huussin tyhjennys

Pia Dolorosa

Mökkimme huussin tyhjennys on taas ajankohtainen toimenpide. Istuintason alapuolella on kaksi eri kokoista pyöreää laastipaljua, joista ylemmässä ja pienemmässä on reikiä ja alempi on reiätön. Ideana on että kiinteä aine jää reiälliseen astiaan ja neste valuu alempaan ja haihtuu itsestään pois. Näin tosin ei tapahdu, vaan huussi haisee toisin kuin oli tarkoitus.

No joka tapauksessa meillä on nyt kaksi astiallista täynnä tavaraa tyhjennettäväksi. Tähän asti olemme valuttaneet nesteen puiden juurelle pihapiirin ulkopuolelle (meillä on omaa metsää tontin jatkeena) ja kiinteän aineen kaataneet metsästä löytyneeseen suureen monttuun, joka on aikoinaan toiminut tervahautana.

Kysymys kuuluukin - tuleeko luonnolle paikallisesti liian suuri kuormitus? Emme voi tietää missä vesisuonet kulkevat. Lähin kaivo on 15 kilometrin päässä. Mitä ympäristölaki tähän sanoo? Miten itse toimisit?

32

6274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siellä olisi

      lähinnä multaa kukkapenkkiin. ja ala-astia ei täyty jos pikkutarpeet tehdään suoraan kukkapenkkiin tai kuivun juurelle. eli järkeä peliin

    • Pera

      Ajettiinhan karjanlantakin ennen EU-aikaa kasoihin pellolle. Se sentään on hurjempaa tavaraa ja kasat isompia.

      "Tuhoalue" rajoittui varsin lähelle kasoja ja katosi nopeasti.

      Nykyään lorotetaan lietelataa satoja kuutioita melko pienelle alalle, eikä kenenkään kaivoja tai vesisuonia kysellä. Jokeenkaan ei jää väliä kuin muutama metri.

      • Haihtuu loistavasti

        Vala kuule betonista laakea matala allas jonka keskellä se pytty seisoo. Siitä neste haihtuu äkkiä pois kun tuuletus on kunnossa. Korkeaseinäisestä pytystä ei haidu mitään.

      • juuri näin

        metsään kun kärräät niin ensi talven vesisateet huuhtelevat tavaran järveen.

      • Pia Dolorosa
        Haihtuu loistavasti kirjoitti:

        Vala kuule betonista laakea matala allas jonka keskellä se pytty seisoo. Siitä neste haihtuu äkkiä pois kun tuuletus on kunnossa. Korkeaseinäisestä pytystä ei haidu mitään.

        Niin tai sitten mataloitan ulomman astian n. 20 senttiseksi. Kiitti vinkistä!

      • Pia Dolorosa
        juuri näin kirjoitti:

        metsään kun kärräät niin ensi talven vesisateet huuhtelevat tavaran järveen.

        Eipä varmaan huuhele sinne saakka. Matkaa tervahaudalta rantaan on kuitenkin pari sataa metriä. Aika kauan saa kakkia ennenkuin tuo monttu on täynnä.

      • Kokemusta on
        Pia Dolorosa kirjoitti:

        Niin tai sitten mataloitan ulomman astian n. 20 senttiseksi. Kiitti vinkistä!

        Minulla on mökillä reiällisen kiintoaineastian alla n. 20 cm korkea karikkeella varustettu nesteastia, josta nesteen olisi tarkoitus haihtua pois. Vaikka puuceen takaosa on auki, ei riittävää haihdutusta näissä suomen kosteissa keleissä tapahdu. Nesteet toki pyritään ruikkimaan jonnekin muualle kuin vessaan, mutta ei sitä viitsi esim. vierailta vaatia. Harventaa tämä haihdutusastia jonkin verran tyhjennsväliä, mutta n. kerran kuussa sen joutuu tekemään.

      • Why
        Kokemusta on kirjoitti:

        Eikö karikkeen ja muun kuivikkeen pitäisi olla siinä "hotspot" - astiassa?

      • aatu
        Why kirjoitti:

        Eikö karikkeen ja muun kuivikkeen pitäisi olla siinä "hotspot" - astiassa?

        Kariketta käytetään tietenkin molemmissa astioissa. Ylemmässä joka käytön jälkeen ja alemmassa isompana määränä, johon neste on tarkoitus imeyttää.

      • Pia Dolorosa
        aatu kirjoitti:

        Kariketta käytetään tietenkin molemmissa astioissa. Ylemmässä joka käytön jälkeen ja alemmassa isompana määränä, johon neste on tarkoitus imeyttää.

        Voi vitsit, suomi24 toimii sittenkin. Tuolla toisissa keskusteluissa on niiiin lapsellisia juttuja, mutta täältä saa aivan oikeasti hyviä vinkkejä.

        Seuraavalla reissulla madallamme ulomman astian 20-senttiseksi ja laitamme sinnekin joko kuoriketta taikka hiekkaa. Emmepä ole sitä tajunneet sinne aikaisemmin laittaakaan.

        Vessan alusen tuuletus ei toimi aivan kuten pitäisi. Suunnitelmissa on ollut vetää alatilasta putki katolle - hieman hankalaa mutta toteutettavissa. Mutkaa ei kuulemma kannata tehdä, vaan putken pitää olla suora. Huipulle pitänee ostaa sellainen pyörivä juttu, joka pyörii pienessäkin tuulessa.

      • totanoin...
        aatu kirjoitti:

        Kariketta käytetään tietenkin molemmissa astioissa. Ylemmässä joka käytön jälkeen ja alemmassa isompana määränä, johon neste on tarkoitus imeyttää.

        Eikö tarkoituksena ole haihduttaa se neste isommasta matalasta altaasta taivaan tuuliin. Mitä järkeä sitä on sitoa johonkin puruun homehtumaan?

      • Aatu
        totanoin... kirjoitti:

        Eikö tarkoituksena ole haihduttaa se neste isommasta matalasta altaasta taivaan tuuliin. Mitä järkeä sitä on sitoa johonkin puruun homehtumaan?

        Karike alemmassa astiassa sitoo nesteen niin, että se ei haise. Ei se homehtumaan kerkiä. Haihtuminen vaatii kyllä tietyn peruslämpötilan ja se ei Suomen oloissa aina toimi.

    • mökin rakenteilla

      jospa kompostoisit ulosteet ja saisit multaa käyttöön..

      • biolan

        Eli ostimme pari vuotta sitten vanhan, kuivanmaan mökin. Huussi oli tyyppi "muovisaavi" kun meillä molemmilla on aika "pahanhajuisia muistoja" huussin tyhjennyspuuhista päätettiin että sitä lajia ei haluta enää. Ostettiin Biolanin kompostoiva "huussi" - vuosi sitten keväällä se sinne huussinrakenteisiin upotettiin ja käytön jälkeen tänä kesänä tuli tyhjennys ajankohtaiseksi. Pitkitettiin homman aloittamista juuri ed. mainittujen kokemusten perusteella mutta kun vihdoin oli pakko ryhtyä töihin hämmästyin miten helppoa se oli. Ei hajua, ei mitään joka edes olisi osoittanut että käsiteltiin huussin tuotoksia. Kuohkean oloista ja turpeen näköistä tuotetta lapioitiin alaluukun kautta ja koko homma oli ohi vartissa. Eli suosittelen lämpimästi.

    • hajuton huussi

      Mökillä on ollut käytössä neljä vuotta Biolanin kompostikäymälä. Kokemukset ovat olleet vain positiivisia. Huussissa ei haise ja tyhjennys helppoa ja hajutonta. Suosittelen.

      • hkjhkjh

        käytössä myös talvella?

      • täälläkin

      • käytössä
        hkjhkjh kirjoitti:

        käytössä myös talvella?

        jo kolme talvea ja neljä kesää ko. Biolanin kompostoiva. Toimii erittäin hyvin: ei haise ja kompostoituu hyvin. Keväästä syksyyn saa kyllä tyhjennellä vähän useammin kun porukkaa käy, mutta ei ole haissut eikä haitannut. Naapurilla on joku toinen "ekovessa", joka haisee ja tuottaa hemmetisti ISOJAKIN kärpäsiä meidänkin iloksi...
        p.s. kesäkukkaruukuissa se huussin suotoneste on todella hyvä lannoite: kukat kukkii aivan hulluna vieläkin, vaikka pakkaset alkavat jo nipistellä...

      • pa_ulus
        käytössä kirjoitti:

        mulla kans ollu tuo biolanin kompostikäymälä noin 4 vuotta käytössä, kesät talvet. Se on siitä kiva, että kompostoi skeidaa myös talvella. Vaikken yleensä tuotemerkkejä kehu niin ainakin tuo toimii vaikka olikin suolaisen hintainen.

    • Reilu meiniki

      Suosittelen käydä katsomassa baukkarissa myytävää kompostoivaa"revolveri" systeemiä. Toimii, eikä tarvi jätevellien kanssa taistella. Aivan oikeasti!

    • resupentti

      ...ja räjäytät annoksen riittävällä määrällä mustaruutia. Männävuosien kummelisarjasta löytyy opetusvideo asiaan.

    • Paskajaakko

      www.ekolet.com
      En halua toimia kenenkään ilmaisena markkinoijana mutta meillä noin 5v sitten kirjaimellisesti keitti yli pelata täysinä lelluvien kusi- ja paskasammioiden kanssa, noin selvällä suomenkielellä ilmaisten. Yritimme nimittäin myös omatekoista kahden astian kompostointia. Ei toiminut.Hankittiin tuo linkissä esitettävä revolverimalli ja siihen loppui paskaurakat. Eikä kaadeta enää sitä itseään maaperään, ulos lapioidaan parin vuoden väliajoin selkeää multaa.
      Voin kyllä suositella.

      • Niin Maailma pelastuu

        Meillä on kymmenen vuotta ollut sellainen systeemi, että kannellisen reiän alla on iso Orthexin saavi jonka pohjassa on reikiä ja joka on vuorattu isolla jätesäkillä - reikiä senkin pohjassa. Saavi on sementtisen matalan altaan päällä.
        Aina kun ekoveskiä käytetään, sinne vipataan itse oksista tehtyä haketta muutamia kourallisia.
        Ei se minusta pahalle haise. Ja tarpeeksi usein, ettei kuorma paina ja ole hankala käsitellä, käyn kottikärryllä kippaamassa koko "paukun" tavalliseen muoviseen kompostoriin joka on pyhitetty vain veskijätteille. Musta jätesäkki auttaa materiaalin siirrossa kompostoriin.
        Olen käyttänyt syntyvää multaa perennojen ja puiden lannoitukseen. Hyvää on.
        "Nesteistä" ei ole ollut mitään haittaa. Kun saavia olen vetänyt ulos tyhjäysreissua varten takaluukusta, on pöntön alla yleensä ollut ehkä kupillinen tai pari. Muu on haihtunut. Mitään "lilluvelliongelmia" ei ole ollut koskaan. Ja säkin sisältökin on suhteellisen kevyttä, ei siis märkää. Ja mökki on Pohjois-Suomessa.

      • miksi maksaa
        Niin Maailma pelastuu kirjoitti:

        Merkistä koska asia voidaan tehdä yksinkertaisesti.
        Helpoin ja halvin mitä olen nähnyt on tavallinnen 50litran saavi ja alla lasten perus-pulkka joka on täytetty hiekalla ja tämä toimii haihdutus astiana ja toimii todella hyvin.
        Hiekka on vaihdettavissa helposti kun ottaa narusta kiinni ja vetää perässään mieleiseen paikkaan mihin tarvitsee lannoitetta.
        Kiinteämpi on ihan melkein multaa mutta edellyttää sen kuivikkeen käyttöä ja sitä riittävästi.

      • Paskajaakko
        miksi maksaa kirjoitti:

        Meillä oli aiemmin samanlainen omatekoinen kompostointi. Kiinteän aineen astian alla nesteen haihdutusastia. Ei se kovin hyvin kuitenkaan toiminut, mukana myös haju, ja liian tiuha tyhjennystarve jolloin käsiteltiin puoliraakaa paskaa.

        Tossa "revolverissa" on pari pointtia jotka saa sen skulaamaan paremmin; säiliön iso koko, toimiva nesteen poissuodattuminen, riittävän tehokas ilmankierto- ja poisto ja että ulos otetaan normaalikäytössä 2-3v segmenteissään maatunutta tavaraa joka on jo aivan multaa.

        Ei siinä mitään rakettitiedettä ole mutta itse tehden on hankala väsätä noita yllä mainitsemiani, tässä ne on valmiiksi tiiviisti toisiinsa sopivina muovivaluina yhtenä umpinaisena pakettina (juu, on siinä se reikä kyllä mistä lasketellaan, tämä vitsinikkareille tiedoksi) joka vetää ilman huusin sisältä katolle.

    • Kaikki eläinten....

      ja ihmisten ulosteet kiertokulkuun menneet aikojen alusta asti. Sen kompostoituneen paskan voi sieltä montusta levitellä hajalleen metsään ja on vain hyödyllinen ravinne metsän kasveille.

    • Alempaan haihdutusastiaan kuohkeaa turvetta, joka on vaihdettava kerran/ tai kahdesti vuodessa, riippuen käytön määrästä. On kokemusta, ei haise. Ylemmässä astiassa on hyvä käyttää kuoriketta.
      Lisäksi istuinosan kontista kannattaa johtaa ilmanvaihtoputki huussin katolle.
      Mielestäni ihan toimiva systeemi ja vetää vertoja tehdastekoisille valmishuusseille...

    • rakentaja2

      Erotteleva huussiistuin on hyvä. Kun virtsan ohjaa putkea pitkin imetyskenttään, ei tule hajuja. Imetyskentän päälle ja alapuolelle kasvillisuutta jotkla käyttää ylimääräisen virtsan. Kiinteä jäte ei juuri haise kun käyttää kuiviketta. Halvin lienee separett-tuote.

      • erottelevaonhuono

        Erotteleva istuin on huono, kun asioilla käydessä hepinpää likoaa siellä kourussa ja aina pitää vessareissun jälkeen mennä pesulle.

    • wcwcwcwcwcwcwctytytytyty

      Hyviä vinkkejä!!!

    • Pieni_parannus

      Tuon aloittajan konstruktion (kaksi laastipaljua jne) saa melko hajuttomaksi kun laittaa siihen isompaan alareunaan letkulähdön ja johtaa nesteet ulos joko maahan imeytettäväksi tai vaikka ämpäriin josta litkun voi ajoittain kaataa kompostiin muhimaan.

    • dddd3

      Me laitetaan huussijäte aina vuodeksi kompostoitumaan lämpökompostoriin, ja toivotaan saavamme sen sieltä multana pois. Aika harvoin onnistuu, mutta sen jätteen kippaamme sitten aina johonkin van.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe