Tunnin perehdytys

työhön

ja sitten vastaamaan kohteesta yksin.
Sellaisen työhön perehdytyksen sain Solilla. Perehdytykseen sisältyi lähinnä kohteen esittely ja siivouskomeron sijainti.

Olen joskus vuosia sitten tehnyt vastaavaa hommaa ja silloin mukanani oli perehdyttäjä ja näytti kädestä pitäen millä pestään mitäkin ja miten työ kannattaa ergonomisesti tehdä.
Teimme yhdessä töitä muutaman päivän.

Minua pistää todella vihaksi, että ei viitsitä vaivautua opastamaan kunnolla.
Sitten tulee helposti pyyhittyä väärillä pyyhkeillä ja pesuaineilla. Puhumattakaan siitä, että kohteessa ei ole siivoustyön kannalta olennaisia välineitä. Onko koskaan ollutkaan?

Kun yritin pomolle soittaa saunanpesuvehkeistä, niin tämäpä ei vastannut kun joskus iltapäivällä.
Kohteessa kun oli yksi punainen hankaussieni, jolla olisi pitänyt pestä koko sauna.
Kumisaappaitakaan ei kohteessa ollut ja kengät kastuivat. Mukava olikin sitten loppupäivän litimärissä kengissä tallustaa.
Roskapussit oli loppu ja liivi jolla olisin swepit kantanut, oli rikki.
Työpäivän päätteeksi jouduin pesemään kädet yleispesuaineella, kun saippuasta ei ollut tietoakaan.

Onhan tietenkin selvää, että minun itseni pitäisi vaatia ja aionkin vaatia asianmukaisen perehdytyksen ja välineet. On vaan raivostuttavaa alkaa ensi töikseen vaatimaan perusasioita.

Siivouskomerosta haeskelin jonkinlaisia ohjeita (esim. liinojen suhteen) mutten löytänyt sieltä sekamelskasta mitään.

En vaan jaksa ymmärtää, että tämänkaltaisia firmoja on nykypäivänä olemassa :/

23

4455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitkä perehdytys

      sulla, nykyään yleensä vain muutaman minuutun.

    • Työnantaja

      Tulin sattumoisin lukemaan työntekijöiden kokemuksia siivouksesta. Tämä johtuu osaltaan siitä että toimin itse siivousalalla. Kokemuksesi kuulostaa kyllä aika huonolta.
      Toki varmaan joka paikassa perehdytyksessä voi
      olla joskus vaikeuksia. Mutta kyllä työntekijälle täytyy hieman enemmän kyllä opettaa. Toivottavasti homma siitä tokenee ja paranee. Jos ei tokene niin vaihda firmaa. Töitä on kyllä tarjolla. Meilläkin on paikkoja auki koko ajan.

      Toivotaan että asiat parantuvat

      • ja siivousvälineet

        ettei noin perusasioihin tarvitse opastusta? Oletan ettet ainakaan mtään tutkintoa omaa tai kokemusta siivoustyöstä jos et materiaaleja tunnista ja niiden hoitotapoja tiedä.

      • ihmisestähän tässä
        ja siivousvälineet kirjoitti:

        ettei noin perusasioihin tarvitse opastusta? Oletan ettet ainakaan mtään tutkintoa omaa tai kokemusta siivoustyöstä jos et materiaaleja tunnista ja niiden hoitotapoja tiedä.

        oli kysymyskin.

        Luuletko, että ihminen tietää minkä värisellä liinalla siivousalalla pestään esim. paskahuusin pytty, jollei kukaan sano sitä hänelle?

        Ammattikoulutettu ihminen on tietysti eri asia asiantuntemuksessaan.

      • Apua
        ihmisestähän tässä kirjoitti:

        Eiköhän ne voi vaihdellakin työpaikkakohtaisesti?

      • solinorja
        Apua kirjoitti:

        Eiköhän ne voi vaihdellakin työpaikkakohtaisesti?

        hehee..kyllä olis meikäläisen kohteessa suhteellisen hankalaa työnteko jos rätti pitäisi aina valita värin perusteella, on rätit niin kortilla että sais välillä heittää niitä pesukoneeseen:) ..ja myönnän kyllä ihan suoraan ettei kukaan mulle edes koskaan ole kertonut millä värillä mitäkin pestään! Perehdytys kun oli "hieman" puutteellinen: pari tuntia hommia niin, että esimies kyllä oli samassa rakennuksessa (ei siis tehnyt töitä kanssani..) sanoi vaan et mee tuonne ja ala hommiin! ja seuraavalla kerralla samassa kohteessa perehdytin sitten taas uuden työtekijän kohteeseen..tasokasta!

      • työpaikoilla
        Apua kirjoitti:

        Eiköhän ne voi vaihdellakin työpaikkakohtaisesti?

        on otettu käyttöön monissakin paikoissa hygienia syistä.Riippuen paikasta aika yleistä ainakin laitossiivouksessa(Esim.koulut,toimistot,ym vastaava)on että SININEN:kalusteet ja muut tasopinnat PUNAINEN:käsienpesualtaat,wc-ja pesutilojen taso-ja pystypinnat KELTAINEN: wc-istuimet.Sairaaloissa VIHREÄ:Steriili SININEN:puhdas PUNAINEN:likainen KELTAINEN:infektoitunut.Elikkäs jotain tähän tapaan.Kaikista parastahan olisi jos koodauksesta ei olla varmoja,niin käytät aseptista työjärjestystä,taitetulla(joko kahdeksan tai useampi pinta)valmiiksi kostutetulla pyyhkeellä ja kun kaikki pinnat on käytetty niin pyyhe pois pesuun ja uusi tilalle.Pyyhkeiden pesu 90-asteessa,niin varmasti ovat hygieenisiä uutta käyttöä varten.

      • Oikeesti edes perusasiat pi...
        solinorja kirjoitti:

        hehee..kyllä olis meikäläisen kohteessa suhteellisen hankalaa työnteko jos rätti pitäisi aina valita värin perusteella, on rätit niin kortilla että sais välillä heittää niitä pesukoneeseen:) ..ja myönnän kyllä ihan suoraan ettei kukaan mulle edes koskaan ole kertonut millä värillä mitäkin pestään! Perehdytys kun oli "hieman" puutteellinen: pari tuntia hommia niin, että esimies kyllä oli samassa rakennuksessa (ei siis tehnyt töitä kanssani..) sanoi vaan et mee tuonne ja ala hommiin! ja seuraavalla kerralla samassa kohteessa perehdytin sitten taas uuden työtekijän kohteeseen..tasokasta!

        olla hallussa. Työpaikan seinältä löytyy yleensä kyllä paikan käyttämät värikoodit jos se on jotenkin poikkeava. Minimissään sieltä löytyy ne siniset ja punaiset pyyhkeet. Tietysti se vaatii, että pomokin tajuaa jotain siivouksesta ja työntekijä kanssa...
        Ja vielä vaaditaan 10e alkupalkkaa tuolla tietotaidottomuudella... Jotain realismia pitäisi olla.

      • nostaa ammatin arvostusta
        ihmisestähän tässä kirjoitti:

        oli kysymyskin.

        Luuletko, että ihminen tietää minkä värisellä liinalla siivousalalla pestään esim. paskahuusin pytty, jollei kukaan sano sitä hänelle?

        Ammattikoulutettu ihminen on tietysti eri asia asiantuntemuksessaan.

        ja palkkausta niin kannattaisi varmaan alkaa siivoojien koulutuksesta.

      • Pro siivous
        nostaa ammatin arvostusta kirjoitti:

        ja palkkausta niin kannattaisi varmaan alkaa siivoojien koulutuksesta.

        siivoojien taistoon ammattiolojen parantamiseksi. Ei kymppiä olla vaatimassa osaamattomuudelle suinkaan!

        Miten tämän asian oikein tikusta vääntäisi, että se aukenisi?

        Kun vakituiset siivoojat lähtisi Oikeutta Siivoojille -liikkeen toimintaan mukaan, saataisiin kiinnitettyä yleisesti huomio ammatin epäkohtiin, joita on mm. palkkaus ja osalla kouluttamattomuus. Jos asioista vain keskustelupalstoilla jupistaan, ei se johda mihinkään. Piste.

        Hirvittää mihin ollaan menossa ja ollaan jo, kun ulkomaalaiset osaamattomat valloittavat siivoustyöpaikat. Helsingin kaupunkikin on niin monikulttuurista niin monikulttuurista imagoa havittelemassa ja palkkaa siivouksesta mitään tietämättömiä ulkomaalaisia miehiä siivoukseen, jonka tasoa olen nähnyt, kauhistellut ja joutunut sotkujaan kädet kipeänä jynssäämään! Voisin kertoa karmeita tarinoita aiheesta. Eihän tämän tason työntekijä mitään kymppiä ansaitsisi. Ammatin perustason tiedot ja taidot pitää ehdottomasti hallita.

        Nythän kaupunki on alkanut kouluttaa työllisyyskurssein ulkomaalaisia siivoojiksi, mutta ei se hyödytä niitä, jotka ovat jo siivoushommissa, koska kurssit on tarkoitettu työttömille.

      • solinorja
        Oikeesti edes perusasiat pi... kirjoitti:

        olla hallussa. Työpaikan seinältä löytyy yleensä kyllä paikan käyttämät värikoodit jos se on jotenkin poikkeava. Minimissään sieltä löytyy ne siniset ja punaiset pyyhkeet. Tietysti se vaatii, että pomokin tajuaa jotain siivouksesta ja työntekijä kanssa...
        Ja vielä vaaditaan 10e alkupalkkaa tuolla tietotaidottomuudella... Jotain realismia pitäisi olla.

        nimikkeeltään palveluohjaaja ja tuohan ei taas kerro mitään mistään... Työntekijän on aika hankala olla asiosta perillä jos esimiestä ei pätkänkään vertaa kiinnosta edes perehdyttäminen!!

        Jos esimies lyö vaan sangon käteen joka sisältää ties mitä epämääräistä ruttuista lumppua (jotka siis olivat ns.siivousliinoja..) niin ei tule värikoodaukset ihan ekana mieleen vaan lähinnä se että kumoanko sangon sisällön suosiolla roskiin vai todellako näillä pitää siivota?!? Itse olen sitten itseni perehdyttänyt ja monta muutakin työntekijää ja kohteessa ovat minuun tyytyväisiä:) tottakai tervettä järkeä saa siivousliinojen suhteen käyttää, se nyt on selvääkin ilman koulutustakin ettei wc-rätillä lähdetä pöytiä pyyhkimään jne...

      • koulutus
        Pro siivous kirjoitti:

        siivoojien taistoon ammattiolojen parantamiseksi. Ei kymppiä olla vaatimassa osaamattomuudelle suinkaan!

        Miten tämän asian oikein tikusta vääntäisi, että se aukenisi?

        Kun vakituiset siivoojat lähtisi Oikeutta Siivoojille -liikkeen toimintaan mukaan, saataisiin kiinnitettyä yleisesti huomio ammatin epäkohtiin, joita on mm. palkkaus ja osalla kouluttamattomuus. Jos asioista vain keskustelupalstoilla jupistaan, ei se johda mihinkään. Piste.

        Hirvittää mihin ollaan menossa ja ollaan jo, kun ulkomaalaiset osaamattomat valloittavat siivoustyöpaikat. Helsingin kaupunkikin on niin monikulttuurista niin monikulttuurista imagoa havittelemassa ja palkkaa siivouksesta mitään tietämättömiä ulkomaalaisia miehiä siivoukseen, jonka tasoa olen nähnyt, kauhistellut ja joutunut sotkujaan kädet kipeänä jynssäämään! Voisin kertoa karmeita tarinoita aiheesta. Eihän tämän tason työntekijä mitään kymppiä ansaitsisi. Ammatin perustason tiedot ja taidot pitää ehdottomasti hallita.

        Nythän kaupunki on alkanut kouluttaa työllisyyskurssein ulkomaalaisia siivoojiksi, mutta ei se hyödytä niitä, jotka ovat jo siivoushommissa, koska kurssit on tarkoitettu työttömille.

        Aivan, luitteko alkuviikosta Hesarista niin kaikki Solin maahanmuuttajasiivoojat on koulutukseltaan opettajia, lääkäreitä ja ballerinoja ym. Tuskin ovat kotimaassaan edes itse kotiaan siivonneet, suomalainen pesurättien väritys on taatusti täysin vieras asia. Siivoojan ammattitaito ei kehity hetkessä ilman koulutusta.

    • Eräs palveluohjaaja

      Ennen tulemistani nykyiseen työpaikkaan (valtiolla) palveluohjaajaksi, perehdytys oli ollut kuulemma yhden päivän ajan kestänyt siivoussessio esimiehen kanssa eli yhdessä juokseminen alueen läpi, se siinä. Siis ei erityisesti opastusta, vaan yhdessä siivoamista. Edelleen työpaikkani esimies ei ymmärrä perehdytyksen tärkeyttä, väheksyy sitä ja tulee hösäämään siihen omalla tyylillä (= pilaamaan koko jutun). Minä varaan viikon uuden siivoojan kanssa. Esimies käy kuitenkin jo edellisellä viikolla juoksemassa alueen läpi esitellen sen uudelle siivoojalle...raivostuttavaa. Tämä on hänen perehdystyyli.

      Olen siivousalalla aika tuore tapaus ja ihmettelen edelleen, miten surkeasti tällä alalla perehdytetään. Aivankuin esimiehillä ei olisi mitään ammattimaista käsitystä siitä, mitä hyötyjä perehdyttämisestä on.

      Olen siis noin viikon siivoojan mukana, jos siivooja on täysin uusi talossamme. Olen koko viikon siivoojan mukana hänen siivousalueellaan, mutta jos siivous alkaa sujua nopeastikin mallikkaasti, en ole koko viikkoa "niskaan hönkäämässä". Näytän, miten vessa siivotaan, mikä on tärkeintä kahvihuoneissa/pukkareissa/labroissa, siivoustiheydet, ergonomiaa, niksejä, pyykkihuolto, puhdistusaineet, annostukset jne. Tarkkailen siivoustaitoja ja työntulosta. Näytän työterveyden ja varmistan, että siivooja pääsee varmasti aamulla sisään ja osaa leimata, olen vaikka ovella vastassa. Kuukauden-kahden aikana opetellaan myös yhdistelmäkoneen käyttö ja vähitellen muiden koneiden käyttöä. Jos tulija on maahanmuuttaja, käytän perehdyttämiseen enemmän aikaa, yleensä opetan perehdyksen aikana myös suomea.

      Pidän perehdyttämisestä, nautin siitä. Valitettavasti nykyisessä työpaikassani minua ei kovastikaan arvosteta eikä kykyihini luoteta, mutta en oikein uskalla lähteä muuallekaan koska alalla on niin paljon epäkohtia.

      • lhuoltaja

        Tuontyyppinen perehdytys on suunnattu selkeästi sellaiselle joka ei ole käynyt mitään laitoshuoltaja tvast. koulutusta. Ootkohan tehnyt paljon siivoustyötä jos ole tuoretapaus mutta kuitenkin heti ohjaajan ominaisuudessa toimit alalla. Vaikka itselläni onkin vain laitoshuoltajan paperit huomannut ettei moni siivoustyönohjaaja tai esimieskään välttämättä niin oikein neuvo ne usein antaa ymmärtää olevansa pätevämpiä kuin ovat. Tänään kuulin työkaverilta, että eräskin esimies joka esittää pätevämpää kuin on oli kyllä opiskellut tutkinnon pomon hommiin muttei ollut läpäissyt näyttöjä silti käyttäytyy kuin olisi jo kaikki suoritettuna.

      • PEREHDYTYKSESSÄ
        lhuoltaja kirjoitti:

        Kyllä uuden siivoojan kanssa aikaa menee,varsinkin,jos vähän alalla ollut.Ensin kuiten pitäisi esitellä uusi työntekijä talon sisäisille asiakkaille,käydä läpi työpaikan toiminnan tarkoitus,ulkoiset asiakkaat,palvelut,talon tilat ja tavat,jonka jälkeen ennen varsinaista työnopastuksen aloittamista selvitetään jo olemassa olevat valmiudet työhön.Niiden perusteella lähdetään eteenpäin opastamaan työtä ergonomisesti,työturvallisuus huomioiden.(mm.työvälineet ja aineet,joista käyttöturvallisuustiedotteet nähtävillä)Koneita en tosin ottaisi mukaan työhön,ennenkuin muu työn hallinta on varmistettu.Muutenkin pitäisi mennä asia kerrallan eteenpäin ja käydä palautekeskusteluja jo läpikäydyistä töistä.Näin varmistetaan opastuksen onnistuminen.ja niin edelleen...Sanoisin kyllä,että onhan hienoa,jos joku jaksaa opastaa uusia työntekijöitä,vaikka ei siitä kiitosta tai arvostusta esimieheltä saisikaan.Ja se että,tämä"perehdyttäjä"jos hänellä ei siihen ole koulutusta tai on lyhyt kokemus siivousalalta,hallitsee kumminkin työnopastuksen noinkin hyvin,kuin mitä kirjoitti,niin kannattaisiko lähteä kouluttautumaan alalle,silloinhan olet varmistanut oman osaamisesi.Samalla tulisi myös suoritettua koneajokortti,joka työnopastajalla pitäisi olla.Mukavaa jatkoa tälle"perehdyttäjälle"sinun toimintasihan jo kertoo,että ainakin välität työtovereistasi.Terv.siivoustyönohjaaja opiskelija.

      • lhuoltaja
        PEREHDYTYKSESSÄ kirjoitti:

        Vastasit minun kirjoitukseeni joten oletan, että tuo kirjoitus suunnattiin minulle. Joten kirjoitan hieman lisää... nyt selvisi se, ettet vielä ole valmistunut siivoustyönohjaajaksi vaan vasta opiskelet tutkintoon. Vaikka kirjoitit tuolla aiemmin kuin jo täyspätevänä kirjoittaisit. Et ainakaan tiennyt sitä, että laitoshuoltajankin tutkintoon kuuluu siivouskoneiden ajokortti. Ilmeisesti opiskelet ohjaajaksi ilman laikkaripohjaaja ja suoritat opiskelun aikana lyhyet näytöt ylläpito-ja perussiivouksistakin.

        En oikein ymmärtänyt nimititkö minua vaik ketä perehdyttäjäksi. Tarkoitus oli minulla vain ohimennen kommentoida, että noin syvällistä perehdytystä ei tarvittaisi jos palkattaisiin päteviä työntekijöitä koska heitäkin on. Mieluummin vaan moneen paikkaan otetaan jotain lyhyt kursseja käyneitä joissa ei senkummemmin näyttöjä ole vaan kaikki saavatt paperin kurssista. Sitten ihmetellään kun mikään ei pelaa.

      • _____**

        Juu siivoustyötä tehnyt olen hmm...6 vuotta ja nyt ihan ylikoulutettuna palveluohjaajana. En jaksa alkaa nyt yksitellen selvittämään, miten olen kaikki 20 uutta siivoojaamme perehdyttänyt, kerroin vaan tuon minun periaatteen perehdyttämisessä.

        "Vaikka itselläni onkin vain laitohuoltajan paperit huomannut ettei moni siivoustyönohjaaja tai esimieskään välttämättä niin oikein neuvo tai usein antaa ymmärtää olevansa päteävämpiä kuin ovat." Oliko tämä piikiksi minulle vai yleensäkin?

        Minä kyllä olen ihan pätevä, ehkä ylipätevä, jos olen oikein ymmärtänyt mihin koulutukseni pitäisi tähdätä enkä yritä olla yhtään mitään muuta enempää kuin mitä olen. Näin teen työni. Eikö se ole positivista, että pidän perehdyttämisestä ja haluan hoitaa sen kunnolla? No, sen olenkin huomannut, että siivousala on täynnä juuri tällaisia ajatuksia, mitä suustasi päästit. Epäilyä, panettelua, kettuilua, piikittelyä, mollaamista, kateutta...missä on tämän alan yhteishenki?

      • Eräs palveluohjaaja jälleen

        On tämä uskomatonta tämä siivousalala tapahtuva kettuilu. Kerron, että pidän perehdytyksestä ja miten sen teen, heti alkaa tämä ihme epäily ja panettelu.

        Sinulle siivoustyönohjaaja opiskelija. Olen siivonnut noin 6 vuotta ja kouluja käynyt lähes 4 vuotta alalle. Eiköhän se jo riitä? Tottakai opetan talon tavat sun muutkin, mutta en nyt jaksanut alkaa niin yksityiskohtaisesti tässä asiaa selvittämään.

      • ...lisäys
        lhuoltaja kirjoitti:

        Vastasit minun kirjoitukseeni joten oletan, että tuo kirjoitus suunnattiin minulle. Joten kirjoitan hieman lisää... nyt selvisi se, ettet vielä ole valmistunut siivoustyönohjaajaksi vaan vasta opiskelet tutkintoon. Vaikka kirjoitit tuolla aiemmin kuin jo täyspätevänä kirjoittaisit. Et ainakaan tiennyt sitä, että laitoshuoltajankin tutkintoon kuuluu siivouskoneiden ajokortti. Ilmeisesti opiskelet ohjaajaksi ilman laikkaripohjaaja ja suoritat opiskelun aikana lyhyet näytöt ylläpito-ja perussiivouksistakin.

        En oikein ymmärtänyt nimititkö minua vaik ketä perehdyttäjäksi. Tarkoitus oli minulla vain ohimennen kommentoida, että noin syvällistä perehdytystä ei tarvittaisi jos palkattaisiin päteviä työntekijöitä koska heitäkin on. Mieluummin vaan moneen paikkaan otetaan jotain lyhyt kursseja käyneitä joissa ei senkummemmin näyttöjä ole vaan kaikki saavatt paperin kurssista. Sitten ihmetellään kun mikään ei pelaa.

        Tiesin kyllä,että laitoshuoltajan tutkintoon kuuluu viiden koneen ajokortti,siivoustyönohjaajalle useampi vitosen arvosanoilla.Ja olen kyllä suorittanut laitoshuoltajan ammattitutkinnon kaksivuotisella koulutuksella.Enkä ole tänne aiemmin kirjoitellut,mielenkiinnolla kyllä lukenut tätä palstaa.

      • kaikille :)
        _____** kirjoitti:

        Juu siivoustyötä tehnyt olen hmm...6 vuotta ja nyt ihan ylikoulutettuna palveluohjaajana. En jaksa alkaa nyt yksitellen selvittämään, miten olen kaikki 20 uutta siivoojaamme perehdyttänyt, kerroin vaan tuon minun periaatteen perehdyttämisessä.

        "Vaikka itselläni onkin vain laitohuoltajan paperit huomannut ettei moni siivoustyönohjaaja tai esimieskään välttämättä niin oikein neuvo tai usein antaa ymmärtää olevansa päteävämpiä kuin ovat." Oliko tämä piikiksi minulle vai yleensäkin?

        Minä kyllä olen ihan pätevä, ehkä ylipätevä, jos olen oikein ymmärtänyt mihin koulutukseni pitäisi tähdätä enkä yritä olla yhtään mitään muuta enempää kuin mitä olen. Näin teen työni. Eikö se ole positivista, että pidän perehdyttämisestä ja haluan hoitaa sen kunnolla? No, sen olenkin huomannut, että siivousala on täynnä juuri tällaisia ajatuksia, mitä suustasi päästit. Epäilyä, panettelua, kettuilua, piikittelyä, mollaamista, kateutta...missä on tämän alan yhteishenki?

        jotka jaksaa ja viitsii perehdyttää tai muuten opastaa uutta työntekijää,kaikki kun on ollut aloittelijoita jossain vaiheessa.itse aloitin toimistosiivoojana ilman koulutusta alalle,tunnin perehdytyksellä.käytiin kyllä läpi ihan asiallisia juttuja palveluohjaajan kanssa,mm. miten vessa siivotaan,työasennot jne.silti olisin kaivannut,että vaikka kokeneempi työntekijä olisi siivonnut kanssani edes pari ensimmäistä päivää.alku olikin melko takkuista,siivosin vuoroin liian tarkasti tai liian suurpiirteisesti,mitoitus oli tiukka ja oli vaikea hahmottaa,mikä on tärkeää ja minkä asian voi jättää vähemmälle.
        onneksi kohteessa oli toinen,paljon kokeneempi siivooja,joka ei tietty omilta töiltään varsinaisesti ehtiny perehdyttää,mutta jolta sain kullanarvoisia vinkkejä,joita en itsekseni olisi hoksannut.
        tämän tunnin mittaisen sinänsä asiallisen perehdytyksen jälkeen ainoa "ohje" työnjohdon puolelta oli,että mun pitäisi siivota nopeammin.yritin sitten kysellä,että miten käytännössä tämä tapahtuu,mutta he vain hokivat "nopeammin".kyllähän sitä nopeutta tuli lisää ajan myötä,mutta olen joskus miettinyt,että kunnon perehdytyksellä alku olisi ollut paljon,paljon helpompaa.joten arvostan todella heitä,joilla oikeasti on halu opastaa aloittelevaa työntekijää.
        nyt olen jo toisessa kohteessa töissä,mutta sieltä jäi mieleen myös,että siivoojien on pidettävä yhtä.sain alkuun aika paljon valituksia joiden merkeissä esimiehet silloin tällöin ottivat yhteyttä,mikä onkin aivan oikein.kuitenkin olin tunnollinen ja ahkera,ja kohteen toinen,kokeneempi siivooja jaksoi aina puolustaa mua pomoja "vastaan",näki kai että sentään yritän...tarkoitan kai sanoa,että mollaamisen sijaan uusia työntekijöitä pitäisi kannustaa,näin säilyy motivaatio alalle,ja he mahdollisesti siirtävät sen taas uusille tekijöille.

    • rsgrgr

      Itsekin olin ollut pari viikkoa töissä kerroshoitajana, kun minun piti jo näyttää uudelle harjoittelijalle (ei ollut ollut päivääkään töissä), mitä pitää tehdä. Siis oikeasti, pari viikkoa ja minun oletettiin olevan jo niin hyvä, että voin opastaa muita! Meille annettiin rutkasti huoneita ja oletettiin, että tekisimme ne yhtä nopeasti kuin pätevät työntekijät (eli vartissa). Harjoittelijalla meni n. puoli tuntia puolikkaan huoneen tekemiseen, eli kohta olimme pulassa. Pomo sanoi neljän maissa (työaika oli alkanut yhdeksältä): "Jaa no, kyllä te varmaan pärjäätte", kun oli vielä monta huonetta jäljellä. Kohta harjoittelija lähti kotiin ja minä puurasin huoneita puoli kuuteen asti. SOLin perehdytyksiä ei juuri voi kehua, kun koko ajan on niin valtava kiire...
      Ei kyllä 9 kk työnteon jälkeen ole hirveästi hyvää sanottavaa firmasta. Töihin piti tulla joka aamu 20 minuuttia ennen varsinaisen työajan alkamista, eikä siitä ajasta saanut palkkaa, vaikka siihen kuului selkeää työntekoa, kuten pesuaineiden laittamista ja erilaisten tarvikkeiden hakemista ympäri taloa hotellikärryihin. Lisäksi 8 tunnin työpäivän aikana sai pitää vain puolen tunnin tauon, vaikka laissahan sanotaan, että 8-tuntisena päivänä on saatava pitää taukoa yhteensä tunti. Töihin ottivat lähinnä naiiveja teinejä, jotka eivät tiedä oikeuksiaan (minäkin olin sellainen), kukaan aikuinen ihminen ei viihtynyt talossa paria viikkoa kauempaa. Hyviä puolia SOLissa olivat hyvät ja useasti toistuvat työpaikkabileet, hyvä tuntipalkka (9,2e/h) ja se, että firmassa oli kunnon työnteon meininki.

      • Helllewi

        "Lisäksi 8 tunnin työpäivän aikana sai pitää vain puolen tunnin tauon, vaikka laissahan sanotaan, että 8-tuntisena päivänä on saatava pitää taukoa yhteensä tunti." Missä laissa näin sanotaan? Kannattaa ensin selvittää asioita, ennen kuin kirjoittelee tänne. www.finlex.fi

    • sol:lin siivooja

      että kyseisessä firmassa pitää kaikki vaatia itse muuten ei saa mitään.Tuossa sinun kohteessa on vissiin ollu joku vähemmän ammattitaitonen aikaisemmin siivoamassa eikä ole siks osannut vaatia kunnon välineitä tai sit se on ollu niitä vanhan kanssakunnan siivoojia jotka siivoaa joka paikan yhdellä rätillä ja mopilla ja joka paikaan kannetaan vedet mukana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      277
      3090
    2. 201
      2876
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      70
      2464
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      221
      1936
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1378
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      160
      1213
    Aihe