Tervehdys!
Remontti alkaa olla onnellisesti listojen kiinnitystä vaille valmis. Ovien listat menevät helposti naulaamalla paikalleen, mutta jalkalistat mietityttävät.
Sen verran taustaa, että kyseessä on 1938 rakennettu kerrostaloasunto, jossa on juuri hiottu lautalattia. Eli kämpässä on ajalle ominaiset "kananpaskaseinät", jotka eivät kovin kestäviä ole. Remontin alussa vanhoja listoja irrottaessa seinien hauraus oli ongelma ja useammastakin paikkaa lohkeili pieniä paloja listaa purkuraudalla irroitettaessa. Jälkien paikkaamisessa riittikin sitten ihan mukavasti hommaa.
Tämän vuoksi naulaaminen tai ruuvaaminen ei oikein innosta. Kuinka hyvin kiinnittäminen onnistuisi liimaamalla? Mielellään sellaista liimaa pitäisi olla, jonka saa vielä joskus irtikin, jos sellainen tarve tulee. Meille kylppärirempan tehnyt rakennusmies suositteli akryylimassaa kiinnitykseen. Riittääkö sen voima pitämään listat seinässä? Vai löytyykö paljon parempia ehdotuksiakin? Kuumaliima on ainakin ehdottu, mutta sen lyhyt työstämisaika mietiyttää.
Seinät ja lattiat eivät tämän ikäisessä talossa luonnollisestikaan ole täysin suorat, joten seinän ja listan rakoja joutuu joka tapauksessa täyttämään akryylillä.
Vinkkejä otetaan oikein mielellään vastaan. Kiitokset etukäteen!
Jalkalistat liimalla kiinni?
4
3430
Vastaukset
- make
kuumaliimalla ei pysy!!on kokemusta.
liimasilikooni hyvillä liimaominaisuuksilla paras
vaihtoehto- Rape..
Suosittelen lyöntiproppuja.
Noin 60 mm pitkä roppu varmaan pitää.
Elikkä ensin porataan propulle kiviporalla oikean kokoinen reikä suoraan listan läpi seinään.
Muovitulppa reikään pohjaan asti. Lopuksi naula vasaralla kiinni.Voidaan irroittaa ruuvaamalla jos tarve vaatii.
Proppuja on eri pituisia ja eri värisiä. Soveltuu ainoastaan kivi ja betoniseiniin.
- ja liimaa
Joo eli jos varmuuden haluat niin laita sinne liimaa mutta roppaa silti kiinni se niin kyllä se sen verran pysyy vaikka seinä olisi mitä kanan paskaa. Eihän sille jalkalistalle kumminkaan muuta rasitetta tule kun mitä nyt joskus potkaset sitä.
Ja Sika-liima on yleensä ottaen ollut aina se kestävin että sitä kun laitat niin varmasti pysyy jo pelkästään sillä.- myydään n.300ml
tuubeissa, Rautakaupoissa tietävät teräs-naulat. Näillä onnistuin Vantaalla samantyyp. kohteessa, lopuksi vasta Akryylimassa.
Akryyli EI OLE LIIMA, vaan "tumpelo-hartsi"/
paikkauksiin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten111625Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1511312Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu2821226Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1111049Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin42887Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t4815Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?218797- 24729
- 42711
Olen etsinyt sinua
Jokainen päivä olet sydämeni. En voinut käsittää silloin kun ensimmäisen kerran sinut näin, että hän, tuo kauniin ihana20684