Hei, tämä voi kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta luulen kuulleeni ihtiriekon rääkyvän. Tämä tapahtui Juhannuksena. Olin keräämässä kukkia taikoja varten (en usko taikuuksiin, mutta perinteen vuoksi) koivumetsässä. Oli aika valoisaa ja kaunista, ja mieleeni tulivat ajatukset Juhannuksen taianomaisuudesta ja sen merkityksestä muinaisille ihmisille. Olin siis valmiiksi "lautautunut" taianomaiseen tunnelmaan, mutta aivan toisenlaiseen mitä oli tulossa.
Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta, kun yllättäen kauhea rääkäisy kuului aika läheltä minua. Se muistutti lapsen itkua, mutta myös eläimen ääntä. Jollain tapaa ääni oli kuitenkin ontto, ikään kuin kuollut. En tiennyt tarkalleen mistä se kuului. En nähnyt ketään, joten luulin sen tulevan puun takaa. Pelästyin tietysti pahan kerran ja hypähdin vastakkaiseen suuntaan, mutta päästyäni takaisin tolkkuihini päätin kuitenkin katsoa, mistä ääni tuli. Kiersin varovasti ja aika kaukaa sen koivun, minkä takaa luulin äänen kuuluneen. No ei siellä mitään ollut.
Kun poistuin paikalta, meinasi sydämeni pysähtyä, sillä kuulin äänen uudestaan. Tällä kertaa se vielä tuli aivan toisesta suunnasta, jotakuinkin edestäni, jossa oli tiheää kuusikkoa. Rääkyjä, mikä lie, oli siis kiertänyt eteeni. Tässä vaiheessa juoksin, kunnes olin päässyt toiseen maastoon (mäntykankaalle).
Mikä hemmetti siellä metsässä rääkyi? Tuli tässä mieleeni vanha tarina, että surmattu ja kastamaton, metsään haudattu vauva huutaa vääryyttä. Se oli ihtiriekko.
Rääkyikö ihtiriekko?
9
2902
Vastaukset
- hannu hoo
Mutta ei siltikään kannata sekaantua noituuteen, vaikka se ehkä olisikin vain pyhäkoulumaisen viatonta juhannustaikuutta....Saattaa oikeesti Paholainen silloin lähettää joitain demoneja sulle kuiskimaan...tiiätkai jutut niistä satanisteista jokka on kuullu askeleita ja muuta kammottavaa
Kun käytit sanontaa "rääkyi" ja sanoit muistuttaneen lapsen itkua, kyseessä oli melkoisen varmasti supikoira. Sillä on sellainen ääni. Myös ketun huuto on karmea kuulla synkässä metsässä, mutta se on enemmän tosiaan huuto.
- ^ö^
Rantapiru ?
- Taivaankyynel
Metsässä pikkutyttönä oudon äänenLöysin metsiköstä puuhun naulatun alkeellisen tuulikanteleen.Toisella kertaa aikuisen kaksi kertaa kuullut rääkynmisen kaltaista ääntä.Tuuli hankasi lähekkäin kasvavien puiden runkoja yhteen.Olisit tutkinut paikan kunnolla.Kaikelle löytyy järjellinen selitys.Metsän rauhassa yhtäkkinen ääni kuulostaa kyllä karmealta.
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Melko varmasti se oli kettu, kettu rääkyy sydäntäsärkevänkammottavasti.
- rääkyy
aika ihanasti
- Pöllön
Kutsuvan?
- Liekkiölapsi
Minäkin olen kuullut järkyttävää, selittämätöntä parkumista. Ääni tuli kesämökkinämme olevan vanhan maalaistalon aitan takamaastosta, synkästä metsiköstä. Kyllä se lähinnä muistutti vauvan itkua. Kolmesti olen kuullut, kerran kesti pidempään.
Ainoat keksityt luonnolliset selitykset ovat, että tuuli ulvoo aitan kattorakenteissa, tai että kelohonka narisee. Olen tosin kuullut molempia, eivätkä ne paljoa muistuta tätä parkua. Aitta ja varsinkin se metsä ovat muutenkin aavemaisia paikkoja, enkä siellä paljon yöaikaan liiku.
Näin myös kerran sivusilmällä aitan reunalla seisovan pitkän miehen(?) hahmon, mutta näille "varjoihmisille" taitaa kyllä olla psykologinen selitys.- kauhukas
Joo, kyllä löytyy aivan uskottava selitys ihmisen psyykkeestä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Varjoihmiset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845157Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.253480Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j382828Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin91972Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581820- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2631476- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441356Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731078