Viime vuonna laitoin ruusupapua terassillemme, mutta oli ilmeisesti liian kuuma paikka, sillä runsaasta kastelusta huolimatta ruusupavun lehdet tuntuivat kuivuvan. Terassimme on kesällä koko päivän todella kuuma. Mikä olisi hyvä köynnös kuumaan paikkaan, johon aurinko paahtaa koko päivän?
Ajattelin laittaa jotakin köynnöstä myös muualle puutarhaan, ehtivätkö kaikki köynnökset kasvaa reheväksi vaikka istuttaisin ne suoraan multaan. Tilanpuutteen vuoksi en oikein voi taimettaa sisässä siemeniä.
Kiitos etukäteen.
Kuuman paikan köynnös
2
842
Vastaukset
- ......
Meillä oli aiemmassa asunnossa paahteisen eteläseinustan puuritilässä kasvamassa joku kuusama. Silloin en vielä ollut yhtään kiinnostunut puutarhan- ja kasvien hoidosta, joten tuo kasvoi ihan ilman hoitamista ja rehoitti komeasti. Oli siis jo vuosia vanha, aiemman asukkaan istuttama.
(Ainut miten hoidimme, oli kasvin leikkaus sieltä täältä kun rehoitti liikaa. Emme edes kastelleet kuivana kesänä.) - lamppu40
kuumassa useat kesäkukat kärsivät,niiden lehdistä tulee viininpunasia,vihreestä tietookaan.Köynnöskrassi vois jaksaa kasvaa kuumal pardel.Kelloköynnös kasvaa todella isoksi ( itsellä pohjoispuolella kasvoi jopa 3m)kelloköynnöksen simenpussissa on 5-7 siementä,riittää että laitat ne yhteen purkkiin kasvamaan edes pikkasen alkuja,sit siirrä ne ulos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264458Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993604TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.332580Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372519- 1422132
- 551956
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201841Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81545Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s31442Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201368