Porilaiset miljonäärit - Missä heitä näkee?

Porissa on miljonäärejä! Tuoreet verotiedotkin sen todistavat. Mutta missä heitä näkee Porissa? Missä he liikkuvat ja shoppailevat?

Porin Lukkarinsannan S-Market on nähtävästi miljonäärien mieleen. Kurvasin tänään klo. 13.30 ruokaostoksia tekemään, mutta hyvä että kehtasin autoni pysäköidä parkkipaikalle. S-Marketin pihalla oli mm. uusimman korimallin BMW M5 (V10-koneella), BMW 745i, uusimman korimallin 5-sarjalainen (ei ollut perusmalli!) sekä uusimman korimallin 3-sarjan Bemu. Sekä iso kokoelma uusia Volvoja ja Audeja. Kaikki suomikilvissä, tietty.

Ajattelin, että kohtuullinen otos porilaisia miljonäärejä. Äijät on töissä, niin vaimot käyvät ruokaostoksilla. Kun lähdin, niin pihaan kaartoi miljoonaluokan yrityskaupan tehneen porilaisen yrittäjän vaimo uusimman korimallin S-Mersulla! Pyhä jysäys! Tunsin itseni häpeällisen köyhäksi ja surkeaksi.

Oli siinä kohtuu annos taas yli 100 000 euron autoja!

Missä sinä olet nähnyt tai näet porilaisia miljonäärejä?
8910403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Porissa on liikenteessä myös uunituore Porschen 911 Turbo Tiptronic. Noin 250 000 euron auto on porilaisen yrittäjän hallinnassa. Sitä näkee usein.

Lisäksi eräs Porsche Boxter S vaikuttaa usein Sokoksen kattoparkissa. Erikoiskilvin varustettu huippusuorituskykyinen urheiluauto on porilaisen huippujuristin vaimon kauppakassina!

Äänestä
  • Mä käyn ostoksilla kävellen tai polkupyörällä. Ihan yks hailee käykö muut mersulla vai mopolla.
    Niinhän tuo menee että mitä kalliimpi auto sen isompi velka.

    Äänestä

Satakunnan suurituloisimpiin palkkatulojen osalta kuuluvat miehet (molempien ansiotulot yli 500 000 euroa vuodessa!) työskentelevät Isokarhussa. Heitä ja heidän autojaan näkee siellä koko ajan. Lisäksi heidän asiakkaitaan näkee usien samoilla kohdin. Eräskin vihannesalan yrittäjä pyöräytti yli 200 000 euron 500 hevosvoimaisella Porschen Cayenne Turbo -maasturilla tapaamiseen Isokarhun katolle.

Miljonäärit ovat siis osa koko Porin julkista katukuvaa ja heitä näkee niin kauppakeskuksissa kuin kaduilla.

Miten sinä tunnistat miljonäärit, autosta vai vaimon Louis Vuitton laukusta?

Äänestä
  • katot vaan ranteisiin niin niil on kultaiset kellot. Vaimoilla on minkkuturkki ja koruja. Ja sit on vähintään yhden karaatin sormus, usein paljon isompi.

    Merkkivaatteita niil on kanssa ja kaikki Bossia ja Sandin vaatteita ja Burberry ja mitä niitä onkaan. Lapsi väitti, että hänen luokka kaverilla on jku aito tuhanne euron laukku, siis ala-asteella. pori on kylä ihan hulu paikak nykysin, kun monella on ihan liikaa rahaa

    Äänestä

  • siitä sen näkee kirjoitti:

    katot vaan ranteisiin niin niil on kultaiset kellot. Vaimoilla on minkkuturkki ja koruja. Ja sit on vähintään yhden karaatin sormus, usein paljon isompi.

    Merkkivaatteita niil on kanssa ja kaikki Bossia ja Sandin vaatteita ja Burberry ja mitä niitä onkaan. Lapsi väitti, että hänen luokka kaverilla on jku aito tuhanne euron laukku, siis ala-asteella. pori on kylä ihan hulu paikak nykysin, kun monella on ihan liikaa rahaa

    Perintö rikkaita...
    En arvosta euron vertaa.
    Turhia pullistelijoita.
    Mokoman perintörikkaat, pikku jupit.
    Isukilta peritty yritys, ja ollaan niin saatanan kovaa yrittäjää että vallan.

    Äänestä

  • ne niitä niitä kirjoitti:

    Perintö rikkaita...
    En arvosta euron vertaa.
    Turhia pullistelijoita.
    Mokoman perintörikkaat, pikku jupit.
    Isukilta peritty yritys, ja ollaan niin saatanan kovaa yrittäjää että vallan.

    Niitä perittyjä rikkaita, jos niitä nyt ovat. Edes rikkaita.
    Asiakkaista että yrittäjistä.

    Äänestä

  • Isostakarhusta...... kirjoitti:

    Niitä perittyjä rikkaita, jos niitä nyt ovat. Edes rikkaita.
    Asiakkaista että yrittäjistä.

    Ajele 500 sarjan avomersulla, on vouti repinyt kunnon provisiot velallisiltaan. Mahtaneeko olla oikein miljoonamieskin?

    Äänestä

  • Ulosottomieskin kirjoitti:

    Ajele 500 sarjan avomersulla, on vouti repinyt kunnon provisiot velallisiltaan. Mahtaneeko olla oikein miljoonamieskin?

    Ainakin jollain porilaisella metallifirman toimitusjohtajalla on SL 55 AMG -Mersu. Näin kesällä ja kiinnitti huomion!

    Äänestä

  • Ulosottomieskin kirjoitti:

    Ajele 500 sarjan avomersulla, on vouti repinyt kunnon provisiot velallisiltaan. Mahtaneeko olla oikein miljoonamieskin?

    Eräällä rouva ulosottomiehellä oli tosiaan aikakaan MB 500 SL. Auto oli jopa upouusi vuonna 1990.

    Ko. perheen rahat vain taitavat tulla liiketoiminnasta, ei ulosottomiehen palkasta.

    Samaisella, viinipunaisella avoautovanhuksella ajelee nykyisin rehellinen betonimies Länsi-Porista.

    Äänestä

pahalta!
Mitä sillä on väliä, että minkä merkkisella/mallisella autolla ajellaan.
Kaikki raha mitä ei tarvitse on liikaa, eli
kyllä vähemmälläkin tulee toimeen.

Ilman taskuja tänne synnytään ja ilman taskuja täältä aikanaan lähdetään.
Eli kaikki taidetaan olla loppujenlopuksi samanlaisessa asemassa.

Henkinen rikkaus onkin sitten eri asia, koska
siitä ei ole niin loputonta huolta, kuin ylimääräisestä rahasta, mitä ei voi mukaansa ottaa.
Ja rahahan on loppujenlopuksi aina katoavaa, eli
historiassa ei taida olla kovinkaan montaa sukupolvea, mikä olisi perinyt paljon rahaa.

Sodat ja talouslamat pitävät siitä huolen.

Äänestä
  • En arvosta heitä. Enkä heidän yrityksiään.

    Äänestä

  • En ole kateellinen. Ennemmin sanoisin, että ihailen jonkun menestystä!

    Itselleni kelpaisi uusi BMW M5 ihan hyvin. Ja puolen miljoonan euron kämppä.

    Äänestä

  • yritykset.. kirjoitti:

    En arvosta heitä. Enkä heidän yrityksiään.

    Yritykset siirtyvät suvussa, ja joku syntyy aina kultalusikka suussaan!

    Äänestä

  • julkinen verotutkija kirjoitti:

    En ole kateellinen. Ennemmin sanoisin, että ihailen jonkun menestystä!

    Itselleni kelpaisi uusi BMW M5 ihan hyvin. Ja puolen miljoonan euron kämppä.

    Minäkään en arvosta niitä perintöyrityksiä.
    Niitä löytyy porista niin paljon,,,,,,,,,,
    antinkadulta,otavankadulta,gallenkallelankadulta,sisostakarhusta.
    Ja kun heitä seuraa niin ovat kuin olisivat maailman napoja.

    Äänestä

  • julkinen verotutkija kirjoitti:

    En ole kateellinen. Ennemmin sanoisin, että ihailen jonkun menestystä!

    Itselleni kelpaisi uusi BMW M5 ihan hyvin. Ja puolen miljoonan euron kämppä.

    Sun tarttis tehdä ensin jotain, auton ja puolen millin kämpän eteen.

    Äänestä

  • Taloudellinen kirjoitti:

    Sun tarttis tehdä ensin jotain, auton ja puolen millin kämpän eteen.

    Tuplaan tänä vuonna tuloni viime vuodesta. Se on hyvä alku. V___sti tehnyt duunia joka sentin eteen. Parhaimmillaan 16 tuntista työpäivää, 6-7 päivänä viikossa.

    Ainut asia joka jännittää on se, kuinka korkealle tuloni riittävät marraskuussa 2016 paljastettavissa julkisissa verotiedoissa, jotka kertovat vuoden 2015 ansio- ja pääomatulot.

    Äänestä

herännyt jostain veneen alta kylmissään ja katkerana. Miksi? Kun mä käyn vaikka kaupassa mua ei vitun vertaa kiinnosta vaikka joku tulisi sinne helikopterilla! Kerro rehellisesti mitä paskan huomiota haluat kirjoituksillasi herättää? Se vaan on aína mennyt niin, että jollakin on jollakin sitten taas ei. Mene töhin! Tai perusta yritys, kun noin kovin näyttää tuo ihmisten varallisuus sinua kiinnostavan!

Suomalainen ja eritoten porilainen kateus on sellaista, että mikäli jollakin on jotakin keskivertoa parempaa tai enemmän, niin heti osa idioottijengistä alkaa miettimään, miten sen saisi pois. Saksalainen kateus on sitten sellainen, että saku alkaa miettimään kuumeisesti mitä pitää tehdä, että pääsee samaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Äänestä

  • Pera kirjoitti:

    Samaa mieltä.

    pröystäile"autoilla"!vaan pitävät matalaa tyyliä.setäni hyvä esim! asuu hankkijan alueella.omistaa osakkeita,taloja,huviloita sääksjärvellä ym.rahaa tilillä n.3milj e!autona nissan almera!!että se siitä"näyttämisestä"!!

    Äänestä

  • "Suomalainen ja eritoten porilainen kateus on sellaista, että mikäli jollakin on jotakin keskivertoa parempaa tai enemmän, niin heti osa idioottijengistä alkaa miettimään, miten sen saisi pois. Saksalainen kateus on sitten sellainen, että saku alkaa miettimään kuumeisesti mitä pitää tehdä, että pääsee samaan."

    Missähän kohtaa viestiäni kirjoitan, että "miten sen saisi pois".

    Eikä kirjoituksnei olekin juuri saksalaismallin mukainen? En ole kateelinen vaan ihailen!

    "Mene töihin" - Olen töissä!

    "Perusta yritys" - Olen perustanut yrityksen! Pitääkö montakin perustaa? Itselleni riitti yksi. toistaiseksi!

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    pröystäile"autoilla"!vaan pitävät matalaa tyyliä.setäni hyvä esim! asuu hankkijan alueella.omistaa osakkeita,taloja,huviloita sääksjärvellä ym.rahaa tilillä n.3milj e!autona nissan almera!!että se siitä"näyttämisestä"!!

    "todelliset miljoonamiehet eivät pröystäile"autoilla"!vaan pitävät matalaa tyyliä"

    No, tähän voin todeta että heitä on molempia. Olen nähnyt monen miljonäärin pankkitilit (kannattaa olla töissä pankissa!) ja myös heidän autonsa.

    On totta, että moni varakas ajelee halpis-autoa, vaikka varaa olisi parempaan. Mutta on myös miljonäärejä, joilla on öky-mökki, uusi S-Mersu, Bang&Olufsenin taulu-TV jne. Heillä on sen lisäksi myös miljoonaluokan osakesalkku (tosin ei ehkä viimeisimmän kurssilaksun jälkeen...)

    Mutta on siis erilaisia ihmisiä! Toiset elävät leveästi ja heillä on oikeasti varaa siihen. Toiset elävät velkarahalla leveäksi ja näyttelevät rikasta. ja sitten on varakkaita ihmisiä, jotka ajavat puhkiruostuneella Nissanilla vaikka pankkitilillä on 300 000 euroa!

    Äänestä

  • julkinen verotutkija kirjoitti:

    "Suomalainen ja eritoten porilainen kateus on sellaista, että mikäli jollakin on jotakin keskivertoa parempaa tai enemmän, niin heti osa idioottijengistä alkaa miettimään, miten sen saisi pois. Saksalainen kateus on sitten sellainen, että saku alkaa miettimään kuumeisesti mitä pitää tehdä, että pääsee samaan."

    Missähän kohtaa viestiäni kirjoitan, että "miten sen saisi pois".

    Eikä kirjoituksnei olekin juuri saksalaismallin mukainen? En ole kateelinen vaan ihailen!

    "Mene töihin" - Olen töissä!

    "Perusta yritys" - Olen perustanut yrityksen! Pitääkö montakin perustaa? Itselleni riitti yksi. toistaiseksi!

    menikö jo nurin? Kyllä voi kummuta syvältä.....!!!

    Äänestä

  • "riitti yksi" kirjoitti:

    menikö jo nurin? Kyllä voi kummuta syvältä.....!!!

    voi voi.. miksi te olette kateellisia toisien menestyksestä.. olen itse seurannut palion porin ja satakunnan autokantaa varsinkin kyseisten s-mersujen kohalta... uusii sellaisia "öky" mersuja ei ole täällä kovin montaa... :) enimmäkseen ne on vanhempia w 140 ja w 220 s-mesejä.. jotka ovat hintahaarukas 5000 - 25 000. eli ei ne ole mitään öky mersedeksiä.. ne vain näyttävät siltä.. ja monella joilla sellainen on niin millähän rahalla se on ostettu.? OP rahoituslainalla.. :)

    Eli niil joilla on myös uudet bmw ja jagurit niin monikin niistä ajelee ihan pankkilaina autolla.

    Ja toiseksi satakuntalainen on kyll aika kade jos naapuril on uus lada niin täytyy ostaa itelle uudempi.
    Ja sekä kadehtitaan ja syrjitään uutta yrittäjää ja vanhaa.. miksi? kertokaa mulle...

    Äänestä

  • jokumuu kirjoitti:

    Tässä tapauksessa tarkoitan juuri uusinta eli W221-korimallin S-Mersua. Näitä ei Porissa montaa, mutta muutama pyörii. Yksi erikoiskilvillä oleva on S500, muut mitä olen nähnyt ovat S320 CDI -malleja.

    En ymmärrä vihaa ketään kohtaan. Itse on vihaa/ole kateellienn kenellekään. Ihailen kuitenkin menestyjiä! Menestymisessä ja rikastumisessa ei ole mitään pahaa, päinvastoin; suurituloiset maksavat suurimmat verot ja pitävät hyvinvointisuomea pystyssä!

    Äänestä

  • "riitti yksi" kirjoitti:

    menikö jo nurin? Kyllä voi kummuta syvältä.....!!!

    Ei ole mitään, mikä kumpuaa! Tulkitset viestini väärin.

    Olet varmaan tietoinen, että lukumääräisesti suurin osa yrityksistä epäonnistuu, vaikka olisi kuinka osaavat tekijät (vertaa esim. pieleen mennyt Igglo-kiinteistövälitysketju).

    Vain harva yritys menestyy. Kunnia omistajayrittäjille!

    Äänestä

vaikka allani onkin useasti bmw 630 da listahinta noin 107 000 € hinta alkaen. Porissa en useasti edes viitsi peliä ulkoiluttaa, kateelliset katseet harmittaa. Minulla ei ole tarvetta elvistellä materialla., kommunistit kuitenkin kivittäisivät lommoille jos useasti kruisailisin sokoksen (ilmaiseen) p halliin.

Äänestä
  • ...missä liikkuu. BMW:n 6-coupe on kuitenkin ulkonäöltään positiivisella tavalla matalan profiilin auto. Ei se herätä suuria aggressioita kenessäkään.

    Em. Porin Lukkarinsannan S-marketin pihassa näkyy useasti erään porilaisen BMW 650i Coupea. Kilvet muistaakseni BMW-650. Hmm, olipa helppo muistaa! Se taitaakin sitten olla ainnut 6-sarjan BMW Porissa.

    Auton kuva on tässä:

    http://kilvet.com/galleria.cgi?kilpi=B

    Katso sieltä BMW-650

    Omistaja on lähetänyt autonsa hienon kuvan palveluun.

    Äänestä

  • julkinen verotutkija kirjoitti:

    ...missä liikkuu. BMW:n 6-coupe on kuitenkin ulkonäöltään positiivisella tavalla matalan profiilin auto. Ei se herätä suuria aggressioita kenessäkään.

    Em. Porin Lukkarinsannan S-marketin pihassa näkyy useasti erään porilaisen BMW 650i Coupea. Kilvet muistaakseni BMW-650. Hmm, olipa helppo muistaa! Se taitaakin sitten olla ainnut 6-sarjan BMW Porissa.

    Auton kuva on tässä:

    http://kilvet.com/galleria.cgi?kilpi=B

    Katso sieltä BMW-650

    Omistaja on lähetänyt autonsa hienon kuvan palveluun.

    http://kilvet.com/kuvat.htm

    Eikö sinne saa linkata? Edellinen linkki ei toiminut!

    Äänestä

  • ei kommunistit siis vasemmistolaiset oo kateellisii kellää ketä on työllänsä kaiken ansainnut. Mut jos vilpillä ja petoksilla oot euros saanu ni sit voi ol eri asia.Ne ei o kateellisii sul. Oot varmma oppis saanu jostai pikkuporvarilt joka o työläisperheest lähtösi mut ei kavareide edes pysty myöntää sitä. Muista aina taustat ja lähtökohtas, oot sit miljonääri tai et.

    Äänestä

  • julkinen verotutkija kirjoitti:

    http://kilvet.com/kuvat.htm

    Eikö sinne saa linkata? Edellinen linkki ei toiminut!

    Samaiselta Kilvet-sivustolta löytyy myös aivan julkisena tietona S-kirjaimen kohdalta:

    SAN-1

    MB S500, W221-korityyppi, omistajalla myös Yamaha FJR 1300 -moottoripyörä samalla tunnuksella (toimitusjohtaja Aimo Santaoja, San-Meta Oy, Nakkila).

    Kyllä rahaa löytyy!

    Äänestä

  • kommunisteillakin kirjoitti:

    ei kommunistit siis vasemmistolaiset oo kateellisii kellää ketä on työllänsä kaiken ansainnut. Mut jos vilpillä ja petoksilla oot euros saanu ni sit voi ol eri asia.Ne ei o kateellisii sul. Oot varmma oppis saanu jostai pikkuporvarilt joka o työläisperheest lähtösi mut ei kavareide edes pysty myöntää sitä. Muista aina taustat ja lähtökohtas, oot sit miljonääri tai et.

    Asiaa kirjoittelet!

    Äänestä

  • julkienn verotutkija kirjoitti:

    vittu sun höpinöitäs! ÄO:si varmaan pienempi kuin kengän numero!

    Äänestä

  • no voihan kirjoitti:

    vittu sun höpinöitäs! ÄO:si varmaan pienempi kuin kengän numero!

    "ÄO:si varmaan pienempi kuin kengän numero!"

    Voi olla. Älykkyyttäni ei ole koskaan virallisesti tutkittu.

    Toisaalta, kilvet-nettisivusto ei liity minuun olenkaan. Mielestäni on täysin turhaa keräillä nettiin kuvia autoista, joissa on erikoiskilvet!

    Aina löytyy siis ihmisiä, jotka eivät ollenkaan tajua jonkun toisen kiinnostuksenkohteita.

    Äänestä

  • julkinen verotutkija kirjoitti:

    Asiaa kirjoittelet!

    Käykääpä joskus vaikkapa päiväkävelyllä Viikinäisten alueella siellä lammenrannalla (taitaa tien nimikin olla Lammenranta). Siellä on se lammen puoleinen tonttirivistö täynnä toinen toistaan komeampia taloja! Pihoissa on myös kohtuullisen komean näköisiä kulkineita. Kaikilla noillahan on rantatontti, jotka nekin olivat aikas arvokkaita kun niitä aikoinaan huutokaupattiin. Jos siis haluatte nähdä kerralla useita rikkaita, niin suunnatkaa tuonne; siellä ei siis ole yksittäisiä kroisoksia vaan taloista päätellen ne kaikki ovat melkoisen äveriäitä.

    Tätä ei pidä nyt sotkea niihin muihin Viikinäisten alueella oleviin taloihin.

    Äänestä

  • kommunisteillakin kirjoitti:

    ei kommunistit siis vasemmistolaiset oo kateellisii kellää ketä on työllänsä kaiken ansainnut. Mut jos vilpillä ja petoksilla oot euros saanu ni sit voi ol eri asia.Ne ei o kateellisii sul. Oot varmma oppis saanu jostai pikkuporvarilt joka o työläisperheest lähtösi mut ei kavareide edes pysty myöntää sitä. Muista aina taustat ja lähtökohtas, oot sit miljonääri tai et.

    Tuo on ihan totta mita kirjoitat, mutta miksi kommunistit sitten vihaavat työllä ansaittua rikkautta? eikö Suomessa saa näyttää että olen rikastunut työllä vai pitääkö mun loppuikäni punastellen hiipiä kaupungilla tuulipuku päällä ja sääliviä katseita odotellen seistä prisman kassajonossa ja kun kuolen lahjoitan kaiken omaisuuteni löytökissojen vanhainkotiin.
    Älä unta nää, mä käytän rahojani ja sillä siisti, tykkäät siitä tai et.

    Äänestä

  • tuollahan niitä riittää kirjoitti:

    Käykääpä joskus vaikkapa päiväkävelyllä Viikinäisten alueella siellä lammenrannalla (taitaa tien nimikin olla Lammenranta). Siellä on se lammen puoleinen tonttirivistö täynnä toinen toistaan komeampia taloja! Pihoissa on myös kohtuullisen komean näköisiä kulkineita. Kaikilla noillahan on rantatontti, jotka nekin olivat aikas arvokkaita kun niitä aikoinaan huutokaupattiin. Jos siis haluatte nähdä kerralla useita rikkaita, niin suunnatkaa tuonne; siellä ei siis ole yksittäisiä kroisoksia vaan taloista päätellen ne kaikki ovat melkoisen äveriäitä.

    Tätä ei pidä nyt sotkea niihin muihin Viikinäisten alueella oleviin taloihin.

    Kiitos vinkistä. En olekaan käynyt hetkeen tuolla suunnalla. Viimeksi yli vuosi sitten.

    Nyt kun itse mietin varakkaiden asuinalueita niin mieleeni tulee:

    - Tuulikylän uudet omakotitalot, mm. Sadepilventie jne.

    - Pinkkiläntie, Ulvila. Kaikki tontit joenrantatontteja ja isoja omakotitaloja.

    Uskon, että näilläkin alueella asuu äveriäitä Satakuntalaisia.

    Äänestä

  • kupari kirjoitti:

    Tuo on ihan totta mita kirjoitat, mutta miksi kommunistit sitten vihaavat työllä ansaittua rikkautta? eikö Suomessa saa näyttää että olen rikastunut työllä vai pitääkö mun loppuikäni punastellen hiipiä kaupungilla tuulipuku päällä ja sääliviä katseita odotellen seistä prisman kassajonossa ja kun kuolen lahjoitan kaiken omaisuuteni löytökissojen vanhainkotiin.
    Älä unta nää, mä käytän rahojani ja sillä siisti, tykkäät siitä tai et.

    Autosi taitaa olla melkoisen vanha, sillä bmw ei valmista 6-sarjaa 3.0dieselillä. Ei ole valmistanut enää 2000 vuoden jälkeen.

    Et siis ilmeisestikään kuulu oikeisiin varakkaisiin, vaikka niin haluaisit.

    Melkoisen noloa...

    Äänestä

  • julkinen verotutkija kirjoitti:

    Kiitos vinkistä. En olekaan käynyt hetkeen tuolla suunnalla. Viimeksi yli vuosi sitten.

    Nyt kun itse mietin varakkaiden asuinalueita niin mieleeni tulee:

    - Tuulikylän uudet omakotitalot, mm. Sadepilventie jne.

    - Pinkkiläntie, Ulvila. Kaikki tontit joenrantatontteja ja isoja omakotitaloja.

    Uskon, että näilläkin alueella asuu äveriäitä Satakuntalaisia.

    Aika monilla uusilla asuntoalueilla on elämässään pärjäävien taloja.

    Lammenrannasta löytyy kirurgia, mainosmuusikkoa, kansanedustajaa.

    Murtosenmutkan uudella alueella lienee myös jokunen menestynyt, isoa Chrysleriä, BMW:tä, mersun maasturia. Jos nuo sitten ovat menestyksen merkkejä sen ison talon lisäksi?

    Äänestä

  • I.W kirjoitti:

    Autosi taitaa olla melkoisen vanha, sillä bmw ei valmista 6-sarjaa 3.0dieselillä. Ei ole valmistanut enää 2000 vuoden jälkeen.

    Et siis ilmeisestikään kuulu oikeisiin varakkaisiin, vaikka niin haluaisit.

    Melkoisen noloa...

    ...mutta et kyllin tarkka.

    BMW valmistaa hyvinkin ihan tällä hetkellä 6-sarjan Coupea 3-litran diesel-moottorilla. Toki mallimerkintä hämää: 635dA

    Mutta tuossahan moottorin tilavuus on tasan 2993 ccm:ää.

    Auto toiminnassa, video:

    http://www.youtube.com/watch?v=gzkncECzsgM

    http://www.youtube.com/watch?v=-ZXjzhbWihc

    En kylläkään muista enää puhhuuiko alkuperäinen viestittelijä juuri 3-litraisesta moottorista, vai mistä oli kyse.

    Ja vielä mitä tulee iskutilavuuksiin, niin jännä juttu on BMW:llä kaikkien Dieseleiden sama iskutilavuus: vaikkapa 325d, 330d ja 335d. Kaikissa sama perusmoottori eli iskutilavuus 2993 ccm jokaisessa.

    Äänestä

  • I.W kirjoitti:

    Autosi taitaa olla melkoisen vanha, sillä bmw ei valmista 6-sarjaa 3.0dieselillä. Ei ole valmistanut enää 2000 vuoden jälkeen.

    Et siis ilmeisestikään kuulu oikeisiin varakkaisiin, vaikka niin haluaisit.

    Melkoisen noloa...

    Outoa, en löydä netistä oikein tietoa 630d mallista. Aivan kuin sellaista ei koskaan olisi ollutkaan!

    Auton mallimerkintä olisi ollut 630d, jos siinä käytettäisiin yksi-turboista versiota tuosta BMW:n diesel-moottorista. Koska turboja on 2 kpl, niin mallimerkintä on 635d. Näin päättelen.

    nyt kun kerran tää asia näin paljon jotain vaivaa, niin tarkistin kirjoitukseni ja kas kummaa olen tosiaan kirjoittanut virheellisesti autoni on 635 mallinen , pieni näpyttelyvirhe on sattunut aiemmin.
    Anteeksi nyt valtavasti keneltä tää on vienyt yöunet.

    Mulla on muutakin tekemistä ko pähkäillä kuka milläkin autolla ajelee tai kuka mitäkin omistaa, enhän ole väittänytkään olevani mikään miljonääri joten fuck you.

    Äänestä

  • julkinen verotutkija kirjoitti:

    Outoa, en löydä netistä oikein tietoa 630d mallista. Aivan kuin sellaista ei koskaan olisi ollutkaan!

    Auton mallimerkintä olisi ollut 630d, jos siinä käytettäisiin yksi-turboista versiota tuosta BMW:n diesel-moottorista. Koska turboja on 2 kpl, niin mallimerkintä on 635d. Näin päättelen.

    Mut eikos tuossa ole ns. metsälampi yläruukintiellä ???
    Siis Liinaharjassa!!

    Viikinäinen on käsittääkseni täysin eri aluetta mutta suntinoja kylläkin halkoo kyseistä aluetta.
    Tien poskessa on vielä mainoskin paikalliselta netti yhteyksiä tarjoavalta yritykseltä

    >nyt viikinäisiin huippunopeita yhteyksiä.....>

    Äänestä

  • missä helvetissä?? kirjoitti:

    Mutta onkos nuo jotakin lampia??
    Pah savirutakoita ne on.
    Eihän niissä kalojakaan ole...........
    Mut sorsan paskaa kyllä.

    Äänestä

  • kupari kirjoitti:

    nyt kun kerran tää asia näin paljon jotain vaivaa, niin tarkistin kirjoitukseni ja kas kummaa olen tosiaan kirjoittanut virheellisesti autoni on 635 mallinen , pieni näpyttelyvirhe on sattunut aiemmin.
    Anteeksi nyt valtavasti keneltä tää on vienyt yöunet.

    Mulla on muutakin tekemistä ko pähkäillä kuka milläkin autolla ajelee tai kuka mitäkin omistaa, enhän ole väittänytkään olevani mikään miljonääri joten fuck you.

    Ei ihme, että lensit taas ulos Porilaiset.comista. Köyhä...

    Äänestä

  • I.W kirjoitti:

    Ei ihme, että lensit taas ulos Porilaiset.comista. Köyhä...

    Kyllä kateus on kumma voima, kun ihmisiä jaksaa kiinnostaa naapurinsa ym varallisuus.

    Onko siinä kenties jotain pahaa, jos tekee rahaa, ja haluaa sitä sen verran että voi ostaa kaikkea kivaa?

    Pitäisikö kaikkien kitkuttaa jossain hirveässä Lähiöluukussa?

    Äänestä

  • missä helvetissä?? kirjoitti:

    Mut eikos tuossa ole ns. metsälampi yläruukintiellä ???
    Siis Liinaharjassa!!

    Viikinäinen on käsittääkseni täysin eri aluetta mutta suntinoja kylläkin halkoo kyseistä aluetta.
    Tien poskessa on vielä mainoskin paikalliselta netti yhteyksiä tarjoavalta yritykseltä

    >nyt viikinäisiin huippunopeita yhteyksiä.....>

    Ökyasuntoja löytyy myös Yläruukintien varrelta, pienen järven (lue: lammikko) rannalta.

    Eniron kartalta löytyy upea helikopterinäkymä, jossa näkee linnun silmin asuntoja ilmasta!

    http://kartat.eniro.fi/

    Siellä kirjoitat ruutuun: Yläruukintie, pori

    Ja sitten valitset kartan yläreunasta 'Kopterinäkymä'

    Näkyy hienosti Pori taivaalta käsin! Todella terävä kuva!

    Äänestä

  • missä helvetissä?? kirjoitti:

    Mut eikos tuossa ole ns. metsälampi yläruukintiellä ???
    Siis Liinaharjassa!!

    Viikinäinen on käsittääkseni täysin eri aluetta mutta suntinoja kylläkin halkoo kyseistä aluetta.
    Tien poskessa on vielä mainoskin paikalliselta netti yhteyksiä tarjoavalta yritykseltä

    >nyt viikinäisiin huippunopeita yhteyksiä.....>

    Tarkoititko tätä paikkaa?

    http://kartat.eniro.fi/query?&what=map_adr&mop=aq&searchInMap=1&mapstate=1;21.713397;61.493713;o;21.709736064488546;61.496171095320705;21.71623113111637;61.49181005529797;1223;880&mapcomp=;;;Lammenranta;;;28600;PORI;;;;;21.713397;61.493713;0;0;;Pori;maps_place_fi.85918.22;1&geo_area=lammenranta, pori&stq=0&pis=0

    Siellä rakennetaan ökyasuntoja lammen rannalle!

    Äänestä

  • I.W kirjoitti:

    Ei ihme, että lensit taas ulos Porilaiset.comista. Köyhä...

    Sulla on melkoiset paineet näköjään tosta talouspolitiikasta.Häiritseekö sinua jotenkin (kadehdit) jos minä ajelen tuollaisella autolla? ei kait porilaiset.com liity mitenkään tähän asiaan.
    Kerron sulle lisää autoistani. Lada 2110 ja 2105 kuuluvat valikoimiini, ei mitään miljonäärin pelejä mutta kuitenkin niilläkin kehtaan ajella.Arkiajoon käytän (henkilöauto) 3 sarjan bemua moottoripyöräni on myös bmw ja harrikoita vihaan (niiden vikaherkkyyden) vuoksi. Polkupyöräni on vanha tunturi ilman vaihteita pesukone on ikiliikkuva zanussi 20 v ja tietokoneessakin on win 98 ja toimii edelleen moitteetta.

    Silti kummallisen kohteliasta palvelua saan pankissakin tuulipukuni kanssa, kun kysytään saldoa tililtäni, esim erinäisissä rahoitusneuvotteluissa. Tämä sulle pikku kommunisti pienenä vihjeenä.

    Äänestä

  • missä helvetissä?? kirjoitti:

    Mut eikos tuossa ole ns. metsälampi yläruukintiellä ???
    Siis Liinaharjassa!!

    Viikinäinen on käsittääkseni täysin eri aluetta mutta suntinoja kylläkin halkoo kyseistä aluetta.
    Tien poskessa on vielä mainoskin paikalliselta netti yhteyksiä tarjoavalta yritykseltä

    >nyt viikinäisiin huippunopeita yhteyksiä.....>

    Vau. Ulvilan joenrannan ökykämpät helikopterista!

    http://kartat.eniro.fi/query?&what=map_adr&mop=aq&searchInMap=1&mapstate=1;21.876660;61.433512;o;21.871546922847845;61.43549098043633;21.88078375650886;61.431919910183346;1223;880&mapcomp=;;;Pinkkil%E4ntie;;;28400;ULVILA;;;;;21.87666;61.433512;0;0;;Ulvila;maps_place_fi.184560.22;1&geo_area=pinkkil%E4ntie,%20ulvila&stq=0&pis=0

    Tuolla asuu rikkaita: ministeri, juristi, pankinjohtaja jne.

    Äänestä

  • missä helvetissä?? kirjoitti:

    Mut eikos tuossa ole ns. metsälampi yläruukintiellä ???
    Siis Liinaharjassa!!

    Viikinäinen on käsittääkseni täysin eri aluetta mutta suntinoja kylläkin halkoo kyseistä aluetta.
    Tien poskessa on vielä mainoskin paikalliselta netti yhteyksiä tarjoavalta yritykseltä

    >nyt viikinäisiin huippunopeita yhteyksiä.....>

    Upeaa helikopterikuvaa Lukkarinsannasta:

    http://kartat.eniro.fi/query?&what=map_adr&mop=aq&searchInMap=1&mapstate=1;21.847448;61.490691;o;21.842732060142104;61.49262390350002;21.85124460567587;61.48913781818604;1223;880&mapcomp=;;;Lautalantie;14;;28300;PORI;;;;;21.847447724868616;61.490690884127545;0;0;;Pori;maps_address_fi.427187.12;0&geo_area=lautalantie 14, pori&stq=0&pis=0

    Tuolla on sellaisia wanna-be-miljonäärien asuntoja. Kallein mitä oli myynnissä keväällä 2008 oli 425 000 euron pyynnillä joku noista isoista 2-kerroksisista joenrantatontilla olevista....

    Äänestä

  • Aku Ankka kirjoitti:

    Kyllä kateus on kumma voima, kun ihmisiä jaksaa kiinnostaa naapurinsa ym varallisuus.

    Onko siinä kenties jotain pahaa, jos tekee rahaa, ja haluaa sitä sen verran että voi ostaa kaikkea kivaa?

    Pitäisikö kaikkien kitkuttaa jossain hirveässä Lähiöluukussa?

    kirjoitat niin asiaa kuin vain olla ja voi.
    Alkuperäiseen aiheeseen minäkin tartuin juuri siksi, että ihmisillä tuntuu olevan tarvis kadehtia toisten materiaalisia hankintoja, esim autoja.
    Ymmärrän kyllä että herättää kateutta kun ei itse saa kaikkea ja heti ja napin painalluksella. Mutta se ettei voi hankkia jotain kulutushyödykettä ei oikeuta haukkumaan jotain toista joka on sellaisen hankkinut kovalla työllään.

    Kovan raatamisen tulos saa ja pitääkin näkyä vauraana rahan käyttönä.Tähän kaikki vänkyrätkin pyrkivät ja siitä elpyy Suomen talous.

    "Mutta se ettei voi hankkia jotain kulutushyödykettä ei oikeuta haukkumaan jotain toista joka on sellaisen hankkinut kovalla työllään.

    Kovan raatamisen tulos saa ja pitääkin näkyä vauraana rahan käyttönä.Tähän kaikki vänkyrätkin pyrkivät ja siitä elpyy Suomen talous."

    Kirjoittelet asiaa! Noin se on.

    Äänestä

  • kupari kirjoitti:

    Sulla on melkoiset paineet näköjään tosta talouspolitiikasta.Häiritseekö sinua jotenkin (kadehdit) jos minä ajelen tuollaisella autolla? ei kait porilaiset.com liity mitenkään tähän asiaan.
    Kerron sulle lisää autoistani. Lada 2110 ja 2105 kuuluvat valikoimiini, ei mitään miljonäärin pelejä mutta kuitenkin niilläkin kehtaan ajella.Arkiajoon käytän (henkilöauto) 3 sarjan bemua moottoripyöräni on myös bmw ja harrikoita vihaan (niiden vikaherkkyyden) vuoksi. Polkupyöräni on vanha tunturi ilman vaihteita pesukone on ikiliikkuva zanussi 20 v ja tietokoneessakin on win 98 ja toimii edelleen moitteetta.

    Silti kummallisen kohteliasta palvelua saan pankissakin tuulipukuni kanssa, kun kysytään saldoa tililtäni, esim erinäisissä rahoitusneuvotteluissa. Tämä sulle pikku kommunisti pienenä vihjeenä.

    Tarkoititko tätä paikkaa?

    http://kartat.eniro.fi/query?&what=map_adr&mop=aq&searc hInMap=1&mapstate=1;21.713397;61.493713;o;21.7097360644 88546;61.496171095320705;21.71623113111637;61.491810055 29797;1223;880&mapcomp=;;;Lammenranta;;;28600;PORI;;;;; 21.713397;61.493713;0;0;;Pori;maps_place_fi.85918.22;1& geo_area=lammenranta, pori&stq=0&pis=0

    Siellä rakennetaan ökyasuntoja lammen rannalle!

    Näitä juuri tässä kuvassa rakenteilla/valmiina olevia töllejä tarkoitin. Nyt ne on kaikki siellä valmiina!!! Upea näky kun kiertää sinne lammen asumattomalle puolelle ja katselee noita taloja sieltä. Onhan siellä muitakin menestyneitä kuin kirurgi ja kansanedustaja... Ne muut ihmiset eivät vain pidä itsestään juurikaan meteliä, mutta talosta ja auoista näkee, että rahaa riittänee! Itse arvostaisin Lammenrannan lammenpuolen Porin parhaiten palkatuksi tonttirivistöksi; sieltä ei taida löytyä näitä liian paljon velkaa ottaneita kuten taas löytyy esim. Ulvilasta ja Tuulikylästä...

    Äänestä

  • kupari kirjoitti:

    Sulla on melkoiset paineet näköjään tosta talouspolitiikasta.Häiritseekö sinua jotenkin (kadehdit) jos minä ajelen tuollaisella autolla? ei kait porilaiset.com liity mitenkään tähän asiaan.
    Kerron sulle lisää autoistani. Lada 2110 ja 2105 kuuluvat valikoimiini, ei mitään miljonäärin pelejä mutta kuitenkin niilläkin kehtaan ajella.Arkiajoon käytän (henkilöauto) 3 sarjan bemua moottoripyöräni on myös bmw ja harrikoita vihaan (niiden vikaherkkyyden) vuoksi. Polkupyöräni on vanha tunturi ilman vaihteita pesukone on ikiliikkuva zanussi 20 v ja tietokoneessakin on win 98 ja toimii edelleen moitteetta.

    Silti kummallisen kohteliasta palvelua saan pankissakin tuulipukuni kanssa, kun kysytään saldoa tililtäni, esim erinäisissä rahoitusneuvotteluissa. Tämä sulle pikku kommunisti pienenä vihjeenä.

    Mistä päättelet, että minä olen kommunisti. Enhän minä ole ollut sinulle kateellinen mistään. Ilmoitin vain epäkohdasta, joka valheesi paljasti.

    En näe mitään järkeä siinä, että ihminen kertoo netissä itsestään asisoita, jotka eivät pidä paikkaansa.

    En ole kommunisti, enkä myöskään rikas.

    Tienaan vuodessa 68.600€, ja vaimoni tienaa 49.800€. Meillä ei ole lapsia, ja olemme alle 30 vuotiaita. Kuulumme siis 1/10. Ajan velkaisella autolla, ja asun velkaisessa kämpässä. Meillä on myös velkainen mökki, jota minulla ei ole tällä hetkellä varaa remontoida, vaikka haluaisin, sillä koetan maksaa asuntolainani pois mahdollisimman nopeasti.

    Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni, eikä minun tarvitse valehdella asioita netisää, ja keksiä fantasiamaailmaa jossa minulla on bmw, ladat, moottoripyörät sun muut härvelit.

    please grow up... ja parantele hieman kielenkäyttöäsi. Olet sentään aikuinen mies.

    Äänestä

  • julkienn verotutkija kirjoitti:

    Samaiselta Kilvet-sivustolta löytyy myös aivan julkisena tietona S-kirjaimen kohdalta:

    SAN-1

    MB S500, W221-korityyppi, omistajalla myös Yamaha FJR 1300 -moottoripyörä samalla tunnuksella (toimitusjohtaja Aimo Santaoja, San-Meta Oy, Nakkila).

    Kyllä rahaa löytyy!

    Aippa ei näitä enää tarvii. . .RIP. Kateellisille tiedoksi että ihan omalla työllä hankittuja, siis ansaittuja.

    Äänestä

että ihmiset lähtevät kirjoittelemaan näin paskan aiheen johdosta. Alennutte täysin samalle tasolle, kuin nimimerkki "julkinen verotutkija". Höpinää ja katkeraa sellaista, joista oletan "julkisen verotutkijan" kirjoittaneen vähintään toisen puolen eri nimimerkillä, pitääkseen olematonta keskustelua yllä!

Tein katsauksen muille Suomi24-sivustoille mistään en löytänyt näin alhaista keskusteluntasoa!

Onko todella näin, että Porissa ei ole muita keskustelunaiheita, kuin kateus, Ässät ja Kanaali Koskinen?

HÄVETTÄÄ PALJASJALKAISENA PORILAISENA!

Ps. Vaikka nk. "julkinen verotutkija" vastaisi tähän mitä vaan, niin en alennu enempää kommentoimaan hänen täysin tyhjästä keksimiään katkeria juttuja.

Äänestä
  • näköjään.kateellisilta!!eikö enään kantti kestänyt?? t."sääksjärven asukas rannalta"!!

    Äänestä

Hitto, et me suomalaiset ollaan kateellisia. Mä ainakin nostan hattua kaverini faijalle joka alotti autotallista ja loi melkoisen ison teollisen toiminnan omalla kekseliäisyydellään ja on nykyään Todella ökyrikas pappa. Se mies kyllä osaa nauttia hedelmistä ja antaa sen näkyä myös, mikä on ihan oikein. Kerran me vaan täällä käydään. Sokka irti.

Äänestä
  • EI tässä kateellisia olla. Moni ymmärtää nää meidän ketjut väärin. Ihan samoin oli räpyttelijä-Cheek myöskin aluksi vähän väärin ymmärretty muka ylimielinen-kusipää-leveiljäpoika, mutta nyt kaikki tiedämme, että hän on nöyrä, kiltti ja herttainen äidin kullannuppu, joka vain vetää roolia Hollywood-näyttelijän lailla.

    Äänestä

Mää tein just mulle ihanat Cheek kännykänkuoretkin :)

Äänestä
  • Voitkin sitten työntää ne ihanat kuoret sun "cheekkies" väliin oikein syvälle.

    Äänestä

Impolassa asuvat kattohuoneissaan ja ajelevat astonmartineillaan.

Äänestä
  • Heljakan kakarat, vai?

    Äänestä

  • 4tuote kirjoitti:

    Heljakan kakarat, vai?

    Muistaako joku mikä Aston Martin Heljakalla on? Onko se Vantage, vai joku muu?

    Äänestä

Itselläni on tällä hetkellä kahden uuden S-mersun verran tilillä rahhoo. Kiitos perinnön. Mutta arvatkaas mitä. Aion säästää joka pennin ja ajaa 10 vuotta palvelleella citroenilläni vielä vähintään 500 000km mittariin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Perintörahat siirrän jälkipolville. Molemmilta lyhennän asuntolainoja pois, arvostavat varmaan enemmän, kuin sitä että isäpappa pamauttaisi ferrarin pihaan. Omasta mielestä autoilla pröystäily on lapsellisten hölmöjen pelleilyä.

Parinsadan metrin päässä asuva, vuosittain lähes 700 000€ tehnyt porilainen rakennusalan yrittäjä ajaa lähes 20 vuotta vanhalla 406 peugeotilla. Kämppä kylläkin on upea.

Nuoret jannut ajelevat porscheilla ja mersuilla. Rahoitusyhtiö on jo monen "miljonäärin" kintereillä.

Äänestä
  • Unohdat kuitenkin sen tosiasian, että kaikille hieno auto ei ole pröystäilyn ja näyttämisen väline. Joillekin se on ihan oikeasti harrastus ja intohimo. Sitä vaan on vähän vaikeampi piilotella muiden katseilta kuin vaikkapa hifistin High End harrastustaan. Voit ostaa ne 70 000 euron äänentoistolaitteet ja laittaa 25 000 euroa pelkkiin Transparent Magnum Opus -välijohtoihin. Kukaan ei asiaa pääse näkemään ja kadehtimaan. Mutta kun autot aidosti kiinnostaa, on rahaa ja ostat hienon auton, niin johan porukka luulee kylällä että "se haluaa näyttää, että on rahaa!". Veikkaus voi osua oikeaan, ja usein osuukin, mutta ei aina.

    Itse tapasin juuri joku aika sitten uudenkarhean S-Mersun omistajan, joka oli ihan aito autoharrastaja. Tyyppi oli kikseissä autonsa teknologiasta, viimeistelystä ja ajotuntumasta. Toki hommaa ulkopuolelta katsova saattaa luulla, että mies haluaa vain näyttää. Sellainen arvaus menee tässä tapauksessa avuttomasti pystymetsään.

    Äänestä

  • ap__ kirjoitti:

    Unohdat kuitenkin sen tosiasian, että kaikille hieno auto ei ole pröystäilyn ja näyttämisen väline. Joillekin se on ihan oikeasti harrastus ja intohimo. Sitä vaan on vähän vaikeampi piilotella muiden katseilta kuin vaikkapa hifistin High End harrastustaan. Voit ostaa ne 70 000 euron äänentoistolaitteet ja laittaa 25 000 euroa pelkkiin Transparent Magnum Opus -välijohtoihin. Kukaan ei asiaa pääse näkemään ja kadehtimaan. Mutta kun autot aidosti kiinnostaa, on rahaa ja ostat hienon auton, niin johan porukka luulee kylällä että "se haluaa näyttää, että on rahaa!". Veikkaus voi osua oikeaan, ja usein osuukin, mutta ei aina.

    Itse tapasin juuri joku aika sitten uudenkarhean S-Mersun omistajan, joka oli ihan aito autoharrastaja. Tyyppi oli kikseissä autonsa teknologiasta, viimeistelystä ja ajotuntumasta. Toki hommaa ulkopuolelta katsova saattaa luulla, että mies haluaa vain näyttää. Sellainen arvaus menee tässä tapauksessa avuttomasti pystymetsään.

    Joillekin autot ovat intohimo, nautinnon väline. Joku pitää autoaan tallissa ja ihailee sitä siellä, toinen ajaa 30 km/h ympäri Porin keskustaa. Joku 7-vuotias lukee autolehtiä heti, kun on koulussa oppinut lukemaan. He kaikki ovat automiehiä (tai -naisia).

    Sillä ei ole väliä ajaako polkupyörällä vai 330 000 euron Porschella. Kuka tahansa autoista aidosti kiinnostunut on automies. Olen tavannut naisen (ihan oikeasti oli nainen!) joka heitti autojen speksejä kuin paraskin harrastaja. Elettiin 90-lukua ja muija tiesi heti kummassa on enemmän vääntöä: Volvon tuoreessa V70 R AWD:ssä vai Mersun C220 CDI common rail turbodieselissä. Vetää hetkeksi hiljaiseksi, kun nuori nainen kertoo faktat.

    Nykyään nuoriso keskittyy lataamaan selfieitä instagramiin. 99% porukasta ei ole kiinnostunut autoista.

    Äänestä

Miten tuollaisen miljonäärinaisen sänkyyn pääsee?

Äänestä
  • Ostamalla kierrätyskeskuksesta miljonäärinaisen vanhan sängyn?

    Äänestä

Pienellä vaivalla pääset:
- käy parturissa
- hoida hampaasi
- hanki siistit ja puhtaat vaatteet
- kiillota kengät
- älä juo liikaa
- kuuntele naisen juttua
- käyttäydy itsevarmasti

Sitten siirryt sinne sänkyyn suoritettuasi edelliset kaikki kohdat.

Jos et juttele tyhmiä ja muistat kehaista, nainen tarjoaa aamukahvit uusinta- suorituksen jälkeen ja antaa taksirahat.

Toimintaohjelma pätee erityisesti Porissa.

Äänestä

Oli helppoa. Käväisin deittisivuilla, nähtiin kahvilla. Seuraavana päivänä käytiin viinillä elbassa. Sit muutinkin jo signelinnaa . Helppoa. Harmittaako

Äänestä
  • Et tosiaan asu Signelinnassa :D

    Äänestä

  • Elbassa käy vain perseaukiset.

    Äänestä

  • kunnonpatukkaa kirjoitti:

    Elbassa käy vain perseaukiset.

    Elbassa käyvät tavikset.

    Äänestä

Mistä aloittaja päättelee että miljonäärit haluavat nähdä hänet ylipäätänsä missään?

Äänestä
  • Miten tämä aloittajaan liittyy? Ketju liittyy porilaisiin miljonääreihin.

    Äänestä

Mistä miljonääri kuvittelee että aloittaja haluaa nähdä hänet? Jospa näkeminen ei ole se..

Äänestä
  • Jos sä ajat vm. 2015 Audi S8:lla niin kyllä arvaan, että olet miljonääri. Harvalla porilaisella on 200 000 euron auto.

    Tässä kyseisessä tapauksessa samasta perheestä löytyy sen 200 000 euron Audi S8:n lisäksi 330 000 euron Porsche 911 turbo S. Kohtuulliset kaarat yhteen perheeseen. Lisäksi perheen poika ajelee Audi A5:lla, mutta se onkin ihan köyhien auto. Epäilemättä autot siis kiinnostaa. Yhtä epäilemättä rahaa löytyy!

    Äänestä

Ja nämä L-sannan marketin kotirouvat ovat thaikkuja, ylimielisen näköisiä miehiensä rahoilla eleleviä. Nokka pystyssä korkkareilla sipsuttaen talon hintaiseen Audiin näkyi eräskin menevän.

Äänestä
  • Pakko sanoa, että autokanta on Porissa mennyt huimasti kalliimpaan suuntaan viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Keski-ikäiset porilaiset muistavat taatusti, millaista kippoa tämä kylä oli täynnä 80- ja 90-luvulla. Yksittäinen S-Mersu on todellinen harvinaisuus.

    Kelataan vuoteen 2015: kadulla vilisee yli 100 000 euron Bemareita, Audeja ja Mersuja sekä harvinaisempia urheiluautojakin. On ollut Lamborghinia, Aston Martinia ja Audi R8:aa. Nykyisin löytyy Ferraria, Porsche 911 turbo S:ää, Jaguar F-Typeä jne. jne.

    Varsinkin ylemmän keskiluokan autojen määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Tuntuu että joka toisella porilaisella on joku 50 000 euron Volvo XC 60 tai uusi E-Mersu tai 5-sarjan BMW. Tuollaisia autoja on suhteessa tosi paljon liikenteessä Porissa nykyisin. 80-luvulla oli kova juttu, jos jollain riitti raha uuteen 316i Bemariin, halvimpaan ja pienimoottorisimpaan "kommunistimalliin".

    Äänestä

  • vähän_muutosta kirjoitti:

    Pakko sanoa, että autokanta on Porissa mennyt huimasti kalliimpaan suuntaan viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Keski-ikäiset porilaiset muistavat taatusti, millaista kippoa tämä kylä oli täynnä 80- ja 90-luvulla. Yksittäinen S-Mersu on todellinen harvinaisuus.

    Kelataan vuoteen 2015: kadulla vilisee yli 100 000 euron Bemareita, Audeja ja Mersuja sekä harvinaisempia urheiluautojakin. On ollut Lamborghinia, Aston Martinia ja Audi R8:aa. Nykyisin löytyy Ferraria, Porsche 911 turbo S:ää, Jaguar F-Typeä jne. jne.

    Varsinkin ylemmän keskiluokan autojen määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Tuntuu että joka toisella porilaisella on joku 50 000 euron Volvo XC 60 tai uusi E-Mersu tai 5-sarjan BMW. Tuollaisia autoja on suhteessa tosi paljon liikenteessä Porissa nykyisin. 80-luvulla oli kova juttu, jos jollain riitti raha uuteen 316i Bemariin, halvimpaan ja pienimoottorisimpaan "kommunistimalliin".

    Kaupanpäälle vielä joka toiselta teiniltä löytyvä, uutena 15 000 euron mopoauto. Tuntuu että rahaa on porilaisilla ihan eri tavalla kuin pari vuosikymmentä sitten tai sitten se vaan näkyy enemmän.

    Äänestä

Tunnen porista miljonäärin jolla ei ole autoa ollenkaan. Eikä aio hankkiakaan.
Kulkee pyöräillen. Järkihemmo.

Äänestä
  • Mitä vitun järkeä on ostaa jotain kallista m5 bemu koslaa, kun pikku seat ibiza gti pesee sen kaarrenopeudessa ja hirvenväistökokeessa mennen tullen vaikka on 5 kertaa halvempi!!"

    Äänestä

  • ariari2 kirjoitti:

    Mitä vitun järkeä on ostaa jotain kallista m5 bemu koslaa, kun pikku seat ibiza gti pesee sen kaarrenopeudessa ja hirvenväistökokeessa mennen tullen vaikka on 5 kertaa halvempi!!"

    Tuollaisen kommentin kirjoittaa henkilö, joka ei ole koskaan ajanut M-Bemaria radalla. Itselläni kokemusta vain BMW M3:sesta (E92), mutta oli kyllä radalla hyvä auto.

    Ibizaa en voi kommentoida, kun en ole koskaan ajanut sellaista. Olisi todella ignoranttia sanoa, että Ibiza on huono auto. Kommentoin autoa vasta ajettuani sellaisella.

    Äänestä

En pidä itseäni miljonäärinä. Käytän muovikassia usean kerran ja ostan aina alle kympin punaviiniä. Luen kaupan ruokatarjoukset aina.

Perheeseemme jää nettona 4.700 euroa kuussa. Omaisuutemme arvoksi laskin noin miljoonan. Velkaa on luottokorttilaskun 7-800 euroa verran.

Äänestä
  • Elämästä saa silti nauttia, mitä se itse kullekin sitten tarkoittaa.

    Kerran täällä vaan ollaan ja sekin loppujen lopuksi aika lyhyt aika. Aika harva elää yli 100 vuotiaaksi.

    Äänestä

  • No en pidä minäkään sinua, diplinssi, miljonäärinä. Noilla tuloilla taidat vaan olla harvinaisen pihi, jos omaisuutesi on miljoonan. Miljonäärillä tarkoitetaan henkilöä, jolla on oikeasti rahaa millä mällätä!

    Äänestä

Eikö oo kellää maybach mercedes mitä meil päin on kaksi uusimaal

Äänestä
  • Ei oo porilaisilla hienoja autoja. Miljoonan euron kesämökkiä löytyy ja 800 000 euron kerrostaloasuntoja. Purjevene on parkissa Naantalissa, kun "ei mahdu Poriin".

    Mutta ei tällä juurikaan hienoja autoja ole kenelläkään. Ei edes miljonääreillä, yhtä ainoaa poikkeusta lukuunottamatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

julkinen verotutkija kirjoitti:

Porissa on miljonäärejä! Tuoreet verotiedotkin sen todistavat. Mutta missä heitä näkee Porissa? Missä he liikkuvat ja shoppailevat?

Porin Lukkarinsannan S-Market on nähtävästi miljonäärien mieleen. Kurvasin tänään klo. 13.30 ruokaostoksia tekemään, mutta hyvä että kehtasin autoni pysäköidä parkkipaikalle. S-Marketin pihalla oli mm. uusimman korimallin BMW M5 (V10-koneella), BMW 745i, uusimman korimallin 5-sarjalainen (ei ollut perusmalli!) sekä uusimman korimallin 3-sarjan Bemu. Sekä iso kokoelma uusia Volvoja ja Audeja. Kaikki suomikilvissä, tietty.

Ajattelin, että kohtuullinen otos porilaisia miljonäärejä. Äijät on töissä, niin vaimot käyvät ruokaostoksilla. Kun lähdin, niin pihaan kaartoi miljoonaluokan yrityskaupan tehneen porilaisen yrittäjän vaimo uusimman korimallin S-Mersulla! Pyhä jysäys! Tunsin itseni häpeällisen köyhäksi ja surkeaksi.

Oli siinä kohtuu annos taas yli 100 000 euron autoja!

Missä sinä olet nähnyt tai näet porilaisia miljonäärejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu