Kotikoulu ja vastustus

faija

Vastustus on ankara.Lapsi sai koululautakunnan luvan kotiopiskeluun mutta kaksi koulun opettajaa ja koulupsykologi teki lastensuojeluilmoituksen, että lapsi syrjäytyy ja sosiaaliset kontaktit häviää.

Ei hyvää päivää.Oli kai heille liikaa, että kritisoin heitä ja järjestelmää :D

20

2524

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Että joku viranomainen

      jolla on vastuullaan opetus (opettaja) ja terveydenhuolto (psykologi)
      voivat näin voimakkaasti (lastensuojeluilmoitus)
      ja ankarastikin tälläisessa koulunkäynti tapa -asiassa puuttua perheen asioihin.

      Oiskos tuo Feeniks koulu mitään taikka Steiner koulu ? Ja onhan noita muitakin vaihtoehtoja eri koulujen suhteen olemassa. Ihan vain vastavetona tähän viranomaisten teidän perheen lapsen koulunkäynti asiaan puuttumisena, että se voidaan järjestää tarvittaessa muutoinkin
      (eivätkö nämä samaiset "ilmoittelijat" juuri ole leimanneet lapsenne omissa kannanotoissaan
      ja lausunnoissaan aiemmin, mikäli olet jo aiemminkin palstalle asiastanne kirjoittanut)

      Kotikoulu ei ole lastensuojeluilmoituksen tekoon mikään hyväksyttävä syy.
      Sittenhän jokaisesta kotona koulua käyvästä ja opiskelevasta lapsesta tai nuoresta
      olisi tehtävä lastensuojeluilmoitus
      (syrjäytyminen, hah /ja mistä, kouluelämästäkö...
      ja sosiaalisten kohtaktien häviäminen, pah/ ja kenen kontaktien kanssa; opettajienko.....)

      • faija

        Ovat joko tietämättömiä realimaailmasta ja kaavoihin kangistuneet :) Kostavat vaan sitä, että otan lapseni kiusaamisen takia kotiin ja hänellä on paine vapaa ympäristö :)Kritiikki on toisille myrkkyä ja kun se on vielä perusteltua:)

      • kun perusopetuslaissa
        faija kirjoitti:

        on kohta, jonka mukaan lapsella ON LUPA JA MAHDOLLISUUS myös kotiopetukseen. Ja tiedän ihmisiä, jotka ovat siten suorittaneet peruskoulun.

        Minulle selitettiin, että silloin anotaan lapselle käsittääkseni opetusvirastosta lupa ja opettajaa kotiopetukseen. Käytännössä homma toimii niin, että opettaja käy joko kotona tai jossain muussa sovitussa tilassa (vaikka koululla) antamassa lapselle opetusta 2-3 viikkotuntia.

        Tällaisestako on kyse?

      • faija
        kun perusopetuslaissa kirjoitti:

        Lupa on kyllä ja aivan tuore :)

        Kävi lapsus, siis ihan kotiopetus kotona ja valvova opettaja on määrätty ja hän katsoo opintojen etenemisen siten kun sovitaan. Eli joka viikko tai 3kk välein tai 6kk välein. Eli kaikki sitoomukset koluun ja toisin päin on purettu. Kunhan vaan opetussuunnitelmaa noudatetaan. Muuten vapaa oppimistapa.

    • kysyä, että kenen

      sana tuossa nyt painaa?

      Kysy sosiaaliasiamieheltä, mitä mieltä hän on tilanteesta. Ja voisi tietty ottaa yhteyden myös asianajajaan. Täysin mielivaltaiselle touhulle kyllä vaikuttaa.

      • faija

        Soitin kahdelle asianajalle ja sain kalasteltua tietoa. Jopa ilmaiseksi ja he sanoivat, että mystinen juttu kyllä ja ei ole perusteita LS- ilmoituksiin. Kehoittivat ottamaan yhteyttä oikeusaputoimistoon koska meillä ei ole varaa heidän palkkioihin 190e/h. Mutta kiitos heille, että kuuntelivat ja antoivat neuvoja kun kysyin asioita. vaikka se laskutus on heillä myös puhelimessa :) Eivät veloittaneet :)

        No huomenna taas päivä uus ja kotikoulu alkaa. Sehän se pääasia on, että homma hoituu ja lapsella on mukava olla.:)

      • kiinnostaa,,

        Minäkin olen ollut lakimieheen yhteydessä, on ollut koulukiusaamista puolin ja toisin, ls-ilmoituksia ym
        Opettaja puhui jopa lapsen siirtymisestä toiseen kouluun, ym.
        ISO KUPLA on vielä puhkeamatta............

      • faija
        kiinnostaa,, kirjoitti:

        Minäkin olen ollut lakimieheen yhteydessä, on ollut koulukiusaamista puolin ja toisin, ls-ilmoituksia ym
        Opettaja puhui jopa lapsen siirtymisestä toiseen kouluun, ym.
        ISO KUPLA on vielä puhkeamatta............

        Ruotsinpyhtää

      • sinne muuttaa
        faija kirjoitti:

        Ruotsinpyhtää

        jokunen vuosi sitten "kartanonherra" vuokrasi asuntoa, ei tullut sitten muutettua, eipä taida ihmisen hyvä olla enää missään.

    • on järki

      päässä, niin voivat kerran ottaa yhteyttä, kuten heidän kuuluu tehdä ilmoituksen jälkeen, mutta jättävät asian silleen.

      Eihän nyt hyvänen aika, kun luvat on kunnossa, opettaja tiedossa ja asia kaikin puolin järjestetty, niin taisi nyt olla vain joku höyryhattuinen lietsoja siellä koulussa, joka sai muun porukan vähän ajattelemattomasti innostumaan siellä koulussa.

      Jos otti vähän ylpeyden päälle kun heidän ammattitaitonsa ei kelvannut teidän lapsen opettamiseen asti. Toisaalta nykyinen huostahulluuskin on vissiin sellainen tauti, että jos siihen saa tartunnan, niin on vaan taivas kattona sen jälkeen, mitä toisten asioista alkaa kuvittelemaan...

      • varpusenp...ojen

        "markkinointiesitteessäkin" mainittuna
        että koululle menevä lastensuojelun edustaja eli kuraattori
        voisi järjestää vaikkapa parempia illallisia opettajakunnalle
        tullakseen tutuksi opettajakunnassa.
        Huolien ilmoittelu (lastensuojeluilmoitusten) kynnys alentuu opettajakunnallakin....
        Tätä kautta ja näin ollen tätä huolivarpuspa...a mallia saadaan paremmin sisäänajettua koulumaailmaankin.

        Huolivyöhyke 1
        - todella huolissani nykyisestä lastensuojeluilmoitusten tehtailusta kouluilta ja siitä huostahulluudesta mikä tätä maata vaivaa.

    • .....................

      meillä asperger lapsi taas tyrkättiin väkisin kotikouluun, kun kaupungilla ei ollut muka resursseja järjestää koulunkäyntiavustajaa/paikkaa erityisluokassa ( yli 70 000 asukkaan kaupunki).

      Siinäpä sitten asperger vanhempi leikki opettajaa vuoden verran asperger lapsen kanssa ( ei mitään koulutusta alalle).

      No, keskiarvo todistuksessa nousi kokeiden perusteella numerolla - siis jokainen aine nousi, joten pistää miettimään minkä tasoista opetus on suomen koulusuissa....

      • kun itse opetin

        omaa lastani muutaman kuukauden kotona viime talvena pienryhmäpaikkaa odotellessa. Mutta en toisaalta halua opettajankoulutusta mitätöidä täysin, koska vanhemmalla on se etu puolellaan, että tuntee lapsen tosi hyvin, tietää hänen vahvuutensa ja heikommat alueet. Joskus tuntui ihan kuin vaistoimaisesti olisi tiennyt, miten asiat selitetään, että lapsi ymmärtää. Kyllä se toimi, koska arvosanat nousivat meilläkin ja sitten taas vastaavasti putosivat hieman kun lapsi siirtyi takaisin kouluun.

        Mutta sekin on huomattava, että kotona lapsi saa yksilöopetusta, kun koulussa opetetaan ryhmää. Enempi näin on pienryhmässäkin tällä hetkellä, koska luokkaan tuli tosi paha häirikkö kuukausi sitten. Se siitä erityisopetuksen tasosta tämän päivän peruskoulussa.

    • leivän suusta

      Kun huomataan lasten oppivan paremmin ja voivan hyvin, KOTONA, pian kukaan ei vie lastaan kouluun.

      En muista taas, mitä vaaditaan kun lasta opetetaan kotona. Jos katson opettajia, uskoisin ettei vaatimukset kovin vaativia ole.

    • faijalle!

      Juuri tällaista mielivaltaa vastaa ei ole Suomessa mitään tahoa, mistä vanhemmat saisivat oikeutta. Itsestänikin on tehty huoli-ilmoitus, kun sanoin etten halua sosiaavirkailijoiden kanssa keskustella sairaan tyttäreni asioista, kun ei ole mitään tarvetta sossun luukulle. Selvä kostohan sekin oli. Siitä ei tosin ole mitään kuulunut.

      • Lapsen etu - tapetaan äiti

        ja opetin lastani kotona. Kouluun hän sai tulla kun opettaja niin päätti. Lapseni akateemiset taidot olivat sillä tasolla, että olisi voinut siirtyä suoraan kolmannelle luokalle.

        Lapsi huostattiin. Pääsi hän ekälta luokalta kiitettävästi läpi. Papereissa lukee, että äiti kieltäytynyt kotiopetuksesta. Piru vieköön ja minä opetin sanomalehtiä lukevan lapseni tavaamaan. Viisi tuntia päivässä. Oli kotiopetusta, mutta äidin taholta.

        Ei jaksanut koulussa ja työtä oli jaksaa hänen kanssaan kotona. Sitten kaikkien vuosihelvettien jälkeen hänellä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Kun lääkitys alkoi tehoamaan, sujui koulu.

        Minä tein kaikkeni lapseni eteen. Lääkärit ja sossut pelkästää munaili kaiken. Lapsi oli pahasti sairas, ja se oli minun vika.

        Sossuja kannattaa käydä haukkumassa, niin saa maineen yhteistyökyvyttömyydestä.

        Faija, ano erityisopetuspaikkaa, käy kertomassa sossulle, että lapsesi on sosiaalisten taitojen kanssa leikkipuistossa opettelemassa tai keksi joku harrastus.

        Minua niin ärsyttää,suututtaa ja raivostuttaa oman perheemme kohdalle tullut epäoikeudenmukaisuus. Ja muilla on sossupässien ansiosta samaa helvettiä.

      • faija
        Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

        Lapsi käy sählyssä,nuokkarilla ja kavereitakin on useampia kylässä päivittäin. Ei ole ongelmia tietyn porukan kanssa. Enenpi on opettajan ja sitä kautta järjestelmän asenne puolella vikaa ja osalla elitistien lapsilla.

        Jännää on se juuri, että yleensä pyydetään ottamaan lapsi kotiopetukseen koulun puolesta.Mikäli on ongelmia:)

        Mutta kun se otetaan itse, niin astuu kaiketi jonkun varpaille :)

      • Voin kuvitella, miten

        koulusta ilmoitetaan ihan kuin rangaistuksena, että lapsen kanssa on kaikki yritetty, eikä siellä olosta mitään tule, joten hänen on jäätävä kotiopetukseen. Silloin katsellaan nenänvartta pitkin, koska mukamas koko perheelle kostetaan, että järjestelmä ei toimi.

        Mutta jösses, kun vanhemmat ottavat lapsen kotiopetukseen, niin eihän se nyt niin vain käykään! Varmaan on huostaanoton tarvetta ja vaikka mitä, koska vanhemmat "eristävät lapsen koulun sosiaalisista suhteista". Jos ei näin irvistellä, niin sitten jokin muu juttu varmaan keksitään, mitä sorvataan sossuun päin.

    • kotikoulut

      Toi on aivan tavallista täällä Suomessa. Muista, että laki on teidän puolellanne!!! Suomessa ei ole koulupakkoa vain oppivelvollisuus pakko. Hankkikaa juristi tueksi, jos ei muu auta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe