä pidätetty voi minua syyttää ? Kidnappauksesta ? Pahoinpitelystä ?
Enkä haluaisi olla lapsellinen mutta muistutan myös siitä että saisin melkoisen median huomion moisesta tempauksesta. "Mies joka pidätti Ryckmanin"-tyylillä. Olisin kansallissankari. - Pöllyttäjä
Jamppa kirjoitti:
Niin mutta jäi vielä epäselväksi vastauksesi.
Eli jos otan kiinni esim. Etelä-Afrikassa jonkun Suomessa etsintäkuulutetun rikollisen, ei sillä väliä onko kovan luokan rikollinen tai maineikas, esim. sidon hänet hotellihuoneeseeni. Sitten ilmoitan Suomen viranomaisille hänestä ja mies hoidetaan Suomeen maiden välisten sopimuksien kautta, ja myöhemmin tuomitaan hänelle kuuluvin tuomioin.
Mutta mikä on minun osuus ? Mistä tämä pidätetty voi minua syyttää ? Kidnappauksesta ? Pahoinpitelystä ?
Enkä haluaisi olla lapsellinen mutta muistutan myös siitä että saisin melkoisen median huomion moisesta tempauksesta. "Mies joka pidätti Ryckmanin"-tyylillä. Olisin kansallissankari.Enpä arvannut motiiveitasi. Jos kansallissankariksi haluat niin älä luota tämän foorumin tietoihin. Vastaukseni oli epäselvä. Syy siihen on se, että en tunne ulkomaiden lainsäädäntöä, enkä tiedä faktavastausta.
Suomalaisella poliisilla ei ole toimivaltuuksia Etelä-Afrikassa. Kiinniotto hoidetaan paikallisen poliisin voimin.
On hyvä tuntea paikallinen lainsäädäntö.
Jos jotain haluat niin...
Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomen kansalaiseen, sovelletaan Suomen lakia, jos teosta saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Samoin suomalaisen ulkomailla tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia, mikäli kyseessä on yli kuuden kuukauden juttu.
En tiedä, mutta jos kuvaamallasi tavalla suoritat tuon vapauden riiston, niin voit vaikka syyllistyä rikokseen, koska todennäköisesti sinulla ei ole toimivaltuuksia. Taitaa olla, että ulkomailla et pääse kansallissankariksi. Linnaan voit päästä, mutta et "itsenäisyyspäivän linnaan". Voin olla väärässäkin.
- Jerry Cotton
ottaa jokamiehen oikeuksin kiinni kuka vain.
- Pöllyttäjä
Niin saa ottaa mikäli täyttyy lain edellytykset eli vain jos etsintäkuulutuksen mukaan henkilö on pidätettävä tai vangittava. Suurin osa etsintäkuulutuksista on aivan muita kuulutuksia eikä tällaisten muiden etsintäkuulutusten perusteella ole jokamiehen kiinniotto-oikeutta.
- Toka
Pöllyttäjä kirjoitti:
Niin saa ottaa mikäli täyttyy lain edellytykset eli vain jos etsintäkuulutuksen mukaan henkilö on pidätettävä tai vangittava. Suurin osa etsintäkuulutuksista on aivan muita kuulutuksia eikä tällaisten muiden etsintäkuulutusten perusteella ole jokamiehen kiinniotto-oikeutta.
Suora kopio asiasta:
"Jokamiehen kiinniotto-oikeus
Rikollisten kiinniottaminen kuuluu ensisijaisesti poliisille. Tietyissä tapauksissa muillakin on oikeus ottaa rikokseen syyllistynyt kiinni. Pakkokeinolaissa on säännös niin kutsutusta jokamiehen kiinniotto-oikeudesta.
Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai jos rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö tai lievä petos. Jokainen saa ottaa kiinni myös sellaisen henkilön, josta on annettu pidättämistä tai vangitsemista koskeva etsintäkuulutus. Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisille.
Jos varkauden uhri tunnistaa häneltä anastettua omaisuutta tuntemattoman henkilön hallussa, hänellä on rikoslain voimaanpanoasetuksen mukaan oikeus ottaa omansa takaisin, ellei poliisin apua ole saatavissa ja on olemassa vaara, että omaisuus katoaa varkaan mukana. Voimakeinoja saadaan käyttää vain, jos hätävarjelun edellytykset ovat olemassa."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2923361Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit253314TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.262140- 1331972
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351964Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191711Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71450- 441408
Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21293Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91193