Kahvi ja masennus

Moneen kertaa tullut keskustelupalstoilla esille,että kahvin juonnin lopettaminen saattaa johtaa jopa täydelliseen parantumiseen masennuksesta.

Ite kun alan miettimään niin masennus oireet alkoivat tulemaan juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä kun kahvin juonti tupakoimisen ohella alkoi lisääntymään.

Mulla oli samaan aikaan mukana ikävästi stimulantti huumeita kun pyörin silloisessa 2000-luvun vaihteen clubimaailmassa.

Nyttemmin olen koittanut lopettaa sekä kahvin,että alkoholin ja tupakan.

Jos juon kahvia niin saan tykytyksiä ja todella ahdistavan olon.Jotenkin tuntuu,että maailma näyttää taas paremmalta ja pään totaaliset jumitkin alkavat häviämään.Toivottavasti tämä olisi nyt se oikea ratkaisu mun pään toipumiseen.

Olisi kiva kuulla myös muiden mielipiteitä.Joku jopa väitti,että 6kk kahvinjuonnin lopettamisen jälkeen on täydellisesti parantunut.Hienoa jos ongelma on vain kahvissa.
Ilmianna
Jaa

37 Vastausta

kun lopetin kofeiinin käytön, kuitenkin oli koko ajan sellainen epämääräinen paranemisen olo tastalla ja puolen voden päästä masis, ahdistus ja paniikit sitten olivat poissa kokonaan. Lopettamisesta on nyt vuosi, eivätkä no oireet ole palanneet.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
17 VASTAUSTA:
Varmasti kofeiinin kuten kaikkien aineiden vaikutus ihmiseen on yksilöllistä ja joillekuille kahvi saattaakin olla myrkkyä. Itse kyllä pidän kahvista enkä ole huomannut kielteisiä vaikutuksia, ellei sitten jonkinasteista riippuvuutta pidä sellaisena... aamukahvi nyt ainakin täytyy saada, muuten tuntuu siltä, että jotain tärkeää puuttuu.

Mielenkiintoista kyllä sinänsä ja voisihan kahvilakkoakin jossain vaiheessa pitää, kokeilumielessä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Standardi kirjoitti:

on vaikea havaita, ellei satu olemaan yliherkkä aineelle. Kofeiini aiheuttaa masennusta ja muita psyyken ongelmia hyvin hitaasti muuttamalla aivojen kemiallista tasapainoa, vaurioittamalla ja tappamalla aivosoluja ja vahingoittamalla rauhoittavien välittäjäaineiden reseptoreja. Oireiden kehittymiseen saattaa mennä vuosia, siksi niitä ei osaa yhdistää kofeiiniin.

Ensimmäisten päivien jälkeen kahvinjuonti on vain tapa lykätä vieroitusoireita, aivan kuten muillakin fyysistä riippuvuutta aiheuttavilla huumausaineilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Rev.McMoon kirjoitti:

toivottavasti saisin avun tosta vaan kahvista.Kaikki lääkkeet ja keinot on kokeiltu...

Kaikki viittaa siihen,että silloin kun kahvinjuonti on lisääntynyt niin samaan aikaan on alkanut mielenterveysongelmat joita on kestänyt vuodesta 2002.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Rev.McMoon kirjoitti:
on vaikea havaita, ellei satu olemaan yliherkkä aineelle. Kofeiini aiheuttaa masennusta ja muita psyyken ongelmia hyvin hitaasti muuttamalla aivojen kemiallista tasapainoa, vaurioittamalla ja tappamalla aivosoluja ja vahingoittamalla rauhoittavien välittäjäaineiden reseptoreja. Oireiden kehittymiseen saattaa mennä vuosia, siksi niitä ei osaa yhdistää kofeiiniin.

Ensimmäisten päivien jälkeen kahvinjuonti on vain tapa lykätä vieroitusoireita, aivan kuten muillakin fyysistä riippuvuutta aiheuttavilla huumausaineilla.
Varmasti lääkäri sanoisi minulle, että tupakoinnin lopettaminen olisi huomattavasti tärkeämpää kuin kahvinjuonnin lopettaminen.

Mutta sellaista se on - tunnen toki tupakan vaarat mutta koska tupakka ei ainakaan vielä ole aiheuttanut oireita itselleni, jatkan tupakointia.

Joskus sitä valitsee sen mikä tuntuu hyvältä eikä sitä mikä olisi järkevää. Minkäpä sille voi kun ei kukaan jaksa olla täydellinen eikä elämästä saa tehtyä täydellistä vaikka miten yrittäisi.

Luopuminen päihteistä,kahvista ja tupakasta on vain pieni osa elämää ja todellakin sen arvosta jos saa nautti elämästä eikä tarvitse kärsiä psyykkisistä ongelmista!

siispä jätän kahvin pois nyt ja kokonaan ja ikuisesti
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
simotj9 kirjoitti:

Pitää myös muistaa,ettei kaikilla toimi pelkkä kahvinjuonnin lopetus.Ihmiset ovat yksilöitä ja aivoissa kemiat pelaavat jokaisen kohdalla eritavalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
idgsdjg kirjoitti:
Pitää myös muistaa,ettei kaikilla toimi pelkkä kahvinjuonnin lopetus.Ihmiset ovat yksilöitä ja aivoissa kemiat pelaavat jokaisen kohdalla eritavalla.
että kofeiininkäytön lopettaminen on ilmainen ja turvallinen tapa kokeilla johtuvatko oireet kofeiinista. Vain 10-20% kofeinisteista saa oireita, tämä tarkoittaa Suomessa noin 400 000-800 000 ihmistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Rev.McMoon kirjoitti:
että kofeiininkäytön lopettaminen on ilmainen ja turvallinen tapa kokeilla johtuvatko oireet kofeiinista. Vain 10-20% kofeinisteista saa oireita, tämä tarkoittaa Suomessa noin 400 000-800 000 ihmistä.
Kuinka nopeasti alkaa elimistä huomaamaan,että ollaan päästy eroon kofeiinistä ja alkaa aivoissa "parantuminen" ?

Pahin tilanne on juoda baarissa 15 kossupatteria illan aikana.Seuraavat 5pv tuntee olevansa aivokuollut.

Mulla nyt 3viikko menossa ilman kahvia ja tunnen oloni todella hyväksi.Pitkä on varmasti vielä tie,mutta kaikki viittaa vain ja ainoastaan kahviin ja kofeiinin saamiseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sigsdjdj kirjoitti:

on varmasti henkilökohtainen. Aivot kehittävät kofeiinille toleranssin käyttöä aloitettaessa, eri välittäjäaineiden reseptoritiheys muuttuu kymmeniä prosentteja aivojen eri osissa. Kun käyttö lopetetaan, purkautuvat aivojen toleranssimekanismit nopeasti. Oman kokemuksen perusteella jo parin viikon reilu vähennys voi herkistää kofeiinille niin paljon, että normaaliannoksesta seuraa tuntikausia kestävä perkeleellinen ahdistuskohtaus.

Elimistö siis huomaa heti, että kofeiinia ei enää tule, siitähän ne vieroitusoireet alkavat päänsärkynä. Se, miten nopeasti hitaat heijastusvaikutukset korjautuvat aivojen eri osissa, on täysi mysteeri. On otettava huomioon, että kaikki vauriot eivät korjaudu ehkä lainkaan.

Eilen äitini huomasi,että viheltelin ekaa kertaa moneen vuoteen.Myös itse huomasin aamulla keittäessäni aamupuuroa,että lauloin :D.Päässä pistelee ja aivoissa jotenkii kuplii...

Mielenkiintoinen kevät varmasti tulossa.

Toissapäiväinen känni ei ehkä ollut parasta paranemista ajatellen,mutta nyt tiedän juonko vai enkö kun koitan saada aivoissa kemiat tasapainoon.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
simo83mk kirjoitti:

saa kyllä varautua kofeiinivieroituksen yhteydessä, etenkin jos aineenvaihdunta on niin hidas, että jäämiä on kerääntynyt runsaasti tai on erityisen herkkä juuri niille muutoksille/vaurioille, joita kofeiini aiheuttaa keskushermostossa ja lihaksistossa.

Lihas-, neurologiset tai psyykkiset oireet voivat palautua ajoittain hyvinkin voimakkaina. Kannattaa ehdottomasti välttää sellaisia aineita, aktiviteetteja ja ruokia, jotka voivat vapauttaa suuria määriä jäämiä elimistöstä. Toleranssimekanismit purkautuvat nopeasti ja siksi pienetkin määrät, jotka palautuvat verenkiertoon, voivat aiheuttaa jopa hengenvaaraisia seuraumuksia.

Akohoista kannattaa ilman muuta luopua joka tapauksessa, mutta erityisesti jos on psyyken kanssa ongemia. Itse alkoholisoiduin nopeasti, kun kaupunkiin mennessä piti aina ottaa se huurteinen, että pystyi olemaan ihmisten keskuudessa. Toukokuussa tulee 2 vuotta täysraittiutta täyteen, eikä ole enää pitkään aikaan käynyt edes mielessä, että tarvitsisin, tai edes haluaisin, tippaakaan alkoa systeemiini.

Pystyykö kofeiinin poistumista elimistöstä nopeuttamaan?Mikä tämä valkosipulin vaikutus prosessissa on?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mies83ww kirjoitti:
Pystyykö kofeiinin poistumista elimistöstä nopeuttamaan?Mikä tämä valkosipulin vaikutus prosessissa on?
kun kofeiini vapautuu kudoksista, sen täytyy siirtyä verenkiertoon, että maksa voisi pilkkoa sen. Kun kofeiinijäämät siirtyvät kudoksista verenkiertoon ja toleranssi on pudonnut, saa pienikin määrä aikaan oireita. Valkosipuli vapauttaa kofeiinijäämiä niin tehokkaasti, että se voi johtaa aivo- tai sydäninfarktiin.

Jos on kerännyt kroppaansa kofeiinia, täytyy vain elellä hissukseen ja toivoa, että kudoksista ei irtoa liikaa myrkkyjä kerralla.

hyvin poistaa kyllä nestettä ja kuonaa kropasta.Tuntuu kun päähän tulee sellaenn rasvakerros,ettei mikää ajatus kulje minneen suuntaan.... :SS 3vk ilman kofeiiniä ja nyt kyllä on syytä ottaa pieni valkkarikuuri jospa sais vauhtia tähän toipumiseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voi hallelujaa...

Joko
a. ei ole olenkaan masennut, siis kliinisesti
b. kahvilopetuksessa on lumevaikutus

MItään näyttöä kahvin vaikutuksesta kliiniseen masennukseen ei ole.

Jos tämä kofeinisti esittäisi jotain tieteellistä tutkimusta, kun puhuu niin asiantuntevastai 20-30 % "kofeiiniyliherkkyydesä"...

Miksi se on niin vaikeaa hyväksyä, että kliininen depressio on psyykkinen sairaus???
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Rev.McMoon kirjoitti:
saa kyllä varautua kofeiinivieroituksen yhteydessä, etenkin jos aineenvaihdunta on niin hidas, että jäämiä on kerääntynyt runsaasti tai on erityisen herkkä juuri niille muutoksille/vaurioille, joita kofeiini aiheuttaa keskushermostossa ja lihaksistossa.

Lihas-, neurologiset tai psyykkiset oireet voivat palautua ajoittain hyvinkin voimakkaina. Kannattaa ehdottomasti välttää sellaisia aineita, aktiviteetteja ja ruokia, jotka voivat vapauttaa suuria määriä jäämiä elimistöstä. Toleranssimekanismit purkautuvat nopeasti ja siksi pienetkin määrät, jotka palautuvat verenkiertoon, voivat aiheuttaa jopa hengenvaaraisia seuraumuksia.

Akohoista kannattaa ilman muuta luopua joka tapauksessa, mutta erityisesti jos on psyyken kanssa ongemia. Itse alkoholisoiduin nopeasti, kun kaupunkiin mennessä piti aina ottaa se huurteinen, että pystyi olemaan ihmisten keskuudessa. Toukokuussa tulee 2 vuotta täysraittiutta täyteen, eikä ole enää pitkään aikaan käynyt edes mielessä, että tarvitsisin, tai edes haluaisin, tippaakaan alkoa systeemiini.
Olen itse vähentänyt puoleen kahvin juonnin. Ennen join 8-10 kuppia. Nyt rajoitin 3 kuppiin. Aamulla 2 ja iltapäivällä 1. Huomio siis kupillisella tarkoitan 1 kahvimitallista. Ei siis kannata isoa mukillista 1 kupiksi laskea. Ahdistus vähentynyt ja vatsa paremmassa kunnossa. Nyt jos vähänkin lipsuu niin huomaa kyllä, että ahidtus nousee pintaan. Jos yhtäkkiä lopettaa kahvinjuonnin, niin voi vieroitusoireisiin (päänsärky, lihasjännitys) sekoittaa 1dl:aan vettä puoli teelusikallista kahvia. Se muuttuu kehossa lääkkeeksi ja auttaa vieroitusoireisiin. Kannatta ainakin kokeilla, Tämän konstin neuvoi homeopaattituttavani.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Loppu Propagandalle kirjoitti:
Voi hallelujaa...

Joko
a. ei ole olenkaan masennut, siis kliinisesti
b. kahvilopetuksessa on lumevaikutus

MItään näyttöä kahvin vaikutuksesta kliiniseen masennukseen ei ole.

Jos tämä kofeinisti esittäisi jotain tieteellistä tutkimusta, kun puhuu niin asiantuntevastai 20-30 % "kofeiiniyliherkkyydesä"...

Miksi se on niin vaikeaa hyväksyä, että kliininen depressio on psyykkinen sairaus???
....
Kokeilla kannattaa kahvin juonnin lopettaminen. Ihan vahingossa loperin, kun ei maistunut. On ollut muutenkin psyyken kanssa positiivinen lento. Mutta ihan ajatus, errä oloni on paljon parempi nyt...ja sitten tajusin,, etten ole reilu viikkoon juonut kahvia.
Masennus on kyllä helpottanut. Oma elimistöni on niin herkkä, että se kahvi voi todellakin olla olut yksi sy masennukseen.

Tällaiset kliinisenmasennuksen toilotukset on joutavaa. Kuka ne roteaa...lääkärit. Lääkäritkin ovat ihmisiä. Ei varmaan ole tutkittu kahvin tai tupakan vaikutusta niin paljon. Alkoholin vaikutusta masennukseen on tutkittu ja siinä on yhteys.

Kuka kieltää kokeilemasta vaikuttaako kahvinjuonni lopettaminen?
Kokeilumieltä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Täällä oli juttu jossain siitä, että kahvi estäisi masennusta.

No kai, jos kahvissa on rautaa, joka ehkäisee anemiaa, joka taas voi puolestaan johtaa masennukseen.
Ilmianna
Jaa
Näistä kommenteista rohkaistuneena jätän huomenna aamukahvin pois. Ja lounaskahvin, iltapäivä kahvi ja iltakahvin. Josko se elimistö siitä lähtisi paranemaan. Pitkään olen tätä pohtinut mutta nyt tuumasta toimeen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Kohta puolivuotta ilman kahvia. Suosittelen kaikille. Mieliala ja vireystila aivan eri luokkaa. Aluksi oli vaikeeta mutta kyllä sen kestää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
bussikuski kirjoitti:
Kohta puolivuotta ilman kahvia. Suosittelen kaikille. Mieliala ja vireystila aivan eri luokkaa. Aluksi oli vaikeeta mutta kyllä sen kestää.
Hienoa! Kokeilu siis kannatti.itse aion jatkaa kahvitonta elämistä. Elimistö freesimpi.sen vaan tuntee...palautuu omaksi itsekseen. Ei aitä lapsena kahvia juonut ja hyvä oli olo ja vireystila. Lapsenomasita arkea kohti. Aitoutta kohti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olen ollut nyt pari kertaa kuukausia erossa kahvista. Ekalla kerralla olin noin kaksi kuukautta erossa. Silloin tunsin positiivisiä vaikutuksia ja samalla olin erossa tupakasta, joka vahvasti liittyi kahvin juontiin. Nyt kaks i- kolme kuukautta olin erossa kahvista, mutta aloittaessani uuden mielialalääkkeen, niin ei rööki oikein maistunut. Tiedän että olisi kannattanut yrittänyt lopettaa, mutta olen tässä taistellut muidenkin riippuvuuksien kanssa. Olen nyt juonut aamu ja iltakahvit,enkä ole huomannut että oireet olisivat pahentuneet. En silti itselläni puolla kahvin juomista, sillä olen huomannut sen auttavankin jännitys oireisiin, mutta tässä tilanteess se on "pienempi paha".
Ilmianna
Jaa
Http://uusielamani.wordpress.com

Vaikeata on, mutta pnä sen arvoista!
Ilmianna
Jaa
Kofeiinille voi olla yliherkkä jo syntymästä asti tai tulla sille yliherkäksi myöhemmällä iällä. Kofeiinia on eniten kahvissa ja teessä. Kofeiini on piriste, joka vaikuttaa keskushermoston toimintaa kiihdyttävästi. Kofeiini vaimentaa väsymyksen tunnetta ja lisää vireyttä sekä valppautta. Kofeiinin piristävä vaikutus on hyvin yksilöllistä ja se kestää muutamasta tunnista jopa kymmeniin tunteihin kofeiinin määrästä ja henkilön aineenvaihdunnasta riippuen. Piristävän vaikutuksensa vuoksi kofeiini voi aiheuttaa unihäiriöitä.

Alla lista mahdollisista kofeiinin aiheuttamista yliherkkyysoireista, joita voi tulla riippuen kofeiini määrästä.

kiihdyttää aineenvaihduntaa
aiheuttaa sydämentykytystä
aiheuttaa vapinaa
psyykkisiä haittoja ovat muun muassa masennus, ahdistus, paniikkioireet ja paniikkihäiriö
aiheuttaa vatsavaivoja
aiheuttaa ruuansulatusvaivoja
lisää hikoilua
lisää sydämen lyöntitiheyttä
lisää virtsaamista
lisää kuivasilmäisyysoireita

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kofeiini
Ilmianna
Jaa
Huomenna heitän kahvin vittuun, oon ryystäny sitä pennusta asti ja haluan tietää miten käy, jos en nauti kofeiinia ollenkaan... Tarpeeksi hankala elämä muutenki, joten olen valmis näin köyhänä koettamaan kaikkea mikä saattais auttaa eikä maksa mitään, päin vastoin säästäis rahaa. Siis jos onnistun juomaan vaan vettä aamulla. Aattelin kyllä alottaa huomisen aamun rooibos -teellä (kofeiiniton) saadakseni tunteen siitä että juon jotain muutaki ku vettä aamupalaksi. Katotaan miten käy...
Ilmianna
Jaa
Kannattaa tietysti jokaisen löytää henkilökohtaiset rajansa, mutta netistä jos tietoa etsii, niin sitä löytyy niin kahvin puolesta kuin vastaan. Esimerkiksi:

Tutkimus: Kahvi ehkäisee masennusta - kevytjuomat aiheuttavat sitä
Terveys ja hyvinvointi | 09.01.2013 15:45 | Rea Haverinen

Amerikkalaistutkimuksen mukaan sokerittomat juomat saattavat aiheuttaa masennusta. Kahvin vaikutus taas on päinvastainen.

Amerikassa suoritettuun tutkimukseen käytettiin peräti kymmenen vuotta ja siihen osallistui 265 000 miestä ja naista, jotka olivat iältään 50-71 -vuotiaita. Tutkimuksessa selvitettiin, olivatko siihen osallistuneet henkilöt olleet diagnosoidusti masentuneita viimeisen viiden vuoden aikana.

Kävi ilmi, että niistä koehenkilöistä, jotka joivat kevytjuomia enemmän kuin neljä tölkkiä päivässä, olivat sairastuneet masennukseen 30 prosenttia useammin kuin ne, jotka eivät juoneet dieettijuomia ollenkaan. Tutkijoiden mukaan vaikutukset saattavat johtua osittain makeutusaine aspartamiinista, joka on juuri saanut European Food Safety Authority -taholta hyväksynnän. Kevytjuomilla on myös muita vakavia sivuvaikutuksia, joista uutisoimme aikaisemmin, jutun voit lukea tästä.

Kahvinjuojat sen sijaan sairastuivat masennukseen kymmenen prosenttia epätodennäköisemmin, kuin ne, jotka eivät juoneet kahvia ollenkaan. Tutkijoiden mukaan tämä saattoi johtua siitä, että kahvissa oleva kofeiini stimuloi aivoja.
Ilmianna
Jaa
Yhtä helvettiä taistella masennuksen, ahdistuksen ja erilaisten riippuvuuksien kanssa. On niin suuri ongelmavyyhti ettei jaksa edes yrittää taistella vastaan. Helpompi antaa periksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei tarvitse taistella vastaan. Onhann se ollut joskus ihan oma valinta ruveta käyttämään. Se luovuttaminen on hyvä. Luovuta aineet myös pois omasta elimistöstä. Kokeile. Anna itsellesi mahdolliauus ja syyttelystä irrotaudu hyvällä mielellä. Anna kysellesi mahdollisuus. Sinä olet itse se mahdollisuuden antaja. Ei sitä toiset voi pakottaa. Onnea. Kun isäni sanoi seitsemänkymppisenä, että hän on oppinut itselleen nauramaan, niin se helpotti minuakin. Kuvittele itsesi taistelemasa kahvikuppia vastaa tai viinapulloa vastaan tai ritaritaisteluu tupakansätkää vastaan.... Niin. Kuvitelkaa meitä ihmisiä näiden aineiden ja esineiden kanssa taistelemassa...ja sanomassa että " en mä voi voittaa" kun ei tarvitse voittaa. Luopua vaan. Onnea ja voimia kaikille. Tietoisuudsta se luopuminen varmaan alkaa tai vahingosta. Ihan niinuin ne aloittamiiset ja kokeilutkin. Joo, ei tarvitse pakottaamihinkään, voi kulkea sellaista polua ettei kohtaa. Sanoo vaan milessää niissä tilanteissa, kun olisi tarjolla jotain, että taidanpa valita tuon toisen. Hyvillä mielin.Javoihan sen toisillekin sanoa...kiitos ein...siis. Voikaa hyvin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kahvihan on MAO inhibiittori niinkuin tupakka ja lievittää käsitykseni mukaan masennusta.
Yleisimpiä kasvikunnasta löytyviä β-karboliineja ovat harmiini, harmaliini ja tetrahydroharmiini. Tunnetuimmat kasvikunnan lähteet lienevät kahvi ja tupakka[3]. On tutkittu, että tupakoitsijoilla MAO-A toimii 30 % teholla ja MAO-B 40 % teholla[8]. Tällä hetkellä tunnetaan 64 eri β-karboliini alkaloidia hajaantuneena ainakin kahdeksaan eri kasviheimoon.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei kahvi kokobaisuudessaan masennukseen auta. Poisjättäminen kyllä.

Maoinhib ja muut. Pitää ajatella kokonaisuutta, eikä vaan pieniä yksittäisiä kohtia.
Eikä tupakka masennusta lievitä pitkällä juoksulla. Vaatteet haisee hengitys haisee yskittää keuhkot mustana...kokonaisuus. Jos viiden minuutin hyvä olo sätkästä... Usein tapa, josta myös riippuvanen mielihyvä. Äh. Miettikää kokonaisuutta. Keventäähän se kännikin mieltä ja poistaa hetken masennusta. Ilosta irtiottoa...vaan kokonaisuudessaan, pitemmän päälle...masentaa. Heikot on selittelyt, että kahvi, tupakka, alkoholi meille hyvästä olisi...ehkä on joskus....mutta jos riippuvuus, niin sitten ei enää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Niin no jos ihminen on masentunut esim: rahatilanteen, terveydentilan tai suurten hekilökohtaisten menetyksien vuoksi, niin on jotekin mahdotonta uskoa,
että kahvi toisi omaisuuden takaisin..kuolleet omaiset tai menetetyn raajan.
Joten ehkä tuo sapluuna ei nyt ihan kaikille sovi.

Kokeilla sitä toki voi kuka tahansa koska tahansa,
vaikkapa viikon tai kuukauden. Siitä nyt ei mitään suurta haittaa ole.
Itse asuin Barcelonassa neljä kuukautta missä maitoa ei pahemmin
kahviin tungeta ja kun kolmen päivän migreeni oli ohi,
niin olo oli ihan ok. Joskin vedin aikamoiset määrät sitten mustana Marocolaista teetä.
Ilmianna
Jaa
kofeiinista vieroittuu viikossa.
Ilmianna
Jaa
Itse olen 20v juonut kahvia säännöllisesti 16v asti ja sen jälkeen on tullut paniikkikohtaukset, masennus. Välillä ollut helpompaa ja välillä vaikeempaa. Unettomuutta ollut noin 2 vuotta ettei ole saanut tyyliin 8h joka yö nukuttua, mutta sekin ollut välillä helpompaa, että saanut monta kuukautta nukuttua ja sitten taas alkanut jakso että pari kuukautta nukkuu huonosti. Talvella olen nukkunut paremmin ja unettomuuskin alkoi kesäaikaan. Kahvia Juon nyt 2 kuppia päivässä ennen meni 2-4. Nyt vähennän yhteen kuppiin että aamulla puoli ja iltäpäivällä puoli ja sitte lopetan kokonaan. Vaikka ei paniikkikohtaukset ynm loppuisikaan niin lopetan, koska se on vain hyödyksi. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Ilmianna
Jaa
no ainakin on helppo tapa kokeilla tuota. ei maksa mitään.

liika kofeiini voi ainakin vaikeuttaa nukkumista ja aiheuttaa levottomuutta joten miksi ei vois mieleenkin vaikuttaa. Kaikkea voi kokeilla.
Ilmianna
Jaa
Kahvi ei vaikuta masennukseen vaan ahdistukseen.

Kahvia ei kannata juoda jos on ahdistusta.
Ilmianna
Jaa
Kofeiini yliherkkyys!

Kofeiinille voi olla yliherkkä jo syntymästä asti tai tulla sille yliherkäksi myöhemmällä iällä. Kofeiinia on eniten kahvissa ja teessä. Kofeiini on piriste, joka vaikuttaa keskushermoston toimintaa kiihdyttävästi. Kofeiini vaimentaa väsymyksen tunnetta ja lisää vireyttä sekä valppautta. Kofeiinin piristävä vaikutus on hyvin yksilöllistä ja se kestää muutamasta tunnista jopa kymmeniin tunteihin kofeiinin määrästä ja henkilön aineenvaihdunnasta riippuen. Piristävän vaikutuksensa vuoksi kofeiini voi aiheuttaa unihäiriöitä.

Alla lista mahdollisista kofeiinin aiheuttamista yliherkkyysoireista, joita voi tulla riippuen kofeiini määrästä.

kiihdyttää aineenvaihduntaa
aiheuttaa sydämentykytystä
aiheuttaa vapinaa
psyykkisiä haittoja ovat muun muassa masennus, ahdistus, paniikkioireet ja paniikkihäiriö
aiheuttaa vatsavaivoja
aiheuttaa ruuansulatusvaivoja
lisää hikoilua
lisää sydämen lyöntitiheyttä
lisää virtsaamista
lisää kuivasilmäisyysoireita

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kofeiini

Tupakassa on tuhansia myrkyjä jotka vaikuttaa aivoihin.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kahvi ja masennus

Moneen kertaa tullut keskustelupalstoilla esille,että kahvin juonnin lopettaminen saattaa johtaa jopa täydelliseen parantumiseen masennuksesta.

Ite kun alan miettimään niin masennus oireet alkoivat tulemaan juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä kun kahvin juonti tupakoimisen ohella alkoi lisääntymään.

Mulla oli samaan aikaan mukana ikävästi stimulantti huumeita kun pyörin silloisessa 2000-luvun vaihteen clubimaailmassa.

Nyttemmin olen koittanut lopettaa sekä kahvin,että alkoholin ja tupakan.

Jos juon kahvia niin saan tykytyksiä ja todella ahdistavan olon.Jotenkin tuntuu,että maailma näyttää taas paremmalta ja pään totaaliset jumitkin alkavat häviämään.Toivottavasti tämä olisi nyt se oikea ratkaisu mun pään toipumiseen.

Olisi kiva kuulla myös muiden mielipiteitä.Joku jopa väitti,että 6kk kahvinjuonnin lopettamisen jälkeen on täydellisesti parantunut.Hienoa jos ongelma on vain kahvissa.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta